Nyt tiedän, missä haluan asua – mutta millä rahoitan unelmani?

30/11/2023
Kaupallisessa yhteistyössä: Sortter

Miksi en tiedä, minne kuulun? Miksi en osaa päättää, missä haluaisin asua? Mitä kaipaan kodiltani?

Näitä kysymyksiä pyörittelin parin vuoden ajan. Minulla on ollut sellainen olo, että olen, elän ja asun välitilassa. Elämässä on toki ollut monta mullistusta, kuten lapsi ja uuden ammatin opiskelu, jotka ovat aiheuttaneet järistyksiä kaikille elämän osa-alueille.

Ehkä se on osin ikä ja vanhemmaksi tulo, että haluaa entistä vahvemmin juurtua ja tarjota niin lapselle kuin itselleen turvaa ja tilaa kasvaa omaksi itsekseen. Enkä ole pohdintojeni kanssa yksin. Tämä on ollut yksi kuumimmista puheenaiheista viime aikoina niin ystävieni kanssa (erityisesti sellaisten, jotka ovat muualta kotoisin) ja sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi vaikuttajat Henriikka Reinman ja Jasmin Muurinen pohtivat, etteivät tiedä, missä haluaisivat asua. Kun kysyin samaa asiaa Instagramissa teiltä seuraajilta, 80 prosenttia vastaajista ei tiennyt, mistä sopiva oma koti löytyisi.

Minne kuulun?

Vanhemmuuden myötä olen alkanut saada yhteyden omiin tarpeisiini ja huomaan niiden muuttuneen. Muistan, kun joskus vuosia sitten seisoin Helsingin Kaivopuistossa meren rannalla ja katselin Suomenlinnaan. Se on yksi lempinäkymistäni. Sanoin puolisolleni, etten voisi koskaan kuvitella muuttavani pois Helsingistä. Asuimme aivan ytimessä, Etu-Töölössä. Rakastin sitä ja se tuntui silloin hienolta.

Nyt asumme itähelsinkiläisessä lähiössä, joka ei tunnu tarpeeksi kaupungilta mutta ei tarpeeksi maaltakaan – se tuntuu välitilalta, väärältä. Vaikka paperilla kaikki toimii arjen kannalta loistavasti ja luulin, että täällä on kaikki, mitä tarvitsen: meri, luontoa, turvaa, tilaa hengittää ja rauhaa. Mutta silti minun ei ole hyvä. Tämä ei ole minun sieluni paikka.

Toisaalta täältä ei enää edes tee mieli lähteä kovin usein keskustaan. Nykyisin tunnistan paremmin kehoni tuntemukset ja huomaan, kuinka ylivirittyneeksi Helsinki minut saa. Hektisyys ja se, että kaikilla on aina “kiire” johonkin saa yhteyden itseen, kehoon, luontoon ja muihin ihmisiin kärsimään, ja arvot hukkuvat kakofonian alle. Kun tulimme kesällä Turusta junalla rautatieasemalle huomasin ahdistuvani. Aiemmin reissuilta kotiin palatessa olin puhkunut intoa. Ah, ihanaa olla taas täällä.

Olen ajatellut, että isossa kaupungissa on kaikki maailman mahdollisuudet mennä ja tehdä, mutta kuinka usein niitä käyttää? Ja kun asuminen haukkaa niin ison osan rahoista, ei ole edes mahdollista rampata ravintoloissa, kulttuuririennoissa ja harrastuksissa. Haluanko maksaa näin paljon vain mahdollisuudesta? Mitä saisin samalla rahalla muualta – helpompaa elämää?

Olen villeimmissä unelmissa haaveillut siitä, että täällä olisi pieni asunto kattojen yllä ja toinen koti kaukana hiljaisuudessa. Pelkään luopua kummastakaan mielikuvasta. Meneekö elämä “hukkaan” täällä, koska en uskalla lähteä? Ja mitä jos lähden ja huomaan sen olleen virhe.

Remontoitava atriumtalo vai puutalo?

Ajattelin, että erilaisten kohteiden etsiminen ja tutkiminen voisi auttaa minua kirkastamaan toiveitani. Laitoin asuntovahdit laulamaan ja minulla on ainakin viisi eri hakua: rempattavat, atriumpihalliset 70-luvun talot, puutalounelmat, rantatontit ympäri Suomen…

Sen huomasin, että haluan vahvasti tehdä omanlaiseni ja -näköiseni. En kiinnity katsomaan asuntojen pintoja tai muita yksityiskohtia, vaan tunnetta, jonka se välittää. Millaisia tuntemuksia minussa ja kehossa herää? Nykyisestä kodistamme oppineena en osta enää mitään, jos tunne ei ole oikea. Kun kävimme nykyisen kotimme asuntonäytössä, pettymys oli niin suuri, että itkin näytön jälkeen. Mutta asunto oli sekä järki- että pakko-ostos. Vuokranantaja purki edellisen kotimme sopimuksen, joten teimme tarjouksen. Ihmekö tuo, etten ole kotiutunut.

Nyt minulla on kuvakansioihin tallennettuna unelmien keittiöitä, kylpyhuoneita, hirsi- ja tiiliseiniä… Mahdollinen remontti innostaa ja kutkuttaa! Voisimme ostaa kauempaa edullisemman asunnon, jonka voisimme laittaa täysin meidän näköiseksemme.

Mietin myös eri kaupunkeja. Turku on houkutellut viime kesän lomareissusta saakka, jolloin sanoin puolisolleni, että se on jotenkin ihmisen kokoinen kaupunki. Näin itseni jo kulkemassa jokirantaa pitkin kirjastoon kirjoittamaan. Olen myös ihastellut Stella Harasekin remppaa Karjaalla, Carita Alfthanin idylliä Hangossa, Miia Johanssonin Porvoon rauhaa, Piia Pajusen ja Hanna Markukselan järvimaisemaa suoraan kodin ikkunasta. Kuinka rauhoittavaa veden tuijottelu voi olla! Tajusin, että syvällä sisimmässäni toivon samaa: että näkisin kauas ja minun olisi helppo hengittää.

Täällä haluan asua

Lokakuussa olin viikon kirjoittamassa kirjaani Porvoon vanhassa kaupungissa. Rakastuin kesän jäljiltä hiljentyneeseen kaupunkiin. Parinkymmenen minuutin päässä keskustasta löysin sattumalta pitkospuut ja luonnonsuojelualueen. Kaupungilla pyöriessäni kiinnitin huomiota ainakin kolmeen tanssikouluun (rakkain harrastukseni). Miten niin pienessä paikassa voi olla niin paljon ihania ravintoloita? Tajusin, että bussi Porvoosta Helsingin keskustaan vie lähes saman ajan kuin julkiset nykyisestä kodistamme. Mitä saisimmekaan samalla rahalla Porvoosta? Laitoin jälleen yhden uuden asuntohaun.

remonttilaina

Löysin aika pian puolet meidän kotiamme edullisemman atriumpihallisen talon, josta olisi saanut remontilla täydellisen. Tuijotin kuvia talosta haltioituneena. Istuin lapsi kainalossani ja selasin kuvia yhä uudestaan ja uudestaan. Yhtäkkiä kuulin todella selvästi sisältäni äänen, joka sanoi, että tulen muuttamaan joku päivä Porvooseen. Hätkähdin! Oliko se intuitio?

Jokin aika myöhemmin katsoin eräässä lehtijutussa kuvaa lapsuuteni kotikaupungista Joensuusta. Kuvassa näkyi rakas Pielisjoki. Tajusin sillä sekunnilla, mikä näitä uusia ihastuksiani Turkua ja Porvoota yhdistää: joki! Minähän olin merten nainen! Mutta joessa on jotain turvallista – kotoisaa, juurevaa.

Nyt siis haluan luottaa intuitioon ja joen kutsuun. Kun aika on oikea ja jos perheeni jakaa ihastukseni, haluan suunnata virtaavan veden äärelle.

Mikä on sun koti? Mistä tiesit sen? ⁣⁣

remonttilaina

Remonttilaina rahoittaa unelmani

Keräämämme säästöt riittivät nykyisen kotimme pintaremontteihin, mutta unelmiemme keittiön (tammea ja rosteria) tai kylpyhuoneen (punaista tiiltä ja tropiikkia) rahoittamiseen tarvitsemme apua. Jos seuraavaa kotia täytyy remontoida, tulee remonttilaina tarpeeseen.

Kotimainen Sortter on tutkitusti Suomen luotettavin lainojen vertailupalvelu. Se toimii reilusti, turvallisesti ja läpinäkyvästi asiakkaan etu edellä eli käyttäjän ei tarvitse pelätä piilokuluja tai pieniä printtejä.

Koska remonttilainojen hinnoissa on eroja, koen, että lainat on tärkeä kilpailuttaa, jotta ei maksa turhasta. Lainojen vertailu on luonnollinen ja järkevä osa vastuullista talouden hallintaa ja budjetointia. Tällöin myös jää enemmän rahaa itse remppaan! Remonttilaina on mahdollista kilpailuttaa nopeasti, vaivattomasti ja maksutta Sortterin kautta. Sortter vertailee lainatarjousten korot ja kulut nopeasti, ja palvelun kautta voi saada tarjouksia kymmeniltä eri lainanantajilta. Sortter ei myönnä lainaa, vaan ainoastaan vertailee lainatarjoukset edullisuusjärjestykseen.

Remonttilainaa voi hakea jopa 60 000 euroon asti. Sortter järjestää lainatarjoukset valmiiksi edullisuusjärjestykseen, jotta vertailu on selkeää ja helppoa. Kilpailutus ei sido lainan nostamiseen, mutta jos löytää vertailusta omaan talouteen sopivan lainatarjouksen, voi rahat saada tilille parhaimmillaan saman päivän aikana.

Kilpailuta remonttilaina täällä.

Jos löytäisin unelmieni tontin, voisin kilpailuttaa Sortterin kautta myös tontti- ja rakennuslainat.

remonttilaina

Remonttilaina

Pitäisikö lainat yhdistää?

Remonttilaina ei ole ainoa kilpailutettava laina. Sortterin kautta on mahdollista kilpailuttaa lainoja monenlaisiin tarkoituksiin, myös esimerkiksi yrityksen tarpeisiin.  Minä olen valmistumassa alkuvuodesta kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi ja olen muuttamassa yritykseni liiketoimintaa ja pohdin yritystoiminnan tueksi ulkopuolista rahoitusta. Kihlauduimme vuosi sitten ja olemme miettineet, miten nykyisessä taloustilanteessa on mahdollista toteuttaa häät. Molempiin tilanteisiin voin kurkata reilut rahoitusvaihtoehdot Sortterin kautta.

Muuten, jos sinulla on esimerkiksi luottokorttivelkaa tai kulutusluottoa, pienemmät lainat voi yhdistää yhdeksi edullisemmaksi yhdistelylainaksi. Se säästää sekä aikaa että rahaa, kun usean pienemmän luoton sijaan maksat ainoastaan yhden lainan kulut. Myös yhdistelylainan kilpailuttaminen onnistuu Sortterin lainavertailupalvelussa.

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle