Vieressä oli yksi parhaimmista ystävistä, jonka kanssa olin vaihdossa Kuala Lumpurissa, Malesiassa. Olimme lähteneet kevätlomalla viikoksi Thaimaahan saarille rentoutumaan.

Lava-auto kyyditsi meitä seuraavaan kohteeseen. Ystävälläni oli synttärit ja niiden innoittamana aloimme jutella tulevaisuudesta.

Yhtäkkiä rinnan päällä tuntui raskas paino ja sydämensyke alkoi jyskyttää korvissa. Tajusin siinä hetkessä, etten näe itselleni tulevaisuutta. Olin aivan täysin varma, että kuolen nuorena.

Ajatusketju kulki täyttä laukkaa: minulla on refluksi ja suolisto-ongelmia, saan varmasti syövän. Kuolen siihen.

Ajatus tulevaisuudesta tuntui uuvuttavalta. Kuinka edes jaksaisin elää vanhaksi? Elämä on niin väsyttävää. En jaksa opiskella ja käydä töissä. En jaksa parisuhdetta enkä perhettä. En jaksa elää. Olisi paljon helpompi kuolla.

Koh Jumin saarella olimme ainoat turistit. Oli tilaa ja aikaa ajatella.

Minulla oli kaikki paremmin kuin hyvin: olin kauniissa tropiikissa ilman huolen häivää, ihana ystävä vieressä ja uusi poikaystävä Suomessa odottamassa. Olin ihmeissäni. Mistä nämä mustat ajatukset kumpuavat? Tajusin, että olin nähnyt maailman aika synkkänä jo jonkin aikaa, mutta vain paennut padottuja tunteitani.

Olen ymmärtänyt vuosien varrella, että mielemme suojaa meitä. Traumaattisten kokemuksien jälkeen mieli ottaa pienen palan kerrallaan käsittelyyn. Jos jokapäiväinen arki on stressaavaa ja hetkistä, mieli pistää trauman odottamaan parempaa ajankohtaa.

Kun arki tasoittuu, mieli alkaa päästää traumaattisia muistoja pintaan.

Näin kävi minulle. Olin taistellut vuosia masennusta vastaan. Pidin itseni koko ajan kiireisenä opiskelujen ja töiden kanssa enkä antanut käsittelyä vaativille asioille tilaa.

Kun sitten yhtäkkiä keskellä Thaimaan tropiikkia masennus sitten iski tajuntaani.

Vaihdossa olin uudessa ympäristössä ilman Suomen arkea. Olin päästänyt irti arjen kontrolloinnista ja viimein mieleeni oli tullut tilaa traumaattisten kokemusten tuomille tunteille ja sitä myöten masennukselle.

Vaikka ympärilläni oli kaunista, sisälläni mylläsi synkkyys.

Siinä lava-auton kyydissä sillä hetkellä päätin, että vaikka taidan olla masentunut, en jää asian kanssa yksin. Päätin, että heti päästyäni Suomeen haen apua: etsin terapeutin ja aloitan lääkityksen, jota minulle oli monet kerrat tarjottu.

Ja niin tein, vaikka helppoa se ei ollut. Avun saaminen vaati voimia, kärsivällisyyttä ja paljon läheisten tukea. Yksin tuskin olisi jaksanut, vaikka sairastinkin niin sanottua hymyilevää masennusta. Koko sairauteni ajan, jopa kaikkein mustimpina aikoina, suoritin elämääni. Kävin töissä, urheilin, opiskelin ja näin satunnaisesti ystäviäni. Vain yksin tai kaikkein lähimpien nähden annoin itseni romahtaa. Muulloin pidin aina nätin hymyn huulillani. Olinhan oppinut jo pienestä pitäen, että Inka on niin reipas. Inka pärjää aina.

Nyt neljä vuotta myöhemmin voin sanoa olevani kiitollinen siitä, että sairastuin. Muuten olisin jatkanut tunteideni ja kokemusteni pakoa vielä pidempään ja sairastunut todennäköisesti vielä pahemmin. Sitten en tiedä, kuinka olisin pärjännyt.

Nyt näen tulevaisuuteni. Se näyttää ihanalta ja se saa sisimpäni hymyilemään.

Masennukseni oli hymyilevää sorttia. Jaksoin pitää itseni kasassa ja leveän hymyn huulillani. Siksi harva tiesi sairaudestani.

Apua masennukseen:

Testaa, oletko masentunut

Näistä oireista tunnistat masennuksen

Nettiapua mielenterveystalosta

Täältä saat apua 24/7

Lue myös:

Oletko oikeasti hyvinvoiva?

Elämäntapamuutoksen tärkein ohje

Kuka on Inka I?

Teini-iässä paino tippui muun muassa pituuskasvun ja tanssiharrastuksen takia.

Aktiivisen elämäntavan ansiosta painoni pysyi normaaleissa lukemissa monta vuotta, kunnes sairastuin masennukseen 24-vuotiaana. Söin masennuslääkkeitä ja pelastusrengas vyötäröllä alkoi paisua. Inhosin itseäni. Yritin katsoa syömisiäni ja liikkua, mutta sairaus verotti voimiani.

Lisäksi olin jo pitkään ollut hyvin stressaantunut töiden ja opiskelujen yhdistämisestä. Niiden suorittaminen vei viimeisetkin energiani.

Painonpudotus alkoi pari vuotta sitten, kun työskentelin toimittajana Ilta-Sanomissa. Tympäännyin huonoon oloon ja halusin apua. Aloitin elämäntapamuutosprojektin yhdessä personal trainerin kanssa ja perustin Ilta-Sanomiin Timmiksi mimmiksi -blogin. Halusin tehdä painonpudotuksen julkisesti ja innostaa muita.

No, ei ihan mennyt niin kuin piti. Masennus kulki edelleen mukanani ja asetin vointiini nähden itselleni liian kovan tavoitteen. Stressaannuin entistä enemmän.

Halusin laihduttaa parissa kuukaudessa noin 15 kiloa, kun lopulta painoa tippui vain pari kiloa. Luulin tehneeni kaiken oikein ja olin murheen murtama. Mutta todellisuudessa en ollut huomioinut vointiani ja todella sisäistänyt asioita, joista paasasin.

Kaikki motivaationi oli hukkunut ja ajattelin, että fuck it.

Samassa sumassa vaihdoin haastavampaan työhön, jolle annoin kaiken aikani. Huomaamatta kiloja kertyi jälleen.

Lopulta havahduin siihen, että itseinhon, huonon olon ja ikuisen kitkuttelun on päätyttävä ja painonpudotus on tehtävä oikein. Stressaamiselle ja suorittamiselle on tultava stoppi, minun on opittava olemaan lempeämpi itselleni ja kohdattava menneisyyden traumat.

Nyt tiedän vihdoin olevani oikealla tiellä ja kokemastani oppineena haluan jakaa teille omat sudenkuoppani. Miksi perinteinen ”syö vähemmän kuin kulutat” -laihdutusmantra ei välttämättä toimi?

Kuinka päästä lopullisesti irti pelastusrenkaasta vyötäröllä?

Miksi painonpudotus ei onnistu?

Stressi

Kaikki varmasti tiedostavat stressin vaikutuksen hyvinvointiin. Mutta minä en ainakaan ymmärtänyt, kuinka iso vaikutus on, ennen kuin olin uuvuttanut itseni toistamiseen työssäni ja painoa vain kertyi.

Mieli ja keho ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Kun mieli on stressin nujertama, keho ei toimi normaalisti.

Stressi vaikuttaa ruokailutottumuksiin ja nostaa kehon kortisolitasoja. Keho on jatkuvasti kuin peura ajovaloissa: pelästynyt uhkaavasta tilanteesta ja koko ajan valmis pakenemaan.

Tällöin muun muassa ruoansulatus hidastuu ja keho yrittää selviytyä uhkaavasta tilanteesta, jonka stressi on aiheuttanut.

Älä siis suorita liikaa. Priorisoi elämäsi tärkeimmät asiat ja keskity niihin. Unelmoi. Nuku riittävästi. Rentoudu, näe ystäviä, puhu.

Säästöliekki

Säästöliekki on kytköksissä stressiin. Liian tiukka dieetti on niin mielelle kuin keholle stressaavaa. Kun syömme liian niukasti ja treenaamme kovaa, keho menee säästöliekille ja alkaa pitää tiukasti kiinni vyötärön pelastusrenkaasta.

Jotta aineenvaihdunta pelittää, jaksat arjessa ja elämänmuutoksen keskellä, on uskallettava syödä ja levätä riittävästi.

Valvo hengenpelastajana omaa hyvinvointiasi. Kukaan muu ei voi tietää, miltä tuntuu olla sinä. Kukaan muu ei tee kanna vastuuta hyvinvoinnistasi.

Armottomuus

Repsahdat tiukasta dieetistäsi, syöt suklaapatukan ja sitten se alkaa – helvetinmoinen soimaaminen. Sinä senkin punkero! Mitä menit tekimään. Taas mussutit sitä suklaata. Hyi helkkari, mikä läski olet.

Tähän sisäiseen sättimiseen ja ruoskimiseen voi olla niin tottunut, ettei sitä edes kuule. Haukut huomaa vasta, kun olo on kuin hakatulla.

Painonpudotus voi onnistua vain, jos itseään kohtaan on lempeä, kannustava ja suhtautuu kehoonsa myönteisesti. Keskitä energiasi ja puheesi kaikkiin ihaniin puoliisi, älä soimaa itseäsi jatkuvasti kehityskohteistasi.

Tavoitteiden visualisointi

Haluat laihduttaa 20 kiloa kesään mennessä. Ok.

Tällaisen tavoitteen asetin itselleni ymmärtämättä, mitä se oikeasti tarkoittaa.

Tavoite pitää visualisoida, jotta se kapseloituu mieleesi mahdollisimman kirkkaana ja seuraa mukana arjessa jokaisessa päätöksessäsi.

Kuvittele mielessäsi, miltä kehosi sitten näyttäisi ja tuntuisi, kun olet pudottanut haluamasi painon. Miten näet tavoitteen toteutuvan? Millaisena näet arkesi?

Visualisoi tavoite mielessäni ennen painonpudotusta ja palauta se mieleesi joka päivä.

Lääkitys

Söin masennuslääkkeitä pari vuotta. Niiden aikana lihoin 15 kiloa. Ensin ajattelin sen johtuvan suurimmaksi osaksi stressistä, mutta lääkäri ja psykiatri huomauttivat painonnousun johtuvan paljolti masennuslääkkeistäni.

Psykiatri kertoi, ettei masennuslääkkeiden vaikutusta painoon vielä täysin ymmäretä. Osa masennuslääkkeistä lisää ruokahalua, osa vähentää, mutta vaikka söisi täsmälleen kuluttamansa verran, paino voi silti nousta.

Olen kuullut niin monen tuttuni kokeneen samaa.

Eli jos syöt masennuslääkkeitä, tarkista pakkausselosteesta tai lääkäriltäsi, voivatko ne vaikuttaa painoon ja kiinnitä huomiota ruokahaluusi. Voit myös keskustella lääkärin kanssa lääkkeen vaihtamisesta (vaikka sekin on inhottaa, tiedän).

Huijaat itseäsi

Luulet eläväsi terveellisesti: uskot syöväsi hyvin ja liikkuvasi ahkerasti mutta todellisuudessa syöt liikaa ja vääriä raaka-aineita.

Salilla tai lenkkipolulla et tee täysiä, et hyppää sinne epämukavuusalueen toiselle puolelle vaan liikuskelet. Salilla himmailet laitteissa, poljet pyörää ja luet samalla lehteä. Keskity siihen, mitä teet. Anna kaikkesi. Vain niin kehityt.

Mitkä ovat sun mielestä painonpudotuksen suurimmat esteet? Kommentoi!

Lue myös:

Elämäntapamuutoksen tärkein ohje

Oletko oikeasti hyvinvoiva?

Miksi olen ylipainoinen?

Miksi inhoan kehoani?