Yhteiskunta, jossa me naiset rämmitään, on edelleen miesten valtakunta ja voimakkaasti seksualisoitunut. Jo pikkutytöistä saakka naisten odotetaan olevan seksikkäitä. Meihin kohdistuu ristiriitaisia vaatimuksia: pitää olla hoikka, kaunis, onnistunut parisuhteessa ja työelämässä. Kaikessa pitää olla täydellinen.

Myös tätä painetta olen itse kokenut niin oman pääni sisältä kuin ulkoakin. Itsetunto on madellut pohjamudissa ja osaksi siihen ovat vaikuttaneet kovat odotukset ja täydellisyydentavoittelu. Kun en onnistu olemaan kaikessa hyvä, petyn itseeni. Näitä paineita olen käsitellyt paljon terapiassani.

Terapeuttini on erikoistunut kirjoittamiseen terapiamuotona, mutta hän on myös tuonut esiin valokuvien ja -kuvauksen terapeuttisen voiman.

Valokuvaterapia voi rakentaa naisena olemisen kokemusta myönteisempään ja vapauttavaan suuntaan. Se auttaa itsetutkiskeluun ja sisäiseen kasvuun. Lisäksi kuvat itsestä halutussa roolissa voivat luoda parempaa minäkuvaa ja nostaa sitä kautta itsetuntoa.

Valokuvauksen avulla tuodaan päivänvaloon sellaisia asioita, joihin sanat eivät riitä. Se avulla voi tiedostaa nykyhetken ja konkretisoida tulevaisuuden toiveet.

Ja hear me say: tämän kaiken valokuvaussessio sai minussa aikaan!

On valokuvataiteen muoto, jossa malli katsoo peiliin ja asettuu kuvaan nimenomaan tutkiakseen itseään. Yritin katsoa peiliin niin, että näkisin itseni lempeämmin. Näkisin kauneuden, arvostaisin vartaloani ja itseäni.

Paita: Hugo Boss, rintaliivit: Funky Lady, alushousut: Lindex

Itsetunto vahvistui alastonkuvilla

Viime viikolla jaoin kanssanne valokuvat, joissa näen itseni seksikkäänä asennenaisena. Sellaisena, joka uskoo itseensä ja tietää, mitä tahtoo. Mutta halusin tuoda kuviin kaksi erilaista roolia, jotka sisälläni kamppailevat. Halusin nostaa leukani ja näyttää sisälläni kipinöivän itsevarmuuden, mutta toisaalta riisua yltäni kaikki haarniskat. Olla kameran edessä herkkä, pehmeä ja haavoittuva.

Ennen kuvausta olin kauhuissani. En erityisemmin pidä kameran edessä olosta ja mietin, miten selviän haasteesta. Näyttäisinkö vain naurettavalta? Lihavalta, rumalta ja huomionkipeältä?

Mieheni sisko meikkasi minut kuvausta varten ja hän sai minut rentoutumaan. Hänen meikatessaan itsevarma rooli alkoi syntyä ja katsoessani peiliin häikästyin. Nyt näytin kasvoistani pelottomalta ja seksikkäältä, enää minun pitäisi vain tuntea se sisälläni.

Body: Funky Lady

Päästessäni kuvauspaikalle olin jännityksestä kankea. En pysty tähän, hoin mielessäni. Mutta ammattitaitoisen kuvaajan ohjeilla aloin vain toimia. En ehtinyt miettiä epävarmuuttani ja tilannetta liikaa.

Se sisälläni kupliva asenne alkoi piirtyä esiin ruutu ruudulta ja aloin jopa nauttia poseeraamisesta alusvaatteisillani. Aloin unohtaa selluliitit ja mahamakkarat. Vaikeampaa oli näyttäytyä kameralle täysin avoinna ja alastomana – kirjaimellisesti. Ilman kovaa kuorta. Mutta halusin tehdä sen, vaikken koskaan kuvia kenellekään edes näyttäisi. Kun hiljalleen päästin irti kontrollista, kantamistani kahleista ja itsekriittisyydestä, vapauduin.

Valokuvauksen jälkeen olo oli voimaantunut ja energinen. Pidättelin kyyneleitä. Pystyn mihin vain, ajattelin.

Iho: oma.

Häpeä puski pintaan

Kun sitten näin kuvat ensimmäistä kertaa, katsoin niitä kuluneiden kriittisten linssieni läpi. Kauhistuin ja häpesin kuvia. Apua, miten lihavalta näytän – ihan kuin olisin raskaana! Miten isot reidet jollain voi olla! Miksi näytät noin ankealta, mitä oikein yrität olla.

Ensireaktion jälkeen katsoin kuvia monta, monta kertaa ja yritin keksiä jokaisesta ruudusta jotain kaunista itsestäni. Näytin niitä läheisilleni ja tarkkailin heidän katseitaan. Ajatukseni alkoivat muuttua myönteisempään suuntaan.

Koen hiljalleen kuuluvani noiden kahden prosentin joukkoon, jotka kokevat itsensä kauniiksi. Mitä jos yhdessä nostaisimme tuon kaksi prosenttia nainen naiselta täyteen sataan?

Lähteenä käytetty: Ulla Halkola, Lauri Mannermaa, Tanja Koffert, Leena Kolu (toim.): Valokuvan terapeuttinen voima

Kuvat: Fabian Björk

Meikki ja hiukset: Elisa Sakki

Kuvauspaikka: Hotel F6

Lue myös:

Näin opin hyväksymään kehoni tässä ja nyt

Miksi inhoan kehoani?

Miksi et laihdu?

Näin aloitat terapiakirjoittamisen

Sitten kun olen laihtunut takaisin omiin mittoihini, sitten kun olen vihdoin tyytyväinen itseeni. Sitten haluan tälläytyä samanlaisiin, seksikkäisiin vaatteisiin kuin Queen B ja ottaa kunnon asennekuvat.

Haluan kuvat, joissa näkyy sisälläni raivoava boss lady -asenne ja toisaalta haavoittuvaisuuteni ja herkkyyteni. Kuvat, joissa olisin oman elämäni Beyoncé. Seksikäs, kurvikas, aistikas – ja laihtunut.

Kesken konsertin alan miettiä, että mun pitää laihduttaa ainakin 20 kiloa! Riittäisiköhän sekään…

Body: Wolford, Stockmann, sukkahousut: Lindex, korkokengät: Tiger of Sweden.

Sitku vs. nytku!

Tekemäni päätös palaa mieleeni aina silloin tällöin. Uskallan paljastaa suunnitelmani jopa läheisimmille ystävilleni, jotka innostuvat. Alan miettiä, kuka kuvat voisi ottaa. Mistä löytäisin sopivia vaatteita? Hitto, kun se laihtuminen vain onnistuisi.

Kun samat kelat ovat pyörineet päässäni ties kuinka monetta kertaa, havahdun. Siis mitä helvettiä, mihin mä olen taas sortunut?

Miksi ottaisin kuvat, SITTEN KUN olen tyytyväinen itseeni? Milloin edes olen tyytyväinen itseeni? Olen katsonut vanhoja kuvia itsestäni, kun olin sen 20 kiloa hoikempi. Ja inhosin kehoani silloinkin.

Laihtuminen ei siis takaa, että olisin itseeni tyytyväinen. Laihtuminen ei tuo onnea. Ja sen jos minkä olen oppinut, että silloin en ainakaan laihdu, jos soimaan ja ruoskin itseäni ja kehoani. Laihtuminen tapahtuu hyväksymisen, myönteisyyden ja armollisuuden kautta.

Mitä minun pitäisi tehdä, että hyväksyisin kehoni tässä ja nyt? Miten voisin nähdä itseni armollisemmin ja lempeämmin? Miten näkisin itseni esimerkiksi puolisoni silmin?

Tein toisen päätöksen. Otan ne kuvat nyt kun en ole vielä sinut kehoni kanssa.

Aamutakki: oma, stay up -sukat ja alushousut: Lindex.

Kadonnutta itsevarmuutta etsimässä

Halusin saada itsestäni ulos sen vahvan boss lady -asenteen, joka tulee kyllä useimmiten luonnostaan duunissa mutta unohtuu vapaalla. Enkä nyt tarkoita sellaista veemäistä, koppavaa akkaa, vaan tervettä itsevarmuutta. Uskoa itseensä ja asiaansa.

Minua on kehuttu naiselliseksi, muodokkaaksi ja seksikkääksi. Olen myös joskus uskonut sen itse.

Mutta masennuksen myötä itsevarmuuteni valui olemattomiin. Välillä on tuntunut, ettei musta ole mihinkään, en osaa mitään eikä kukaan halua mua. Kun mikään ei kiinnosta ja näkee itsensä vain osana päättymätöntä mustuutta, ei pidä itseään minään. Toivoo vain, että voisi riisua nahkansa ja luoda uuden.

Tuolloin on vaikea keksiä itsestään mitään kovin kaunista sanottavaa. Olen jo usemman vuoden kuvaillut itseäni sanoilla oksettava, kuvottava, ihrakasa, läski, selluliittimöykky, rumilus, arpinaama… Lista voisi jatkua turhankin pitkään.

Mieheni on huomautellut tavasta, jolla puhun itsestäni. Hän ei pidä siitä, että joku puhuu hänen tärkeimmästään niin rumasti. Eikä ihme! Kuka nyt jaksaisi kuunnella tuollaista puhetta?

Mutta luulin ääneen haukkumisen auttavan pahaa oloani. Purkavan sitä. Mutta morkkaaminen vain ruokkii sitä.

Aamutakki: oma, stay up -sukat ja alushousut: Lindex

Ihrakasa = kurvikas vartalo

Olen käsitellyt kehonkuvaani paljon terapiassa. Olen kokeillut yhtä sun toista ja osa keinoista on hyvinkin toimivia. Aina kun alan sättiä itseäni ja tiedostan sen, leikkaan väliin jollain positiviisella mantralla tai komennan sättijän nurkkaan häpeämään.

Olen harjoitellut tapoja, kuinka puhuisin itsestäni kauniimmin. Yritän kiinnittää huomiotani niihin sekkoihin, joista itsessäni pidän. Olen kehunut muhkeita huuliani ja sinisiä silmiäni. Olen kääntänyt haukut myönteisiksi. Esim. ihrakasa = kurvikas vartalo, pölkkyreisi = täyteläiset, vahvat jalat.

Tätä ajatustyötä halusin viedä mukaan kuviin.

Rintaliivit ja alushousut: Funky Lady

Seksikkyys syntyy asenteesta, ei kehosta

Kun ehdotin kuvausta valokuvaajalle, hän hämmästyi tarinastani. Hän on luullut minun olevan itsevarma. Niin on luullut moni muukin, mutta olenkin mestari piilottamaan kipujani kulissien taa. Olen hymyillyt läpi traumaattisten elämänkokemusten, miksi en muka osaisi hymyillä myös silloin, kun salaa pääni sisällä haukun itseäni?

Kuvaaja muistutti minua, ettei naisellisuus lähde kehosta vaan asenteesta.

Niin syntyivät nämä kuvat.

Stay tuned. Tarina jatkuu.

Paita: Hugo Boss, rintaliivit: Funky Lady, alushousut: Lindex

Rintaliivit: Funky Lady, alushousut: & Other Stories.

Kuvat: Fabian Björk

Meikki ja hiukset: Elisa Sakki

Kuvauspaikka: Hotel F6

Lue myös:

Riisuin kameran edessä ja itsetuntoni vahvistui – näetkö sen kuvissa?

Miksi inhoan kehoani?

Miksi et laihdu?

Oletko oikeasti hyvinvoiva?

Näin aloitat terapiakirjoittamisen