Perhe ja suhteet

Isätön

Tämä on nyt ensimmäinen isänpäivä, jolloin (alitajuisesti aloin muuten kirjoittaa…

Tämä on nyt ensimmäinen isänpäivä, jolloin (alitajuisesti aloin muuten kirjoittaa isoisänpäivä) en soita onnitteluja isoisälleni. Korjaan, toinen. Sillä viime isänpäivänä hän oli jo hoitokodissa mutta eli omassa maailmassaan. Yhteydemme oli katkennut eikä hänelle tainut edes olla puhelinta, johon soittaa.

Isoisäni menehtymisen takia tämä tekee erityisen kipeää, mutta olen inhonnut tätä päivää niin kauan kuin muistan. Koen voimakasta ulkopuolisuuden ja tyhjyyden tunnetta. Tänäänkin katselin, kuinka perheet vaelsivat iloisesti höpötellen ravintola Eliteen juhlalounaalle. Puolisoni lähti viemään kirjalahjaa omalle isälleen.

Isoisäni oli lähimpänä isähahmoa, mitä minulla on ollut. En nimittäin tunne biologista isääni.

Lapsuus isättömänä

Päiväkodissa ja ala-asteella askarreltiin isänpäiväkortteja. Inhosin niitä hetkiä, sillä en voinut kirjoittaa korttiin Paljon onnea, isä. Paikkasin sanan isoisälläni tai isäpuolellani, joka oli minulle toki tärkeä läheinen, muttei kuitenkaan se minun isäni. Minua hävetti isättömyyteni. Se oli 90-luvun alussa vielä tabu.

Äitini on puhunut biologisesta isästäni lapsuudesta saakka. Suhde oli lyhyt ja isäni tietoinen äitini raskaudesta. Mutta hän pysyi poissa.

Pitkään halusin sulkea koko ihmisen pois, mutta sisukaluissani ammottanut aukko alkoi tuntua lamauttavalta.

Haaveilin salaa siitä, että joku päivä löytäisimme toisemme ja hän hukuttaisi minut syleilyynsä, pyytäisi anteeksi elämänsä isointa virhettä ja menetettyjä vuosia. Hän esittelisi minut perheelleen ja toisille isovanhemmilleni, jotka hymyillen toivottaisivat minut tervetulleeksi.

Teini-iässä halusin tietää isäni henkilöllisyyden mutta pelkäsin niin paljon haaveeni särkymistä, etten uskaltanut tehdä asialle mitään vuosiin.

Ei vastausta

Mutta aukko, tyhjyys, kasvoi kasvamistaan.

Kuusi vuotta sitten puhuimme äitini kanssa asiasta. Hän kertoi lisää tästä tuntemattomasta miehestä, jota niin kipeästi kaipasin. Äiti oli selvittänyt, missä hän asuu ja työskentelee.

Keräsin kauan rohkeuttani, kunnes laitoin hänelle sähköpostin hänen työmeiliinsä. Sanoin, kuka olen ja jotta voisin jatkaa eteenpäin, haluaisin vain varmistuksen siitä, että hän on se, ketä etsin. En vaatinut mitään.

Odotin pitkään. Ei vastausta.

Pyörittelin päässäni lukemattomia vaihtoehtoja: Hän ei ole se, keneksi häntä luulen, mutta hän päätti olla välittämättä hädästäni ja olla vastaamatta. Hän on todella isäni, muttei halua olla kanssani tekemisissä. Hän pelkää. Hänellä on perhe. Tai häntä ei vain kiinnosta. Hän on lukenut viestin ja poistanut sen heti.

Keräsin vielä rohkeuteni rippeet ja soitin hänen työpaikkansa vaihteeseen. Kun vaihteesta kysyttiin, kenelle yhdistetään, suljin luurin.

Parempi isätön kuin huono isä?

Moni ystäväni on yrittänyt rohkaista minua ottamaan häneen uudelleen yhteyttä, marssimaan hänen kotiovelleen. Mutta mitä sitten tapahtuisi? Lapsuudesta asti mukana kantamani haavekuva isäni lämpimästä halauksesta voisi lopullisesti rikkoontua. Se on saanut jo pahoja säröjä ja on enää juuri ja juuri kasassa. Pidän siitä silti väkisin kiinni, koska haave tuo turvaa.

Ehkä naiivia ja muutamat ovat sanoneet minulle, että saisin olla kiitollinen, kun minulla ei ole ristinäni huonoa isää. Mutta onko se pahempi kuin tämä tyhjyys?

En tiedä. Mutta ei niitä ole mielestäni tarvetta arvottaa.

Isa

Huom. Tällä kirjoituksella en missään nimessä halua sanoa, että lapsella kuuluu olla isä ja äiti. Perhemuoto voi olla mikä vain, kunhan lapsella on turvalliset ja rakastavat aikuiset ympärillään. 

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM / TWITTER

Lue myös:

Miltä tuntuu, kun isoisälläni on Alzheimer?

Kun suru yllättää

Suru, joka vei pohjan kaikelta

2 Comments

  • Mira November 11, 2018 at 8:30 pm

    Hei Inka! Olen huomannut, että meissä on paljon samaa. Ihana, että kirjoitat myös henkilökohtaisista asioista.
    Olen myös isätön. En myöskään tuntenut biologista isääni. Meidän perheessä ei puhuttu eikä edelleenkään puhuta asioista. En siis tiennyt oikeasta isästäni mitään. Minulla oli kuva hänestä ensimmäisestä joulustani, kun olin hänen sylissään noin 2kk vanhana. Sen jälkeen ei mitään. Muistaakseni tapasin häntä harvakseltaan noin kouluikään saakka. Muistan sen ahdistaneen minua (en tosin tiedä onko nämä aitoja muistoja vai unta). Jossain vaiheessa kuulin ylipuheliaalta äidin äidiltäni eli mummilta että isäni oli alkoholisti. Se vähän vähensi ikävää, jota tunsin häntä kohtaan.
    Kun olin yläasteellä, otti hän yhteyttä, halusin selityksen miksi hän ei ollut elämässäni, sen sain – viina. En halunnut olla yhteydessä häneen, hän kuoli noin vuosi yhteydenoton jälkeen. En tiedä mihin hän kuoli. En mennyt hautajaisiin, miksi olisin mennyt tuntemattoman ihmisen hautajaisiin? Tilannetta pahensi se, etten voinut puhua äidilleni. Mietin vuosia hänen kuolemansa jälkeen miksen antanut hänelle mahdollisuutta. Vuosien terapian jälkeen opin toki paljon ja annoin itselleni anteeksi. Kuitenki asia kalvoi mieltäni.
    Viime talvena selvitin mihin hänet on haudattu ja menin haudalle. Se oli todella helpottava kokemus. Näin hylätyn ja unohdetun haudan ja kokoon lahonneen puuristin – tajusin, etten ole menettänyt mitään. Kukaan muukaan ei välittänyt, hän oli karkottanut kaikki elämästään. Siitä päivästä lähtien en ole ikävöinyt häntä enkä soimannut itseäni. Minussa on hänen verta, mutta ei mitään muuta. En ole hänelle mitään velkaa. Olen antanut anteeksi. En ole ansainnut häntä isäkseni. Onneksi minulla on ollut pienestä pitäen huolehtiva isäpuoli, joka on kohdellut minua aina kuin omana tyttärenään. Huh, tulipa avauduttua, halusin vain kertoa oman tarinani ja kertoa, että samoilla fiiliksillä isänpäivän suhteen. Vaikutat sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa olisi mukava jakaa ajatuksia muutenkin. Mukavaa uuden viikon alkua! <3

    Reply
    • Inka I November 14, 2018 at 11:27 am

      Hei!

      Kiitos tarinastasi Mira! Ihanaa, että arvostat myös henkilökohtaisempia tarinoitani.

      Oma tarinasi on raju. Olen pahoillani kokemuksistasi. Tiedän ihan liian monta tällaista kohtaloa, että toinen vanhempi/molemmat ovat kadonneet viinaan. Se on todella surullista. Mutta mahtavaa, että olet käsitellyt niitä terapiassa. Ja todella hienoa, että olet pystynyt antamaan anteeksi. Se varmasti vapauttaa paljon energiaa ja pystyy jatkamaan eteenpäin.

      Kiitos, että avauduit <3 Mielelläni jaan ajatuksia. Voimia ja halauksia sinne!

      Reply

    Leave a Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • Six years of pure #sexytime ❤️ #anniversary #bff #soulmate #loveofmylive #boyfriendgoals #relationship #relationshipgoals #loveyou #lovelovelove #staycation #clarionhelsinki
    • Blogissa nyt se suuri salaisuus, josta olen ärsyttävästi vihjaillut koko syksyn. Pitkien pohdintojen ja isojen päätösten jälkeen yksi elämäni isoimmista unelmista toteutui. Linkki missäpä muuallakaan kuin biossa. Ihanaa iltaa! ❤️
📷: @aaape 
#dream #dreamplando #dreamcametrue #values #lifechanging #lifechange #bigchanges #goals #goalsetting #priorities #nowornever #imsoexcited
    • Kun pääsen tanssimaan, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun saan itkeä ja nauraa ystävieni kanssa, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun pääsen treenaamaan kovaa, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun pääsen uppoutumaan historialliseen rakkausromaaniin, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun herkuttelen jäätelöllä, shampanjalla tai blineillä, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun saan kirjoittaa itselleni merkityksellisistä asioista, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun kuuntelen Sibeliuksen Valse Tristea ja ihokarvat nousevat pystyyn, tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun pääsen reissuun (etenkin luontoon), tunnen sen olevan parasta maailmassa.

Kun pääsen viettämään #sexytime mieheni kanssa - noh, se kyllä on parasta maailmassa.

Mitkä sun intohimot on? Panostatko niihin riittävästi - vai ovatko intohimosi ja ajankäyttösi jatkuvassa ristiriidassa? Pitäiskö siihen tulla muutos?
#passion #passionate #values #dancing #dancevideo #twerk #girlpower #positivepower #loveofmylife #friendships #training #wellness #wellbeing #core #dreams #lifechanging #goals #goalsetting #voittamisenanatomia
    • 🎁 JOULUKALENTERI JATKUU - OSALLISTU ARVONTAAN! 🎁

Kotimaista luonnonkosmetiikkaa ylistävä joulukalenterini saa jatkoa, kun nyt avataan toisen adventtisunnuntain luukku.

Sieltä paljastuu kuivalle ja herkälle iholle kehitetty @atopikfinland -luonnonkosmetiikkasarja, jota myydään apteekeissa. Sarjan perusta on suomalainen kaura. 🌾

Nyt arvon teille pakkassäihin ja suomalaiselle iholle täydellisesti sopivasta Sensitive-hoitolinjasta rauhoittavan ja ravitsevan kauraöljyn, jonka sisältämät keramidit ja fosfolipidit kosteuttavat ihon suojakerroksen toimintaa. Paketissa on mukana myös kevyt ja voidemainen hoitoseerumi, joka kosteuttaa kuivaa ihoa tehokkaasti sekä täyteläinen kauravoide kosteuttamaan ja rauhoittamaan kasvoja.

Palkinnon arvo on 86,30 euroa.

Näin osallistut arvontaan:
✔️ Tykkää tästä kuvasta Instagramissa tai Facebookissa tai 16.12. mennessä.
✔️ Seuraa Instagram-tiliäni.
✔️ Psst! Tuplaa mahdollisuutesi voittaa ja osallistu kilpailuun myös Facebook-tililläni! Sieltä löydät minut nimellä @inkaiblogi.

Arvonnan voittaja ilmoitetaan molemmilla tileillä.

Onnea matkaan ja ihanaa joulunodotusta🎄

Instagram ei ole mukana arvonnassa.
#joulukalenteri #joulukalenteri2018 #atopik #atopikfinland #apteekkikosmetiikka #ihonhoito #luonnonkosmetiikka #oat #vegancosmetics #naturalcosmetics #crueltyfreecosmetics #skincare #kotimainenkosmetiikka #ecocosmetics #faceoil #serum #moisturizer #arvonta #kilpailu
    • Ihanaa viikonloppua! ❤️ Ei välitetä sateista, kyllä se aurinko sieltä vielä tulee. 
#weekend #winter #rainyday #sunnyday #winterday #myhelsinki #visithelsinki #visitfinland #sunset #sunsetview #naturephotography