Naisten vuoro

21/08/2018

naisten vuoro

Naisten vuoro x TFW Helsinki

– Huutakaa kahdeksan sekunnin ajan yhteen ääneen JEE, kannustaa TFW Helsingin valmentaja ja perustaja Petri Rasanen.

Sali raikaa, kun huudamme kurkku suorana hauiksia pullistellen. Ei uskoisi, että suurin osa naisista on tavannut toisensa ensimmäistä kertaa vasta tunti sitten. Mutta yhdessä vedetty treeni rikkoi jään heti ensiminuuteilla. Suurinta osaa jännitti ensimmäinen kerta kyseisellä salilla, mutta jaettu tunne sai jännityksen laukeamaan ja jokainen tsemppasi toista täysillä.

Vietämme ensimmäistä Naisten vuoroa.

Sain idean keväällä, kun moni tuttavani kyseli, että mikä se mun uusi treenipaikka TFW oikein on? Päätin järjestää yhteistyössä TFW Helsingin* kanssa kimppatreenit, minkä jälkeen voisimme porukalla viettää saunailtaa.

Vielä kuin sain iltaan mukaan raakakakkuyritys Greenstreet.fin*, The Good Guys Kombuchan* sekä kosmetiikan maahantuontiyritys ProCaren*, oli huikeat puitteet taattu.

naisten vuoro

naisten vuoro

naisten vuoro

naisten vuoro

Nainen ei ole enää naiselle susi

Päästyämme treenien jälkeen istahtamaan alas odottamaan saunan lämpenemistä, kukin kertoi vuorollaan, kuinka on Naisten vuoroon päätynyt. Naisten jakaessa tarinoitaan, tunnelma alkaa sähköistyä.

Tuntuu kuin universumi olisi tuonut juuri meidät, juuri tänään yhteen kokemaan, jakamaan ja tuntemaan. Niin monen tarinat, urat, elämäntilanteet, kipukohdat ja ihan pienet, arkisetkin asiat kohtasivat.

Nopeasti kävi selväksi, että tällaista yhteistä foorumia on kaivattu.

Toivottiin, että yksittäisestä FB-tapahtumasta tulee ryhmä, jossa voi jakaa vaikkapa elämänsä merkityksellisimmät kirjat tai varmasti pähkinät murskaavan blenderin – mutta myös verkostoitua, keskustella, jakaa kokemuksiaan, kannustaa toisiaan ja kysyä apua. Ryhmässä syntyy sitten uusia tapahtumia, yhteisiä suunnitelmia ja ideoita. Kuten yksi naisista illan aikana sanoi, nainen ei ole naiselle enää susi. Päinvastoin.

Jokainen huikkasi lähtiessään, että pikkujouluissa nähdään.

Voisiko sinunkin naistuttavillasi olla yhteistä jaettavaa? Perustakaa oma Naisten vuoro -jaostonne. Tehdään tästä oikea kansanliike!

#naistenvuoro

naisten vuoro

naisten vuoro

naisten vuoro

*) = Tuotteet saatu

Lue myös:

Näin löysin elämäni kovimman motivaation

Shokkiuutisia palautumisestani – tuleeko pian seinä vastaan?

Tärkein ohje, jonka kuulet ruokavaliosta

Hypetetyn Greenstreetin täyteläinen ja raikas mango-vadelmaraakakku

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle