Kauneus ja tyyli, Terveys ja hyvä olo

Perheen perustaminen vai ikuinen nuoruus – onko sullakin ikäkriisi?

“Minulla oli ennen paras kaveri, joka oli uskomattomin tyyppi, jonka…

“Minulla oli ennen paras kaveri, joka oli uskomattomin tyyppi, jonka tunnen, ja sitten hän katosi äitimaahan. Hänestä oli tullut aikuisaikuinen, tavoitehakuinen ja perheellinen, ja ennen kaikkea äiti, ja minä olin jäänyt ajelehtimaan ikuiseen parikymppisyyteen, kangaskassiaikuisuuteen, haluamatta sitoutua työpaikkoihin tai ihmissuhteisiin tai järkipitoisiin elämänvalintoihin”, kuvailee kolmekymppinen Linnea kirjassa Munametsä.

Siinäpä alustus tälle tekstille, joka on muhinut mun mielessä kauan. Tai sen aihe: ikäkriisi.

Niin kauan, että mun mieli on ehtinyt muuttua aiheen suhteen. Tämä alkoi kriisistä ja kehittyi kesän aikana varmuudeksi.

Haluan kuitenkin rullata auki teille tämän koko kelan, koska uskon, etten ole kriisini kanssa yksin.

Palataan alkuun.

KEVÄT: Olen 30

Täytin 30 vuotta 17. huhtikuuta. Päivää aiemmin otimme kuvaaja Albert Romppasen kanssa synttärikuvat. Ne on musta ihanat. Teemana oli Beyoncé – mikäs muukaan. Voimakas, itsenäinen ja itsevarma nainen.

Mun olo ei kyllä ollut juurikaan mitään noista.

Olin yhtä aikaa kammonnut ja odottanut tätä virstanpylvästä. Viikko ennen merkkipäivää pidin isot juhlat. Niiden piti auttaa mua iloitsemaan uudesta kymmenestä.

Ja kyllä minä niistä juhlista nautinkin.

Oli myös ihan ok, kun se merkkipäivä sitten tulla tupsahti. Tuntui, että pahin ikäkriiseily olisi jo ehkä ohi. Mutta ei se sittenkään.

Viimeisen vuoden aikana on (taas) ollut isoja muutoksia. Moni läheiseni on kauan päivitellyt sitä, miten elämässäni sattuu ja tapahtuu. Joku joskus lukiossa tokaisi, että “sun elämä on kuin Kaunareista”. Täytyy nyt sanoa, että nuoruuden Joensuussa ja Kuopiossa ei ehkä ihan samanlaisia juonenkäänteitä riittänyt kuin Losin muotipiireissä, mutta oli sitä tapahtumaa teinitytön elämään paljon.

No niin, sivuraiteita.

Vuoden aikana olen siis käynyt läpi yt:t, irtisanoutunut (tai no siis, sain potkut mutta henkisesti olen irtisanoutunut, koska olin vapaaehtoinen lähtijä) ja perustanut oman firman. Ne ovat olleet mulle isoja, raskaita prosesseja. Yrittäjyys oli iso unelmani ja vaikka kuinka ihanaa se onkin ollut, on se vaatinut myös veronsa.

Työelämän myllerryksessä tuntui, että kaikilla elämän osa-alueilla alkoi rätistä. Aloin kyseenalaistaa kaiken: parisuhteen, harrastukseni, asuinpaikkani – itseni. Identiteettini.

Samalla köysi kaulan ympärillä alkoi kiristyä. Hätäännyin.

Olen 30. Olen 30. Haluan perheen. Mutten vielä. Mutku mä oon JO 30.

Ajattelin aiemmin, että kun täytän 30 vuotta, olen ehtinyt nukkua homeisissa hostelleissa ja koluta maailmaa riittämiin. Olisin asettunut. Aikuinen nainen, jolla on perhe.

Keväällä kuitenkin tuntui, etten ole saanut imeä maailmaa läheskään niin paljon kuin haluaisin.

Ilmastokin ahdistaa niin matkailun kuin perheen perustamisen vinkkelistä. Lentomatkustamisen saastuttaminen puristaa rintaa ja toisaalta, laitanko vain omat tarpeeni maapallon edelle, jos hankin lapsen? Meitä on täällä jo nyt liikaa.

KESÄ: Entä jos en voi saada lapsia?

Enkä missään nimessä sano, että lapsia noin vaan hankintaan, kun se sopii kalenteriin. En todellakaan. Tässä asiassa suunnitelmallisuuden voi nakata rodeen.

Lähipiiristä löytyy monta esimerkkiä, kun se toivottu perheenlisäys ei vain ota onnistuakseen.

Ja löytyy minulta itseltänikin haasteita. Mulla on noin 60 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi. Näin arvioi gynekologi Iltalehteen kirjoittamassani jutussa kokemastani kohdunulkoisesta raskaudesta.

Koska tiedän, että minulla voi olla asian kanssa haasteita, minulla on mies ja riittävä toimeentulo, mitä oikein odotan? Voinko antaa itselleni anteeksi, että jos jahkailuni ja itsekkyyteni takia en onnistu tulemaan koskaan raskaaksi.

Miksi en ole ryhtynyt toimeen aiemmin?

Koska. Yksi iso syy itselleni on ollut terveyteni. Olen käynyt läpi masennuksen, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriön, työuupumuksen ja kohdunulkoisen raskauden. Unettomuudesta kärsin edelleen.

Masentuneena äitiys ei tuntunut kovin hyvältä idealta. Oli hankala edes ajatella asiaa, koska se olisi vaatinut pohtimaan tulevaa enkä masentuneena nähnyt itselleni tulevaisuutta. Ja hyvä jos pystyin huolehtimaan itsestäni, miten olisin voinut huolehtia toisesta.

Lisäksi pelkäsin asettumista ja äitiyttä. Millainen äiti olisin? Millaista minun perhe-elämä olisi? Tämä kipupiste liittyy omaan lapsuuteeni ja käsittelen asiaa yhä.

Ja toinen syy on perinteinen elämäntilanne. Halusimme puolisoni kanssa ensin suorittaa opinnot loppuun ja hankkia työpaikat. Näin toimii moni muukin.

Helsingin Sanomien Perheviikko osoitti, etten ole puntarointini kanssa yksin. Hesari käsitteli näitä samoja mietteitä, ja kävi ilmi, että tämä tuntuu olevan yleinen nyky-kolmekymppisten ongelma.

Ylen mukaan 1970-luvun alussa puolet sai esikoisensa alle 23-vuotiaana. Nykyään suomalaisten ensisynnyttäjien keski-ikä on 28,6 vuotta. Perheen perustamista lykätään muun muassa kouluttautumisen ja uran takia. Naiset kouluttautuvat pidemmälle kuin 70-luvulla.

Epätasa-arvoista tämäkin, koska biologia on naisten kouluttautumisen kanssa eri mieltä. Olemme hedelmällisimpiä 20-25-vuotiaina, ja kolmekymppisenä hedelmällisyys kääntyy laskuun. Kävin Mehiläisen järjestämässä pressissä, jossa kerrottiin naisen hedelmällisyydestä muun muassa se, että 30-vuotiaana on 17 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi yhden kierron aikana.

Olen halunnut nauttia omasta elämästäni. Sinkkuudesta (onneksi en perustanut perhettä aiempien seurustelukumppanieni kanssa, huh), matkustaa, juhlia.

Halusin myös varmistua siitä, että me kaksi olisimme valmiita sitoutumaan toisiimme niin isolla asialla kuin lapsella.

Väestöliiton kyselytutkimuksen mukaan parisuhteen puuttuminen tai vääräksi koettu kumppani ovatkin keskeisiä syitä, miksi lasten hankkimista lykätään.

Lue täältä kaikki, mitä sinun pitää tietää hedelmällisyydestä.

Myös perhe-elämän raskaus mietityttää monia. Pohdin sitä itsekin: miten toipuva, osin rikkinäinen nuppini kestäisi lapsiperheen arjen? Jotenkin tuntuu, että sitä arjen raskautta aina painotetaan, ja ne onnen hetket jäävät taka-alalle.

Samaa sanoo Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen Ylen jutussa:

– Perhepuhe on monesti ongelmapuhetta. Harvemmin tuodaan esille esimerkiksi vauvaperheen onnea vaan puhe keskittyy arjen raskauteen. Toisaalta myös avioerokulttuuri on kasvanut. Monet nykyvanhemmista ovat itse eroperheistä, joten myös eron pelko on kasvanut.

Esimerkiksi terve.fin artikkelissa neuvotaan perheestä haaveilevaa nauttimaan olostaan, kun nyt vielä voi:

Tämä on viimeinen hetki nauttia itsestäsi. Ota kuuma kylpy ja hemmottele itseäsi. On mahdollista, että ihan lähiaikoina ei aika riitä nautiskelulle.

Vai että oikein viimeinen. Ihan alkaa tuosta lauseesta munasarjat hyrräämään innostuksesta.

Ja miksi meidän mieliämme muovataan ääripää-ajatteluun? Kuten tämän tekstin alustuksessa: olet joko rillutteleva parikymppinen tai vastuuntuntoinen äiti.

Joko tai. Kruunalla kotiin ja klaavalla Esson baariin. Miksi pitää valita? Miksi minä, Inka, katoaisin kokonaan äiti-roolin alle?

Epävarmuus

Vaikka yrittäjyys oli unelmani, on sillä – niin kuin kaikella – myös kääntöpuolensa. Se aiheuttaa tällaiselle turvallisuushakuiselle ihmiselle jatkuvaa epävarmuutta. Työni luonne on sellaista, että seuraavan kuun, saati seuraavan kvartaalin myyntiä ei voi täysin tietää. Asioita tapahtuu nopeasti.

Toisaalta nautin siitä, mutta nyt en olekaan vastuussa kuin itsestäni.

Mietin, miten voin olla yrittäjänä äitiyslomalla. Siinä ajassahan asiakkaat ovat löytäneet uudet tekijät.

Toiveenamme olisi myös ostaa oma asunto. Miten pankit myöntävät lainaa tuoreelle yrittäjälle?

Nämä pelot pyörivät yhtenä harmaana kelana mieleni sopukoissa. Sanotaan, että asioita, joita ei ole vielä tapahtunut, on turha pelätä tai stressata. Se on ihan totta, useimmiten ennakkopelot osoittautuvat turhiksi ja kaikki järjestyy. Mutta miten sen saa mahdutettua omaan päähän? Tiedän, mutten tiedosta.

SYKSY: Perhe on maailma

Terveydestäni selvisi loppukesästä muutama seikka, jotka vauhdittivat ajatusprosessiani. Kerron niistä teille muutaman viikon päästä lisää, kunhan olen itse prosessoinut asian.

Samoihin aikoihin pääsin kriisissäni ratkaiseville viimeisille metreille ennen maaliviivaa.

Päähäni iski hyvin kirkkaana ja vahvana (monelle varmasti itsestäänselvyys) se, että perhe menee aina maailmalla heilumisen ja ikuisen nuoruuden tavoittelun edelle.

Ja perhe on maailma.

Sen olen ystävieni ja heidän lastensa kautta nähnyt. Lapsen kautta kokee maailman uudella tavalla. Kliseisesti lapsen silmin.

Esimerkki. Me ollaan mun miehen kanssa haaveiltu matkasta Afrikkaan. Mun mies haluaisi asua Botswanassa ja mä lähtisin mukaan mieluusti. Aiemmin ajattelin, että tämä on asia, joka pitää toteuttaa ennen perhettä.

Kunnes mun mieleen tuli kohtaus, jossa olemme safarilla lastemme kanssa. Näen ilon ja innostuksen pienten silmissä. Ja koen sen ympäröivän maailman sata kertaa voimakkaammin.

***

Ja hei, Beyoncélla on kolme lasta. Ja hän on tän pallon kiistaton kuningatar. Joten.

via GIPHY

Onko teillä muilla ikäkriisiä? Ristiriitaisia toiveita, ajatuksia? Kipuja, murheita? Jaetaan niitä, pliis.

Onko siellä äitejä, jotka voivat jakaa viisaat sanansa? Olenko ihan hakoteillä? Miten olisi kannattanut valmistautua lasten saantiin? Mitä olisi kannattanut tehdä ennen perheen perustamista?

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM / TWITTER

Lue myös:

Tällainen oli päiväni Beyoncéna – My 30th Bey-Day

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää hedelmällisyydestä

3 minuuttia päivässä ja parisuhde on pelastettu

12 tärkeintä asiaa parisuhteessa, jotka olen oppinut vasta nyt

8 arkista asiaa, joista parisuhteen onnellisuus rakentuu

9 Comments

  • Liisa August 25, 2019 at 8:03 pm

    Mahtava kirjoitus – kahdesta syystä. Ensinnäkin oot tosi taitava kirjoittaja, sun teksteissä on vaan jotain niin koukuttavaa ja samalla ne on tosi loogisia. Kaikilla ei ole sitä taitoa. Toinen syy on se, että puit mun ja varmasti monen samanikäisen (naisen) ajatukset ja ahdistukset upeasti sanoiksi ja tekstiksi. Kiitos!

    Reply
    • Inka I August 25, 2019 at 8:10 pm

      Voi Liisa, kiitos! ❤️ Sanasi tuntuvat todella tärkeiltä, koska epäilin tekstin julkaisua: onko sanoessani järkeä ja uskallanko puhua aiheesta.

      Ihana kuulla palautetta kirjoittamisesta. Se on elämäni, intohimoni. Merkitsee paljon, että pidät teksteistäni.

      Helpottavaa, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Voimaa sinne ahdistukseen!

      Reply
  • Hellu August 25, 2019 at 9:02 pm

    Muistan hyvin nämä samat ajatukset noin kahdeksan vuoden takaa. Kriisiä pukkasi ihan samoista aiheista hieman ennen kolmeakymppiä. Itse olen aina tienyt haluavani äidiksi ja sitä ei ole tarvinnut koskaan kyseenalaistaa. Silti kaikki siihen liittyvä ahdisti, työelämän kannalta ikinä ei ollut oikea hetki ja maailmakin olisi pitänyt valloittaa. Lopulta sain jotenkin saman oivalluksen kuin sinä, että sitä maailmaa voi kokea niiden lastenkin kanssa ja aina olisi jokin este miksi “ei vielä” vaihtoehto voittaisi pohdinnassa. Kun sitten lopulta päätimme antaa asian edetä omalla painollaan, niitä lapsia ei todellakaan noin vain tullut ja muutaman vuoden pelkäsin jo miettineeni liian pitkään ja pilanneeni vähäisetkin mahdollisuudet. Kuitenkin lopulta onni oli myöden ja saimme kaksi ihanaa pientä meidän perheeseen. Lasten syntymän aikaan olen ollut 31 ja 34, ja aikaisempien pohdintojen valossa kummallakaan kertaa hetki ei ole ollut “oikea ja sopiva”. On ollut epävarmoja työtilanteita, reissusuunnitelmia, isoja muutoksia elämässä jne. Ja silti kummankin syntymän hetkellä, hetki on ollut juuri se oikea. Jollakin tapaa vain maailma on aina naksahtanut kohdalleen ja merkitys kaikelle on ollut siinä sylissä. En ole lasteni kautta eläjä, enkä koe mitenkään lapsien olevan ainoa merkitys elämälle, mutta itselleni kaikki pohdinnat ja kriiseilyt on päättyneet siinä hetkessä kun lapset ovat syntyneet. Ja juuri niin kuin kirjoitit, maailmaa on koettu heidän kanssaan sekä lähellä että kaukana. On uskomatonta, miten lasten saaminen on saanut kaiken näyttämään jotenkin erilaiselle. Näistä asioista on vaikea puhua (helpompi on vain valittaa perhe-elämän rankkuudesta), sillä niille ei ole sanoja. Kaikki kuulostaa kliseelle ja jotenkin typerälle. Ja aika monet onnen hetket on niin intiimejä ettei niitä edes halua välttämättä jakaa. Kuulostaahan se tosi typerälle selittää, että kun näen kuusivuotiaani silittävän pikkusiskonsa poskea ja sanovan tämän olevan rakas ja koko perheen olevan ihana, se tuntuu paremmalle ja tärkeämmälle kuin yksikään matkustamalla tai muutoin hankittu kokemus. Ainakin itselläni lasten myötä on tullut ne koko elämän suurimmat tunteet, niin hyvässä kuin pahassa. Ja mikä oppimatka äitiys onkaan ollut itseen! Itse ajattelen, että lasten kanssa voi tehdä kaiken mitä haluaa, mutta se on vain hieman erilaista ja joskus työläämpää kuin ilman heitä. Pelottavaahan se on laittaa elämänsä perustukset uusiksi, mutta yleensä pelottavista asioista saa ne suurimmat säväyksetkin. “What would Beyonce do?” on tässäkin erinomainen ohjenuora :D Ja hei tuo viimeinen kuva! Todella upea!!!

    Reply
    • Hellu August 25, 2019 at 9:09 pm

      Ja pakko vielä jatkaa sen verran, että kun kysyit miten kannattaisi valmistautua niin ei mitenkään :) Tähän ei voi valmistautua, pitää vain heittäytyä ja uskaltaa.

      Reply
      • Inka I August 26, 2019 at 1:09 pm

        Ihanasti sanottu <3 Kiitos rohkaisusta!

        Reply
    • Inka I August 26, 2019 at 1:16 pm

      Hei Hellu!

      Kiitos tarinastasi todella, todella paljon. Aivan mahtavia ajatuksia, kiitos niistä. Samaistun vahvasti tuohon kriisiisi. Ja juuri tuon saman oivalluksen koin itse kesällä. Se iski hyvin voimakkaasti – ihan sellaisena itsestäänselvyytenä, että “hei, mitä sä oikein aiemmin kriiseilit” :D

      Ihanaa, että saitte kaksi ihanaa lasta. Olen onnellinen puolestanne <3 Se ei todella ole niin, että lapsia saadaan kun halutaan. Melkein tuli itku, kun kerroit tuosta, miten lasten syntyessä hetki on kuitenkin ollut juuri se oikea. Tuota tunnetta sisimpäni kaipaa.

      Kiitos niin paljon, että puhuit noista pienistä isoista asioista. Mä täällä vollotan, kun kirjoitat niin kauniisti. Kiitos, että rohkenit ne jakaa. Ymmärrän kyllä, että hetkistä puhuminen voi kuulostaa kliseiseltä. Mutta yleensä sille on syynsä, miksi joku asia on klisee – harvemmin siitä on turhaan sellainen tullut. Voin niin uskoa tuon, että pieni hetki lasten kanssa peittoaa kaikki reissut.

      Ai että. Kiitos Hellu! <3 Oot upea.

      Ja sepä, what would Beyoncé do?

      Reply
      • Hellu August 26, 2019 at 9:30 pm

        Kiitos Inka, loistavaa jos kommentistani oli rohkaisuksi <3

        Reply
  • Torey August 26, 2019 at 3:56 pm

    Mä täytin viikko sitten 30, ja kirjoitinkin siitä blogiin: https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/08/19/ma-oon-kolmekymppinen/

    Mulle ei nyt pukannut ikäkriisiä ja siihen yksi aika iso syy on se, että kävin moisen läpi 26-27 -vuotiaana. Nyt koen oloni hyväksi. Vaikka toisaalta on hurjaa olla oikeasti aikuinen ikänsäkin puolesta, niin mulla myös on jo kaksi lasta (8- ja 4-vuotiaat), mulla on ollut ammatti jo 11 vuotta ja nyt olen vihdoin suunnilleen keksinyt mitä haluan seuraavaksi tehdä! Joten ei tässä mitenkään voi enää ollakkaan 21v. :D

    Reply
  • P September 18, 2019 at 3:06 pm

    Sä lopetit postauksen niihin sanoihin, jotka olin tulossa sulle sanomaan. Queen B on äiti myös. 🙂
    Vanhemmuus on ihanaa ja kamalaa. Mut lastwn myötä oppii nauttimaan pikkujutuista. Nyt vout katsoo Nerflixiä milloin haluat. Kun on lapsia niin saat lojua telkun edessä kun ne nukkuu ha se ON NIIN SPESSUihanaa 😃
    Mulla on kolme lasta. Ekan lapsi tuli perhekuumeen tuloksena. Halusin perheen muehen kanssa. Toka ja kolmas oli vauvakuumeen tuloksia. ❤
    Sittemmin ryhdyin “kriisiperheeksi” eli otan lyhytaikaisia sijaislapsia hoitoon.
    Olen siis aina pikkulapsiperhe.
    Joku pointti tässä oli, mutta kadotin sen 😃😃

    Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia. Mä en keksinyt muuta hauskaa ja aikaa vievää… 😆

    Reply
  • Leave a Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • 🥧 Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @kaslink.aito 🍮
Mikä on maailman paras jälkiruoka? 🍰Kommentoi blogissa ja voita puolen vuoden kaurajuomat 😍 Kurkkaa myös köyhien ritarien resepti - tuli muuten herkullisimpia, joita olen syönyt - ja salaisuutena on kerma! 🧁 Linkki biossa: @inka.ikonen 
#kaslink #kaslinkaito #kaurakerma #kauravispi #vaniljakastike #jälkiruoka #köyhätritarit #resepti #maidoton #dessert #dairyfreerecipes #oatcream #dessertrecipe
    • Onks sustakin naiset maailman upeimpia olentoja? 💁🏼‍♀️💜 Siksi nyt käynnistyy #kehukeskiviikko eli kehu kolmea naista ja levitä hyvää mieltä 💜

Nämä viime päivät ovat osoittaneet, että täällä on aivan mielettömien mimmien kannustustiimi! Moni on kehunut minua rohkeaksi, kun olen nostanut vaikeita asioita esiin -  en pystyisi siihen, jos te ette olisi täällä. Luotan teihin ja tiedän, että tuette mua. Te olette rohkeita, kun kerrotte omista kokemuksistanne. Kiitos! Nämä vertaiskokemukset ovat niin voimauttavia. 😭💜 Toivoisin, että meillä olisi täällä turvallinen ympäristö puhua kipeistä kokemuksista mutta myös iloita ja juhlia elämän upeita asioita.

Haluaisin jakaa tätä hyvä fiilistä eteenpäin. Haluaisin, että me naiset nostaisimme toinen toisiamme. Kehuisimme ja kannustaisimme.

Siksi julkaisen nyt Instagram Storyissa haasteen: Kehu kolmea naista. 💪🏻 Ota kuvakaappaus storyissani olevasta pohjasta. Kehu kolmea ihanaa naista. Tägää heidät, jotta he näkevät viestisi ja voivat halutessaan jakaa sen. Julkaise kehu Instagram Storyna ja tägää myös minut, jotta voin jakaa teidän julkaisuja eteenpäin.

Sitten vain #kehukeskiviikko käyntiin.

Ootte aivan vitun upeita.
#kehunaista #nostanainenpäivässä #naiset #supernaiset #positivepower #dropdeadgorgeous #girlpower #womenpower #womenempoweringwomen #womenempowerment #womenhelpingwomen #womensupportingwomen #womeninspiringwomen
    • Kun hedelmällisyystesti paljasti karun totuuden 💚
Kaupallinen yhteistyö: @mehilainenoy 
Toivotko joskus saavasi lapsia? Minä toivon. 💚Olen 30-vuotias ja vielä hetki sitten ajattelin, että ehkä parin vuoden päästä on perheen perustamisen aika. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tein hedelmällisyystestin. En voi ehkä saada lapsia.
Asia on todella kipeä. Olen vielä vereslihalla tämän kaiken suhteen, mutta haluan puhua tästä. Olla esimerkki ja herättää teidät pohtimaan omaa hedelmällisyyttänne. Lue lisää aiheesta blogista, linkki biossa: @inka.ikonen 
#mehiläinen #henkilökohtuisesti #felicitasmehiläinen #womenshealth #healthcare #hyvinvointi #terveys #hedelmällisyys #lapsettomuus #fertility #pregnancyproblems #startingafamily #pregnancy
    • Kiitos aivan suunnattoman paljon välittämisestä, tuesta, rohkeudesta ja luottamuksesta teille kaikille ❤️ Viimeinen vuorokausi on ollut todella voimauttava ja vahvistava. Olen saanut satoja viestejä ja kommentteja enkä ole ehtinyt vastata vielä teille kaikille, mutta arvostan niistä jokaista. Olette jakaneet omia kokemuksianne, kun teidän henkistä koskemattomuutta ja kehorauhaa on rikottu. Olen kuullut niin karmeita tarinoita, että pistää vihaksi. Olen pahoillani kokemastanne. Monet loukkaukset pureutuvat ihon alle ja jättävät pitkät jäljet. Toivon, että tämä vertaistuki jeesaa meitä yhdessä eteenpäin. ❤️ Olette myös antaneet vinkkejä, kuinka toimia tuollaisissa tilanteissa. Minä jäädyn, koska ne tulevat niin yllättäen. Sanat sivaltavat syvältä ja osuvat epävarmuuteeni. Tuntuu, että olen täysin voimaton. Häpeän, olen nöyryytetty ja haluan paeta paikalta. Kuten joku teistä sanoi: kuolen joka kerta hieman sisältä. Mutta teidän tuellanne uskon, että olen paremmin varautunut jatkoon.

Sain myös palautetta eräältä naiselta, että "vissin arka aihe kun tuollaisesta tällainen draama, että nettiin piti avautua?". Haen hyväksyntää ja itsetuntoni on nolla.

En halua antaa näille paskakommenteille tilaa, mutta tuohon vain tiivistyy se pointti, miksi näistä todellakin pitää avautua. Miksi meidän pitäisi niellä kuulemamme loukkaukset? Tuollaiset kommentit ovat ihmisen nöyryyttämistä ja vallankäyttöä.

Tänään @iltasanomat lööpissä kerrottiin, että liki puolet nuorista murehtii ulkonäköään JOKA PÄIVÄ. Siis vittu JOKA PÄIVÄ! Ei me voida vain antaa kiusaajien öykkäröidä - ei kasvotusten tai netissä. Se on väärin itseämme ja muita kohtaan. Kenellekään ei ole oikeutta arvostella toista ihmistä. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi pitää turpansa kiinni.

Jaan nyt Instagram Storeissa tapahtuneen uusimmat käänteet eli millaista keskustelua olen tänään käynyt haukkujan kanssa. Lisäksi pyytäisin teitä joko siellä tai tässä postauksessa jakamaan vielä omia kokemuksianne. Miten teidän ulkonäköä on kommentoitu? Millaiset jäljet kommentit jättivät? Miten pääsit niistä yli? Kokoan niitä yhteen ja julkaisen tekstinä blogissani. Tuetaan näin toinen toisiamme eteenpäin ❤️
    • ”Paljon sä oikein painat - 120 kiloa?” Näin kommentoi mulle ennestään tuntematon mies eilisissä juhlissa.

Tuntui, että henkeni salpaantui. Kysyin, että anteeksi, mutta mitä vittua sä just sanoit. Hän jatkoi arvuuttelemalla painoani. Olisiko se sitten 100, 90, 80 vai 70... Poistuin paikalta, koska koin, ettei asia johda mihinkään.

Mutta hän jatkoi härnäämistäni myöhemmin ja mittarini täyttyi - ja niin täyttyi muidenkin.

Asiasta kehkeytyi aika iso soppa, kun sekä haukkujan että minun läheiseni raivostuivat miehelle. Häntä vaadittiin pyytämään minulta anteeksi, mutta hän toisteli olevansa ambulanssikuski (!) ja tietävänsä, miltä satakiloinen näyttää. Hän ei nähnyt tehneensä mitään väärää. 
Ajatelkaa, että millainen hän on työssään? Kun ihminen on hädässä, apuun tulee tällainen tyyppi?

Mulla on helvetillinen morkkis. Ruoskin itseäni siitä, että en kyennyt olemaan häntä aikuisempi ja antaa asian olla. Että minä aiheutin draamaa. Hävettää.

Mutta mitä helvettiä? Enhän minä sitä draamaa aiheuttanut vaan hän. Ja se ei olisi ollut mielestäni ketään kohtaan oikein, jos olisin painanut asian villaisella ja antanut hänen öykkäröidä. 
Sitten morkkistelenkin seuraavassa hetkessä sitä, että miksi en kyennyt puolustamaan itseäni paremmin vaan jäädyin ja koitin vältellä konfliktia viimeiseen asti.

Hetki sitten hän laittoi viestin: ”Sori. Olin kännissä ja sanoin tyhmästi. Kiitos ja anteeksi 👋🏻” Kännin piikkiin siis vaan. Ei mitään vastuuta tai ymmärrystä siitä, mitä hän on aiheuttanut mulle. Lisäksi hän pilasi juhlat. Känni varmaan paljasti hänen todellisen luontonsa eikä selitä käytöstä.

Onko teillä ollut tällaisia tilanteita? Miten niissä kannattaisi toimia? Ja mitä tän tyypin päässä on voinut liikkua, että hän kokee kommenttinsa oikeutetuksi?

Haluan sanoa hänelle ja kaikille, jotka kommentoivat loukkaavasti kenenkään ulkonäköä: You can kiss my big white ass 🍑

Instagram Storeissa fiiliksiäni heti tapahtuneen jälkeen.
#flawless #beautybeyondsize #loveyourbody #dropdeadgorgeous #bodypositive #bodypositivity #vaakakapina #minäriitän #lupanäkyä #kehonkuva #kehopositiivisuus #allsizes #selfconfidence #bodyimage #nobodyshame #girlpower #womenpower #beautystandards