Kirjani Sinussa näen minut (Kirjapaja, 2024) on matka oman itsen syntysijoille.
Se kertoo siitä, millaisia vaiettuja tunteita vanhemmuuteen liittyy, miten oma lapsuus ja ylisukupolviset taakat voivat heijastua vanhemmuuteen. Kuinka lapsi voi toimia peilinä ja auttaa kohtaamaan tukahdettuja tunteita ja tarpeita.
Haluan nostaa esiin sellaisia asioita vanhemmuudesta, joista ei puhuta ja joita ei siksi osaa odottaa – niin ihania ja kutkuttavia kuin vaikeitakin. Pohdin sitä, miten vanhemmuus on vaikuttanut identiteettini, kehooni ja kehonkuvaani, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen. Miten se voi nostaa esiin aiempia, vaikeita elämänkokemuksia sekä suhteen omiin vanhempiin. Millaisia tyydyttämättömiä tarpeita omasta lapsuudesta voi kummuta vanhemmuuteen, miten ne voivat näkyä ja millaisia haitallisia ajatus- ja toimintamalleja vanhemmuus voi herättää. Ja toisaalta, kuinka korjaavaa, vahvistavaa ja pökerryttävän ihanaa suhde omaan lapseen voi olla.
Tavoitteeni on ollut kirjoittaa sellainen teos, jota olisin itse kaivannut niinä hetkinä, kun koin, että kukaan maailmassa ei ymmärrä, mitä tunnen. Olen pyrkinyt siihen, että kirjani avulla voisit tutkia omia tunteitasi ja kokea, että hei, en olekaan yksin.
Ytimessä on meidän jokaisen perustarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Se vaatii yhteyttä. Yhteyttä itseen, jotta tunnistaa, millä tavalla kaipaa tulla aidosti nähdyksi, sekä yhteyttä muihin ihmisiin. Yhteys taas tarvitsee syntyäkseen tunnetta siitä, että kelpaamme ja olemme arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme. Mitään näistä ei ole ilman kokemusta turvasta.
Kirjani osoittaa, kuinka on mahdollista kasvaa turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi.
Tilaa kirjani alehintaan
Tilaa kirjani alekoodilla INKA hintaan 25 e (norm. 32,90 e) Kirjapajan verkkokaupasta.
Kirja mediassa
- Huomenta Suomi: Nykyvanhemmuus uuvuttaa – millaisen terveysjäljen se jättää?
- Maaseudun Tulevaisuus (kirja-arvio): Äitiyden vaietut tunteet paljastuvat Inka Ikosen kirjassa – omakohtainen tarina loistaa intiimiä inhimillisyyttä
- Maaseudun Tulevaisuus: Äidin viha vaihtui voimaksi
- Apu: Inka Ikonen viettää tyttärensä kanssa tuhmuuspäiviä – Suojaa sillä lasta häpeältä
- Kaksplus: Inka koki lapsena väkivaltaa – nyt hän on äiti, jolle oman lapsen hätään suhtautuminen on ollut vaikeaa
- Miehen mieli -podcast: Turvattomasta lapsesta turvalliseksi aikuiseksi
- Boss Lady -podcast: Miten päästä yli traumaattisesta synnytyksestä
Palautteita kirjasta
”Suomesta tuskin löytyy ainoatakaan äitiä, johon Inka Ikosen tarina ei vetoaisi. Kirja kuvaa häpeilemättömästi äitiyden hiljennettyjä tunteita, kuten vihaa ja raivoa. Ikonen murtaa kuitenkin häpeää ja antaa raamit yhteisölliselle lohdulle.” – Maaseudun Tulevaisuus
”Sinussa näen minut on ihana, hurja, rohkaiseva ja toivoa antava tarina. Vaikka kirjassa on paljon tietoa, se ei ole yhtään puuduttavaa. Kaikkea peilataan omien kokemusten kautta ja uskomattoman kauniilla kielellä. Ahmin tämän yhdeltä istumalta loppuun.” – Iina Hyttinen
”Vaikuttava teos, joka auttoi käsittelemään omia kokemuksiani ja sanoitti monia tuntemuksiani. Olisinpa saanut kirjan käsiini jo paljon aiemmin.” – Piia Pajunen
”Tunsin niin paljon erilaisia tunteita tätä lukiessa, että minun pitää lukea tämä varmasti vielä monta kertaa. Niin paljon eri tasoja tässä oli minulle äitinä, synnytystrauman kantajana sekä ammattilaisena. Upea kirja, jollaista ei ole kirjoitettu koskaan ennen.” – Anni Saukkola
“Olen samaistunut niin monessa kohdassa, että tämä on tuntunut terapiaistunnolta.” – Elisa Taskula
“Tää on timanttista settiä” – Mirka Paavilainen
“Tämä kirja vei mennessään.” – Emmi Lehtomaa
“Vuoden odotetuin kirja. Jäin heti ekasta sivusta koukkuun” – Viivi Rintanen
“Kirja on helppolukuinen, ihanasti sanoitettu ja tarjonnut jo niin monia samaistumispintoja vasta kirjan puoleen väliin mennessä. En muista, milloin viimeksi olisin ahminut mitään näin.” – Linda Jakobsson