4 x helppo arkiruokaidea lapsiperheelle – nappaa Ruokaboksin alekoodi ja osallistu arvontaan!

02/11/2023
Kaupallisessa yhteistyössä: Ruokaboksi

Lähes joka päivä pitäisi keksiä arkiruokaidea, joka olisi suhteellisen helppo ja nopea valmistaa, maistuisi lapsiperheessä ja olisi kuitenkin ravitseva ja terveellinen. Ruokahuolto kauppakäynteineen vie hirveästi aikaa ja voimavaroja. Paljon mieluummin käyttäisin sen ajan tärkeämpiin asioihin, kuten perheen kanssa olemiseen tai omiin harrastuksiin ja ystävien näkemiseen.

Siksi Ruokaboksi on pelastus ja joka euron arvoinen!

10 asiaa, joita Ruokaboksi tarjoaa

Kun testasin Ruokaboksia maksavana asiakkaana ensimmäistä kertaa parisen vuotta sitten, tykästyin palveluun välittömästi. Kaipaan apua ja helpotusta arkeen ja tiedän, että teillä on sama tarve. Sitä Ruokaboksi toden totta tarjoaa.

Kaikki sujuu vaivattomasti

Palvelu on tarkkaan mietitty. Ruokaboksin tilaus ja toimitus on tehty todella helpoksi. Kaikki pienet yksityiskohdatkin on huomioitu. Esimerkiksi kunkin reseptin raaka-aineet laitetaan omiin pusseihinsa, jolloin on helpompi nähdä, mitä tulee mihinkin. Pussit voi laittaa vaikka sellaisenaan jääkaappiin.

Reseptit voi valita itse

Joka viikko tilaaja voi itse vaihtaa esivalitut reseptit ja valita mieleisensä 11:n reseptin joukosta. Tämä on aivan mahtava ominaisuus!

Kuin lahja

Tiedätte, että olen suuri arkiruoan rakastaja. Oli suurta luksusta saada maanantaina kotiovelle etukäteen mietityt reseptit ja raaka-aineet. Tuntui kuin olisi saanut ihanan lahjan.

Uusia ideoita

Ruokaboksin avulla kehittyy ruoanlaittajana, koska oppii yhdistelemään erilaisia makuja ja raaka-aineita. Puolisoni esimerkiksi totesi, ettei olisi älynnyt laittaa porkkanaa kanakastikkeeseen, mutta se toimi ihan älyttömän hyvin.

Reseptien viisi vahvuutta

Reseptit sopivat aidosti arkeen ja ne on selkeitä sekä helppoja ja nopeita valmistaa (20-50 min). Uusien reseptien avulla arkiruoasta innostuu ja inspiroituu eikä se ole pakkopullaa. Ruoat ovat monipuolisia, joten niihin ei kyllästy. Jo se nostaa arjen ruokailun mielestäni seuraavalle tasolle! Huomaan myös, että ammattilaiset ovat miettineet paitsi ruokien terveellisyyttä ja ravitsevuutta, mutta myös makua. Kaikki testaamamme on ollut herkullista!

Raaka-aineiden laatu

Raaka-aineet ovat laadukkaita ja pääosin kotimaisia. Ruokaboksi kertoo ostavansa mahdollisimman paljon raaka-aineita suoraan tuottajilta ilman välikäsiä. Tällöin ruoan matka pellolta pöytään lyhenee. Tämä on meille iso juttu, koska meillä on ollut petrattavaa ruokamme kotimaisuusasteessa.

Ei hävikkiä 

Boksiin pakataan vain resepteihin tarvittavat, valmiiksi mitoitetut raaka-aineet, jolloin hävikki minimoidaan. Yleensä kun teen itse ruokaa, teen sitä aina reilusti ja aina jotain jää pakasterasioihin jääkaappiin lojumaan ja lopulta ne tulee heittäneeksi pilaantuneina biojätteeseen. Inhoan hävikkiä yli kaiken! Se on kuin heittäisi rahaa ja luonnonvaroja roskiin. Ruokaboksin avulla hävikkiä ei tullut yhtään.

Edullinen hinta

Iso perheboksi, jonka me tilasimme, on suunniteltu neljälle hengelle. Se maksaa 95 euroa. Bokseja on kolme erilaista, ja hinnat ovat alkaen 67 euroa. Hinta riippuu valittujen reseptien ja syöjien määrästä. Hintaan kuuluu ammattikokkien suunnittelemat reseptit, laadukkaat raaka-aineet ja kotiinkuljetus. Mielestäni hinta on kohtuullinen kaikesta siitä, mitä boksi tarjoaa.

Tilaus myös säästää rahaa, kun emme lähde nälkäisinä ja väsyneinä kauppaan tekemään heräteostoksia, vaan valmiit raaka-aineet löytyvät jääkaapista.

Vähemmän metatyötä, enemmän aikaa itselle ja perheelle

Helpompi arki – kuka meistä ei haluaisi sitä. Perheen ruokahuolto on kuormittavaa metatyötä. Mitä tänään syötäisiin? Mitkä ruoat maistuisi kaikille? Mitä kaapista puuttuu? Kuka käy kaupassa? Kuka laatii kauppalistan?

On iso juttu, että joku ottaa tuon kaiken pois harteiltani. Voin käyttää vapautuvan ajan ja kapasiteetin itselleni tärkeämpiin asioihin, kuten perheen kanssa yhdessäoloon tai omaan aikaan.

Palvelun joustavuus

Ruokaboksin kanssa ei joudu naimisiin! Voit tilata ensimmäisen boksin ilman sitoutumista tai jatkotilauksia ja halutessasi jatkaa tilausta silloin, kun sitä tarvitset.

Testaa Ruokaboksia alehintaan!

Yhteistyössä Ruokaboksin kanssa saan antaa nyt sinulle 20 euron alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tutustu ja tilaa ilman sitoutumista mieleisesi boksi täältä. Alennus on voimassa 23.11. saakka.

Voita valitsemasi boksi!

Saan arpoa teille nyt kaksi vapaavalintaista boksia! Kommentoi blogipostausta sunnuntaihin 19.11. mennessä ja olet mukana arvonnassa.

KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAT OVAT IIRIS JA MARI. ONNEA!

 

4 arkiruokaideaa koko perheelle

Tilasimme ison Perheboksin. Se sisälsi neljän ruoan reseptit ja raaka-aineet. Vaihdoin osan resepteistä, jotta ne maistuisivat varmasti koko perheeelle. Otin kanaa, kalaa, lihaa ja kasvisruokaa. 

Tortillat ovat meidän perheen lempiruokaa, joten valitsin pulled pork -tortillat, koska ne olivat jotain uutta ja kuulostivat niin hyviltä. Pannulla paistettu lohi on takuuvarma ruoka koko perheelle, ja Ruokaboksin suosituimpia annoksia. Kanakastike oli myös lapsen makumieltymyksiä ajatellen. Kesäkurpitsafritterit oli taas äidin mieleen ja uudenlainen kasvisruoka koko perheelle!

Arkiruokaidea 1: Pannulla paistettua kirjolohta & murskattuja perunoita sekä yrttijogurttia copy

Arkiruokaidea 1: Pannulla paistettua kirjolohta, perunoita & kermaviilikastiketta

Jokaisen lapsiperheen takuuvarma hittiruoka! Helppo valmistaa ja herkullinen. Ihastuin erityisesti kermaviilikastikkeeseen ja salaattikastikkeen ihanaan hapokkuuteen. Valkoviinietikka best!

4 annosta, valmistusaika: 45 minuuttia

Perunat:

0,5 tl suolaa

3 rkl voita

1 kg perunoita

Kastike:

1 prk kermaviiliä

0,5 rkl (dijon)sinappia

0,5 rkl valkoviinietikkaa

ripaus sokeria

ripaus mustapippuria

Salaatti:

1 kpl kurkku

1 rkl öljyä

0,5 rkl valkoviinietikkaa

1 ruukku salaattia

ripaus mustapippuria

Kirjolohi:

600-700 g kirjolohta

1 tl suolaa

1 rkl öljyä

2 rkl voita

ripaus mustapippuria

Näin valmistat:

  1. Laita vesi kiehumaan perunoita varten. Kuori ja lohko perunat. Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Mausta kermaviili sokerilla, mustapippurilla, (dijon)sinapilla ja valkoviinietikalla. Sekoita ja jätä maustumaan.
  3. Huuhtele ja revi salaatti kulhoon. Huuhtele ja pilko kurkku sekaan. Mausta öljyllä, valkoviinietikalla ja mustapippurilla.
  4. Leikkaa kirjolohi annospaloiksi ruokailijamäärän mukaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  5. Kuumenna paistinpannu, öljy ja voi. Lisää pannulle lohipalat nahkapuoli alaspäin ja paista noin 5 minuuttia.
  6. Käännä kalat ja jatka paistamista vielä noin 3-4 minuuttia. Ota paistetut kalat sivuun pannulta.
  7. Valuta kypsät perunat hyvin ja murskaa ne esimerkiksi survimella. Sekoita perunoihin voi ja lisää tarvittaessa suolaa.
  8. Tarjoile pannulla paistettu kirjolohi murskattujen perunoiden, salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Arkiruokaidea 2: Pulled pork tacot

Arkiruokaidea 2: Pulled pork tacot

Ihania uusia makuja! Pulled pork oli sous vide -menetelmällä valmistettu, mikä takasi sen mureuden ja pehmeyden. Kaali ja tomaatti olivat sille oiva makupari. Meni jatkoon!

4 annosta, valmistusaika: 35 minuuttia

Pulled pork:

1 rkl öljyä

600 g valmista nyhtöpossua tai nyhtökauraa 1 pkt (ks. määrä)

n. 4 rkl bbq-kastiketta

ripaus suolaa ja mustapippuria

Marinoitu kaali:

0,5 tl sokeria

0,5 tl suolaa

1 rkl valkoviinietikkaa

0,5 ps korianteria

1/2 chili 

1 pala punakaalia

ripaus mustapippuria

Lisäksi:

5-6 tomaattia

1 pkt tortillalettuja

Viimeistelyyn:

1 prk creme fraichea

0,5 ps korianteria

1/2 chili

Näin valmistat:

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Voitele uunivuoka öljyllä ja laita possu tai nyhtökaura vuokaan. Levitä pintaan BBQ-kastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta uuniin ja paahda noin 15 minuuttia.
  3. Suikaloi punakaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi kulhoon. Mausta sokerilla, suolalla, mustapippurilla ja valkoviinietikalla. Hienonna sekaan puolikas pussi korianteria ja puolikas chili. Sekoita ja jätä marinoitumaan.
  4. Huuhtele ja kuutioi tomaatit.
  5. Kun possu tai nyhtökaura on paahtunut uunissa noin 15 minuuttia, niin nyhdä se haarukalla tai käsin pienemmäksi.
  6. Lämmitä tortillaletut pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Lisää tortillaletuille creme fraichea, marinoitua punakaalia, pulled porkia ja tomaatteja.
  8. Viimeistele tacot jäljellä oleville korianterilla ja chilillä.
  9. Tarjoile pulled pork tacot heti.

Arkiruokaidea 3: Rapeat kesäkurpitsafritterit fetalla, riisiä & tilli-jogurttikastiketta

Arkiruokaidea 3: Rapeat kesäkurpitsafritterit fetalla, riisiä & tilli-jogurttikastiketta

Rakastan kesäkurpitsaa, mutta enpä olisi tajunnut yhdistää pihveihin ihanaa kermaisuutta ja suolaisuutta tuovaa fetaa. Tämäkin jää varmasti vakkariksi!

4 annosta, valmistusaika: 45 minuuttia

Fritterit:

2 kpl kesäkurpitsaa

2 kpl valkosipulinkynttä

1 tl suolaa

3 kananmunaa

2 tl kuivattua oreganoa

0,5 tl mustapippuria

1 pkt fetajuustoa

1,5 dl vehnäjauhoja

3 rkl öljyä

Jogurttikastike:

1 prk (200-300 g) kreikkalaista jogurttia

1 tl valkoviinietikkaa

1 ps tilliä

ripaus suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:

300 g basmatiriisiä

Näin valmistat:

  1. Huuhtele ja raasta kesäkurpitsat siivilään. Kuori ja raasta valkosipulinkynnet sekaan. Ripottele päälle suola.
  2. Laita vesi kiehumaan riisiä varten. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  3. Mausta jogurtti valkoviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Hienonna tilli sekaan. Sekoita ja jätä maustumaan.
  4. Riko kananmunat kulhoon. Mausta kuivatulla oreganolla ja mustapippurilla. Murustele sekaan fetajuusto.
  5. Purista kesäkurpitsaraasteesta ylimääräinen neste pois ja kumoa kulhoon kananmunien sekaan. Mittaa joukkoon vehnäjauhot ja sekoita nopeasti.
  6. Kuumenna paistinpannu ja öljy. Nostele lusikalla fritteritaikinasta kekoja pannulle ja painele lusikan avulla pihveiksi. Paista pihvejä molemmilta puolilta noin 3-4 minuuttia.
  7. Tarjoile kesäkurpitsafritterit riisin ja tilli-jogurttikastikkeen kanssa.

Arkiruokaidea 4: Ruokaboksin kanakastike & kauraa

Arkiruokaidea 4: Ruokaboksin kermainen kanakastike & kotimaista kauraa

Tätä reseptiä kohtaan olin hieman epäilevä, koska en normaalissa arjessa käytä paistileikkeitä. Lisäksi makujen harmonisuus mietitytti. Mutta tämä pääsi yllättämään! Maku oli täyteläinen mutta raikas sitruunan ansiosta. Kanasta tuli keittämällä mureaa, mutta maukasta. Maistui koko perheelle.

4 annosta, valmistusaika: 50 minuuttia

Kastike:

7 dl vettä

1 pkt broilerin paistileikkeitä

1 kuutio kanafondia

1 tl suolaa

2 tl curryjauhetta

1 kpl sipulia

2 kpl valkosipulinkynttä

3 kpl porkkanaa

2 rkl voita

1 rkl öljyä

2,5 rkl vehnäjauhoja

5 dl kanojen keitinlientä

1 prk ruokakermaa + tilkka vettä

o,5 sitruunan kuori

1 kpl sitruunan mehu

ripaus chilijauhetta

ripaus mustapippuria

Lisäksi:

300 g kauranjyviä

Näin valmistat:

  1. Mittaa vesi kattilaan kiehumaan.
  2. Leikkaa broilerin paistileikkeet 3-4 osaan ja lisää ne kiehuvan veden sekaan. Lisää kattilaan myös kanafondi, suola, curryjauhe ja chilijauhe. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes kana on kypsää.
  3. Laita vesi kiehumaan kauranjyviä varten. Mausta vesi suolalla ja keitä kauraa välillä sekoitellen miedolla lämmöllä noin 15-20 minuuttia, kunnes kaura on kypsää.
  4. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkanat pieniksi kuutioiksi.
  5. Kuumenna korkeareunainen paistinpannu, voi ja öljy. Lisää pannulle sipulit ja porkkanat. Kuullota noin 2-3 minuuttia käännellen.
  6. Lisää pannulle vehnäjauhot ja jatka paistamista hetki.
  7. Nosta kauhalla kanojen keitinlientä noin 4-5 dl paistinpannulle koko ajan sekoittaen. Hauduta kastiketta noin 8-10 minuutin ajan välillä sekoittaen.
  8. Kastikkeen hautuessa nyhdä kypsät kanat käsin tai haarukalla pienemmäksi.
  9. Kun kastike on hautunut noin 8-10 minuuttia, niin lisää pannulle kanat ja ruokakerma. Huuhtaise purkki vedellä ja kaada myös vesi kastikkeeseen.
  10. Mausta kastike mustapippurilla. Raasta sekaan pestyn puolikkaan sitruunan kuori ja purista myös mehua kastikkeeseen. Kiehauta kuumaksi.
  11. Tarjoile kermainen kanakastike kauranjyvien kanssa.

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • HennaL

    Hyvältä kuulostaa! Erityisesti pulled pork -tacot

  • Mirva

    Arkiruokailun helpottajat ovat aina tervetulleita 🙏.

  • Heidi

    Vielä kun saisi takuun, että nirsokin lapsi söisi 😅

  • Idae

    Meillä keskustellaan viikosta toiseen ruuasta ja silti tuntuu että samat reseptit toistuu päivästä toiseen! Helpottais kyllä myös omaa lapsiperhearkea!

  • Noora

    Ruokaboksit olisi kyllä käteviä!

  • Elina Turkka

    Ruokaboksi houkuttelee jatkuvasti enemmän ja enemmän testaamaan itseään ☺️👌🏻

  • Riikka

    Apua arjen ruuanlaittoon kyllä tarvittaisiin!

  • Anna

    Tämä kuulostaa kyllä oikein hyvältä, olisi mukava testata.

  • Laura

    Pitää testata :)

  • Terhi

    Voi että, varmasti todella arkea helpottava konsepti!

  • Mira Hallikainen

    Tätä useasti jo aiemmin tutkinut ja pohtinut pitäisikö testata. 😊 Kaikki helpotus olisi tervetullutta!

  • Iiris

    Kesäkurpitsafritterit kuulostaa todella hyviltä!! 😍

    • Inka I

      Hei Iiris, arpaonni osui kohdallesi. Onnea! Laitan sinulle sähköpostia :)

  • Maija

    Ah tällainen tulisi niihin tarpeeseen! Olisi ihanaa kun joku miettisi valmiiksi mitä syödään kun itseltä aina ideat tuntuu loppuvan kesken.

  • Mari

    Näitä olis kiva päästä kokeilemaan!

  • Eedit

    lohi ja tacot suosikkeja

  • Anni

    Kuulostaa kyllä tosi kätevältä! Tuntuu, että meillä pyörii yhdet ja samat ruuat koko ajan, kun pää lyö tyhjää ja ei jaksaisi käyttää aikaa ruokien suunnitteluun.

  • Mari

    Oi miten hyviltä kuulostaa. Erityisesti pulled pork tacot. Puoliso on meidän perheen kokki, ollut jo useita vuosia. Olispa ihana juttu hälle ja tietty mullekin jos onni osuisi kohdalle. Tarpeeseen tulis, kun tiukkaa on taloudellisesti ollut jo pidempään..

    • Inka I

      Hei Mari, arpaonni osui kohdallesi. Onnea! Laitan sinulle sähköpostia :)

  • Anni

    Pullet pork -tacot kuulostaa hyvältä

  • Anne-Mari

    Ainaista ruuan miettimistä tuntuu välillä olevan koko elämä. Eli kiitti vinkeistä!

  • Sanna ja ilvekset

    Lapsiperheen arkimayhem vois kyllä tosiaankin helpottua, kun ajatustyö ja hankinnat päivän ruoan osalta ois jo valmiita pannulle ja kattilaan siinävaiheessa, kun nälkäkiukku meinaa eskaloitua veljesten väliseksi tahtojentaisteluksi just ennen harhauttavan pikkukakkosen alkutunnaria.. Mikä uskomaton arjen pelastaja!
    …sano, että nää toimittaa tän pelastusboxin myös tänne pohjolaan Rovaniemelle , joohan<3

  • maarittim

    perheboxi 👍

  • Hanna

    Itseltä on ideat päässyt loppumaan niin olisi ihana päästä kokeilemaan.

  • Ella

    Aina halunnut kokeilla tätä, toivottavasti arpaonni suosii😊

  • Hannah

    tää ois niin ihana!

  • Eeva Nyyssönen

    nam! pannulla paistettu kirjolohi ja perunat on mun lemppari noista. toki varmasti maistuisi noista minkä vaan, kun on kätevästi kaikki valmiina!

  • Minttu

    Ruokaboksia ois kiva päästä testaamaan, ei ole vielä meillä ollut käytössä☺️

  • Sannamarianna

    Ois kiva kokeilla!

  • Eevi Helin

    Kiitos hyvistä vinkeistä, tätä olenkin useasti vilkuillut mutta tilaaminen on jäänyt. Täytyykin laittaa testiin 😁

  • Maria

    Arkiset kasvisruuat kiinnostaa!

  • Elina H

    Näitä ois kiva päästä kokeilemaan😍😋

  • Henna

    Kuulostaa kätevältä ja kokeilun arvoiselta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle