Miten seksuaalinen häirintä loppuu?
Kun kirjoitin #MeToo some-kanaviini, en osannut aavistaa, mitä siitä seuraisi. Kampanja auttoi minua keskustelemaan aiheesta kasvotusten perheeni, läheisteni ja tuttavieni kanssa. Se rohkaisi minua kirjoittamaan täällä blogissa oman tarinani. Ja sain kirjoittaa kansijutun Suomen ELLE-lehteen.
Tämän kaiken aikana sisälläni on tapahtunut paljon. Olen tulistunut naisten eriarvoisesta asemasta ja toisaalta huomannut, millainen solidaarisuus naisten välillä vallitsee.
Mutta mitä nyt? Mitä kun hashtagin käyttö alkaa hiipua? Unohdammeko vain koko asian vai muuttuuko jokin? Voiko hashtag muuttaa pysyvästi maailmaa ja onnistua vähentämään seksuaalista häirintää?
Mitä seksuaalinen häirintä on?
Kun Ylellä esitettiin A-teeman Seksuaalista häirintää -keskustelu pari viikkoa sitten, osallistuin itse pitkästä aikaa Twitter-keskusteluun. Niin turhautunut A-teeman keskustelun tasosta olin. Tuntui, että siellä mentiin jälleen asian vierestä.
A-teemassa pohdittiin kovasti sitä, että missä se häirinnän raja nyt menee. Onko jotenkin vaikeaa erottaa, mikä on seksuaalista häirintää?
Ei se uhrille ole.
Yksinkertaisuudessaan seksuaalinen häirintä on ei-toivottua käytöstä, joka ei saa vastakaikua. Se on yksipuolista. Ja jopa 55 prosenttia EU:n jäsenvaltioissa asuvista naisista on kokenut sitä, kertoo vuonna 2014 julkaistu tutkimus.
Baariflirtti ei ole asian ydin
A-teemassa nostettiin esille, että miten nyt siellä baarissa mies uskaltaa sitten lähestyä? Ettei vaan mene ahdisteluksi? Mitä miesten aliarviointia! Eivät kaikki miehet ole aivottomia imbesillejä, jotka liikkuvat baarissa ameebojen lailla ja tarttuvat kaikkeen, mikä kouriin osuu.
Kyllä minun tuntemani miehet osaavat lähestyä naista. Ja kuinka vaikeaa se voi olla? Tervehtii, kysyy miten menee ja sitä rataa. Käyttäytyy kuin ihminen ihmiselle ja kunnioittaa toisen koskemattomuutta.
Eikä baariflirtti ole seksuaalisen häirinnän ydin. Meidän pitäisi enemmin keskittyä kouluissa ja työpaikoilla tapahtuvaan häirintään.
Liian lyhyt hame
Ihmissuhdekouluttaja Karla Nieminen nosti A-teemassa esiin naisten provosoivan pukeutumisen. Että jos laitetaan tietynlainen asu sinne baariin niin halutaan tietynlaista huomiota. Onko tämä oikeasti keskustelun taso valtakunnallisella kanavalla näin vakavasta aiheesta? Voisimmeko lopettaa naisten syyllistämisen?
Kasvamme yhteiskunnassa, jossa nainen oppii tiedostamattaan hyväksymään muun muassa satunnaiset kourimiset. Kokee ehkä jopa ansainneensa ne. Hän oppii jatkuvasti tarkkailemaan omaa ulkonäköään ja käyttäytymistään ja kysymään itseltään, onko tämä hame sittenkin liian lyhyt, annanko nyt ymmärtää mutten sitten ymmärrä antaa. Vaikutanko nyt hutsulta, kevytkenkäiseltä tai tyhmältä? Provosoinko miehiä?
Mihin sitten pitäisi keskittyä?
Suomessa vuonna 2013 julkaistun Kouluterveyskyselyn mukaan suomalaisista yläkouluikäisistä tytöistä seksuaalista häirintää on kokenut 60, pojista 46 prosenttia. Ja peräti 80 prosenttia transnuorista on kokenut jonkinasteista häirintää.
Asiantuntijat uskovat, että seksuaalinen häirintä on oikeasti vielä yleisempää kuin mitä kyselyt osoittavat. Näin sanoi muun muassa THL:n tasa-arvotiedon keskuksen kehittämispäällikkö Hanna Onwen-Human Helsingin Sanomissa. Hän myös huomauttaa, ettei uhri välttämättä tapahtumahetkellä edes tajua olevansa seksuaalisen häirinnän kohde.
Koulumaailma ja kotikasvatus
Nuorten keskuudessa seksuaalinen häirintä on yleensä intiimin valokuvan levittämistä. Mikä saa nuoren levittämään kuvaa? Miten siihen puututaan?
Juttelin opettajaystäväni kanssa ja hän korosti sitä, että nykyisin yläasteen luokanvalvojalla on hyvin vähän aikaa omien oppilaidensa kanssa. Siksi opettajan voi olla hankalaa huomata tällaista käyttäytymistä. Toisaalta, opettajille ei ole annettu kovin paljon työkaluja toimia häirintä- tai kiusaamistapauksissa.
Ja millaiset työkalut oppilailla itsellään on puuttua häirintään? Asiasta voi olla vaikea kertoa opettajille tai vanhemmille. Tai jos kertookin, mitä siitä voi seurata?
Huomion pitäisi siis keskittyä sinne, missä tulevaisuuden työntekijät kasvavat. Miten kotona puhutaan naisista? Miten heidän annetaan käyttäytyä koulussa? Opetetaanko nuorelle osittain huomaamatta naisten esineellistämistä ja arvottomuutta?
Työelämä
Miten puututaan työelämän häirintään? Kun valta-asemassa oleva mies näyttää naiselle paikkansa ahdistelemalla, mitä nainen voi tehdä?
Olen saanut työskennellä fiksujen miesten ja naisten kanssa enkä ole kokenut vakavaa häirintää työpaikalla. Mutta olen kyllä sen sijaan kuullut tytöttelyä sekä kommentointia ulkonäöstäni ja pukeutumisestani.
Työpaikalla roolit ovat erilaiset kuin siellä kuuluisassa baarissa. Tutulle kollegalle onkin huomattavasti vaikeampaa sanoa, että tuo ei ollut ok. Tilanne hankaloituu entisestään, jos ahdistelija on esimies. Miten siihen pitäisi reagoida? Miten näitä tapauksia voidaan ennaltaehkäistä niin, ettei meidän edes tarvitsisi miettiä, miten reagoida?
Koti
Euroopan komissio julkaisi vuonna 2016 tilaston, jonka mukaan Suomessa peräti 11 prosenttia hyväksyisi tietyissä olosuhteissa raiskauksen tai pitäisi sitä jopa oikeutettuna. Romaniassa vastaava luku oli peräti 55 prosenttia. Koko Euroopan unionissa 27 prosenttia. Monen mielestä raiskaus oli väärin, muttei riittävän vakavaa rangaistavaksi teoksi. Suomalaisvastaajien mukaan ”hyväksyttävin” syy raiskaukseen on, kun osapuolet lähtevät treffeiltä tai juhlista yhteisymmärryksessä samaan osoitteeseen. Siis mitä mä luin?
Tammi-kesäkuussa 2017 poliisi kirjasi 620 raiskausrikosta, mikä on 22,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Poliisi arvelee, että taustalla on ilmoittamiskynnyksen madaltuminen.
Enemmistö seksuaalirikoksista jää silti yhä ilmoittamatta poliisille. Ilmi tulleen rikollisuuden määrän arvellaan olevan muutamasta prosentista kymmeneen prosenttia. Ja suurin osa näistä raiskauksista tapahtuu kotona oman kumppanin toimesta. Vuonna 2015 Helsingissä tapahtuneista raiskauksista 114 tapahtui yksityisessä asunnossa ja julkisessa paikassa 20. Sama kaava toistuu läpi Suomen: uhrin raiskaa tuttu yksityisessä asunnossa.
Miksi niistä ei ilmoiteta?
Olen itse kärsinyt lähisuhdeväkivallasta kahdessa suhteessa, mutta peittelin asiaa. Häpesin niin paljon ja koin, että syy on jollain tapaa minun.
Mitä pitää muuttua?
Avattuani sanaisen arkkuni Twitterissä muun muassa naisten provosoivasta pukeutumisesta, sain muutamia kysymyksiä. Mitä oikein haluan viestiä pukeutumisellani. Mitä minun mielestäni pitäisi muuttua.
1. En varsinaisesti viesti pukeutumisellani mitään ja vaikka viestisinkin niin mitä sitten? Eikö meillä pitäisi olla oikeus pukeutua miten haluamme? Kuten puolisoni nasevasti asian ilmaisi: viestin pukeutumisellani sitä, että talvella on kylmä ja kesällä lämmin. Haluan pukeutua miettimättä, että onko asuni provosoiva.
2. Myös miehiä pitäisi kannustaa puhumaan häirintää vastaan, ei olemaan hiljaa asiasta.
3. Tarvitaan aktiivisuutta häirintää vastaan. Vanhempien tulisi olla roolimalleja. Opettajilla mahdollisuus nähdä ja puuttua häirintään. Työpaikoilla pitäisi olla toimintamalli häirintätapauksia varten.
4. Asenteiden on muututtava. Uhri ei ole koskaan syyllinen. Uhrin ei koskaan pidä hävetä kokemaansa tai jäädä kokemansa kanssa yksin. Häirintä ei ole koskaan uhrin syy.
5. Patriarkaalisen yhteiskunnan on tasa-arvoistuttava entisestään. Naisen asema on edelleen hyvin eriarvoinen mieheen verrattuna.
”Voimme opettaa tyttöjä kutistamaan itsensä, tekemään itsestään pienempiä. Sanomme tytöille, että voit olla kunnianhimoinen, muttet liian. Voit tavoitella menestystä, muttet liikaa. Muuten uhkaat miestä. Opetamme tytöille, etteivät he voi olla seksuaalisia olentoja samalla tavalla kuin pojat ovat”, sanoo ihailemani nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie Beyoncén ***Flawless-biisissä.
Kuvat: Char & The City
Lue myös:
#metoo – salakuvauksen uhrin syvä häpeä
Häpeän jälkeen – Tämä #MeToo-kampanjasta seurasi
Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut
Inka I