MINIreissu nujersi rattikammoni!

18/05/2017
Kaupallisessa yhteistyössä:

Kaupallinen yhteistyö: MINI/Autotalo Laakkonen

Kädet tärisevät, sydän hakkaa, heikottaa. Olen varma, että kuolemme. Teen jonkun pienen mutta kohtalokkaan virheen. Ajatukseni kiitävät kovempaa kuin auto allani. Tunnen paniikin vyöryvän päälle.

Tältä tuntuu olla rattikammoisena auton puikoissa.

Hommasin kortin heti 18-vuotiaana. Mun oli siis A I V A N pakko saada se, koska kaikilla muillakin oli. Huoh. Olisinpa miettinyt vielä hetken. Kävin lukiota Kuopiossa ja asuin opiskelija-asuntolassa. Maksoin ajokortin opintolainasta ja isovanhempien avustuksella.

Kavereilla ei vielä pahemmin ollut muita kuin porukoiden autoja, joilla kurvailla. Eli heti saatuani kortin (tosin pari kertaa piti yrittää :D) en päässyt ajamaan kuin hyvin, hyvin satunnaisesti.

MINI Countryman

Sitten muutin pariksi vuodeksi Espanjaan – ei toivoakaan, että olisin siellä uskaltanut ajaa. Lopulta asetuin Helsinkiin eikä täällä ole paljon ollut autolle tarvetta.

Jossain vaiheessa näin yö toisensa jälkeen unia, joissa ajoin autoa ja nautin joka hetkestä. Himoitsin rattiin, mutta mahdollisuutta ei ollut. Ja jos pääsin ajamaan, olin lähes koko ajan paniikissa. Tuntui mahdottomalta keskittyä yhtä aikaa auton hallintaan, liikenteeseen ja liikennemerkkeihin.

MINI Countryman

MINI Countryman

MINI Countryman

Kokemattomuus ja paniikkihäiriö rattikammon takana

Kortillani on ajettu siis kymmenen vuoden aikana varmaan alle 1 000 kilometriä. Kalliit henkkarit, kuten tapaan katkerasti vitsailla.

Ajokokemuksen puutteen takia rattikammoni kasvoi kasvamistaan vuosi vuodelta.

Lisäksi sairastuin paniikkihäiriöön ja pahimpia tilanteita olivat (ja toisinaan yhä ovat) ne, joista en pääse heti pois eli muun muassa hissit, kaupat ja autot. Tein juuri niin kuin ei kannattaisi ja aloin vielä vältellä autolla ajamista parhaani mukaan. Vaikka tilaisuus olisi ollut, kieltäydyin ajamasta, koska paniikki.

Sain nyt blogini kautta Laakkoselta sellaisen mahdollisuuden, josta en halunnut kieltäytyä. Sain heiltä ihanan MINIn viikonlopuksi koeajoon. Päätin kohdata rattikammoni ja laittaa paniikkini siedätyshoitoon.

MINI Countryman

Kuinka MINI auttoi rattikammooni?

Puolisoni vinkkasi, että MINI Countryman voisi sopia kaltaiselleni kokemattomalle ajajalle. Myös Laakkosella oltin varmoja, että se auto jos joku nitistää rattikammoni.

Ja kuinka oikeassa he olivat! Automaattivaihteiston takia minun ei tarvinnut keskittyä ollenkaan vaihteiden kanssa pelailuun. Auto tuntui jämerältä, luotettavalta ja vakaalta, se kulki kuin unelma. MINI Countrymanissa kuljettaja istuu korkeammalla kuin perinteisessä MINI Cooperissa. Se lisäsi hallittavuuden tunnetta ja sitä oli helppo ohjata. Eli juuri nappivalinta!

Lähdimme MINIreissulle Haminaan, jossa sijaitsee puolisoni mökki. Siellä olenkin aina joka kesä uskaltanut hieman huristella.

MINI Countryman

Aloitimme ajamisen mahdollisimman stressittömästä ympäristöstä: keskeltä pöpelikköä. :D Puolisoni toimi ajo-opettajana. Aluksi kerrattiin polkimet, peilit ja penkin säätö. Sitten ei muuta kuin MINI käyntiin ja soratiet suoraksi!

Aluksi sama, tuttu paniikki alkoi hiipiä niskapiitäni ylöspäin mutta vakaa ja helppokäyttöinen MINI, rauhallinen ajo-ope/puoliso ja tyhjä tie rentouttivat.

Hoin kannustuslauseita päässäni: ei ole mitään hätää, voin pysäyttää auton milloin vain ja pääsen täältä halutessani pois, minä hallitsen autoa, auto ei hallitse minua, osaan kyllä.

Puolisoni tsemppasi vieressä ja sanoi ihmettelevänsä epävarmuuttani, kun ajan niin tottuneen oloisesti (heh :D).

Rohkaistuin ja ohjasin MINIn pöpeliköstä maantielle. Aloin jo todella innostua! Mutta eka vastaan tuleva auto ja sydämeni alkoi hakata. Toinen auto takana. Apua, ajanko liian hitaasti, mitä jos menetän auton hallinnan.. paniikki!

Pysähdyin levikkeelle hengittelemään. Päätimme vaihtaa kuskia ja kokeilla myöhemmin uudelleen.

Näytimme MINI:lle Haminaa: Bastionin, Raatihuoneen, Pitkät hiekat ja Suortin ihastuttavan kylän.

MINI Countryman

MINI sytytti ratti-innon!

Vaikka eka ajoni päättyi paniikkioireisiin, en halunnut luovuttaa. Halusin takaisin rattiin. Tällä kertaa ajoin pidemmän pätkän mökiltä kaupalle. Monta autoa tuli vastaan ja ajoi perässäni. En ahdistunut vaan nautin.

Huomaamattani aloin lauleskella radion tahdissa ja iloitsin siitä, kuinka sulavasti ratti pyöri käsieni alla. Kuulostaa nynnyltä, mutta kaltaiselleni se oli riemuvoitto. Vedin yläfemmat puolisoni kanssa.

MINI tukahdutti rattikammoni. Ei se näin lyhyessä ajassa kyennyt sammuttamaan sitä täysin, mutta ehdottomasti se sytytti ratti-innon! Nyt minulla on palo haastaa itseni uudelleen.

Ja vielä joku päivä aion ajaa minulle maanpäällisessä helvetissä eli Helsingissä ruuhka-aikaan. MINI on siihen takuulla turvallinen pakkipari!

MINI Countryman

Haluaisitko sinäkin MINIreissuun? Varaa koeajo tai tilaa esite täältä!

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Iina / MouMou

    Mä en ole koskaan suostunut ajamaan Helsingin keskustassa, mutta meidän MINI on se ainoa auto, jonka ratissa voisin asiaa harkita. <3

    • inkaikonen

      Ihana Iina! <3 Sama fiilis mullakin tuli MINIn ratissa. On kyllä päästävä uudelleen sen rattiin!

Vastaa käyttäjälle Iina / MouMou Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle