Miksi inhoan kehoani?

09/03/2017

Seison alastomana vessanpeilin edessä ja tuijotan vartaloani. Ensin huomioni kiinnittyy käsivarsiini. Yritän jännittää ojentajiani. Sitten aloitan systemaattisen puristelun. Nipistän allit sormieni väliin ja kavahdan.

Joku voisi sanoa käsivarsieni olevan ihan ok mutta en minä. Sen sijaan alkaa vihapuhe: Hyi, mitkä löllykät! Mikä läski käsi. Pidä piilossa ne!

Seuraavaksi käännän selän peiliin päin ja jännitän selkälihakseni. Olen aina saanut kehuja lihaksikkaasta ja vahvasta selästäni. Mutta minä: Yök, mitkä kylkiläskit! Miten noista pääsee eroon?

Sama vihapuhe jatkuu koko kropan läpi. Kovimmat haukut saavat vatsa ja reidet: Mikä toi sun makkara on alavatsassa? Entäs noi ratapölkky-reidet?

Tulipa kurja olo. Miksi ruoskin ja sätin omaa kehoani näin? Ajattelisinko ystävästäni näin? Haukkuisinko häntä näin – tai ketään?

Vuosien mittaan sisälläni on kasvanut ankara rouva Arvostelija. Hänen suosikkipuuhaansa on sättiä ja halveksua. Näen hänet silmissäni nirppanokkaisena kuivana akkana, joka aina kipristää nenäänsä ja mutristaa suutaan nähdessään minut ja makkarani. Hänellä on nahkainen raippa, jolla hän aina ruoskii minut syvään, pimeään kuoppaan.

Sättiminen on noidankehä: mitä pahemmin itseäni haukun ja halveksun, sitä kovemmin ruoskin itseäni muun muassa treenaamaan ja syömään kaiken grammalleen vaa’an kautta. Sitten kun ”repsahdan” älyttömistä vaatimuksistani, sättiminen käynnistyy jälleen.

Mistä itseinho kumpuaa?

itseinho

Tämä pieni Inka sai kuulla olevansa pullukka.

Rouva Arvostelija on saanut alkunsa lapsuudessa, jolloin minua koulukiusattiin ylipainostani. Omaksuin pullukan roolin jo ala-asteella. Kun läskittely ei kiusaajille riittänyt, olin myös huora. Vaikken edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Tuskin tiesivät kiusaajatkaan. Olin se tyttö, joka jäi koulun diskossa kiusaantuneena nurkkaan istumaan, kun ystävät hävisivät ympäriltä poikien pyytäessä heitä tanssimaan hitaita.

Kukaan kiusaajista ei varmasti ymmärtänyt, millaiset jäljet he sanoillaan jättivät. Olen yhä epävarma itsestäni. Herkkä ja pelokas lapsi minussa piiloutuu ronskin ja kovan naisen taakse. Vielä tänä päivänäkin ollessani julkisella paikalla syömässä, koen ajoittain häpeää. Mietin muiden ajattelevan, että kylläpä pullukalle ruoka näyttää maistuvan.

itseinho

Osallistuin pari vuotta sitten suosittuun #kutsumua-kampanjaan, jonka tarkoituksena oli vähentää kiusaamista. 

itseinho

Päivä, jolloin minua kehuttiin henkeäsalpaavan kauniiksi. Arvatkaa vaan uskoinko? No en. 

Itseinho tappaa muiden kehut

En usko, jos minua kehutaan kauniiksi. Sisäisen sättijän takia kehut valuvat pois kuin vesi hanhen selästä.

Syksyinen kohtaaminen on jäänyt mieleeni: entisessä työpaikassani ruokalan työntekijä tuli juttelemaan mulle. Hän sanoi ujosti mun olevan henkeäsalpaavan kaunis. Ja pyysi sen jälkeen anteeksi, että tuli nyt tuolla tavalla puhumaan. Häkellyin tuntemattoman ihmisen spontaaneista kehuista. Pieni murunen niistä jäi itämään sisälläni.

Viime viikolla puhuin itseinhostani miespuoliselle kollegalleni. Hän ei ollut uskoa, millaista epävarmuutta koen kehostani. Annan kuulemma niin vahvan vaikutelman itsestäni. Hän myös muistutti, että kauneus tai seksikkyys ei ole sidottuna kroppaan. Se lähtee sisältä. Se lähtee asenteesta. Jokin jälleen kolahti pääni sisällä.

Kuinka olla armollisempi?

Miksi sitten teemme tämän itsellemme? Miksi emme usko, miten kauniita olemme niin sisältä kuin ulkoa? Vaan aina on jotain arvosteltavaa ja parannettavaa. Yritämme olla hoikempia ja seksikkäämpiä. Olen varma, että tulee aika, kun olen pehmeä ja pyöreä mummo, katson taaksepäin ja mietin, että olisinpa ollut tyytyväinen itseeni. Olinhan niin kaunis ja ihana.

Joten fuck it. Nyt riittää itseinho, sättiminen, haukut ja halveksunta.

Muun muassa säännöllisellä terapialla ja itsetutkiskelulla olen vihdoin päässyt jyvälle siitä, kuinka voin oppia suhtautumaan itseeni armollisemmin ja myötätuntoisemmin. Kuinka voisin suhtautua itseeni kuin ystävääni? Olla itseni paras ystävä?

Inspirouduin pohtimaan kehonkuvaani Ylen Vaakakapinan ansiosta ja luettuani Endorfiinikoukussa-bloggaaja Elina Hovisen haastattelun. Yllätyin! Tuo ihailemani sporttinen ja kaunis nainenkin on ruoskinut itseään ja voinut pahoin. En olekaan yksin! Ja hän on oppinut olemaan armollisempi. Ehkä minäkin opin. Ja sinä?

“We teach girls to shrink themselves
To make themselves smaller
We say to girls,
‘You can have ambition
But not too much
You should aim to be successful
But not too successful
Otherwise you will threaten the man.’

We raise girls to see each other as competitors
Not for jobs or for accomplishments
Which I think can be a good thing
But for the attention of men
We teach girls that they cannot be sexual beings
In the way that boys are
Feminist: the person who believes in the social
Political, and economic equality of the sexes”

– Chimamanda Ngozi Adichie, Flawless by Beyoncé

Lue myös:

Riisuin kameran edessä ja itsetuntoni vahvistui – näetkö sen kuvissa?

Näin opin hyväksymään kehoni tässä ja nyt

Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut

Miksi inhoan kehoani?

Miksi et laihdu?

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • marja

    Ihan kuin mun näppikseltä, koko teksti alusta loppuun. Koulussa minua ei tosin haukuttu mutta tiedostin kyllä olevani se luokan isoin tyttö. Kotona sain usein kuulla olevani iso… Sieltä lapsuudesta nuo tunteet kumpuavat ja vaikka kuinka järki nykyään sanoisikin muuta, löydän usein itseni juurikin niitä makkaroita puristelemasta ja itseäni sättimästä. Ympärillä elävät ihmiset ymmärtävät minua äärimmäisen harvoin ja blogiinkin saan kommentteja lähinnä siitä, miten nelikymppinen nainen voi olla niin epävarma. Mutta nyt näemmä löysin ainakin yhden ihmisen joka ymmärtää <3 Terveisiä blogikollegalle siis!

    • inkaikonen

      Voi Marja <3 Ihana kuulla vertaiskokemuksia ja ihana löytää sut! Mä todellakin ymmärrän <3 On se vaan uskomatonta, miten moni meistä (naisista) pyörittelee ihan samoja mörköjä mielessään.
      Näinhän se on, että varsinkin herkän varhaislapsuuden kokemukset jäävät sisimpään. Jos niiden oireita ei tunnista, ei niille oikein mitään mahdakaan. Mutta uskon, että pelkästään asian ääneen myöntämällä voi päästä eteenpäin. Tsemppiä <3

  • C. and the city

    <3 voi näkisitpä itsesi mun silmin!

    • inkaikonen

      Ihana sinä <3 Puss och kram!

  • Sonja

    Niiiin ihana postaus, kiitos siitä <3 täällä myös yksi kohtalotoveri.. Hiljaa, hyvin hiljaa hyvä tulee. Suurin unelmani tällä hetkellä on, että oppisin hyväksymään itseni juuri tällaisena, riittävän hyvänä! <3

    • inkaikonen

      Kiitos itsellesi kommentista, Sonja <3 Niinpä – pieni askel kerrallaan! Sulla on loistava unelma, jaan sen kanssasi. Tsemppiä sen tavoitteluun! Vielä se toteutuu :)

  • Lelu

    Niin tutun kuulloinen teksti.. Hieno postaus! Voi kun itsekkin pääsisi siihen et rakastaisi itseään juuri sellaisena.

    • inkaikonen

      Kiitos Lelu! Kyllä siihen pääsee – vaatii vaan aikaa ja panostusta. Ja pitää hokea päivittäin, että minä riitän. Minä olen rakastettava juuri tällaisena. <3 Tsemppiä!

  • Ihmelortto

    Inka, oot niin upee nainen ulkoisesti, siis super kaunis. Sulla on huikee asenne elämään! Ihanaa, että olet itsellesi armollisempi nykyään. Ja on ihan totta, että vuosien päästä katsoo itseään taas eri valossa ja miettii, miksi ihmeessä moitti itseään vaikka oikeasti oli upea just sellaisena.

    • inkaikonen

      Kiitos, ihana <3 Yritän olla, mutta välillä se armollisuus unohtuu (kuten tänään kuntosalin pukkarissa). Mutta on kuitenkin hyvä, että tiedostaa sättimisen ja yrittää tehdä muutosta. Pienin askelin se armollisuus muuttuu ehkä pysyvämmäksi asenteeksi itseään kohtaan.
      Niinpä, mummona sitä sitten miettii, että pitikin olla itselleen niin ilkeä vaikka tissit oli terhakat ja pylly pyöreä ;) <3

  • Elisabet M. Rinne

    Löysin blogiisi tieni juuri nyt ensimmäistä kertaa ja WAU. Olet mielettömän upea esikuva! Kiitos tästä tekstistä, kolahti ja kovaa. Niin käsittämättömän tärkeä aihe. Ihana kuulla, että olet armollisempi itseäsi kohtaan, se antaa voimaa ja toivoa itsellenikin (nimimerkillä sairastin anoreksiaa yli vuosikymmenen eli armollisuus itseäni kohtaan on välillä kohdillaan ja välillä taas ei niin kohdillaan…).

    Kiitos, kun olet! <3

    • inkaikonen

      Hei Elisabet! Kiitos aivan ihanasta kommentistasi <3 Saitpa mut hyvälle mielelle! Ihana kuulla, olen tosi otettu. Mahtavaa, jos teksti kolahti ja vielä upeampaa, jos se antaa sinulle toivoa. Myötätuntoinen suhtautuminen itseään kohtaan vie kauan ja vaatii harjoittelua, mutta kannattaa. Mulla on edelleen tosi heikkoja hetkiä, jolloin ruoskin itseäni, mutta sitten pitää yrittää vain pysäyttää tilanne lempeästi. Voimia sulle sylin täydeltä <3 Kiitos itsellesi!

  • Mia

    Hieno kirjoitus👍 Tiedän tunteen ja kun joku vuosi sitten laihduin vajaat 20kg niin en kokenut sitä markkinoitua wow fiilistä. Kun katsoin peiliin niin en ollut innoissani s-koon vaatteista vaan ruoskin edelleen itseäni. Vihasin kaikkea liian leveästä rintakehästä lyhyisiin sääriin. En tuntenut itseäni upeaksi ja elämä oli ahdistunutta vaa’an kyttäystä. Se hyvä itsetunto ei ole kilojen alla vaan se kumpuaa ihan muualta. Lopetin grammojen tuijottamisen ja nyt ei mahdu enää s-koon vaatteet, mutta voin silti paremmin. Olen ehkä vasta alussa, mutta tänä kesänä ensimmäistä kertaa 15 vuoteen olen ollut bikineissä ahdistumatta rannalla ja ei siksi, että olisin fitimpi vaan olen ollut vähän armollisempi itselleni 👍

    • Inka I

      Hei Mia! Kiitos kommentistasi <3 Juurikin näin, itsetunto tulee aivan jostain muualta kuin kiloista. Ihana kuulla, että voit paremmin ja olet tehnyt tosi tärkeitä oivalluksia. Loistavaa!! Hyvä sä! Tuota armollisuuden sanomaa haluan rummuttaa isosti eteenpäin. <3

  • Riitta-Liisa Suokas

    Kiitos kirjoituksestasi. Minulla on samanlaisia ongelmia.Minua ei kiusattu olin lapsena ja nuorena melkeinpä laiha. Mutta aikuisena painoni alkoi nousta.Muutama vuosi sitten laihduin 20 kg.Ne on tullut kaikki takaisin.Sitten sairastuin panikkihäiriöön sain lääkityksen .mirtsapiini .unettomuuteen ja cipralexia .opamoxia.Niin paino alko nousta.huimasti.inhoan itseä ja läskiäni rinnat painaa.Kaikki on kehossani niin ällöttävää.Löytäisinpä saman tuntemuksen kuin sinäkin.Niin ois parempi olla.Kiitos jos jaksoitte lukea tämän vuodatuksen.Hyvää syksyä ❤

    • Inka I

      Hei Riitta-Liisa ja kiitos kommentistasi! Olen pahoillani kokemuksestasi. Kuulostaa tutulta! Kyllä sinä löydät saman tuntemuksen. Silloin kun ajattelet kehosi olevan ällöttävä, yritä iskeä vastaan lempeillä lauseilla ja kannustuksella. Laita sisäinen kriitikkosi hiljaiseksi! Hyvää syksyä ja voimaa! <3

  • Jolie

    Haluan vaan kommentoida että luin sun jonku satunnaisen postauksen (en oo ennen käyny sun blogissa), joka liittyi hormonikierukkaan. Ajattelin sun kuvista että ihanan näköinen nainen! Luonnollinen, kaunis, aito. Ja tuli sellainen mielenkiinto lukea lisää sun blogia. Vaikutit ulkoisesta helposti lähestyttävältä :) kiitos myös näistä kehoteksteistä. Taas itselle ajankohtaista pohdintaa..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle