Häpeän jälkeen – Tämä #MeToo-kampanjasta seurasi
Eräänä tavallisena maanantaina maailma muuttuu. #MeToo-kampanja räjäyttää somen ja lävähtää kasvoilleni. Se saa lopulta minutkin kertomaan ääneen kokemuksistani.
Kirjoitin blogiini kokemastani häpeästä, kun sain tietää ex-kumppanini salakuvanneen seksiämme. Hautasin salaisuuden sisääni yli vuodeksi, kunnes en voinut enää olla hiljaa.
Kädet täristen julkaisin postauksen. Pelkäsin, että minut revittäisiin uudelleen auki, tuomittaisiin ja arvosteltaisiin. Olinhan nähnyt, millaisia vastareaktioita kampanja herätti.
Mutta pelko osoittautui täysin turhaksi. Asiasta ääneen puhuminen vapautti ja häpeä sisältäni haihtui pois. Suuri kiitos siitä menee teille lukijoilleni, jotka kommentoitte niin rohkaisevasti, kehuitte mua vahvaksi, aidoksi ja rehelliseksi. Kiitos tuesta. Ette usko, kuinka paljon se merkitsee <3
Enpä olisi koskaan kuvitellut olevani Ellen kannessa – varsinkaan Cheekin kanssa. ;)
Mitä #MeToo-kampanjan jälkeen?
Asia ei jäänyt siihen yhteen ulostuloon. Minua nimittäin pyydettiin kirjoittamaan kokemastani seksuaalisesta häirinnästä ja salakuvauksesta keskiviikkona ilmestyneeseen Elleen. Olin ällikällä lyöty ja erittäin otettu.
Vaikka sain miettiä asiaan yön yli, tiesin heti kirjoittavani tekstin. Ensinnäkin, kuinka usein tuollaista pyydetään. Ja toiseksi, samalla tavalla kuin lehti koki velvollisuudekseen puhua aiheesta, koin minäkin velvollisuudekseni viedä asiaa eteenpäin. Halusin tehdä enemmän kuin yhden blogipostauksen. Jos voisin auttaa yhtäkin häirintää kokenutta naista, olisin tyytyväinen.
Mutta samalla harteilleni kasvoivat hirvittävät paineet: mitä voisin vielä sanoa, mitä ei ole jo sanottu? Mitä voisin vielä antaa itsestäni? Mitä some-hypen jälkeen tapahtuu?
Kirjoitusprosessi oli terapeuttinen mutta raskas. Jouduin palaamaan takaisin tapahtuneeseen kerta toisensa jälkeen. Lisäksi salakuvaaja otti minuun yllättäen yhteyttä. Hän oli ilmeisesti lukenut blogipostaukseni. Ellen jutussa kerron, mitä hän kirjoitti.
Aloin katua, että avasin kerralleen suljetun lippaan. Olisiko kuitenkin ollut fiksumpaa vain olla hiljaa?
Mutta kirjoitusprojektin aikana minulla oli hyvät tukijoukot: Ellen ihana toimitus, ystäväni sekä puolisoni, jotka rohkaisivat jatkamaan.
Olen onnellinen, että sanoin kyllä ja sain kunnian kirjoittaa lehteen. Enpä koskaan unelmoinut olevani Ellen kannessa ja vieläpä Cheekin kanssa ;)
Häpeä on nyt todellakin haihtunut, mutta sisimmässäni on tapahtunut paljon muutakin. Raivo naisten eriarvoista asemaa, sortamista ja esineellistämistä kohtaan on kasvanut sisälläni. Ja olen viimeistään nyt saanut huomata, kuinka solidaarisia naiset toisiaan kohtaan osaavat olla ja millainen voima meissä piilee.
Joko olet lukenut uusimman Ellen? Mitä mieltä olit tekstistäni? Jos et ole vielä hankkinut lehteä, nyt äkkiä kauppaan <3
Ja muuten, tämä ei jäänyt vielä tähän. Stay tuned.
#whoruntheworld
Lue myös:
#metoo – salakuvauksen uhrin syvä häpeä
Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut
Inka I