Artikkelin Isätön kommentit https://inka-i.com/2018/11/11/isa/ Tervetuloa mielen kylpylään! Wed, 18 Mar 2020 13:16:22 +0000 hourly 1 https://wordpress.org/?v=5.7.12 Kirjoittaja: Inka I https://inka-i.com/2018/11/11/isa/#comment-1705 Wed, 14 Nov 2018 09:27:52 +0000 https://inka-i.com/?p=2484#comment-1705 Vastauksena kommenttiin Mira.

Hei!

Kiitos tarinastasi Mira! Ihanaa, että arvostat myös henkilökohtaisempia tarinoitani.

Oma tarinasi on raju. Olen pahoillani kokemuksistasi. Tiedän ihan liian monta tällaista kohtaloa, että toinen vanhempi/molemmat ovat kadonneet viinaan. Se on todella surullista. Mutta mahtavaa, että olet käsitellyt niitä terapiassa. Ja todella hienoa, että olet pystynyt antamaan anteeksi. Se varmasti vapauttaa paljon energiaa ja pystyy jatkamaan eteenpäin.

Kiitos, että avauduit <3 Mielelläni jaan ajatuksia. Voimia ja halauksia sinne!

]]> Kirjoittaja: Mira https://inka-i.com/2018/11/11/isa/#comment-1704 Sun, 11 Nov 2018 18:30:57 +0000 https://inka-i.com/?p=2484#comment-1704 Hei Inka! Olen huomannut, että meissä on paljon samaa. Ihana, että kirjoitat myös henkilökohtaisista asioista.
Olen myös isätön. En myöskään tuntenut biologista isääni. Meidän perheessä ei puhuttu eikä edelleenkään puhuta asioista. En siis tiennyt oikeasta isästäni mitään. Minulla oli kuva hänestä ensimmäisestä joulustani, kun olin hänen sylissään noin 2kk vanhana. Sen jälkeen ei mitään. Muistaakseni tapasin häntä harvakseltaan noin kouluikään saakka. Muistan sen ahdistaneen minua (en tosin tiedä onko nämä aitoja muistoja vai unta). Jossain vaiheessa kuulin ylipuheliaalta äidin äidiltäni eli mummilta että isäni oli alkoholisti. Se vähän vähensi ikävää, jota tunsin häntä kohtaan.
Kun olin yläasteellä, otti hän yhteyttä, halusin selityksen miksi hän ei ollut elämässäni, sen sain – viina. En halunnut olla yhteydessä häneen, hän kuoli noin vuosi yhteydenoton jälkeen. En tiedä mihin hän kuoli. En mennyt hautajaisiin, miksi olisin mennyt tuntemattoman ihmisen hautajaisiin? Tilannetta pahensi se, etten voinut puhua äidilleni. Mietin vuosia hänen kuolemansa jälkeen miksen antanut hänelle mahdollisuutta. Vuosien terapian jälkeen opin toki paljon ja annoin itselleni anteeksi. Kuitenki asia kalvoi mieltäni.
Viime talvena selvitin mihin hänet on haudattu ja menin haudalle. Se oli todella helpottava kokemus. Näin hylätyn ja unohdetun haudan ja kokoon lahonneen puuristin – tajusin, etten ole menettänyt mitään. Kukaan muukaan ei välittänyt, hän oli karkottanut kaikki elämästään. Siitä päivästä lähtien en ole ikävöinyt häntä enkä soimannut itseäni. Minussa on hänen verta, mutta ei mitään muuta. En ole hänelle mitään velkaa. Olen antanut anteeksi. En ole ansainnut häntä isäkseni. Onneksi minulla on ollut pienestä pitäen huolehtiva isäpuoli, joka on kohdellut minua aina kuin omana tyttärenään. Huh, tulipa avauduttua, halusin vain kertoa oman tarinani ja kertoa, että samoilla fiiliksillä isänpäivän suhteen. Vaikutat sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa olisi mukava jakaa ajatuksia muutenkin. Mukavaa uuden viikon alkua! <3

]]>