Ruoka

Haluat enemmän kasvista mutta reseptit loppu? Tässä 7 x paras kasvisruoka

Olemme viettäneet puolisoni kanssa lihatonta lokakuuta ja se on ollut…

Olemme viettäneet puolisoni kanssa lihatonta lokakuuta ja se on ollut odotettua paljon helpompaa! Normaalisti syömme punaista lihaa ehkä pari kertaa kuussa mutta kanaa vedämme viikoittain.

Liha on tökkinyt jo pitkään ja yhä enemmän kulutuspäätöksissämme vaikuttaa ruoan eettisyys ja ympäristöystävällisyys. Ongelma on ollut se, ettei vatsani kestä kovin hyvin kasviproteiineja, kuten papuja ja linssejä. Nyt kuitenkin olemme testailleet päivän pääaterialla muun muassa nyhtökauraa ja härkistä, joihin vatsanikin on ollut yllättävän tyytyväinen. Loput päivän aterioista yritän sitten tarkemmin välttää fodmappeja.

On ollut innostavaa ja inspiroivaa kehitellä uusia reseptejä – ja olemme onnistuneet yli omien odotustemme monta kertaa. Meille molemmille on aika selvää, että lihaton lokakuu ei jää tähän vaan jatkunee pidempään. Mieheni ehdotti, että jatkossa lihaa halutessamme ostaisimme vain luomu- tai riistalihaa ja painottaisimme kasvis- ja kalaruokiin. Käy!

Jos kaipaat inspistä kasvisruokiin, nappaa alta meidän lihattoman lokakuun suosikkejamme. Allekirjoittanut ihastui erityisesti nyhtisbologneseen ja chili con härkikseen.

7 x paras kasvisruoka

kasvisruoka

Nyhtisbolognese

Nyhtökaura ei sytyttänyt minua aluksi, mutta se taisi johtua vain siitä, etten osannut laittaa sitä oikein. Nyt onnistuimmekin puolisoni kanssa valmistamaan siitä aivan täydellistä bolognesea. Kastikkeen juju on ystävältämme saadut kuivatut suppilovahverot, mutta kastike pelittää kyllä ilman niitäkin todella hyvin. Chili tuo hieman potkua ja oliivit ihanaa suolaisuutta.

harkis

Chili con härkis

Bbq-maustettu härkis sopi täydellisesti chili sin carneen. Tähän jäi oikein koukkuun! Eikä haittaa, tätä voi huolettaa vetää navan täyteen: paljon proteiinia ja kuituja.

kasviruoka

Punainen tofucurry

Tofu ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. En ole juurikaan piitannut sen mausta tai koostumuksesta. Lihattoman lokakuun takia halusin antaa sille mahdollisuuden.

Tofu maistuikin yllättävän hyvältä hyvin maustetussa curryssa vihannesten, chilin ja kookoksen kera. Ehdottomasti jatkoon!

linssipata

Intialainen linssipata

Linssit ovat helppo, ravintorikas ja monipuolinen raaka-aine arkeen. Ne sopivat niin keittoihin, kastikkeisiin kuin patoihin. Tällä kertaa valmistin kirpsakan pakkaspäivän kunniaksi lämmittävää linssipataa, jossa maistuvat intialaiset mausteet. Kuumaa pataa raikastaa korianteriraita.

kasvisruoka

Maailman herkullisin tomaattikeitto

Tomaattikeitto on vähäkalorinen arkiruoka, joka on niin helppo ja edullinen valmistaa. Olen väsännyt vaikka millaisia tomaattikeittoja, mutta tämä resepti kyllä osui ja upposi.

kurpitsakeitto-2

Aasialainen kurpitsakeitto, johon hullaannut

Kurpitsakeitto on ihana lohturuoka sateiseen, harmaaseen syksyyn. Myskikurpitsa on nyt parhaimmillaan ja se maistuu parhaalle kookoksen, inkiväärin, chilin ja korianterin kera.

kasvisruoka

Pitaleivät Helsingin parhailla falafeleillä

Pitaleivät falafeleillä ovat yksi kasvisruokasuosikeistani! Ruoka on erittäin nopea tehdä, koska se tarvitsee oikeastaan vain koota.

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM  / TWITTER

Lue myös:

Trendikäs falafel-fetasalaatti hummuksen kanssa

4 x vuoden kuumin ruokahitti avokadoleipä

Top 9: Tässä ovat blogini parhaat salaatit

Ei kommentteja

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Tää resepti oli Facebookin puolella ihan hullun suosittu - enkä ihmettele! 🙌🏻 Jos sä oot mangon ja 🥥 fani, sun on pakko testaa tää! Kookoksinen chiavanukas mangokermalla on hurmannut jo monet mun ystävät. Inspiraationsa tää herkku on saanut @rootshelsinki -kahvilasta. Resepti blogissa, suora linkki biossa.
#newblogpost #inkaicom #chiapudding #coconutchiapudding #mangocream #coconut #mango #oatcream #dairyfree #veganfood #veganrecipes #healthyrecipes #recipes #breakfast #healthybreakfast #instafood #foodgram #foodgasm #inkai
  • Iiks, olen innoissani saadessani jakaa teille rakastamani @greenstreet.fi’n raakakakkureseptin. Tämä täyteläinen mutta raikas mango-vadelmakakku hurmaa takuulla kesäjuhlissa. Resepti blogissa, linkki biossa 🍰
#newblogpost #mangocake #rasberrycake #rawcake #greenstreetfi #cakelover #palakakkua #kohtiunelmia #raakakakku #resepti #recipe #healthyfood #healthylifestyle #healthyrecipe #instafood #foodgram #instabake #baking #bakingacake #cakedecorating #kakku #inkai #inkaicom
  • Lepo, johon kuuluu uni ja palautuminen, ei ole oma yksittäinen osastonsa vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jotta nukut ja palaudut, täytyy liikkua, syödä hyvin, pitää ihmissuhteet kunnossa, olla katto pään päällä ja helliä mieltä. Jos yksi noista rakennuspalikoista uhkaa romahtaa, muut vieressä alkavat tutista perustuksissaan. Jos et nuku, et palaudu etkä jaksa liikkua tai syödä terveellisesti.
▪️
Nämä palikat vaativat tasapainoa. Meillä kaikilla on 24 tuntia. Jos annat voimavaroistasi isoimman kakun työlle, muille elämän osa-alueille ei jääkään aikaa tai energiaa ja lopulta se työmuurahaisena ahertaminen päättyy kuin seinään, koska kokonaisuus ei ole tasapainossa. Et ole pitänyt huolta itsestäsi. Tämä on monelle varmasti tuttua ja usein kantapään kautta opittua, mutta arjessa tasapaino monesti unohtuu. Niin myös itseltäni. Lue vinkkejä palautumiseen blogista ja osallistu kilpailuun! 💙
📷: @markojuhan1
#blogpost #recovery #sleeping #diet #training #mentalhealth #stressfree #work #relationships #balance #tfw #trainingmotivation #trainingforwarriors #tfwhelsinki #joo #hallussa #weightlifting #workout #wellness #wellnessblogger #kilpailu #arvonta
  • Voisiko maailman ihanin @idajokikunnas muuttaa meille ja tehdä joka päivä taikojaan? En pese mun meikkejä ikinä.
#nofilterneeded #photoshoot #makeup #makeupartist #photography #lovemylook #redlips #curlyhair #beauty #meikki #meikkitaiteilija #idaiholla
  • Sain kuulla shokkiuutisia palautumisestani, mikä sai minut pelkäämään. Entä, jos seinä tulee vastaan ja kroppani pistää tälle menolle täydellisen stopin? Lue lisää blogista ja osallistu samalla kilpailuun, jossa voit voittaa huikean @tfwhelsinki x @foodin -tuotepaketin. Suora linkki biossa! 📷: @markojuhan1
#newblogpost #tfw #trainingforwarriors #tfwhelsinki #hallussa #joo #weightlifting #trainingforlife #workout #training #wellness #wellnessblogger #recovery #relaxing #stressfree #balance #mentalhealth #sleep #sleeping #trainingmotivation #kilpailu #arvonta #competition