Vanhemman viha – 5 keinoa, jotka auttavat vaikeissa tilanteissa

Lapsi venkoilee jälleen pukemisen kanssa. Hän makaa maassa matona ja kitisee. Kun lähestyn häntä takin kanssa, hän kirmaa karkuun. Olemme jälleen myöhässä päiväkodista. 

Päässä napsahtaa. Viha pulpahtaa pintaan. Huudan lapselle, että nyt jumalauta tottelet. Lapsi jähmettyy. Näen hänen katseestaan hädän ja pelon. Syyllisyys ja katumus iskee välittömästi, kun lapsi alkaa lohduttomasti itkeä.

Miksi menetin taas hermoni? Mistä tämä viha oikein kumpuaa?

Mistä viha johtuu?

“Lapsi ei ole tulos vanhempiensa ajatuksista, haaveista ja odotuksista, vaan häneen vaikuttaa vääjäämättömästi tapa, jolla hänen isovanhempansa ovat käyttäytyneet hänen vanhempiensa lapsuudessa”, kirjoitti ranskalainen lasten psykoanalyytikko Didier Dumas.

Kasvoin turvattomuudessa ja epävakaudessa enkä tiennyt muusta. Elin ylisukupolvisen henkisen ja fyysisen väkivallan keskellä ja opin, että sen käyttö on hyväksyttyä. Niin minunkin vanhempani ja heidän vanhempansa olivat oppineet omassa lapsuudessaan. 

Olemme saaneet edellisiltä polvilta paljon arvokasta, mutta myös taakkoja, jotka ovat siirtyneet sukupolvilta toisille. Sotien jälkeen karmeista kokemuksista vaiettiin ja oli vain pakko pärjätä ja selviytyä. Tunteille ei ole ollut tilaa. Niitä tukahdutettiin, kiellettiin tai ilmaistiin epäsuorasti.

Minulle ei syntynyt sisäistä turvan kokemusta siitä, että maailma on turvallinen, ennustettava ja luottamuksen arvoinen. Myöhemmät kokemukset koulukiusaamisesta ja parisuhdeväkivallasta vahvistivat tätä kokemusta.

Hylkäsin itseni, rajani, tunteeni, tarpeeni, toiveeni ja tahtoni. Nielin vaikeat tunteet, kuten vihan, ja olin kiltti, reipas ja ahkera tyttö. Opin mukautumaan ja miellyttämään. Olen saanut turvaa hallinnan tunteesta ja kontrollista. Pitää tulla toimeen itse, koska muihin ei ole luottamista. Ehkä seuraavan pinnistyksen jälkeen saan arvostusta, hyväksyntää – rakkauttakin jopa? Loputon riittämättömyyden tunne on tehnyt minusta vaativan, kovan ja armottoman.

Viha kääntyi sisäänpäin muun muassa itseinhoksi ja tuli myöhemmin esiin seurustelusuhteissa epäterveellä tavalla. Minuun kohdistunut aggressio ja oma, padottu aggressio, jota en ollut koskaan uskaltanut ilmaista, kääntyi sisäänpäin itsetuhoisuutena ja itseinhona ja tuli seurustelusuhteissa ulos epäterveillä tavoilla, kuten raivokohtauksilla ja mykkäkoululla.

Turvattomuus on turhan tuttua liian monelle meistä. Väestötutkimuksen mukaan 16–74-vuotiaista suomalaisista lapsuusajan lähisuhdeväkivaltaa on kokenut 65 prosenttia. Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet lapset voivat kärsiä traumaperäisestä stressihäiriöstä, ahdistuksesta, masennuksesta ja käyttäytymisen häiriöistä. Sillä on myös havaittu olevan yhteys itsetuhoiselle käyttäytymiselle myöhemmin nuoruudessa ja aikuisiässä.

Miten lapsuus heijastuu vanhemmuuteen?

Vaikka olin, kuinka päättänyt, että toimin täysin eri tavalla kuin aiempi sukupolvi, se ei mennyt ihan niin. 

Ensi- ja turvakotien liiton vauvaperhetyön asiantuntija Jonna Lehikoinen kertoo, että muun muassa väsymys, yksinäisyys, kivut ja stressi voivat haastaa vanhemman säätelykykyä, jolloin omat kiintymyssuhdemallit ja haitalliset toimintamallit aktivoituvat.

Liiton väkivaltatyön asiantuntija Niina Remsu puolestaan kertoo, että jos vanhemmalla on omia lapsuuden aikaisia kokemuksia kaltoinkohtelusta ja laiminlyönnistä, hänen voi olla vaikea vastaanottaa lapsen kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta tai kiukkua, ja sen seurauksena vanhemman omat kielteiset tunteet saattavat päästä hallitsemaan eikä hän pysty olemaan turvallisesti saatavilla lapselleen. Vihainen nainen -kirjan mukaan 40 prosenttia niistä vanhemmista, jotka on itse lapsena kokeneet väkivaltaa kaltoinkohtelevat myöhemmin omia lapsiaan.

Taustani ja synnytystraumani takia minussa laukesi herkästi taistele-pakene-reaktio. Silloin lapselle saattaa esimerkiksi huutaa, joka aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä. Juuri tätähän minä en halunnut!

Lapsi myös kutitteli niitä kohtia minussa, jotka olivat jääneet täyttymättä. Koin epäreiluutta siitä, että hän ilmaisee minua kohtaan vihaa. Enhän minäkään ollut saanut tehdä niin? Miksi sinä saat?

Mutta terve aggressio on tärkeä myös vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa. Kun osaan ilmaista sitä terveellä tavalla, osoitan lapselleni, missä minun rajani kulkevat ja hän saa mahdollisuuden oppia omistaan. Hän myös ymmärtää, että viha on sallittu tunne, jota me kaikki koemme. Hän oppii tunnistamaan ja ilmaisemaan sitä. Aggressio on tärkeää lapsen kehitykselle, kun hän oppii sen voiman avulla omista rajoistaan, tarpeistaan ja irtautumisestaan. Eihän muuten olisi tahto- tai murrosikää.

Mitkä ovat vihan riskipaikat?

Siirtymät

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun meillä on ollut kiire lähteä, lapsi on venkoillut vastaan ja olen yrittänyt pukea häntä, ja silmissäni on sumentunut. Olen heittänyt kengät eteisen nurkkaan ja ollut paniikki- ja raivokohtauksen rajamailla. Itken ahdistusta, pettymystä ja ihan vain puhdasta vihaa.

Nukutukset

Nukutuksissa koen olevani kaikkein eniten hukassa, nurkkaan ajettu, yksin. Lapsi oli alusta asti huono nukkumaan. Minun oli vaikea sietää lapsen itkua nukutuksen yhteydessä. Se sai minussa aikaan paitsi hätää mutta myös epätoivosta kumpuavaa vihaa. Nuku nyt! 

Tahtoikäisen kanssa nuppi menee jumiin temppuilusta ja pitkistä nukutuksista. Myös omat odotukseni ja lapseni tarpeet ovat ristiriidassa, ja se aiheuttaa turhautumista. Oma aika jää olemattomiin.

Ruokailut

En tiedä epäkiitollisempaa hommaa kuin se, kun valmistan lapselle ruoan, laitan sen hänen eteensä ja joko hän ilmein ja elein, myöhemmin sanoin, ilmaisee, että hyi, en syö tai heittää lautasen lattialle. Katsoo minua ilkikurisesti, kun kiellän, ja tiputtaa sitten pastat maahan. Sekoilun aikana ahdistun siitä, miten lapsi voi pysyä hengissä kahdella leivänmurulla. Samalla minun tekisi mieli itkien huutaa hänelle, että miksi kidutat minua näin. 

Lapsen voimakkaan tunnereaktiot

Turvattoman on vaikea sietää hallitsematonta, eikä lasta voi hallita ja saada toimimaan oman itsensä jatkeena. Lapsi on minusta irrallinen ihminen, oma persoonansa, omine tarpeineen, tunteineen, toiveineen. Hänen käytöksessään tai tunnereaktiossaan ei ole välillä mielestäni mitään logiikkaa, ja se on kaikkein vaikeinta ja epäreiluinta. Tunteet ottaa henkilökohtaisina loukkauksina ja mielessään uhriutuu. Miksi teet minulle näin? Mitä minä olen sinulle tehnyt ansaitakseni tämän?

Miten katkaista ylisukupolviset mallit?

Itse vaille jääneiden vanhempien on vaikea antaa. Mutta se ei ole lopullinen tuomio. Tapahtuneita ei voi muuttaa, mutta niille antamiaan merkityksiä voi, kertovat psykoterapeutit Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen kirjassaan Vihainen nainen.

Ylisukupolvisuuden voi katkaista opettelemalla tunnistamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan. Voi löytää myötätuntoa itseä, aiempia ja tulevia sukupolvia kohtaan. Kuten Pruuki ja Hiilamo sanovat, silloin kykenee ajattelemaan myös muiden hyvinvointia ja ottamaan vastuuta yhteisistä asioista. Voi antaa itsestään ilman, että valuu tyhjiin.

Voin kasvaa turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi.

Nämä 5 keinoa auttavat vaikeissa tilanteissa:

Tunteiden tunnistaminen

Koska olin jo lapsuudessa katkaissut yhteyden tunteisiini, en vanhemmaksi tullessa tiennyt, miltä tunteet tuntuvat. Olin 30 vuotta älyllistänyt tunteita ja pitänyt niihin siten etäisyyttä. Opettelin tunteiden tunnistamista yhtä aikaa lapseni kanssa (kiitos Fanni-kirjat!) ja psykoterapiassa. En ollut tiennyt, miltä esimerkiksi viha tai häpeä tuntuvat kehossa.

Kun lapsen kanssa tulee vaikea tilanne, yritän hetki hetkeltä seurata itsessäni viriäviä tunteita, kehon reaktioita ja ajatuksia. Useimmiten vihani taustalla on esimerkiksi pelkoa. Sanon mielessäni (tai ääneen lapselle), että nyt huomaan, että alan hermostua. Tunteen sanoittaminen rauhoittaa jo itsessään ja opettaa meille molemmille niiden tunnistamista.

Tunteiden säätely

Minulla oli ollut tunteiden ilmaisun suhteen kaksi vaihetta: joko ne tulivat ulos melko hallitsemattomina tai sitten nielin ne kokonaan. Nyt vihan noustessa yritän hengittää. Rentoutan jännittyneet leukaperät, lasken hartiat alas. 

Viha ei ole yhtä kuin vihainen käytös. Jos minulla tulee impulssi purkaa viha epäterveellä tavalla lapseeni, poistun hetkeksi paikalta tai pyydän puolisoani apuun. Menen laskemaan kymmeneen. Toivotan tunteen tervetulleeksi, istahdan sen kanssa hetkeksi alas ja teen kohtaamiselle tilaa.

Turvan tarjoaminen

Laitan käden rinnalleni ja sanon mahdollisimman myötätuntoisesti mielessäni, että ei ole mitään hätää, olet turvassa. Tunteeni ei ole väärä tai kielletty. Se saa olla. Samaa myötätuntoa annan lapselle. Tarjoan syliä ja rauhoitan. Sanon samat asiat kuin itselleni ja että rakastan sinua, olet tärkeä ja ihana noin. Anna tunteidesi vain tulla, äiti on tässä.

Mentalisaatio

Mentalisaatio tarkoittaa sitä, että pidämme mielen mielessämme. Vaikeassa tilanteessa yritän muistuttaa itselleni, että lapsi ei tee tätä tahallaan. Hän vasta harjoittelee tunteitaan. Hän voi olla voimakkaasta reaktiostaan hätääntynyt ja peloissaan. 

Hengitän sisään hänen vaikeaa tunnetta ja ulos myötätuntoa häntä kohtaan. Muistutan myös itseäni, että minun reaktioni ei kerro välttämättä nykyhetkestä, vaan voi kummuta joko jostain päivän aikana aiemmin sattuneesta tai kaukaa menneestä. En halua, että lapseni joutuu kohtaamaan tai kannattelemaan hänelle kuulumattomia aikuisen tunteita. Minun vastuullani on kannatella meitä molempia ja tarvittaessa pyytää apua.

Tilanteiden käsittely lapsen kanssa

Jos räjähdän lapselle ja huudan tai käyttäydyn muuten ikävällä tavalla, puran sen heti lapsen kanssa. Olen tehnyt tätä vauvasta saakka psykoterapeuttini ohjeistuksesta. Kerron, mistä tunnereaktioni johtui ja pyydän anteeksi. 

Syyllisyys ja epäonnistunut olo nousee väistämättä pintaan. Ja toki niin kuuluukin nousta. Mutta se, että menetin hermoni, ei tarkoita, että olisin täysin kelvoton vanhempi. Olen inhimillinen ihminen.

Minulla on ollut muutama ylilyönti. Olen puristanut käsivarsista liian kovaa. Olen laittanut lapsen sänkyyn liian voimakkaasti. Silloin olen kertonut tapahtuneesta puolisolleni, ystävälleni ja psykoterapeutille. En halua hautoa niitä vain omassa mielessäni niin itseni kuin lapseni takia.

Mistä saa apua?

Älä jää tunteidesi ja ajatustesi kanssa yksin. Apua kannattaa pyytää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mutta koskaan se ei ole liian myöhäistä. Ethän anna häpeän eristää sinua <3

Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa apua väkivallattomuuteen ja tukea turvalliseen vanhemmuuteen. Voit hakea heiltä matalalla kynnyksellä ja luottamuksellisesti apua, jos olet huolestunut omasta käytöksestäsi, pelkäät käyttäväsi väkivaltaa tai olet käyttänyt sitä.

1. Apua väkivaltaan -chat palvelee arkipäivisin klo 12–18.
2. Avopalveluissa on tarjolla palveluita muun muassa väkivaltaa käyttäneille tai sen käyttöä pelkääville. Löydät täältä listauksen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tarjoamista avopalveluista.
3. Nettiturvakoti.fistä löydät kattavasti tietoa muun muassa auttavista tahoista, väkivallan muodoista ja kuinka väkivallan voi tunnistaa. 
4. Oletko kohdellut läheisiäsi väkivaltaisesti? Oletko aiheuttanut uhkaavan ilmapiirin ja pelottanut lapsiasi? Täältä löydät apua väkivaltaa käyttäneille.

Postauksen asiantuntijoina Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön asiantuntijat Niina Remsu ja Jaana Autto.

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Inka I

Katso myös:

Miltä ahdistus tuntuu? Näin se on näkynyt äitiydessäni

Tältä vauva-ajan yksinäisyys tuntui – ”Saako näistä asioista edes puhua?”

Minusta tuli pelokas, arka ihmisraunio – tällaista henkinen väkivalta oli parisuhteessani