Tältä kellunta tuntuu – osallistu kilpailuun!

05/07/2018
Kaupallisessa yhteistyössä: Float Kallio

Mä olen pahemman luokan suorittajaluonne. Tai sanotaan nyt, että toipuva ja tiedostava suorittaja, kehittyvä relaaja.

En ole ollut kovin hyvä siinä, että olen vain ja hengitän. Kun keväällä huomasin, etten palaudu treenistä ja arjesta muutenkaan kovin hyvin, oli pakko tehdä jotain. Tuntui, että olin jatkuvassa ylikuormitustilassa. Ajatukseni harhailivat. Päässä surrasi kymmenet kelat aamusta iltaan – tai oikeastaan pitkälle yöhön vieden myös unet.

Kokeilin perinteisiä rentoutustaktiikoita, kuten hierontaa, piikkimattoa, joogaa, venyttelyä, kehorentoutusta ja liikuntaa. Mutta mikään ei ole auttanut ylikuormittumiseen kuin hetkellisesti.

Sitten pääsin testaamaan Float Kallion kelluntaa.

Ensimmäisellä kerralla jännitin hurjasti. Mietin, miten pelottavalta kelluntaTANKKI kuulostaa. Onko se ahdas? Miten pärjään ahtaanpaikankammoni kanssa?

kellunta

kellunta

kellunta

Astuessani sisään rauhalliseen ja kauniiseen odotustilaan minua on vastassa lämpimästi hymyilevä Float Kallion omistaja Tommi. Suurin osa jännityksestäni jää kynnysmatolle. Skandinaavisesti sisustettu valoisa tila toivottaa tervetulleeksi. Kaikki yksityiskohdat ikkunalaudalle pinotuista kirjoista tarjottimella kuplivaan jääteehen on tarkoin harkittu. Tuntuu kuin rentoutuisin vain katselemalla paikkaa.

Tommi perehdyttää minut kellunnan maailmaan: Kellunta kestävää tunnin. Sitä ennen käydään suihkussa ja laitetaan halutessaan korvatulpat. Tankki on 2,5 pitkä ja 1,5 leveä. Ahtaanpaikankammo tuskin haittaa kelluntaa, mutta voin halutessani jättää tankin kannen auki. Alkuun musiikki on kaverinani ja auttaa keskittymään hetkeen. Tankissa on himmeät valot, jotka voin pitää halutessani päällä koko kellunnan ajan.

kellunta

kellunta

Miltä kellunta tuntuu?

Päästyäni kelluntahuoneeseen peseydyn ja avaan jännittyneenä tankin. Se on isompi kuin kuvittelin. Astun tankkiin ja kokeilen vettä sormillani. Se tuntuu lämpimältä. Laitan korvatulpat korviini ja kokeilen kellumista.

Se tuntuu jännältä. Keho ja mieli tuntuvat taistelevan vastaan enkä osaa rentouttaa kehoani. Etsin sopivaa asentoa, joka löytyy kun liu’utan kädet pääni viereen. Suolaisuus kipristelee alkuun varsinkin kuivuessaan paljaalle vatsalleni.

Pidän aluksi tankin kannen auki. Minua alkaa kuitenkin palella, joten vedän kantta alemmas. Lopulta vedän kannen kokonaan kiinni ja yllätyn, miten rauhallisena pysyn. Olo on kuin olisin jossain turvallisessa, lämpöisessä pesässä.

Tyynnyttävä musiikki alkaa soida ja valojen värit vaihtuvat koko spektriltä.

kellunta

Luonteeltani olen hyvin kärsimätön. En osaa olla paikoillani. Olen kuitenkin hyvin herkkä ärsykkeille, varsinkin äänille. Ne kiristävät huomaamatta hermojani ja usein hektisen päivän jälkeen olen kireä kuin viulunkieli. Haaveilen pääseväni nauttimaan täydellisestä hiljaisuudesta.

Nyt olen kelluessani täysin aistiärsykkeettömässä tilassa. Kun kehoni antautuu kellunnalle, mieleni alkaa hiljalleen valua syvyyksiin. Laitan valot pois. Sykkeeni kohoaa hetkeksi, koska tunne on niin uusi. Kuin killuisin avaruudessa. Olen pilkkopimeässä, en tunne äärirajojani. Raajani tuntuvat irronneen kehostani. En enää hahmota, miten päin olen tankissa. Olen täysin painoton vailla tilaa, aikaa ja paikkaa.

Vajoan mielessäni koko ajan syvemmälle. Menetän ajantajun. Vaivun jonnekin unen rajamaille. Tuntuu kuin torkahtaisin hetkeksi ja säpsähdän hereille. Mietin, että onkohan minut unohdettu tankkiin. Olen ollut täällä varmaan tunteja.

Yritän vielä rentoutua mutta huomaan odottavani loppumusiikin soittoa, joka on merkki kellunnan päättymisestä. Siihen menee kuitenkin yllättävän pitkään. Kun musiikki alkaa soida, petyn, sillä haluaisin vain jäädä tankkiin. En ole vielä valmis palaamaan todellisuuteen.

kellunta

kellunta

kellunta

Millaisia vaikutuksia kellunta antaa?

Nousen tankista ja menen hieman pökerryksissä suihkuun. Huomaan onnellisuuden kuplivan vatsassani ja nousevan kohti huuliani. Hymyilen pestessäni hiuksiani.

Oloni on sanoinkuvailematon. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoittaa aidon tyyni, seesteinen olo, mutta tätä sen täytyy olla.

Kellunnan jälkeen Tommi tarjoaa raikasta jääteetä ja kysyy vointiani. Olen sanaton enkä osaa kuvailla fiiliksiäni. Tyydyn vain huokaamaan tyytyväisenä.

Mieleni on äärettömän rauhallinen ja rentoutunut. Tyhjä, erittäin kirkas ja puhdas. Keskittynyt ja levollinen. Minulla ei ole kiire mihinkään, tässä on jo kaikki, huomaan miettiväni. Keho on kevyt.

Kävelen hymyillen tapaamaan ystävääni ja hän arvaa minut nähdessään, että olen käynyt kellumassa.

”Et ole koskaan näyttänyt tuolta”, hän sanoo, ”kuin olisit päästänyt jostain taakasta irti”.

Kiinnostaako kellunta? Osallistu kilpailuun

Nyt sinäkin voit päästä kellumaan! Kommentoi tätä postausta maanantaihin 16.7. mennessä ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa itsellesi kellunnan. Kellunnan arvo on 67 euroa.

Palkinnon voittajat ilmoitetaan tämän postauksen kommenteissa.

P.S. Toinen arvonta alkaa 6.7. Instagram- ja Facebook-tileilläni. Käy osallistumassa myös siellä ja tuplaat mahdollisuutesi voittaa!

Kelluntakuvat: Vastaisku ankeudelle -blogin Jenny

Lue myös:

Shokkiuutisia palautumisestani – tuleeko pian seinä vastaan?

Näin minulta hävisi migreeni ja 6 muuta ongelmaa!

Näin löysin elämäni kovimman motivaation

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Tia

    Olen itsekin todella kova suorittaja ja viime syksynä tulikin seinä vastaan. Kroppa alkoi oireilla ylikuormituksesta niin pahasti, että oli pakko jäädä kotiin sairaslomalle. Pikkuhiljaa olen opetellut erilaisia rentoutustapoja, mutta edelleen se on minulle todella vaikeaa. Olen kuullut kelluntatankeista sekä hyviä että huonoja kokemuksia ja olisikin ihan huippua päästä itsekin kokeilemaan! :)

  • Minna

    ”Kommentoi tätä kuvaa”, tarkoittaen luultavasti tätä postausta? :) Joka tapauksessa, mukana ollaan – olisi kyllä juuri niin sen kuuloinen juttu mitä tarvitsisi, mutta tällä budjetilla jäänee vain haaveeksi.

  • Linda

    Kuulostaa ihanalta tavalta saada pään sisäinen pöytä puhtaaksi.

  • Karo

    Kellunta kiinnostaa todellakin!

  • Anu

    Antaisin tämän lahjaksi työkaverille, joka joutui paljon hallitsijaksi tahtomattaan. Paineita on joka suunnasta ja hän joutuu pitämään niin monia naruja käsissään, että heikompaa hirvittää.

  • Ira

    Ei vitsi kuinka siistiä! 😍 Mukana arvonnassa!

  • Katri Tuohimäki

    Mukana ollaan tai siis äidilleni olisi ihana lahja!

  • Mia

    Olen kokeillut vuosia sitten lillumista kylppärini ammeessa. Kyllä se vaan oli rentouttavaa, vaikka joutui olemaan erittäin epämukavissa asennoissa!

  • Lea/kiertoidea

    Olisipa ihanaa kokeilla <3

  • Mirka

    Kuulostaa ihanan rentouttavalta!

  • Jasmin Paalijärvi

    Kauan on ollut halua päästä kokeilemaan kelluntaa! Olenkin juuri hieman ylisuorittavaa tyyppiä, joten rentoutuminen on hankalaa niin olisikin aivan mahtavaa päästä kokeilemaan kelluntaa, ja mitä mahtavempaa olisi päästä kokemaan se voiton kustantamana!

  • Marja Aronen

    Kuullostaa todella ihanalta, tätä haluaisin kokeilla!

  • Kati

    Mukana! 😍😍

  • Heli

    Jokohan löytyis keino tämän Dueacell-pupun tyynnyttämiseksi? Olis aivan huippua päästä kokeilemaan!

  • Veronica

    Aivan mahtavalta kuulostaa. Kellun aina uidessa mutta vain huilatakseni. Ikinä ei ole yksin altaassa joten pitää muita varoa.

  • Johanna

    Wow todellakin haluan kokeilla ! Itselleni rentoutuminen ja oleminen on haastavaa niin tämä olisi kokemus jota todella tarvitsisin ja joka voisi antaa minulle enemmän kuin pystyn kuvittelemaan !

  • Saana

    Kuulostaa samaan aikaan kauhistuttavalta sekä kiinnostavalta eli kokeiluun vaan :)

  • Terhi Liimu

    Tahtoo kokeilla!!!

  • Marja-Liisa

    Olisi mielenkiintoista kokeilla, suorittaminen on vienyt moniin syviin vesiin ja kontrollista on todella vaikea luopua.. Ihanko oikeasti osaisin siis vain olla, olisi jännä testata

  • Ihana Ahvenanmaani /Tiina

    Ehkä tästä olisi apua uniongelmiin ja jännitteisiin puremalihaksissa, vaikka vähän jännittää tuleeko ahtaanpaikan ahdistus..

  • ulppis

    Kellunta ja täydellinen rentoutuminen kiinnostaa!

  • Karri

    Mun on pitänyt tätä kokeilla jo pdemmän aikaan. Haaveilen kellumisesta aina saunavuorollani.

  • Tuula Flykt

    Olisi ihana päästä kokeilemaan☺️☺️

  • Tuula Flykt

    Olisi ihana päästä kokeilemaan

  • Sini

    Oih, kuulostaa huikealta kokemukselta joten ehdottomasti osallistun arvontaan :)

  • Anniina

    Kuulostaa aivan ihanalta kokemukselta. Tässä aistiärsykemyrskyssä, jota nykymaailma tuuttaa meille jokaiselle päivästä toiseen, tulisi olla mahdollisuus katkaista se tulva edes hetkeksi. Mukana arvonnassa, olisi hienoa päästä kokeilemaan kellumista.

  • Lars Lindvist

    Ninalle juuri sopiva synttärilahja

  • Eve

    Ehdottomasti kiinnostaisi kokeilla 😊

  • Jutta

    Mukana ollaan!😍

  • Mipzu

    Olen lukenut Float Kalliosta ja todellakin haluaisin kokeilla! Mulla on sellainen työ, joka tuntuu stressaavan 24/7, jospa se tuolla kelluessa unohtuisi.

  • Sofia

    Tätä mä tarvitsen. Jos ei onni suo, niin sitten omatoimisesti. Kokeilen ensin onnea.

  • Miia

    Kuulostaa hyvältä tuo kellunta, mielelläni kokeilisin

  • Teija

    Vesi on kiehtova elementti❤️ Jatkuvan kiireen keskellä olisi ihana päästä kokeilemaan kelluntaa😍

  • Amanda Rytkönen

    Oispa ihanaa kokeilla!

  • Maaret

    Hakuna matata ☺🌴

  • Nuppu

    Kuulosti ihanalta, mukana arvonnassa!

  • Wilma

    Olen itse erityis- ja aistiyliherkkä eikä oikein mikään rentoutuskeino auta ihan täysin saavuttamaan sellaista kunnon nollausta. Kellunnasta olen lukenut paljon ja itsellä täyttyy todella moni kokeiluun sopiva kriteeri (erilaiset kiputilat, uniongelmat, ylisuorittaminen, migreeni, loppuunpalanut olo ym.) Turussa ei vielä valitettavasti kelluntaa ole tarjolla ja odotan todella paljon että tätä pääsisin kokeilemaan! Melkein nyt jo voisin veikata että tästä tulisi itselle sellainen jokakuinen investointi omaan hyvinvointiin.

  • Tiia

    Olen kyllä halunnut kokeilla tota jo pitkään!

  • Tanja

    Kyllä haluan kellumasn!

  • Johanna L

    Olen mennyt koko kevään ylikierroksilla ja väsyneenä, kiukkusena, joten jos tuo todella rentouttaa niin haluun tuonne. Toki jännittää koska minullakin ahtaanpaikan kammo, en tykkää jos kelluessa menee korviin vettä ja pelkään joutuvani veden alle. Huh siinä onkin jo tarpeeksi syitä en haluu mutku haluun. 😁

  • Eena

    Ihan kun olisit kuvaillut mun elämää. Hektisyys ja haikeus pysähtyä. Pitkän hektisen tai vain aistiärsykkeitä täynnä olevan päivän jälkeen en kestä ihmisiä en mitään. Kävin keväällä myös hyvin syvällä stressin syövereissä ja Burn Outin partaalla. Olen nyt siitä palautumassa. Oliskohan tuo se mikä veisi viimeisetkin rippeet siitä?❤️

    • Inka I

      Onneksi olkoon, Eena! Arpaonni osui sinuun ja voitit itsellesi kellunnan :) Laitatko minulle vielä yhteystietosi osoitteeseen [email protected] niin ilmoitan voitosta Floatille. Onnea vielä!

  • Nelli

    Olen niin samanlainen kaikkien ärsykkeiden vastaanottaja kuin kuvailit. En osaa edes kuvitella miltä tultuisi olla tuolla ilman mitään ulkopuolisia ärsykkeitä, en osaa.

  • Camppu

    Mulla samoja ongelma, joten olisko tää vihdoin mun pelastus? Täytyypi kokeilla jossakin vaiheessa.

  • Maisa Niemelä

    Olisi huippua kokeilla. Nyt kesälomalla tuntuu rankan työvuoden jälkeen käyvän vieläkin ylikierroksilla niin tämä voisi rauhoittaa

  • Inka

    Kelluntaa olisi mahtavaa päästä kokeilemaan! Olen kuullut muiltakin, että kellumalla kärsimättämätkin luonteet rauhoittuvat.

  • Leena Ronkainen

    Arvonnassa mukana. Olen pitkään haaveillut kellunnasta.

  • Sannamarianna

    Tää ois ihana kokea! <3

  • Iina

    Olisi ihana päästä kellumaan ja rentoutumaan vielä ennen kun vauva syntyy, tai toisaalta myös tekisi höpöä saada hetki omaa aikaa synnytyksen jälkeen:)

  • Hanna kivimäki

    Tahtoisin ehdottomasti päästä kellumaan!

  • Silvia

    Tarvis jotai tälläistä koska olo on juuri se että nyt tarvii rentoutusta ja rauhaa. Plussana sais apua uni-ongelmiin. :-)

  • Annika

    Olisi mahtava päästä kokeilemaan kelluntaa, mielenkiintoinen konsepti! :)

  • Inka I

    Kiitos kaikille osallistujille! Selvästi meistä moni kaipaisi hiljaista hetkeä ilman ärsykkeitä. Haluaisin jakaa kellunnat teille kaikille, mutta tällä kertaa voiton vei Eena. Onnea! Menkää muutkin ihmeessä kokeilemaan. Tunne kellunnan jälkeen on mieletön. <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle