Kiitos, että kerroit tarinasi <3 Ikinä ei tosiaan voi tietää mitä elämä tuo. Masennus on yksi perkele ja toipuminen on hidasta. Mutta mä uskon niin vahvasti siihen ajatukseen, että mikään ei ole lopullista. Eli että se paskakin tulee päätökseensä jossain kohtaa. Mahtavaa, että olet saanut apua ja olet päässyt terapiaan. Mulle se oli varmaan elämäni pelastus.

Sulla on paljon lautasella eikä sun tarvitse olla reipas ja ”hoitaa niitä päiväjärjestyksestä”. Tärkeintä on, että pidät itsestäsi huolta. Sun terveys ja jaksaminen on tärkeintä. Teet opiskeluja siihen tahtiin kuin jaksat. Älä vertaa itseäsi mihinkään yhteiskunnan odotuksiin. Elämässä tapahtuu ja ne väistämättä vaikuttavat.

Voimia ja halauksia!

Niinpä! Toki hänelle voi olla hieman enemmän ulkopuolista jeesiä kuin meillä taviksilla – mutta silti! Ihanaa, miten tuot esiin molempien ”elämien” hienot puolet. Mikään ei lopu, se vaan muuttuu.

Niin tärkeää ja koskettavaa, että sulla riittää noin paljon rakkautta jaettavaksi. Arvostan suunnattoman paljon! Kiitos siitä työstä, jota teet.

Onnea! <3 Ihanaa, että olosi on nyt hyvä :) Ja että olet saavuttanut jo noin hurjasti – ihanaa! Ja huippua, että sävelet ovat selvät. Tsemppiä tuleviin tuuliin!

Oli ehdottomasti <3 <3 <3

Multa on poistettu 20-vuotiaana endometriooma leikkauksessa ja osa munasarjaa lähti mukana. Lapsettomuus on sen jälkeen pelottanut, toisaalta ei ole tuntunut siltä että olisin halunnut lapsia vielä. Ajattelin, että sitten opintojen jälkeen. Ne opinnot on vaan venynyt yli kymmeneen vuoteen nyt kolmikymppisenä. Romahdin nimittäin psyykkisesti 27-vuotiaana ja nyt käyn neljättä vuotta terapiassa, syön lääkkeitä yhä ja toipuminen masennuksesta on perkeleen hidasta, etenkin kun olen huomannut olleeni tavallaan koko elämäni hyvin alavireinen. Avioero tuli 28-vuotiaana ihmisestä, jonka kanssa olin ollut yli kymmenen vuotta. Nyt olen 30, sinkku, reilusti ylipainoinen, masentunut, kilppariongelmainen ja ikuisuusopiskelija, joka elää toimeentulotuella. Ehkä haluaisin lapsen, mutta kyllä vaan pelottaa ajatus ihan sairaasti. Pelkään, ettei terveys ja talous kestä, lisäksi ois kiva löytää potentiaaliselle lapselle kiva ja osallistuva toinen vanhempi.

Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia. Mä en keksinyt muuta hauskaa ja aikaa vievää… 😆