Tätä arkeni oli usein vauva-aikana. Ahdistus oli kuin musta mörkö minun ja lapsen sekä minun ja muun maailman välillä. Se sai minut käpertymään kotiin ja kokemaan itseni maailman yksinäisimmäksi äidiksi.

Miltä ahdistus tuntuu?

Kun kysyin seuraajiltani, olivatko he kokeneet ahdistusta odotusaikana, 75 % yli 240:sta vastaajasta vastasi kyllä. Peräti 90 % lähes 200:sta vastaajasta oli kokenut ahdistusta vauva-aikana. Emme siis todellakaan ole yksin, vaikka koemme jäävämme yksin.

Miltä ahdistus sitten oikein tuntuu? Siihen kuuluu kimppu erilaisia oireita, tuntemuksia ja ajatuksia, jotka voivat olla esimerkiksi tällaisia:

1. Hermostuneisuuden tunne
2. Levottomuuden tunne
3. Ylivirittynyt olo
4. Jatkuva murehtiminen
5. Jännittyneisyys
6. Väsymys
7. Hengenahdistus
8. Sydämentykytys
9. Hikoilu
10. Vapina
11. Suun kuivuminen
12. Huimaus tai pyörryttävä olo
13. Pahoinvointi, ripulointi tai vatsavaivat
14. Kuumotus tai vilun väristykset
15. Nielemisvaikeudet tai ”pala kurkussa”
16. Keskittymisvaikeuksia
17. Univaikeuksia
18. Ärtyneisyys
19. Ahdistavien paikkojen välttäminen
20. Pelko- ja katastrofiajatukset

Mistä ahdistus voi johtua?

Olen sairastanut vajaa 10 vuotta sitten yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön, keskivaikean masennuksen sekä kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Aiemmat mielenterveyden ongelmat altistivat minut synnytyksen jälkeisille häiriöille. Minun synnytykseni oli traumaattinen. Sen seurauksena minulle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), johon sairastuu 1-3 % synnyttäjistä. Noin 10 % synnyttäjistä kokee synnytyksen traumaattisena.

PTSD:n takia koin muun muassa voimakasta ahdistusta. Myöhemmin minulle diagnosoitiinkin lisäksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, jotka puhkesivat synnytyksen seurauksena uudelleen.

Ahdistukseni taustalla oli syvä turvattomuuden kokemus, joka on saanut alkunsa omasta varhaislapsuudestani ja vahvistunut myöhempien vaikeiden elämänkokemusten, kuten puolisoni itsemurhan ja vaikean kohdunulkoisen raskauden myötä.

Vanhemmuus nosti uudella tapaa pintaan nuo aiemmat kokemukset.

Lapsuuden kodissani oli epävakaa ympäristö, joka juonsi juurensa ylisukupolvisista traumoista. Mietin pitkään, millainen vanhempi minusta tulee. Toimisinko, kuten oma vanhempi. Pelkäsin, millaisia tyydyttämättömiä tarpeita vanhemmuus voisi tuoda esiin. Halusin, että sukupolvien taakka päättyy minun kohdallani.

Sain 10 vuotta sitten vaikean kohdunulkoisen raskauden, jolloin en saanut terveydenhuollolta apua, kun hätä oli suurin. Vuosin sisäisestä 1,5 litraa verta, ja myöhemmin lääkäri sanoi, että hengenlähtö oli lähellä. Tämä kokemus lisäsi paitsi turvattomuutta mutta myös epäluottamusta terveydenhuoltoa kohtaan, joka toki vaikutti niin odotusaikaan, synnytykseen kuin sen jälkeiseen aikaan. En osannut luottaa, että saan apua.

Kannan ytimessäni myös voimakasta häpeän kokemusta. Minussa istuu tiukasti uskomus, että en ole riittävä. Janoan jatkuvaa varmistelua siitä, että kelpaan ja että minusta tykätään. Olen kompensoinut häpeää vaativuudella. Olen ollut kova ja armoton itseäni kohtaan. Tällaisella pohjalla olen imenyt itseeni kaikki vanhemmuuden vaateet, odotukset ja paineet. Verrannut itseäni muihin vanhempiin.

Minun ahdistukseni juurisyyt ovat aika yleisiä. Kun kysyin seuraajiltani, tunnistavatko he, mistä heidän ahdistus on peräisin, vastauksissa korostuivat eniten juuri oman lapsuuden vaikeat ja traumaattiset kokemukset. Myös vaikea odotusaika, synnytys sekä vanhemmuuden paineet näkyivät vastauksissa.

Äidit kertovat, mistä heidän ahdistus johtuu:

1. Lapsuuden traumat
2. Kohtukuolema
3. Ongelmat raskaudessa
4. Vauvan huono vointi, jota terveydenhuolto ei uskonut
5. Lapsen synnynnäinen sydänsairaus
6. Lapsen syntyminen hätäsektiolla. Tapahtuneen jälkeen ei saanut tukea käsittelyyn.
7. Vaikea synnytys
8. Tunteiden vähättely (lähipiiri ja terveydenhuolto)
9. OCD
10. Aiemmat traumakokemukset
11. Reippaan tytön lapsuus = täytyy olla reipas äiti
12. Yksin pärjäämisen eetos
13. Oman äidin kuolema
14. Hormonit
15. Vähäiset unet
16. Alhainen ferritiini
17. Jaksaminen ei riitä eikä saa apua

Tunnistatko sinä, mitä sinun ahdistuksen taustalla on? Mitkä ovat oireidesi juurisyyt?

Miten ahdistus voi näkyä vanhemmuudessa?

Voimakas menetyksen pelko

Minulla ahdistus heijastui niin odotusaikaan kuin äitiyteen. Pahimpana oli menetyksen pelko. Pelkäsin hysteerisesti, että lapsi viedään minulta pois ja hän kuolee, jos en ole valppaana. Saatoin mennä tolaltani vaikka siitä, että lapsella oli kylmät kädet. Sormiruokailu tuntui aivan järjen vastaiselta! Miksi tarkoituksella riskeeraisin lapseni henkeä?

Suhteen muodostuminen lapseen

Olin aluksi turta lasta kohtaan. Hän tuntui vieraalta. Tunteeni on tavallinen. Näin kertoo raskauksiin ja synnytyksiin erikoistunut psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Riikka Airo Ylen artikkelissa, joka käsittelee äitien synnytyksen jälkeisiä tunteita. Airon mukaan mieli ei ehkä ole ehtinyt mukaan tapahtuneeseen. Olo voi olla hämmentynyt, poissaoleva ja epätodellinen, jopa välinpitämätön.

Ylen artikkeli kertoo, että tutkimuksen mukaan noin puolet vastasynnyttäneistä äideistä voi tuntea vierastavansa vauvaansa. Minä kuuluin heihin. Minulle oli muodostunut mielikuva vauvasta raskauden aikana ja kun hän syntyi, hän tuntui vieraalle. Suhde ja yhteys lapseen muodostui hiljalleen.

Täytyy olla 110 % läsnä

Syytin itseäni epäonnistuneesta synnytyksestä ja pelkäsin niin paljon, että vanhempani toimintamallit aktivoituvat, että suoritin äitiyttä ja yritin olla läsnä koko ajan. En suostunut puhumaan edes puhelimessa ystävälleni, jos olin vauvan kanssa. Tämä eristi minua entisestään ja teki yksinäisemmäksi.

Hermot menivät herkästi

Olin täynnä vihaa. Pintaan puski käsittelemätöntä kiukkua omasta varhaislapsuudestani, jolloin en ollut voinut ilmaista aggression tunteita turvallisesti. Erityisesti ruokailu-, nukutus- ja siirtymätilanteet ovat olleet minulle vaikeita koko vanhemmuuden ajan. Hermoni saattavat mennä herkästi ja tunnen vihaa jopa lastani kohtaan. Se taas herättää syyllisyyttä.

Jatkuvana vertailu muihin vanhempiin 

Vastasyntyneen vanhempana olin epävarma enkä luottanut itseeni. Vertailin jatkuvasti itseäni muihin. Minua ahdisti mennä leikkipuistoon tai vauvauintiin muiden tarkkailtavaksi. Koin kaikki muut äidit paljon rennompina, itsevarmempina ja parempina äiteinä.

Käperryin neljän seinän sisälle

Ahdistus sai minut jäämään neljän seinän sisälle. Jossain kohtaa vauvavuotta olin niin ahdistunut, että jännitin jopa läheisimpien ystävieni tapaamista. Kädet hikosivat ja takeltelin sanoissani. Sosiaalisten tilanteiden pelko iski aivan uudella voimalla. Pahimmillaan en uskaltanut mennä edes lähikauppaan, saati lähteä vauvan kanssa bussiin tai kaupungille.

Ahdistus ahdistuksesta

Aloin lopulta ahdistua ahdistuksestani. Pelkäsin ja pelkään edelleen sitä, millaiset vaikutukset minun ahdistuneisuudellani on lapseeni. Miten vauvavuosi on vaikuttanut häneen? Hän on herkkä lapsi, joka esimerkiksi pelkää lukuisia ääniä ja on uusissa tilanteissa hyvin vetäytyvä ja arka. Ruoskin tästä itseäni ja mietin, että minä olen aiheuttanut lapseni pelot ja jännitykset synnytyksessä ja vauvavuotena omalla pahoinvoinnillani.

Myönteisten tunteiden kokemisen vaikeus

Ahdistuksen takia on vaikea heittäytyä hyvään. Ahdistus pitää jatkuvasti virittyneenä ja takaraivossa nakuttavat kaikki mahdolliset uhkakuvat ja ajatus, että jos nyt höllään, mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu, kun en ole valppaana. Tämä jatkuva virittyneisyys voi haitata kiintymyssuhdetta. Pelko kiintymyssuhteen vaarantumisesta taas lisää ahdistusta ja syyllisyyttä. Kielteinen kehä on valmis.

Mitä ahdistuksen käsittely on minulle antanut?

Ahdistus sai oloni niin sietämättömäksi, että hain siihen apua heti vauvavuoden alussa. Pääsin psykoterapiaan ja löysin vertaistukea. Aloin kyseenalaistaa uskomuksiani ja ymmärtää ahdistukseni syitä. Vahvistin kehon ja mielen yhteyttä, opettelin tunnistamaan, kokemaan ja ilmaisemaan tunteitani ja tarpeitani. Harjoittelen yhä sitä, että niissä ei ole mitään hävettävää.

Olen saanut korjaavia kokemuksia ja löytänyt myötätuntoa itseäni kohtaan. Useimmiten uskon, että olen riittävän hyvä vanhempi. Olen hyväksynyt, että välillä teen virheitä ja yhteys lapsen kanssa katkeaa, mutta sen voi sitten korjata.

Lisäksi olen harjoitellut itsehoitokeinoja. Osa niistä on vakauttanut, lisännyt turvaa ja luottamusta helpottaen pidempiaikaista ahdistuksen kokemusta, kun osa taas on auttanut akuuttiin ahdistukseen esimerkiksi paniikkikohtauksen tai jännityksen aikana. Olen kokenut, että erityisesti keholliset työkalut toimivat minulle. Kun keho rauhoittuu, mielessä kierrokset laskevat ja maadoitun nykyhetkeen.

Kun olen löytänyt keinoja käsitellä ahdistustani, vanhemmuuteen on tullut enemmän tilaa ilolle, onnelle, turvalle, rakkaudelle. Uskaltaudun pysähtymään hyvän äärelle.

Mikä minun ahdistukseeni auttaa?

Turvapaikka

Kun minua ahdistaa, kohtaan itseni kuin parhaan ystäväni. Laitan käden rinnalleni, suljen silmät ja kuvittelen mieleeni turvapaikkani. Sanon itselleni, että minulla ei ole mitään hätää, olen turvassa. Voit kuunnella turvapaikkaharjoituksen täältä.

Hengitys

Yksinkertaisin hengitysharjoitus on pidentää uloshengitystä.

Voimakas aistiärsyke

Paniikkikohtauksen aikana hengityksen lisäksi minua maadoittaa nykyhetkeen voimakkaat aistiärsykkeet. Voin huuhdella kasvot kylmällä vedellä tai laittaa pastillin suuhun.

5-4-3-2-1-harjoitus

Tämä harjoitus vie huomion pois itsestä. Nimeän ensin viisi asiaa, jotka näen ympärilläni. Sitten nimeän neljä asiaa, jotka voin tuntea. Esimerkiksi tuolin, jolla istun. Seuraavaksi nimeän kolme asiaa, jotka voin kuulla. Kaksi asiaa, jotka voin haistaa. Lopuksi nimeän yhden asian, jonka voin maistaa. Jos lähettyvillä ei ole mitään maistettavaa (kuten sitä pastillia), mietin jotain tuttua makua.

Koskettaminen

Silitän tai kevyesti taputtelen kehoni rajat läpi. Se kertoo minulle, että olen tässä, en ole hajoamassa. Tai sitten silitän koiraani tai halaan puolisoani.

Kehon jännitys

Tämä on tämän hetken suosikkiharjoitukseni ja tehoaa nopeasti! Vedän henkeä sisään, pidätän hengitystä ja samalla yritän jännittää jokaisen lihaksen kehossani. Muutaman sekunnin päästä hengitän rauhallisesti suun kautta ulos, vapautan jännityksen, ravistelen kehoa ja kävelen muutaman askeleen. Toistan tämän yleensä kolme kertaa.

Perhoshalaus

Varsinkin ennen jännittäviä tilanteita tykkään rauhoittaa kehoa perhoshalauksella. Ristin käteni rintakehälle ja taputtelen rintakehää vuorotellen rauhalliseen tahtiin.

Voit katsoa videon harjoituksesta täältä.

Ahdistuksen hyväksyminen

Tunne menee ohi. Mikään tunne ei jää päälle ja tiedän, että sen välttely ei auta, se vain kasvaa ja lisää ongelmia. Kohdatessa tunne hetkeksi kasvaa, istun sen kanssa ja lopulta se laimenee. Yksikään paniikkikohtaus ei ole koskaan jäänyt päälle. Sen pois työntäminen tuo yleensä paljon enemmän ja pidempiaikaista tuskaa. En kuole ahdistukseen, vaikka se saattaisi sillä hetkellä tuntua siltä. Muistutan tästä itseäni tunteen pyörityksessä.

Mielenterveystalolla on ahdistuksen omahoito-ohjelma, jossa on lisää erilaisia työkaluja.

Mistä ahdistukseen saa apua?

Ethän jää ahdistuksen kanssa yksin. Apua kannattaa hakea ajoissa, jotta voit myös nauttia ja iloita vanhemmuudesta ja rakentaa rauhallisesti suhdetta vauvaan.

Puhu kumppanille, läheisille ja ystäville. Mutta joskus voi olla helpompi puhua jonkun ulkopuolisen kanssa. Ensi- ja turvakotien liiton palvelut tarjoavat matalan kynnyksen apua, kuten vauvaperheille suunnatun chatin. Juttelu chatissa voi jo riittää ja tuoda kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulosta.

Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa muun muassa seuraavia palveluita, joista sinulle voisi olla apua:

1. Vauvaperhe.fi-sivustolta löydät monipuolisesti tietoa vauvaperheen arkeen ja elämään sekä palveluita, joissa voit puhua kokemuksistasi ja tavata samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia.
2. Vauvaperhe-chatissa voit keskustella ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti ja saada tarvittaessa ohjausta oman paikkakuntasi vauvaperheille suunnattuihin palveluihin. Chat on auki arkisin klo 12-18 ja lauantaisin klo 14-17. Löydät sen osoitteesta vauvaperhe.fi.
3. Jos ahdistus pitää sinua otteessaan ja/tai vauva ei nuku, liiton Baby blues -työntekijä voi auttaa esimerkiksi katkaisemaan unettomuuden kierteen tai tuoda helpotusta vauvan itkuisuuteen. Voit puhua työntekijän kanssa puhelimitse tai tavata kasvotusten. Palvelu on maksutonta ja yhteyttä voi ottaa nimettömänä.

Lähteet: Integrum Institute for Cognitive Therapies Finlandin opintomateriaalit, Duodecim: Traumaattisesta synnytyksestä toipuminen

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Miksi lapsemme suosii niin voimakkaasti toista vanhempaa? Miten toimia uhmaikäisen raivokohtausten aikana? Mitä tehdä, kun 2-vuotiaan nukahtaminen kestää iltaisin yli tunnin? Yskä on kestänyt jo viikkoja, pitääkö mennä lääkäriin? Kynnet irtoavat, voiko se johtua sairastetusta enterorokosta?

Vanhempana niin lapsen hyvinvointiin ja terveyteen kuin kasvuun ja kehitykseen sekä omaan vanhemmuuteen liittyvät kysymykset ovat päättymättömiä. Aina on jotain, mikä pohdituttaa. Onko tämä normaalia tai kuinka nyt toimia, kun uusia asioita tulee tämän tästä.

Sain mielenrauhan, kun kysyin huolistani Mehiläisen Digineuvolasta.

Mikä digitaalinen neuvola on?

Mehiläisen Digineuvolasta saa tukea ja neuvoja juuri silloin, kun sitä tarvitsee. Digineuvolan chat-palvelussa vastaavat koulutetut kätilöt ja hoitajat 24/7. Alle 4-vuotiaan vanhemmat saavat apua esimerkiksi kotihoidon tueksi, uneen, imetykseen, muihin ravintoasioihin, kasvuun tai vanhemmuuteen liittyvissä teemoissa. Palvelua voi käyttää niin paljon ja usein kuin haluaa kiinteään kuukausihintaan 14,90 e/kk.

Digineuvola ei korvaa perinteistä neuvolaa, vaan tarjoaa apua ja tukea silloin, kun fyysistä tutkimusta tai lääkäriä ei välttämättä tarvita. Tarvittaessa asiantuntija ohjaa eteenpäin oikean palvelun pariin, esimerkiksi Digiklinikan lääkärille tai paikan päälle vastaanotolle.

Nappaa alekoodi postauksen lopusta.

Miten digitaalinen neuvola toimii?

Palvelun tilaus ja käyttö tapahtuu OmaMehiläinen-sovelluksessa. OmaMehiläinen-sovelluksesta löytyvät paitsi kaikki omat mutta myös lasten terveystiedot.

OmaMehiläinen-sovelluksessa on mahdollista asioida myös Digineuvolassa kertakäyntinä (19,90 €/keskustelu) esimerkiksi raskausaikana tai silloin, kun lapsella ei vielä ole olemassa olevaa henkilötunnusta (vastasyntynyt).

Digitaalinen neuvola tarjosi parasta neuvontaa, jota olen saanut

Digitaalinen neuvola on aivan loistava tuki ja turva ja arjen helpottaja mielestäni edulliseen hintaan. Olisin kaivannut tällaista palvelua jo silloin, kun lapsemme oli vauva. Tuoreena vanhempana oli välillä niin epävarma ja epätoivoinenkin olo, kun ei tiennyt, kuinka kuuluisi toimia ja mistä saisi apua.

Nyt 2,5-vuotiaan kanssa kuukausien sairastelukierteet ovat herättäneet välillä huolta ja nykyisessä terveydenhuollon tilanteessa apua tai vastauksia ei ole saanut kovinkaan nopeasti.

Toisinaan apua on vaikea pyytää ja jos ei koe tulleensa kohdatuksi, kynnys kysyä uudelleen kasvaa. Siksi on niin ihanaa, että Mehiläisen Digineuvolasta voi pyytää helposti tukea ja neuvoa matalalla kynnyksellä chatissa.

Yhtenä päivänä chattailin hetken kätilön kanssa ja kysyin neuvoa lapsen kasvaneeseen luomeen, irtoaviin kynsiin sekä siihen, kun lapsi suosii minua ja torjuu voimakkaasti isäänsä. Tuo yksi keskustelu oli jo kuukausihinnan arvoinen ja enemmän! Tuntuu häkellyttävältä, että tuohon hintaan sain noin kattavaa ja hyvää palvelua. Sain selkeät ja kattavat tiedot ja ohjeet kaikkiin kysymyksiin.

Kätilö oli viesteissään hyvin myötätuntoinen, ymmärtävä ja validoiva. Hän osasi antaa juuri oikeanlaista tukea ja kannustusta. Ei ole hetkeen tullut vanhempana niin nähty olo! Heittämällä parasta neuvontaa, jota olen saanut.

Digineuvola vastaa: Miksi lapsi suosii toista vanhempaa?

Oli huojentavaa kuulla, kun kätilö kertoi, että vanhemman suosiminen on tässä iässä tavallista ja usein ohimenevää. Hän myös ymmärsi, että tilanne on meille toisinaan rankkaa ja turhauttavaa. Hän antoi meille niin hyvät vinkit:

1. Lapsi vaistoaa herkästi energiat ja ilmapiirin. Onko isä kiireinen tai väsynyt, joka voisi vaikuttaa lapsen suosimiseen?
2. Onko vanhemmilla samat säännöt ja tavat toimia lapsen kanssa? Lapsi saattaa hakeutua sen vanhemman seuraan, jolta saa enemmän läheisyyttä tai kivoja juttuja.
3. Voisiko lapsi tehdä isän kanssa jotain superkivaa yhteistä tekemistä, esimerkiksi ruoanlaittoa, satuhetkeä, uimista tai piirtämistä? Näin myönteinen yhteys vahvistuisi.
4. Vastuuta voi vanhempien kesken jakaa niin, että jokin päivittäinen asia, kuten hampaiden pesu, hoituu jatkossa vain isän kanssa.
5. Jotta lapsi ei koe minun puoleltani puolestaan torjuntaa, voin sanoa, että “kiitos, kun kerroit asian X äidille, mutta isä auttaa sinua tässä asiassa”.
6. Minä voisin kehua isän jotain toimintatapaa tai ominaisuutta hänelle itselleen sekä lapselle. Näin myönteinen mielikuva isästä vahvistuu lapsen mielessä. Lapsi luottaa minuun ja jos hän huomaa, että minä luotan isään, häneen turvautuminen voisi olla helpompaa.

Miettikää, miten hyvät neuvot! Kävimme heti puolisoni kanssa listan läpi. Isä on kyllä läsnä lapselle ja meillä on yhteiset säännöt, mutta minä olen selkeästi lepsumpi, koska minun on vaikea kestää lapsen pettymystä. Tämän huomaaminen oli tärkeää. Isä alkoi heti suunnitella yhteistä, säännöllistä puuhaa lapsen kanssa ja pohdimme, mikä arkinen askare on jatkossa hänen ja lapsen välinen. Ja kehua minä todellakin voin ja haluan! Vinkki oli hyvä muistutus siitä, että meidän vanhempienkin on tärkeä tulla toisillemme nähdyiksi ja huomata toistemme vahvuudet ja antaa niistä kannustusta. Hyvä kasvaa hyvässä <3

Innostuin palvelusta niin paljon, että minulla on jo listalla muutama muu vanhemmuuteen liittyvä kysymys: Miten tukea lapsen omatoimisuutta ja esimerkiksi pukeutumisen harjoittelua? Miten ottaa huomioon lapsen herkkyys mutta myös rohkaista häntä? Miten omaa ylisuojelevuutta voisi hillitä?

Millaisiin lapsen kehitykseen ja kasvuun ja toisaalta vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyviin pulmiin sinä kaipaisit neuvoa? Mikä lapsiperheen arjessa tai lasten sairauksissa mietityttää?

Nappaa alekoodi Digineuvolaan!

Koodilla DIGINEUVO4 saat Digineuvolan ensimmäisen määräaikaisen 6 kk jakson tarjoushintaan 9,90 e/kk. Määräaikaiselta tarjousjaksolta palvelu veloitetaan kertaveloituksena 59,40 e.

Tämän jälkeen tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana hintaan 14,90 e/kk, ellei palvelua ole irtisanottu määräaikaisen sopimuskauden loppuun. Kampanja on voimassa 30.4.2023 asti.

Tutustu Digineuvolaan täällä.

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Leimahduksen jälkeen tuli arvaamaton, pidättelemätön raivo. Yleensä se purkautui tavaroihin. Kuului korkea pamahdus, ja välioven lasi helähti pieninä siruina lattialle. Sitten tuli kaikkein pelottavin vaihe: Hän alkoi pakata kassiaan, jonka päälle lysähdin ja anelin jäämään. “Älä tee sitä, älä tapa itseäsi, älä jätä minua yksin”, uikutin. Hän veti kassinsa ovelle minun yhä roikkuessa siinä. Hetkessä hän oli poissa.

Aamuun mennessä hän tuli takaisin kotiin. Kassin sijaan roikuin hänessä ja olin kiitollinen, että hän ei ollut taaskaan toteuttanut uhkaustaan. Silmät olivat jälleen hänen. Sellaiset lempeän rakastavat. Nyt hän oli se, joka aneli anteeksiantoa. Joka kerta hän lupasi, että tämä oli viimeinen kerta. Sanoi haluavansa muuttua. Ja minä halusin uskoa. Rakkaus ja toivo olivat tulleet käväisemään pelon paikalla.

Henkinen väkivalta alkaa vähitellen

En tuolloin tiennyt, mitä henkinen väkivalta on. Tiesin vain, että minua pelotti olla kotona. Minulla oli jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, joilla yritin tunnustella ilmaa – oliko syytä pelkoon vai ei?

Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, ymmärrän, että juuri tuo painostava ilmapiiri oli selkein merkki henkisestä väkivallasta. Kuten Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Tuulia Kovanen tiivistää: sellainen teko tai toiminta, joka aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta kokijassa, on usein väkivaltaa.

On tyypillistä, että henkinen väkivalta alkaa vaivihkaa. Siksi sitä on niin vaikea tunnistaa. Näin se oli minunkin parisuhteessa. Kerron kokemuksistani, koska toivon sen auttavan tunnistamaan, että ehkä sinäkin koet väkivaltaa. Halusin tehdä tämän yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa, jotta osaan ohjata sinut tai läheisesi avun piiriin.

Puolisoni oli aluksi maailman hurmaavin. Kukaan ei ollut koskaan huomioinut minua niin paljon. Hukuttanut rakkauteen. Näkyväksi tulemista janoava, epävarma ja kelpaamattomuutta sisällään kantava parikymppinen on helppo sokaista.

Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntijan Riina Karjalaisen mukaan joskus tekijä selittää väkivaltaa sillä, että hän vain välittää niin paljon, että haluaa tietää, missä toinen liikkuu tai haluaa siksi viettää kaiken ajan toisen kanssa. Varsinkin suhteen alussa tällainen käytös voi tuntua jopa imartelevalta. Niin minäkin koin. Voinko olla todella niin ihana, että olen toiselle koko elämä?  

Hyvin intensiivisen alun jälkeen aika nopeasti mieleeni hiipi kuitenkin ajatus, että kaikki ei taida olla hyvin. Valheellisiin kulisseihin alkoi tulla säröjä. En kuitenkaan kyennyt enää tekemään mitään. Olin jo koukussa.

Henkinen väkivalta murentaa itsetuntoa huomaamatta. Salakavalasti sitä on täysin nujerrettu. Aina tilanteet kääntyivät niin, että minä koin syyllisyyttä. Kun on aikansa kuunnellut vähättelyä, mitätöintiä ja valheita, alkaa itse uskotella todella vakuuttavasti itselleen, että eihän se nyt ollut niin vakavaa. Sinä vain kuvittelit, ylireagoit tai ymmärsit väärin. Taisit kuitenkin hieman provosoida? Eihän se nyt muuten olisi. 

Karjalaisen mukaan väkivallan tekijät ovatkin hyviä syyllistämään ja manipuloimaan. Aloin myös uskoa, että en pärjäisi ilman häntä tai hän ilman minua. Ajattelin, että minun tehtäväni on pelastaa hänet. En nähnyt ulospääsyä.

Usein väkivallan tekijä voi olla myös ulkopuolisten mielestä hurmaava. Se saa todellisuuden horjumaan ja sitä kyseenalaistaa oman uskottavuutensa. Kun kukaan muu ei näe, mitä kotona tapahtuu, onko se edes totta? Myös käsitys normaalista muuttuu. Väkivallasta tulee normaalia.

Mitä henkinen väkivalta on?

Henkinen väkivalta voi olla muun muassa arvostelua, nimittelyä, halveksuntaa, mitätöintiä, vähättelyä, alistamista, kontrollointia ja eristämistä, voimakasta mustasukkaisuutta, tavaroiden hajottamista, kotieläinten vahingoittamista, uhkailua esimerkiksi itsemurhalla tai fyysisellä väkivallalla, mykkäkoulua, asioiden hoitamisen laiminlyöntiä eli tekijä jättää auttamatta tai vaikka hakematta lääkkeitä, jos toinen ei pysty.

Minä olen ollut kahdessa parisuhteessa, joissa molemmissa oli henkisen väkivallan lisäksi fyysistä väkivaltaa. Onkin tyypillistä, että lähisuhdeväkivallassa ilmenee monia muotoja, ja henkinen väkivalta jää niiden alle piiloon.

Lisää tietoa väkivallan muodoista löydät täältä.

Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa myös yhteiskunnallisten syiden vuoksi: se ei ole Suomessa rikos. Syytä olisi jo siksi, että Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan henkisen parisuhdeväkivallan suorat lisäkustannukset terveydenhuollolle on 860 miljoonaa euroa vuodessa. Fyysisen väkivallan puolestaan 150 miljoonaa euroa.

En ole kokemukseni kanssa yksin, sillä Suomi on naiselle pelottava maa. Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen nainen on jossain elämänsä vaiheessa kokenut parisuhdeväkivaltaa. Lukuisat tilastot ja tutkimukset vahvistavat sitä, että väkivallan uhriksi joutuu useimmiten nainen. Kaikkein karmaisevin tieto on, että parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä 45 % on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Mistä tämä kaikki johtuu? Miksi väkivalta on Suomessa näin yleistä?

Mistä henkinen väkivalta voi johtua?

Minun henkilökohtaiselle toipumisprosessille on ollut tärkeää ymmärtää, mistä väkivaltainen käytös voi johtua. Tällöin on ollut helpompi päästää irti syyllisyydestä ja ajatuksesta, että minussa olisi jotain vikaa. En tehnyt mitään ansaitakseni väkivaltaa, vaan syy on tekijässä. Toisaalta meidän on tärkeää yhteiskunnallisesti ymmärtää, miksi Suomi on niin väkivaltainen maa, jotta tilannetta voidaan muuttaa.

Ensi- ja turvakotien liiton Karjalainen kertoo, että väkivaltaisen käytöksen juurisyitä voivat olla esimerkiksi omat lapsuuden kokemukset ja koettu ylisukupolvinen väkivalta, kyvyttömyys ja keinottomuus puhua omista tunteista ja ilmaista niitä sekä häpeä ja kelpaamattomuuden kokemus. Osalla tekijöistä on halu käyttää valtaa ja kontrolloida toista tavalla tai toisella. Päihteiden käyttö ei ole syy, mutta se laskee kynnystä käyttää väkivaltaa ja riitatilanteet voivat kärjistyä.

Se, miksi minä olen päätynyt väkivaltaisiin parisuhteisiin, selittyy samoilla syillä. Olen kasvanut väkivallan ja epävakauden keskellä ja oppinut, että väkivallan käyttö on hyväksyttyä. Väkivallan aiheuttamasta turvattomuudesta on tullut tuttua, ja tutusta turvallista. 

Turvattomuus on turhan tuttua liian monelle meistä. Väestötutkimuksen mukaan 16–74-vuotiaista suomalaisista lapsuusajan lähisuhdeväkivaltaa 65 prosenttia.

Karjalainen kertoo, että Ensi- ja turvakotien liiton kyselyn mukaan, lapsina väkivaltaa kokeneet naiset ovat kuvailleet lapsuuttaan niin, että väkivallan myötä oma elintila kaventui. Piti olla näkymätön.

Tunnistan tämän täysin. Katseen alla olo on pelottavaa, jopa vaarallista, joten turvallisinta on olla näkymätön. Niellä omat tunteet ja tarpeet ja mukautua aistittuun ilmapiiriin. Niin voi ehkä pysyä turvassa. Tämä opittu malli seuraa sitten myöhempiin ihmissuhteisiin.

Mitä henkinen väkivalta aiheuttaa?

Tässä jutussa kuvailemani suhde päättyi lopulta puolisoni itsemurhaan. Viimeisenä tekonaan hän syytti minua itsemurhastaan. Kokemus oli äärimmäisen traumaattinen ja suisti elämäni raiteiltaan. Sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Teosta on aikaa yli 10 vuotta, mutta korjaan jälkiä osin yhä edelleen, ja siksi en ole täysin tunnistanut väkivallan seurauksia kuin vasta hiljattain.

Väkivallalla on koko elämään vaikuttavia seurauksia. Se jättää jälkensä niin kehoon kuin mieleen. Minussa se vahvisti lapsuudessa koettua turvattomuutta ja häpeää. En uskaltanut luottaa ihmisiin. Uskoin, että kaikki kohtelevat lopulta kaltoin. Enkä kehdannut juurikaan puhua kokemastani. Pakenin kokemaani ja tunteitani paitsi työhön myös päihteisiin ja irtosuhteisiin.

Omanarvontuntoni oli olematon. Minusta oli tullut pelokas, arka ihmisraunio. Yhteys omiin tunteisiin, tarpeisiin ja tahtoon oli hukkunut.

Totuin siihen, että kehoni on jatkuvasti ylivireä, kuin valppaana vaaralle. Kärsin muun muassa univaikeuksista, jatkuvista päänsäryistä ja vatsavaivoista. Minuun kohdistunut aggressio ja oma, padottu aggressio, jota en ollut koskaan uskaltanut ilmaista, kääntyi sisäänpäin itsetuhoisuutena. Ylisuoritin ja kontrolloin elämääni. Mitä tiukemmin langat olivat käsissäni ja pystyin ennakoimaan huomista, sitä turvallisemmaksi oloni koin. 

Olen oppinut vasta nyt, 33-vuotiaana, miltä aito turvallisuus oikeasti tuntuu kehossa ja mitä se tarkoittaa elämässä. Mitä kaikkea se mahdollistaa ja miten paljon se vaikuttaa minuun. Aiemmin olen taistellut turvallisuutta vastaan. Se on ollut tuntematonta eli pelottavaa. Kun tapasin 10 vuotta sitten nykyisen puolisoni ja lapseni isän, työnsin häntä väkisin pois. Yritin provosoida lyömään. Olin varma, että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin enkä halunnut joutua odottamaan. Kun sitä ei tapahtunut eikä edes uhkaavaa tunnetta tullut, olin ihmeissäni. Voiko ihmissuhde olla myös tällainen? Hän on ihminen, joka on näyttänyt minulle turvan.

Nyt vaalin turvallisuutta niin itsessäni kuin perheessäni. Koen, että se on kaikkein tärkein asia, jonka voin lapselleni antaa. Turva sisältää kaiken: rakkauden, lohdun, lämmön, yhteenkuulumisen – ja kaikkein tärkeimmät tarpeet eli näkyväksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksen.

Koen, että olen kasvanut turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi.

Miten henkisestä väkivallasta voi toipua?

Väkivallasta ei toivu hetkessä. Minä en ole toipunut vieläkään. Mutta sille tielle kannattaa lähteä.

Itse ajattelen, että toipuminen jakautuu kahteen osa-alueeseen: sisäiseen ja ulkoiseen. Sisäisesti kaikkein tärkeintä minulle on ollut oman aggression löytäminen ja omien rajojen asettaminen ja niissä pysyminen, sisäisen turvallisuuden löytäminen, itsetunnon ja -tuntemuksen vahvistaminen, itsemyötätunnon harjoittelu ja häpeän purkaminen. Aloin selvittää, kuka oikeastaan olen, jos en pelkää?

Ulkoisesti kaikkein tärkeintä ovat olleet korjaavat ihmissuhteet: terapeutti on ollut korvaamaton rinnallakulkija tällä matkalla. Nykyinen, elämäni ensimmäinen turvallinen parisuhde. Ystävät, joiden kanssa uskallan olla haavoittuvainen. Lapseni, joka on motivoinut minua pysäyttämään ylisukupolvisen taakan ja opettanut minulle, kuinka puhdasta rakkautta maailmassa voikaan olla. Hänen avulla olen myös voinut tarjota itselleni hoivaavaa vanhemmuutta.

Ensi- ja turvakotien liiton vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan väkivaltaa kokeneita on auttanut toipumisessa noiden minun mainitsemieni asioiden lisäksi omien arvojen nimeäminen ja niihin kiinnittyminen, omien unelmien vaaliminen, vertaistuki, luonto, merkityksellinen työ ja liikunta.

Muista, että koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua. Sinulla on oikeus turvalliseen elämään.

Mistä apua?

1. Jos tarvitset apua juuri nyt, soita yleiseen hätänumeroon 112!
2. Turvakoti: Kriisitilanteessa kannattaa hakeutua turvakotiin. Sinua lähinnä olevan turvakodin tiedot löydät täältä.
3. Avopalvelut: Jos kyseessä ei ole akuutti hätä, saat apua väkivaltatyön avopalveluista. Niihin voi hakeutua myös turvakotijakson jälkeen ja vaikka väkivallan kokemisesta olisi jo vuosia. Löydät täältä listauksen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tarjoamista avopalveluista.
4. Nettiturvakoti.fistä löydät kattavasti tietoa muun muassa auttavista tahoista, väkivallan muodoista ja kuinka väkivallan voi tunnistaa. Täältä löydät lisää tietoa väkivallan kokeneille.
5. Oletko kohdellut läheisiäsi väkivaltaisesti? Oletko aiheuttanut uhkaavan ilmapiirin ja pelottanut puolisoasi, lapsiasi tai muita läheisiäsi? Täältä löydät apua väkivaltaa käyttäneille.

Blogipostausta varten on haastateltu Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntijoita Tuulia Kovasta sekä Riina Karjalaista.

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Lue kirjoittamiani lehtijuttuja aiheeseen liittyen:

”Ajattelin, että olen syyllinen mieheni itsemurhaan”

“Mieheni uhkaili itsemurhalla ja lopulta toteutti sen” – Mitä tehdä, jos läheinen uhkaa tappaa itsensä?

Masennuksen taustalla on yleensä 4 tyypillistä syytä – montako tunnistat?

Olen onnellinen lapsesta, mutta olo on myös epätodellinen, yksinäinen ja irrallinen. Lähipiiri antaa meille rauhan pesiä, ja se lisää ulkopuolisuuden tunnetta. Tuntuu, että kukaan ei voi ymmärtää minua tai antaa sellaista tukea, jota tarvitsen. 

Haluaisin puhua jonkun vertaisen kanssa synnytyksestä, identiteettikriisistä, epävarmuudesta ja riittämättömyydestä vauvan kanssa ja muista vanhemmuuden myötä heränneistä vaikeista tunteista, kuivasta alapäästä, muuttuneesta kehosta, tunnekylmyydestä kumppaniani kohtaan, mutta olen huolissani siitä, että pelottelen muita. Tai että olisin heidän silmissä outo. Mietin, saako näistä asioista edes puhua? Kokeeko kukaan muu samaa kuin minä?

Kun kotiuduimme synnytyssairaalasta, olin epävarma, miten pärjäisin vastasyntyneen kanssa.

Miten vauva-ajan yksinäisyys näkyi?

Tulin äidiksi helteisenä heinäkuun päivänä reilu kaksi vuotta sitten. Synnytykseni oli pitkä ja päättyi hengenvaarallisiin ja harvinaisiin komplikaatioihin. Fyysinen toipuminen vei kauan, henkinen vielä pidempään. Sairastuin traumaperäiseen stressihäiriöön (PTSD), jonka vuoksi koin muun muassa kovaa ahdistusta, vireystilojen voimakkaita vaihteluita ja tapahtuman uudelleenkokemista. PTSD vaikutti vuorovaikutussuhteen kehittymiseen vauvaan, etäännytti kumppanista ja heikensi merkittävästi elämänlaatua.

Psyykkiset haasteet ja uusi elämäntilanne saivat minut käpertymään itseeni ja kotiini. Olin niin epävarma itsestäni vanhempana enkä luottanut siihen, että pärjäisin hauraan, uuden elämän kanssa, etten uskaltanut mennä vauvan kanssa edes lähikauppaan. Kaupungille lähteminen tai bussiin nouseminen ei tullut kuulonkaan.

Ensimmäinen julki-imetys, jota jännitin hurjasti. Olo oli niin paljas.

Olen oppinut lapsena selviytymisstrategian, jonka tiedän olevan aika yleistä: vaativuuden ja ankaruuden. Vaativuus on näkynyt esimerkiksi tarpeena hallita ja kontrolloida itseäni ja tilanteita, ja se on tuonut minulle turvaa. Ennakoimattomuus on myrkkyä. Ja mitäpä muuta vauvan, erityisesti esikoisen, kanssa oleminen on kuin ennakoimattomuutta? Koska tilanteet ja niihin reagoiminen oli minulle uutta, en halunnut muiden silmäpareja tarkkailemaan ja mahdollisesti tuomitsemaan minua. Vaativuuden takia myös vertailin itseäni jatkuvasti muihin vanhempiin. Teenkö oikein vai väärin? Siksi en uskaltanut mennä vauvamuskariin tai perhekahvilaan. Vauvauintiin rohkaistuin menemään lopulta ystäväni kanssa, muuten en olisi mennyt.

Jännitin kaikkein pahimpana aikana jopa lähimpien ystävieni tapaamista niin, että kädet tärisivät ja ääni takelteli. Kerran olin kahden äitikaverini kanssa lounaalla ja koin äkisti niin voimakasta ulkopuolisuutta, että aloin saada paniikkioireilua. Näin heidät itsevarmoina ja rentoina äiteinä ja itseni hysteerisenä rauniona. Minun oli pakko pakata lapsi ripeästi vaunuihin ja rynnätä ulos kahvilasta, koska muuten olisin räjähtänyt itkemään. 

Mitä sitten, joku voi ajatella. Mutta kammosin niin paljon todellisten tunteideni näyttämistä ja mahdollista pettymystä siitä, että minua ei ymmärrettäisi.

Ikuistin hetken, kun olimme lähdössä ensimmäistä kertaa kaupungille kahdestaan.

Ensimmäisiä kertoja kun olin uskaltautunut vauvan kanssa kaupungille ystävää tapaamaan.

Kun yhteys pelottaa

Elämänkokemuksistani johtuen olen pelännyt koko ikäni hylätyksi tulemista, minkä takia yhteyden muodostaminen on vaikeaa. On helpompi olla yrittämättä kuin näyttää todellinen itsensä ja asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan. Mitä jos he eivät tykkää minusta? Olen hävennyt itseäni ja pelännyt tulevani nolatuksi. Tämä on johtanut emotionaaliseen yksinäisyyteen ihmisten seurassa. On tuntunut, että yhteistä tarttumapintaa ei välttämättä ole. 

Vauva-ajan yksinäisyys nosti pintaan joukon muita tunteita, jotka olivat kaikki kietoutuneita toisiinsa: häpeää, surua, pelkoa, vihaa, katkeruutta, riittämättömyyttä, syyllisyyttä ja turvattomuutta. Mitä yksinäisempi olin, sitä enemmän kannoin sisälläni häpeää. Mitä enemmän koin riittämättömyyttä ja syyllisyyttä vanhempana, sitä käpertyneempi olin. Saatoin ärsyyntyä ihmisiin ja olla kateellinen huolettoman iloiselta vaikuttavista lattemammaporukoista.

Tämä kuva on päivältä, kun puolisoni palasi isyysvapaan jälkeen töihin. Koin oloni turvattomaksi.

En ole tuntemusteni kanssa yksin, vaikka siltä se tuolloin vauva-aikana tuntui. Kun tätä postausta varten kysyin Instagramissa, kuinka moni on kokenut yksinäisyyttä vauva-aikana, yli 90 prosenttia vastasi kokeneensa. Vastaajia oli satoja.

Tein myös vuosi sitten Instagramissa kyselyn vanhemmille odotus- ja vauva-ajan ahdistuksesta, josta pidin myöhemmin puheenvuoron Ensi- ja turvakotien liiton ja Perinataalimielenterveys ry:n järjestämässä webinaarissa. Kyselyyn vastasi satoja vanhempia ja vastauksissa korostui se, että en ollut ainoa kotiinsa lukittautunut. Moni koki sosiaaliset tilanteet stressaavina, joten oli helpompi jäädä yksin tuttuun ympäristöön.

Mistä yksinäisyys johtuu?

Eristäytyminen aiheuttaa väistämättä yksinäisyyttä. Yksinäisyys on kylmäävä, mutta tärkeä tunne, jolla on viesti. Se kertoo, että laumaan kuuluminen on lajillemme elinehto. Ilman muita emme selviä.

Yksinäisyyden kokemuksen juurisyinä voi olla hankalia elämänkokemuksia, kuten koulukiusaamista tai lapsuuden kaltoinkohtelua. Myös mielenterveyden ongelmat, kuten masennus, voi aiheuttaa yksinäisyyttä.

PTSD ja kova kuormitus laukaisi enemmän paniikkikohtauksia kuin koskaan aiemmin. Silloin ahdistus tuntui niin tuskaiselta, että pelkäsin sen kuristavan minusta hengen.

Olin vauvavuoden hyvin takertunut vauvaan. Yksi kamalimpia öitä oli, kun vauva siirrettiin omaan huoneeseen. Katsoin vieressäni olevaa tyhjää sivuvaunusänkyä. Tuntui kuin minusta olisi revitty raaja irti. Uskoin, että kukaan ei voi ymmärtää tunnettani.

Mutta kokemusta voi aiheuttaa muutkin syyt, kuten kulttuurimme yksin pärjäämisen eetos ja turvaverkkojen puute. Isovanhemmat ehkä asuvat toisella paikkakunnalla tai välit heihin saattavat olla haastavat. Entinen sosiaalinen ympäristö, joka on koostunut esimerkiksi työkavereista, kaventuu lapsen syntymän myötä. Lähipiiristä ei välttämättä löydy samassa elämäntilanteessa olevia. 

Näin se oli meilläkin alkuun. Arjessamme ei ollut muita lapsellisia. Muistan, kuinka puolisoni vauvavuoden alussa kertoikin murheellisena, että hänellä ei ole ketään, kenelle puhua, joka olisi samassa tilanteessa kuin hän. Yhteistä jaettavaa ja aikaa ystävien kanssa olikin entistä vähemmän. 

Myös parisuhteemme muuttui vauvan synnyttyä, kun dynamiikka ja roolit muuttuivat. Kokemuksemme poikkesivat toisistaan, ja muutosten ja kuormituksen takia riidat syttyivät herkemmin. Etäännyin puolisostani ja yhteytemme rakoili. Väliimme tuli kateutta ja katkeruutta. Minä olin katkera, siitä miten vähällä mieheni oli selvinnyt ja kuinka hän pystyi jatkamaan töissä käymistä ja elämää kodin ulkopuolella.

Yksinäisimpiä olivat yöt, kun tuntui, että koko muu maailma nukkuu ja minä valvon vauvan kanssa.

Mitä yksinäisyydelle voi tehdä?

Yksikin ystävä riittää, jotta saa kokemuksen turvallisesta yhteydestä. Vauvavuonna löysimme vanhan ystäväni kanssa toisemme uudelleen. Hän tuli äidiksi hieman minun jälkeeni ja vaikka kokemuksemme olivat erilaiset, hänen myötätunto ja lämpö auttoivat minua avautumaan. Hänen kanssaan koin, etten ollut yksin. Jaoimme kipeät tunteet, mutta myös nauroimme lasten hassutuksille. Hän oli se, joka rohkaisi minut vauvauintiin. Ennen ensimmäistä kertaa hän selosti minulle pyytämättä yksityiskohtaisesti, mitä minun pitää tehdä vauvauintiin tullessani ja mistä löydän mitäkin. Niin uusi paikka ja tilanne eivät tuntuneet enää yhtään niin pelottavilta. Hän aisti tarpeeni. Olen hänestä ikuisesti kiitollinen. 

Ymmärsin myös, että tarvitsen synnytyksen käsittelyyn vertaistukea. Terapeuttini löysi minulle äidin, joka oli kokenut myös traumaattisen synnytyksen. Hän on ollut ainoa ihminen, jonka olen kokenut todella ymmärtäneen synnytyksen aiheuttaneita tunteita.

Vertaisten ohella ammattiapu on ollut äärimmäisen tärkeää. EMDR-silmänliiketerapia auttoi ymmärtämään, että juuri yksin jäämisen kokemus yhdistää vaikeita elämänkokemuksiani ja on aiheuttanut turvattomuutta. Terapiassa ymmärsin, että käpertyminen on suojamekanismi, jonka pystyn halutessani tietoisesti muuttamaan. TRE eli trauma- ja stressinpurkuliikkeet ovat opettaneet, että voin olla itseäni kohtaan myötätuntoinen ja siten turvassa yhteydessä.

Kun vauva nukahti syliini, ei ollut kiire mihinkään. Se oli hoivaavaa myös minulle, koska tällöin tunsin kaikkein voimakkainta yhteyttä häneen. Kun on tarpeeksi kauan lähekkäin, iho vasten ihoa, ei enää erota, mihin oma ääriviiva päättyy ja mistä toisen alkaa. Sulaudumme yhteen.

Itsemyötätunto lääkkeeksi yksinäisyyteen

Myös Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntijat antavat itsemyötätunnon lääkkeeksi yksinäisyyteen. Itsemyötätunnon vahvistaminen auttaa suhtautumaan realistisesti siihen, että ihmisten kanssa ollessa kaikki ei ole itsestä kiinni. Voimme vastata vain omasta käytöksestämme ja suhtautumisestamme. 

Olen tänä syksynä huomannut sen, miten itsemyötätunnon lisääntyessä odotukset ja vaatimukset itseä ja muita kohtaan ovat vähentyneet. Uskallan jo hieman paremmin olla sosiaalisissa tilanteissa juuri sellainen kuin sillä hetkellä olen. Jos minua on jännittänyt, olen voinut tarjota itselleni lämpöä ja turvaa. Rohkaista, että se menee hyvin. Ja vaikka mokaisi, ei ole mitään hätää. 

Jos haluat tutustua itsemyötätuntoon, ota lukuun esimerkiksi Ronnie Grandellin tai Kristin Neffin Itsemyötätunto-teos.

Alan hiljalleen löytää paikkani muiden vanhempien rinnalla. Edelleen minun on vaikea mennä leikkipuistoon, jos siellä on muita vanhempia. Mutta ei se haittaa. Etenen omalla tahdillani ja tavallani. Ja se on ihan OK.

Vauvavuoden lopulla aloin löytää tavan olla äiti ja epävarmuus oli hälvennyt. Oli niin paljon helpompi hengittää.

Mistä apua yksinäisyyteen?

Omista tuntemuksista on tärkeä puhua ääneen ja se voi olla alkuun helpompaa jonkun ulkopuolisen kanssa.

Ensi- ja turvakotien liiton palvelut voivat tuoda sinulle turvaa ja kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulosta ja auttaa murtamaan yksinäisyyttä.

Vauvaperhe.fi-sivustolta löydät monipuolisesti tietoa vauvaperheen arkeen ja elämään sekä palveluita, joissa voit puhua yksinäisyyden kokemuksista ja tavata samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia.

Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa muun muassa seuraavia palveluita, joista sinulle voisi olla apua:

1. Vauvaperhe-chatissa voit keskustella ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti ja saada ohjausta oman paikkakuntasi vauvaperheille suunnattuihin palveluihin. Chat on auki arkisin klo 12-18 ja lauantaisin klo 14-17. Löydät sen osoitteesta vauvaperhe.fi. 
2. Jos väsymys ja matala mieliala pitää sinua otteessaan ja/tai vauva ei nuku, liiton Baby blues -työntekijä voi auttaa esimerkiksi katkaisemaan unettomuuden kierteen tai tuoda helpotusta vauvan itkuisuuteen. Voit puhua työntekijän kanssa puhelimitse tai tavata kasvotusten. Palvelu on maksutonta ja yhteyttä voi ottaa nimettömänä.
3. Vauvaperheiden kohtaamispaikassa vanhemmat tapaavat muita vauvaa odottavia ja pikkulasten vanhempia. Kohtaamispaikka mahdollistaa pienen hengähdystauon arjessa ja muiden vanhempien kanssa kokemusten vaihdon. Toiminta sisältää yhdessäoloa, keskustelua perhearjesta ja vanhemmuudesta sekä lasten leikkiä. Muodoltaan vaihteleva toiminta on ammattilaisen ohjaamaa ja se on perheille maksutonta.
4. Päiväryhmissä perheet saavat vertaistukea ja ammattiapua pienryhmissä. Ryhmään osallistuu kerralla noin viisi perhettä vauvoineen. Ryhmä kokoontuu puolen vuoden ajan, 2-3 päivänä viikossa. Päiväryhmässä harjoitellaan yhdessä ammattilaisen tukemana vauvan hoitoa, säännöllistä vuorokausirytmiä ja kasvetaan vanhemmiksi kunkin perheet vahvuudet huomioiden. Pienryhmä on turvallinen ja tuttu paikka puhua vaikeistakin asioista ja saada ammattiavun lisäksi vertaistukea toisilta vanhemmilta.
5. Edellisten palveluiden lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhteisöissä on perheille tarjolla ammatillisesti ohjattua ryhmätoimintaa, kuten Vauvapysäkki, Hoivaa ja leiki -ryhmät sekä ICDP Kannustavan vuorovaikutuksen -ryhmä joko osana edellä mainittuja palveluja tai erillisinä ryhmätoimintoina. Tutustu palveluihin lisää vauvaperhe.fi-sivustolla.

Kun vauvavuosi päättyi, olo oli haikea. Se oli ollut elämäni raskain mutta samalla merkityksellisin vuosi. On ollut kuitenkin kutkuttavaa huomata, että taaperoaika on aivan uudella tavalla ihanaa, onnellista, merkityksellistä ja raskasta. Eikä ehkä enää niin yksinäistä.

Kaipaatko kaveria? Tutustu Ensi- ja turvakotien liiton kaverihakuun

Kaipaatko kaveria? Ensi- ja turvakotien liitto haluaa auttaa vanhempia löytämään kaverin, jonka kanssa voi jakaa intensiivisen vauva-arjen tuntemuksia. Kaverihaku on käynnissä liiton Instagram– ja Facebook-tilillä. Käy kirjoittamassa kommenttisi. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. 

Vaikka siltä tuntuisi, emme tosiaan ole yksin tunteidemme kanssa. Sen osoittaa Instagram-tililläni julkaisemani video, jossa minä ja 21 vanhempaa kerromme, mitä me haluaisimme sanoa yksinäiselle vanhemmalle. Katso video täältä. 

Blogipostausta varten on haastateltu Ensi- ja turvakotien liiton vaativan vauvatyön tiimin asiantuntija Niina Neuvosta, erityisasiantuntija Tanja Henttosta sekä Stressistä säätelyyn -hankkeen hanketyöntekijä Satu Vesisenahoa Kokkolan ensi- ja turvakodista, hanketyöntekijä Jaana Laukkasta Lapin ensikodista ja projektipäällikkö Jonna Lehikoista.

Tämä on varmasti nyt syöpä!

Miksi puolisoni ei vastaa puhelimeen. Hän on varmaan joutunut auto-onnettomuuteen ja makaa jossain ojassa.

Apua, nyt se lapsi kompastuu tuohon kiveen, kaatuu, lyö päänsä ja kuolee. Tai tuohon käpyyn. Tai kääääk, tuohon monttuun. Ei kai tuo auto aja nyt tänne. Ajaa se ja varmaan meidän päälle.

Miksi isoäitini on soittanut? Kuka on kuollut?

Hengittääkö lapsi? Entä koira? Tai minä?

Huoli- tai katastrofiajatuksistani heijastuvat pahimmat pelkoni ja tärkeimmät arvoni: terveys ja perhe. 

Olen menettänyt terveyteni hetkellisesti monta kertaa täysin yllättäen ja se on jättänyt jälkensä, niin fyysiset kuin psyykkiset. 

Olen ollut niin pelottavissa, turvattomissa ja haitallisista ihmissuhteissa, että sekin on jättänyt syvät arvet. Sisäiset opitut mallit lapsuudessa, haavat sisimpään nuoruudessa ja aikuisuudessa.

Mottoni on ollut aina, että kaikki hyvä viedään pois. Tavalla tai toisella. Älä tuudittaudu siis siihen. Ole valppaana toimimaan, kun alkaa tapahtua. Saatat kuolla, läheisesi saattavat kuolla tai sitten he pettävät, jättävät, satuttavat.

On vaatinut vuosien työn, että olen tullut mallieni ja ajatusteni haitallisuudesta tietoiseksi ja että osaan haastaa niitä. Mutta silti mieleni kuvittelee joka tilanteessa ensin sen pahimman skenaarion.

Katastrofiajatukset liittyvät usein terveyteeni

Viime kesästä saakka kainalooni on sattunut ajoittain. Aluksi ajattelin sen olevan k-rokotteesta. Kun kipu oli jatkunut kuukausia, huolestuin. Tätini kuollessa keväällä rintasyöpään (jälleen yllättävä läheisen menetys), aloin uskoa, että kainalossani on syöpä. Onhan se kai jokseenkin perinnöllistä. Vatvoin lääkäriin menemistä, mutta järkeni sanoi, ettei kipu ole mitään. Saattoi se pelkokin olla, joka vain naamioitui järjeksi. Jos en menisi lääkäriin, minun ei tarvitsisi tietää, että se todella on syöpä. Ja kuinka paljon olen vuoden aikana käyttänyt tämän huoliajatuksen murehtimiseen aikaa? PALJON. Ainakin 1 000 kertaa enemmän kuin että olisin vain heti mennyt lääkäriin. 

Kun tulimme Mallorcalta kotiin, rintaani alkoi pistää. Ensimmäinen ajatus: keuhkoveritulppa. Se tuli ensimmäiselläkin kerralla täysin varoittamatta. Nyt altistavina tekijöinä oli lento ja helle. Järki jälleen rauhoitteli. Suostuin seuraamaan tilannetta. Kun mieheni lähti parin päivän työmatkalle ja henkeäni alkoi ahdistaa, laskeskelin, että jos nyt selviäisin hengissä vielä huomiseen. Kaikkein kamalintahan olisi se, että kuolen, kun olen lapsen kanssa kahdestaan kotona. Mitä 2-vuotias sitten tekisi? Ei, kyllä minun on elettävä huomiseen. Sitten voin hengähtää ja vaikka kuollakin. 

Miettikää! Tällaiset kelat ovat minulle ihan arkipäivää. Että jospa nyt huomiseen asti elää saisi. Kuinka helvetin kuormittavaa?!?! Mihin kaikkeen voisin tuon ajan ja energian käyttää, jos minun ei tarvitsi varoa joka kulman takana vaanivaa kuolemaa?

Mikä katastrofiajatuksiin auttaa?

Puhuin aiheesta Instagramissa ja kysyin seuraajien peloista. Suurin osa pelkäsi omaa tai läheistensä, erityisesti lastensa, kuolemaa tai terveyden menettämistä. Mun mielestä se kertoo meidän ydinarvoista. Pelot paljastavat paljon. 

Kysyin myös, mikä teillä on auttanut pelkoihin. Te kerroitte saaneenne apua terapiasta, hengitysharjoituksista, lääkityksestä, ajatusten ja tunteiden tunnistamisesta ja hyväksynnästä, vahvistavista kokemuksista, meditoinnista ja itsemyötätunnosta.

Minä olen saanut apua samoista asioista ja tiedättekö mistä muusta – ääneen puhumisesta. Möröt kasvavat pään sisällä käsittämättömiin mittoihin, mutta kun ne uskaltaa vapauttaa ilmoille, pelko pienenee. Sen järjettömyys paljastuu. Jos ei ole ketään kenelle puhua, olen kirjoittanut huolipäiväkirjaa. Jo se haastaa näkemään huolien läpi.

Isona apuna on ollut myös turvallisuuden tunteen löytäminen (en tiennyt aiemmin, mitä se on tai miltä se tuntuu) ja vahvistaminen psykoterapiassa hypnoosin, turvapaikkaharjoitusten ja emdr:n avulla.

Ja ehkä voimme huolen hetkellä muistuttaa itseämme, että kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta omiin valintoihin voimme. Siispä rakastetaan, hellitään, kiitetään ja rutistetaan. Niin itseämme kuin rakkaitamme.

Mitä sinä pelkäät? Mikä katastrofiajatuksiisi on auttanut? 

Lue lisää kirjoittamiani artikkeleita ahdistuksesta ja masennuksesta täältä. Instagramissa voit lukea seuraajieni kommentteja ja kokemuksia aiheesta.

Olen Tukholman lähistöllä sijaitsevassa kylpylä Yasuragissa. Olemme puolisoni kanssa täällä nyt toistamiseen. Viime kerrasta on kolmisen vuotta aikaa. Hurahdimme silloin paikkaan täysin ja vannoimme tulevamme takaisin. Puolisoni täytti keväällä 30 vuotta, ja matka on hänen syntymäpäivälahjansa. Ohi lipuu Silja Line. Puiden lehdet kahisevat sateesta. Kuulen sen enkä oikeastaan mitään muuta. Altaissa pötköttelee meidän tavoin muitakin kylpijöitä, mutta käynnissä on 30 minuutin hiljaisuus, jonka aikana ei saa jutella.

Hiljaisuus on herkkua korvilleni. Tätä varten tänne on tultu.

Vierailu Yasuragissa ei ollut sitä, mitä odotin

Elämä esikoisen kanssa on yhtä ensimmäistä kertaa. Nyt koimme puolisoni kanssa ensimmäisen ulkomaanmatkamme vanhempina ilman lasta. Matka oli myös pisin aika erossa lapsestamme, yhteensä neljä yötä.

Minulla oli kovat odotukset matkastamme. Odotin, että menemme Yasuragiin keskustelemaan syvällisesti ja purkamaan niitä tunteita, joita arjessa emme ole ehtineet tai jaksaneet jakaa, mutta toisin kävi.

Sainkin leikkisää yhdessä oloa, paljon naurua ja kepeyttä. Rentouttavaa rauhoittumista, hiljentymistä ja sisäänpäin kääntymistä. Omaa kehon ja mielen kuuntelua.

Yllätyin myönteisesti, että nyt ei ollutkaan tarvetta pohdinnalle, puimiselle ja parantamiselle. Olemme ilmeisesti aika hyvin järjestäneet sellaiselle kohtaamiselle aikaa arjessa eikä tunteita tai tarpeita ollut patoutunut. Pystyi vain päästämään irti ja heittäytymään ihanaan kuplaan.

Kun arjessa pyörittää niin montaa palikkaa, kuten kotia, töitä, opiskeluja, kirjaa, lasta, harrastuksia, ystäviä, parisuhdetta, oli äärettömän vapauttavaa, kun nyt ne kaikki roolit riisuttiin hetkeksi harteilta. Ihan kirjaimellisesti kun jätimme omat vaatteemme kaappiin ja puimme koko vierailun ajaksi Yasuragin antamat yukatat, uimapuvut ja tossut. Kakofonia vaikeni ja kuulin aidosti itseni ja mitä kaipaisin. Menimme täysin mielitekojemme mukaan: kylpyyn, saunaan, kävelylle mäntymetsään, syömään, teelle, lukemaan, lepäämään…

Kun luin Yasuragin illallisravintolassa pitkää ja niin herkullisen kuuloista listaa, tajusin, että olen taas löytänyt intuitioni ja haluan luottaa siihen. Olen aina ollut huono tekemään päätöksiä. Jään vatuloimaan ja jälkikäteen mietin, että olisi sittenkin pitänyt valita toisin. Mutta intuitiota kuunnellessa olen aina rehellinen ja oikeassa itselleni. Se koskee niin pieniä asioita, kuten ruoan valitsemista listalta (otin kalaa, koska mieleni tarttui siihen ensimmäisenä, en pettynyt, se oli täydellistä) kuin isoja elämänvalintoja, kuten alanvaihtoa (tässä aika akuutisti päällä nämä kelat).

Kahden vuorokauden hiljentyminen auttoi löytämään ääneni. Ei ihan pieni juttu.

Yasuragi tarjoaa seesteisyyttä arkikaaoksen keskelle

Sellaista seesteisyyttä ja rauhaa, jota Yasuragissa koin, en ole kokenut missään muualla. Ihan aidosti! Nytkin kun kirjoitan tätä tekstiä, herkistyn, koska tuo kokemus oli vain niin voimakas ja ihana.

Majoitumme Yasuragiin kahdeksi yöksi. Ensimmäisellä kerralla olimme yhden yön ja jäimme haaveilemaan pidemmästä ajasta, jotta saisimme rauhassa kokea paikan tunnelmaa, lillua ruttuisina ulkoaltaisssa ja myös hyödyntää kylpylän tarjoamaa ohjelmaa. Kävimmekin toisena päivänä pötköttelemässä ihanassa äänimaljahoidossa.

Ikimuistoisin hetki majoituksen aikana oli se, kun luimme kirjaa oleskelutilan lepotuoleissa, jotka keinuivat tyynnyttävästi. Arjessa lukeminen on ollut lapsen synnyttyä sitä, että luen illalla sängyssä pari sivua ja sammun. Nyt sain uppoutua kirjan maailmaan, lepuuttaa välillä silmiä valtavista ikkunoista avautuvassa maisemassa, hörppiä teetä ja syödä juuri täydellisen kypsyistä ananasta. Fun fact: Malesian Langkawi on Yasuragin lisäksi meidän ikimuistoisimpia matkojamme ja sielläkin kaikkein voimakas muisto on se, kun luimme päivän kirjoja altaalla ja söimme tuoreita hedelmiä.

Koska kaikki on ennalta puolestani järjestetty, voin huoletta vajota kuplaan. Minun ei tarvitse suunnitella mitään! Kuinka harvinaista omassa arjessa, jossa metatyö eli jatkuva suunnittelu, ennakointi ja organisointi on jatkuvasti läsnä ja kuormittamassa. Mutta ei nyt. Koska olemme kylpylän tarjoamassa asussa koko vierailun ajan, minun ei tarvitse suunnitella edes pukeutumista. Ruokailuajatkin on sovittu etukäteen.

Valitse unelmiesi elämys

Jos matkustat kesällä Tukholmaan, suosittelen sukeltamaan Yasuragin lempeään lämpöön vaikka päivävieraana. Voit valita joko aamupaketin, johon sisältyy kylpemisen lisäksi lounas, tai iltapaketin, johon sisältyy kolmen ruokalajin illallinen.

Tai panosta ja yövy hotellissa yö tai pari. Omalla kokemuksellani sanon, että jos haluat kunnon irtioton ja hyödyntää kunnolla Yasuragin tarjoamia palveluita, ole kaksi yötä. Yöpymiseen kuuluu illallisen lisäksi runsas aamiainen. Lisäksi kylpylän oleskelutilassa on tarjolla kaikille tee- ja hedelmäbuffet. Yöpymisen hinnat vaihtelevat ajankohdasta ja vierailun kestosta riippuen noin 130-400 euron välillä.

Yasuragi on suunnattu aikuisille ja suurin osa vieraista on pariskuntia tai pieniä naisporukoita. Vanhemman kanssa mukaan pääsee kuukaudesta riippuen yli 13- tai 16-vuotiaat. Erikseen ilmoitettuina aikoina myös pienemmät lapset ovat tervetulleita. Puhuimmekin puolisoni kanssa, että seuraavaksi voisimme mennä koko perhe ja näyttää lapselle pienen palan paratiisia. Saattaisi olla hieman eri meno kuin meidän hiljaisuuden retriitissä :D

Huoneet

Yasuragissa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu niin huoneissa kuin yleisissä tiloissa. Yksityiskohdat luovat harmonisen ja rauhallisen yhdistelmän. Sisustus on minimalistinen, kylmää betonia ja lämmintä, tummaa puuta yhdistelevä. Olen sisustanut kotimme hotellikokemusteni perusteella: Langkawin aasialainen villa näkyi kodissamme vuosia, viimeiset kolme vuotta sisustus on saanut inspiraationsa juurikin Yasuragista ja hakeutunut minimalistisempaan suuntaan, skandinaavisuutta ja japanilaista henkeä yhdistellen.

Majoitumme Junior Suitessa, jossa ehkä övereintä oli valtava, puinen kylpyamme, josta oli uskomattomat näköalat saaristoon. Huone oli rakennettu osin portaikon ylle ja hassu korotus oli hyödynnetty tekemälle tasanteen päälle oma, pieni joogahuone. Junior Suitessa on myös parveke, jolta voi myös ihailla upeita maisemia, sekä matala sänky, joka lepää tatamilla.

Huoneluokkia on kuusi: Standardista yksityiseen villaan. Tutustu huoneisiin täällä.

Kylpylä

Ennen allasosastolle astumista täytyy toki peseytyä. Se tehdään japanilaisen kylpyläperinteen mukaisesti pienillä puujakkaroilla istuen. Vettä valutetaan hanoista puusankoon, johon upotetaan pieni pyyhe ja sillä voi putsata kehoa. Sangosta vesi kaadetaan suoraan päälle.

Ensimmäisellä kerralla kun astuin allasosastolle, henkeni lähes salpaantui. Niin vaikuttunut olin. Kylpyläosastoa hallitsee karkea betoni, mutta sitä on pehmennetty puurimoin, koristeellisella katolla ja koko seinän kokoisilla ikkunoilla, joista ympäröivä luonto tulvii sisään. Allasosastolla on suuri allas, jossa lillua ja pulikoida sekä jalkakylpy, poreallas, kylmävesiallas sekä matala kallioallas. Lisäksi tiloissa on kolme saunaa. Kuiva sauna, suolahöyrysauna sekä ulkona tavallinen sauna, josta voi pulahtaa viereiseen kylmäaltaaseen. Ulkoa löytyy myös suosikkini eli höyryävän kuumat ulkoaltaat.

Puhelimen käyttö on kielletty kylpylässä. Monilla niitä kuitenkin näkyi erityisesti yleisissä tiloissa ja ravintoloissa. Mutta jos haluaa oikeasti irtaantua arjesta, suosittelen jättämään puhelimen huoneeseen tai pukukoppiin koko vierailun ajaksi.

Voit tutustua kylpylään täällä.

Aktiviteetit

Allasosaston ja ravintoloiden lisäksi Yasuragissa on hoitola- ja joogatiloja sekä puutarha. Me jäimme viime kerralla haaveilemaan äänimaljahoidosta, johon nyt menimme. Se oli äärimmäisen rentouttava pötköttelyhetki. Lisäksi kävimme aurinkoisena päivänä laskemassa aamupalaa puutarhassa.

Voit tutustua aktiviteetteihin täällä ja hoitoihin täällä.

Ravintolat

Yasuragissa on kaksi ravintolaa ja coktail- ja sakebaari (jossa on todella hyvät drinkit!). Teppanyaki-illallinen on todellinen elämys, kun pöytäseurueen oma kokki valmistaa ruoan silmien edessä. Ruoka oli erittäin herkullista ja fuusioi aasialaista keittiötä esimerkiksi perulaiseen keittiöön. Toisen ravintolan valikoima on myös aasialaista keittiötä, ja listalta löytyy muun muassa japanilaisia ja korealaisia ruokia.

Tutustu ravintoloihin täällä.

Yasuragi onnistui jälleen riisumaan minut kaikista arjen paineista ja odotuksista. Sukelsin kahdeksi päiväksi toiseen todellisuuteen, johon olisin mielelläni jäänyt polskimaan vielä päiväksi tai kahdeksi.

Mutta niin se oli vain ripustettava uikkari naulakkoon ja hyvästeltävä Yasuragi. Ainakin hetkeksi.