Tätä olen salaillut koko syksyn: Toteutin yhden isoimmista unelmistani

12/12/2018

Olen ärsyttävästi koko syksyn vihjannut, että olen tehnyt syksyn aikana elämässäni suuria päätöksiä ja muutoksia. Nyt voin vihdoin paljastaa teille, mitä olen salaillut:

Olen lähtenyt viestintäalan yrittäjäksi!

Työllistän itseni toimittajana, bloggaajana, konsulttina ja kouluttajana – ja ties mitä vielä keksin! Olen päässyt jo tekemään lukuisia minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellisiä juttuja ja muistanut jälleen, miksi alun perin hakeuduin tälle alalle: rakastan kirjoittamista, vaikuttavien sisältöjen tekoa ja antoisia kohtaamisia. Ja onhan se nyt siistiä olla oman itsensä pomo.

Olen niin innoissani, että halkean <3

Kohta siitä halkeamisesta lisää, mutta kerron teille ensin, kuinka päädyin ratkaisuun.

Ne kolme tärkeintä kysymystä

Kirjoitinkin viime viikolla lääkäri Aki Hintsasta ja hänen filosofiastaan kertovasta kirjasta. Teos pisti minut pohtimaan kolmea perimmäistä kysymystä: kuka olen, mitä haluan ja hallitsenko omaa elämääni.

Määrittelin itseni vahvasti ulkoisten seikkojen, etenkin työni kautta. Aloin kaivella syvemmältä identideettiäni ja arvojani.

Tämän jälkeen mietin, mistä unelmoin. Kuljenko tavoitteitani ja unelmiani kohti? Pohdin sitä, mihin käytän aikani ja olenko siihen tyytyväinen.

Palasin arvojeni pariin ja huomasin, etteivät arvoni olleet linjassa ajankäyttöni kanssa. Aika kului suurimmaksi osaksi töihin eli päivätyöhöni Aller Median digisisältöjen toimituspäällikkönä ja ”iltatyöhöni” bloggaajana. Vietin eniten aikaa läppärin ja kännykän kanssa, vaikka arvojeni puolesta haluaisin viettää sitä eniten lähimmäisteni kanssa.

Elämäni eri osa-alueet eivät olleet tasapainossa. Kun työ haukkasi isoimman osan päivistäni, hyvinvointi kärsi. Kimpolin puolisolleni, kärsin pahasta unettomuudesta ja tuntui, että olin kovaa vauhtia polttamassa itseäni loppuun. Se on minulle valitettavan tuttu tunne.

unelma

Riittävän hyvä

Persoonaltani olen hyvin vaativa, pedantti ja uhrautuvainen. Olen kiitollinen siitä, että olen tunnistanut nämä piirteet ja yrittänyt niin itse kuin terapian avulla alentaa korkealle kurottuvaa rimaani.

Olen opetellut riittävyyttä, joka on ollut minulle kuin kirosana. Riittävän hyvä kuulostaa tyytymiseltä. Enkä halua tyytyä elämässäni.

Mutta jos KAIKKI pitää tehdä aina täydellisesti, seinä tulee enemmin tai myöhemmin vastaan eikä silloin kykene edes siihen riittävän hyvään. Ei kykene mihinkään. Tiedän, sillä olen maannut kahteen otteeseen sängyn pohjalla välittämättä mistään paskaakaan. Matka takaisin on pitkä.

Halusin viheltää pelin poikki ennen kuin kamelin selkä jälleen katkeaisi. Otin melkoisesti takapakkia, kun isoisäni menehtyi helmikuussa. Hän oli minulle kuin isä. Hyvin läheinen tukipylväs.

Hänen poismenonsa mursi maailmani.

Yritin vain selvitä päivästä toiseen. Olin menettänyt merkityksellisyyden tunteen ja suuntani hävisi. En tiennyt, mihin olin menossa.

Mutta otin menetyksestä myös oppia: kukaan meistä ei ole täällä ikuisesti, voin tukehtua huomenna pullaan. Käytänkö aikani siis todella niihin minun arvojeni mukaisiin asioihin?

Unelma toteen

Uskokaa tai älkää, rakas TFW-sali ja sen mielettömät koutsit rohkaisivat, auttoivat uskomaan itseeni, motivoivat tekemään päätöksiä ja kysymään itseltäni, teenkö asioita unelmieni eteen?

Kirjoitin kiitollisuuspäiväkirjaani arvojeni viereen unelmani. Yksi unelma minulla on ollut jo vuosia: yrittäjyys. 

Se on kuplinut takaraivossa ja olen ajatellut, että joku päivä vielä. Päässäni pyöri tekosyitä täynnä oleva kela: sitku, mutku, voiku, eiku…

unelma

Aloin kuitenkin tehdä pieniä muutoksia kohti itsenäisempää elämää. Irtisanoin Idealista-sivuston alla olleen blogini ja siirryin oman domainin alla. Minun sääntöni, minun arvoni. Päätös oli hyvin vapauttava ja tuntui, että olen vihdoin menossa oikeaan suuntaan.

Tsekkasin alkuvuodesta päivätyön osalta muita vaihtoehtoja, mutta jokainen ovi sulkeutui. Ja uskon, että niillä oli tarkoituksensa.

Kesäkuun lopulla hetki oli kypsä ja päätin että nyt perkele, mä toteutan tän unelman. Eihän kukaan muu tee muutosta tai päätöstä puolestani enkä voi ulkopuolistaa elämääni muiden hallittavaksi. Olin yhtäkkiä niin varma päätöksestäni. Minusta tulisi yrittäjä!

Toimintasuunnitelma

Toki mulla oli epäilyksiä kaiken suhteen: mistä asiakkaat, mitä yrittäisin, tekisinkö vain toimittajan hommia, miten pärjäisin, miten osaisin…

Mutten jäänyt voivottelemaan.

Ensimmäisenä aloitin säästämisen. Olen ollut erittäin höveli rahankäyttäjä (tästä lisää myöhemmin), joten halusin nyt kasata vähintään 5 000 euron puskurikassan, jonka turvin uskaltaisin luopua säännöllisistä kuukausituloista. Laitoin sivuun lomarahat ja noin 500 euron siivun jokaisesta kuukausipalkasta. Maksoin pois luottokorttivelat. Tein budjettia.

Kävin te-toimiston järjestämän yrittäjäkurssin ja aloin miettiä yrityksen perustamiseen liittyviä käytännön asioita, kuten yhtiömuotoa, kirjanpitäjää, veroja, vakuutuksia, alveja… this list goes on and on an on. :D

Aloin myös kartoittaa asiakkaita ja kysellä kiinnostusta osaamiselleni. Aloin avustaa päivätyön ohessa työelämäsivusto Duunitoria.

Päätin, että loppuvuoteen mennessä olisin saanut hommat hyvin alulle ja irtisanoisin itseni.

unelma

YT-pommi

Yhtäkkiä niskaani tippuikin pommi, johon en ollut osannut varautua. Aller Media aloitti isot yt:t ja uhkasi lakkauttaa osastoni toiminnan. Minulle uutinen tuli sinällään otolliseen kohtaan, koska säästäisin rahaa saamalla potkut, mutta kolaus oli silti yllättävän kova ja nosti esiin erilaisia tunteita.

Koin itseni hylätyksi ja surua rakkaiden Idealista– ja Baana-sivustojen mahdollisesta lopettamisesta ja työkavereista luopumisesta. Pinnan alta puski paljon vihaa.

Ilmoitin luottamusmiehellemme olevani vapaaehtoinen lähtijä, mutta ilmoitukseni ei pelastanut ketään kollegaani, koska kuuden viikon neuvottelujen jälkeen koko osastomme todella lakkautettiin ja sivustot päätettiin sulkea.

Toivuin pitkästä ja raskaasta syksystä sekä irtisanomisesta kuukauden irtisanomisajan. Nuolin haavojani ja purin sisälläni vellovaa tunnemyrskyä. Kehoni oli stressireaktiossa: sydän hakkasi yötä päivää, en nukkunut ja itkin herkästi.

Kun palautin kuukauden jälkeen työpaikan avaimet ja tavarat, sain suljettua lopullisesti oven takanani ja oloni keveni tonneittain.

Tiedän, mitä haluan

Olin erään aikakauslehden kuvauksissa, jossa minun tehtäväni oli olla vitsiä heittävä ihmispylväs. Olin tehnyt kuvattavasta jo laajan henkilöhaastattelun. Kuvaaja neuvoi minut seisomaan aina siihen kohtaan, mihin halusi kuvattavan katsovan. Sitten kerroin huonoja vitsejä, joita muistin ulkoa noin kolme.

Kuvattava rentoutui, meillä oli hauskaa.

Kun lähdin kuvauksista, olin lähellä alkaa itkeä. Lähetin ääniviestin tyttökavereilleni, että nyt, NYT mä olen löytänyt sen olon, joka on ollut kadoksissa jo vuosia. Sellainen fiilis, kun olet aivan liekeissä, innosta ja onnesta soikeana ja niin vahvasti juuri siellä, missä haluan.

Täällä voi lukea jo julkaistuja juttujani:

YLE: ”Mieheni uhkaili itsemurhalla ja lopulta toteutti sen” – Mitä tehdä, jos läheinen uhkaa tappaa itsensä?

YLE: ”Ei se sitä kuitenkaan” – itsemurhaan liittyy vaarallisia vääriä käsityksiä

Duunitori: Aseta tavoite oikein ja saavutat sen, mitä haluat

Duunitori: Johannes Laineen, 29, suurin unelma on jättäytyä töistä vuoden päästä – näin tavoite on mahdollinen

Duunitori: Tuntuuko, ettet saa tarpeeksi aikaan? Ota nämä neljä keinoa käyttöön

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

3 elämäsi tärkeintä kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään

Elämäni isoin muutos käynnistyi näin

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • JJ

    Duunitorin artikkelit on parantuneet huomattavasti- ja nyt tiedän syyn. Ikävä sanoa, mutta ennen ne tuntuivat olevan todella paljon ”copypastella onneen”- tyylisiä itsestäänselvyyksiä. Hyvä että ovat saaneet sinut mukaan.
    Ja muutenkin, tämähän on loistava juttu kuten jo eilen juteltiin =)

    • Inka I

      Moikka JJ! Mahtava kuulla, jos ne on sun mielestä parantuneet. Duunitori on alkanut panostaa omiin sisältöihinsä ja mun lisäksi niitä tekee useampi avustaja sekä Duunitorin oma sisältötiimi. :) On mahtava olla tekemässä heille juttuja!

  • Maikki

    Ihana ja kiitos kun kirjoitit tarkemmin ja syvällisenmmin aiheesta. Upeaa että uskalsit tehdä hyviä päätöksiä kohti unelmiasi. Onnea yrittäjyyteen! :)
    Itselläkin olisi se haaveena ja pikku hiljaa alkanut työstää asioita :)

    • Inka I

      Hei Maikki ja kiitos kommentistasi :) Jee, kiitos paljon! Olen kyllä tyytyväinen, että tein tämän liikkeen. Mahtavaa – sitten ehdottomasti haavetta kohti! Tsemppiä!

  • Vivi Vinna

    Vau, onnea! Ihanaa, kun löysin blogisi juuri nyt. Olen vähän vastaavassa tilanteessa kuin sinä ja minunkin tavoitteena on elää toimittajana. :)

    • Inka I

      Kiitos, ihana! <3 Onnea valitsemallesi tielle – toimittajan työ on ihanaa!

Vastaa käyttäjälle JJ Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle