Perhe ja suhteet, Terveys ja hyvä olo

Miltä tuntuu, kun isoisälläni on Alzheimer?

Lauantaiyönä se iski. Syvältä kouraiseva suru, lohduton olo, luopumisen tunne.…

Lauantaiyönä se iski. Syvältä kouraiseva suru, lohduton olo, luopumisen tunne. Kesken koti-illan purskahdin itkuun.

Olin vasta hiljalleen alkanut ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun isoisälläni on alzheimer tai muistisairaus ja sitten tapahtuu jotakin odottamatonta.

Isoisäni eli pappa sai viime viikon lopulla aivoinfarktin ja on yhä edelleen sairaalassa toipumassa. Hän on jalkeilla, mutta sekava. Ei ollut tunnistanut isoäitiäni vaan luullut tätä isoäitini edesmenneeksi veljenvaimoksi. Vielä ei osata sanoa, toipuuko hän. Tästä kuultuani jouduin kai jonkinlaiseen shokkiin, koska en tuntenut oikein mitään. Olin toki surullinen isoäitini puolesta, joka sanoi puhelimessa, ettei tiedä, tuleeko isoisästäni enää koskaan normaalia. Kun äitini sanoi, että on varauduttava pahimpaan, en reagoinut oikein mitenkään. Olin ihan ontto, kylmä sisältä.

Parin päivän jälkeen mieleni sitten koki, että nyt on aika ottaa tilanne käsittelyyn. Romahdin. Päässä alkoi pyöriä ajatukset siitä, miltä isoäidistäni eli mammasta tuntuu, kun hänen puolisonsa tulevaisuudesta ei tiedetä ja että oliko heinäkuinen tapaamisemme viimeinen, voimmeko jutella normaalisti enää koskaan?

alzheimer

Barbien villatakki on yksi salaisen lelukauppareissumme saalis.

Yhteiset muistot

En tunne biologista isääni, joten isoisäni on ollut minulle isähahmo. Lapsuudessani vietin lukuisat kesät, lomat ja viikonloput isovanhempieni luona. Kesäisin leikin mummolassa serkkujeni kanssa. Pidimme leikkimökissä kauppaa. Myimme aikuisille isoäitini kaapeista tongittuja keksejä ja keräämiämme kukkia. Ja he maksoivat niistä mukisematta pyytämämme kiskurihinnat, vaikka olisivat hölmöt niitä ilmaiseksikin saaneet. Pidimme myös leikkimökin terassilla kivinäyttelyä kaikkein hienoimmista keräämistämme kivistä. Serkkujeni kanssa uimme ja kylvimme rantasaunalla tuntikaupalla. Ruoan jälkeen saimme herkutella Ville Vallaton -jäätelöillä.

alzheimer

Meitä ei meinannut saada vedestä pois kuin väkisin.

Silloin kuin olimme isovanhempieni kanssaan kolmestaan, nukuimme kaikki kolme vierekkäin. Reissasimme asuntoautolla, kävimme golffaamassa ja matkustimmepa kerran Espanjaankin. Olin silloin 10-vuotias ja se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani. Jos satuin olemaan mummolassa arkena, keskiviikkoisin katsoimme Yleltä mustavalkoelokuvaa. Tai katsotaan me vieläkin.

alzheimer

Varsinainen señorita.

Me juomme isoäitini kanssa sherryä – yleensä montakin lasia – ja hän kertoo papan kanssa tarinoita sota-ajoilta. Niitä tarinoita rakastan. Millaista elämä onkaan ollut ennen sotaa Karjalassa, miten sieltä jouduttiin lähtemään kahdesti evakkoon ja kuinka sitten lopulta asetuttiin Pohjois-Karjalaan. Ja miten isovanhempani tapasivat koulumatkalla junassa. Isoisäni ystävä oli iskenyt silmänsä mammaani, muttei hän kiinnostanut tästä. Mamma kiinnostui papastani, koska hän oli mammani sanoja lainatakseni “niin salaperäinen”. Yhteistä taivalta on sitten kuljettu yli 50 vuotta.

Tuki ja turva

Isovanhempani ovat olleet minulle se tuki ja turva, jota lapsuudessani – ja aikuisenakin – kaipasin.

Isoäitini on aina ollut viisas ja huolehtivainen nainen, jota olen ihaillut. Hänen kanssaan olemme bonganneet lintuja, paistaneet karjalanpiirakoita, tehneet puutarhahommia ja neuloneet lapasia. Hänen kaltaisensa haluan mummona ja naisena olla. Lämmin ja pehmeä, sisältä ja ulkoa. Olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihmisiä ja luontoa kohtaan. Rakastaa ehdoitta.

alzheimer

Mummolassa autonpesuhommissa.

Isoisäni kanssa taas olen heittänyt hurttiakin huumoria – hän rakastaa muun muassa sananmuunnoksia – mutta myös keskustellut historiasta, ajankohtaisista tapahtumista ja politiikasta ja arvoistamme. Välillä otettu kovastikin yhteen. Mutta aina hän on halunnut ymmärtää minun maailmaani. Halunnut tietää, kuinka uusin iPhone toimii ja miten Facebookin rekisteröidytään. Hän on ollut se aikuinen, jonka neuvoja olen kysynyt ja joka on potkinut minua eteenpäin. Se, jolle olen ensimmäisenä soittanut saamastani työpaikasta. Hänen kanssaan kävimme aina isoäidiltäni salaa lelukaupassa, josta sain valita käsintehtyjä nukenvaatteita ja joskus uuden Barbien. Kotona saimme mummoltani nuhtelut törsäilyistämme.

alzheimer

Mamma syöttää marjasosetta pikku-Inkalle. 

Alzheimer kadottaa yhteyden

Nyt olen uuden edessä. Viimeisen 28 vuoden aikana rakentuneet perustukseni alkavat horjua. Roolit alkavat muuttua. Isoisäni ei ole enää se vakaana seisova honka, johon voin turvautua. Hän on nyt se, jolle autan kengät jalkaan. Kenet nappaan käsikynkkään ja talutan rappuset alas. Autettavasta tulee auttaja.

Vaikka isoisäni palautuisi entiselleen aivoinfarktin jälkeen, on hänellä se hiivatin muistisairaus. Lääkärit jo kertalleen diagnosoivat sairauden ja sanoivat, että se on alzheimer, mutteivät nyt olekaan varmoja. Voi se olla jokin muukin muistisairaus. Yhtä kaikki, se niin rakas ihminen alkaa muuttua. Loitota. Kadota. Sairaus todettiin hänelle muutama vuosi sitten ja se on edennyt rajusti viimeisen vuoden aikana. Hänen lähimuistinsa on huonontunut, fysikkaansa heikentynyt ja persoonansa on alkanut muuttua. Se ihminen, joka on ollut minulle se yksi ja sama 28 vuotta, alkaa muuttua ihan toiseksi.

Sanotaan, että muistisairaan omaiset tekevät pahimman surutyön ennen tämän kuolemaa. Surraan yhteyden menettämistä. Sillä sen jälkeen se ihminen ei ole enää sama. Teidän välinen suhde ei ole enää sama. Olet hänelle lopulta ventovieras. Teidän väliset muistot ja tarinat ovat haalistuneet ja jääneet taakse. Olet menettänyt läheisen, vaikka hän fyysisesti on vielä siinä.

Keväällä isoisäni antoi minulle luettavaksi lehtijutun, jossa oli haastateltu naista, jonka äiti oli sairastunut yllättävän nuorena alzheimeriin. Isoisäni pyysi, että luen jutun hänen vieressään heti. Nielin kyyneleitä lukiessani siitä, miltä naisesta on tuntunut, kun äiti ei enää muista häntä.

Mietin lukiessani vain sitä, miltä isoisästäni mahtaa tuntua katsellessaan minua. Hän tiedostaa sairautensa. Hän tietää, että hänestä tulee samanlainen kuin jutussa olevan naisen äidistä. Ettei hän enää yksi päivä muista minua tai ketään meistä. Miltä voi tuntua tiedostaa sairaus, joka vie sinun muistosi, läheisesi, persoonasi, ajatuksesi, tunteesi, tietosi ja taitosi? En osaa kuvitellakaan.

alzheimer

Asuntovaunuilemassa.

Tuska siitä, ettei aikaa voi pysäyttää

Muutama viikko sitten kysyin papaltani, että oletko hyväksynyt sairauden. Hän vastasi heti, että ei. Hän sanoi maksavansa vaikka miljoona euroa, että joku kykenisi hänet parantamaan. Mutta ei ole sellaista määrää rahaa, joka voi pysäyttää ajan. Silloin kun sain tietää hänen sairaudestaan, luin kaiken mahdollisen alzhaimerista. Mitä pitää syödä, kuinka jumpata aivoja, miten pysyä aktiivisena. Miten omilla toimillaan voi hidastaa aikaa. Liimasin heidän jääkaappinsa oveen listan mind-ruokavaliosta: vältä rasvaa, sokeria, alkoholia, punaista lihaa ja suosi kalaa, vihanneksia, pähkinöitä.

Mutta alzheimer ja muistisairaus ylipäätään on siitä paska, että se ei sano, että okei, okei. Pelaa sudokua ja syö lohta niin voidaan odotella tässä nyt vielä muutama vuosi. Jokaisen sairaus on yksilöllinen eikä voi sanoa, kuinka kauan kenelläkin on aikaa.

Olen menettänyt aiemminkin läheisiäni, viimeksi oman avopuolisoni seitsemän vuotta sitten. Mutta vuosien mittaan olen etääntynyt kuolemasta. Unohtanut sen olemassaolon. Tai halunnut unohtaa. Toivonut, ettei joutuisi kokemaan enää sellaista kipua, jonka puolisoni kuolema aiheutti.

Isoisäni alzheimer on muistuttanut jälleen elämän rajallisuudesta. Kukaan meistä ei ole täällä ikuisesti ja kuolema on luonnollista. Pelottavaa toki, mutta luonnollista. Itsestäänselviä asioita, jotka jokapäiväisessä arjessa unohtaa. Jokainen meistä kohtaa oman kuolemansa jossain vaiheessa elämää. Se on vain helvetin vaikea hyväksyä. Kun äitini sanoi, että nyt pitää varautua pahimaan, mietin, miten ihmeessä siihen varaudun. Tapahtui se pahin nyt tai myöhemmin, en ole siihen valmis tai varautunut.

Mutta kai sen hiljalleen ymmärtää, että toisesta on luovuttava. Ja jäähän minulle toistaiseksi ne muistot salaisista lelukaupparetkistämme ja shakinpeluuhetkistämme.

Onko siellä muita muistisairaiden omaisia? Kuinka te olette käsitelleet sairautta? Mikä teille tuo lohtua?

<3: Inka I

P.S. Voit tutustua muhun myös FacebookissaInstagramissaTwitterissä, Pinterestissä, Bloglovinissa ja Snapchatissa käyttäjänimellä @inka.ikonen.

Lue myös:

Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut

12 tärkeintä asiaa parisuhteessa, jotka olen oppinut vasta nyt

8 arkista asiaa, joista parisuhteen onnellisuus rakentuu

4 Comments

  • Va August 8, 2017 at 7:41 pm

    Koskettaa. Isälläni todettiin kuusi vuotta sitten muistisairaus nuorena (62-v), itse olen nyt 28. Omasta mielestäni rankinta on se, kun ystävät ympärillä puhuvat ja iloitsevat omien lastensa kehityksestä; oppi syömään lusikalla, innostuu “kato kato” tyylisesti autoista, motoriikka kehittyy jne. Itse kun seuraan vierestä miten omalta isältäni vastaavat taidot katoavat, eikä hänestä koskaan ole hoitavaksi isovanhemmaksi. Sairaudessa parasta on, että se on lähentänyt meitä. Surutyö todella tehdään aikaisin. Neuvoni muille on, että nauti joka hetkestä täysillä. Itse aikoinani hermostuin ja suutuin, kun jouduin käyttämään opiskelijan vapaa-aikaani siihen, että vein isäni kauppaan ja olin apuna (oli silloin vielä kohtuullisen omatoiminen, mutta ei saanut ajaa enää autoa ja kaipasi tukea, että kaikki varmasti menee oikein). Sillon en vielä tiedostanut, että vain muutaman vuoden päästä isäni ei pysty enää tuottamaan järkevää puhetta tai osaa käyttää suihkua. Jokainen asia mitä teet muistisairaan kanssa, voi olla hänelle viimeinen. Iloitse siitä, niin kuin se olisi “pienen lapsen ensimmäinen”.

    Reply
    • inkaikonen August 9, 2017 at 9:02 am

      Hei Va! Kiitos, että jaoit oman kokemuksesi. Olen pahoillani puolestasi.
      Tunnistan tunteesi. En osaa edes kuvailla sitä fiilistä, kun vierestä seuraa, miten sen rakkaan ihmisen ihan tavalliset arkiset taidot katoavat.
      Hienoa, että vaikka kuinka kamalaa noin läheisen ihmisen sairaus on, olette lähentyneet. <3 Kiitos neuvoistasi. Näin aion todellakin tehdä! Voimia ja halauksia sinne <3

      Reply
  • Tiina March 28, 2018 at 12:29 am

    Oletpa sinä kokenut paljon vaikka olet alle kolmekymppinen. Anteeksi jos kuulostan tunkeilevalta, mutta onko äitisi kertonut sinulle mitään isästäni? Näitä tarinoitahan riittää ja ihan kaikissa piireissä. Harvoin ainakaan vanhemmat ihmiset niistä avoimesti haluavat puhua, vaikka on heitäkin. Entä mihin avomiehesi kuoli niin nuorena? Hurjia asioita olet joutunut kokemaan, ja selviämään oman pääsi sisällä – onnea siitä. 🌸

    Reply
    • Inka I April 1, 2018 at 12:41 pm

      Hei Tiina! Kiitos kommentistasi. Olen äitini kanssa puhunut kyllä isästäni. Avomiehen kuolemasta tulen ehkä kirjoittamaan myöhemmin. Kiitos sinulle <3

      Reply

    Leave a Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • Onko sunkin vaikea löytää hyvännäköisiä, istuvia housuja?👖Kerroin taannoin stooreissa, miten turhaudun housujen etsimisestä. Inhoan mennä sovittamaan pöksyjä, koska lähes poikkeuksetta poistun pukukopista masentuneena ja kehoani sättien. 😭 Olen melko lyhyt, mulla on muodokkaat reidet ja 🍑 ja kapeampi vyötärö. Housut kinnaa siis joko reisistä ja pepusta tai ovat vyötäröltä liian isot, ja lahkeet ovat metrin liian pitkät.
.
Teistä 78 prosentilla on sama ongelma - kenelle housuja siis tehdään, jos ne ei ole sopivia juuri kenellekään? 👿
.
Kerroin teille myös, että olen vuosia etsinyt nahkaleggingejä, jotka eivät korostaisi reisien muhkuroita tai valuisi, #momjeans eja / #boyfriendjeans eja sekä ulkoiluhousuja. Te ihanat jeesasitte mua ja muita, kiitos ❤ Listasin nyt stooreihin teidän 18 vinkkiä! Käy nappaamassa ne ja toivottavasti pukukoppiahdistus helpottaa! Mä löysin teidän avuilla jo noi nahkaleggarit - kiiiiiitos ihanat 😘
#tyyli #housut #farkut #ulkoiluhousut #plussizefashion #plussizestyle #stylehasnosize #allsizes #beautybeyondsize
    • Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @sodastreamsuomi .
Muistan, kun Sodastream-laitteet tulivat Kuopion Giganttiin vuonna kivi ja keppi. Ai että, kuinka haaveilin sellaisesta! Päästä nyt hiilihapottelemaan vettä kotona 💦😍Olen kuplavesihullu ja voisin juoda sitä päivät pääksytysten. Nyt haaveeni vihdoin toteutui, kun saimme Sodastreamin syksyllä kotiin testiin. Kyllä on kuulkaa sen jälkeen pumppailtu pullokaupalla kuplavettä!
.
Laitteen lisäksi saimme testiin uusi Soda Press Co -juomatiivisteitä, jotka sisältävät 30 % vähemmän sokeria. Mahtavaa! Voin herkutella kotitekoisella lemonadella hyvällä omallatunnolla! 🍋🥤
.
Nyt yhdellä teistä loppuu se ainainen pullojen kantaminen! 🙌Saan nimittäin arpoa yhden Sodastream Spirit -hiilihapotuslaitteen ja yhden Soda Press Co -juomatiivisteen (0,5 l). Palkinnon arvo on 90 euroa.
.
Osallistu arvontaan maanantaihin 18.11. mennessä. Osallistumisohjeet ovat tässä:
▪ Seuraa @inka.ikonen -tiliäni.
▪ Tykkää tästä kuvasta.
▪ Kommentoi, minkä Soda Press Co -maun haluaisit itsellesi: Classic Indian Tonic, Old Fashioned Lemonade, Ginger Ale, Blueberry & Lime vai Rasberry & Mint? 🍋
Onnea arvontaan!
Instagram ei ole mukana arvonnassa.
#sodastream #sodastreamsuomi #beyourownbubblerista #sodapressco #kuplavesi #sparklingwater #kilpailu #arvonta
    • Pasta on täydellistä lohturuokaa pimeisiin iltoihin, vai mitä? Mikä on sun suosikkipasta? 🍝Nyt blogissa yksi mun suosikeista, syksyn taivaallisin sienipasta, joka valmistuu pöytään alle 30 minuutissa. Nappaa resepti profiilissa olevasta linkistä: @inka.ikonen 😍
#resepti #pasta #sienipasta #kasvisruoka #arkiruoka #ruoka #lohturuoka #lahesvartissavalmistavegea #bloggaaja #inkaicom #vegetarianrecipes #pastarecipe #mushroompasta
    • ☔Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @didriksons 💧
Onko luonto sullekin tärkeä? 🍂🍁Mulle se on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän sellainen paikka, jota kunnioitan, arvostan ja haluan vaalia. Toimin tämä vuonna Didriksonin lähettiläänä ja kannatamme samoja arvoja. Kun alun perin vuonna 1913 ruotsalaispariskunta Julius ja Hanna Didrikson alkoivat tehdä kalastusvaatteita, heidän filosofiansa oli, että olosuhteita ei tarvitse muuttaa, niihin voi sopeutua.
.
Niin totta ja niin ajankohtaista: emme me voi marssia pallolla omaan napaan tuijotellen, vaan meidän täytyy mukautua luonnon kulkuun.
.
Nykypäivänä brändi panostaa todenteolla vastuullisuuteen: Osa vaatteista on kierrätettäviä, ja materiaaleja kehitetään jatkuvasti entistä ympäristöystävällisemmiksi. Didriksons tähtää mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja pyrkii vähentämään veden, energian ja kuljetukset minimiin. Hienoja tavoitteita Skandinavian suurimmalta sadevaatteiden ja toiminnallisten vaatteiden merkiltä.
.
Olimme mieheni kanssa viikonlopun ystävämme mökillä sienestämässä. Saimme korikaupalla suppiksia ja mustatorvisieniä! Metsässä viihtyi, kun oli pukeutunut sadesään mukaan. Henrillä oli sateen- ja tuulenpitävä Uno-anorakki, jonka sumuinen sininen on ihana sävy! Mulla oli viininpunainen, unisex Avon-sadetakki ja varpaat piti kuivina Vinga-kumpparit, jotka ovat olleet tämän sateisen syksyn pelastus kaupungissa. En ole juuri muita kenkiä käyttänyt!
.
Nyt arvon yhteistyössä Didriksonin kanssa yhdelle teistä Avon-sadetakin. Palkinnon arvo on 70 euroa. Osallistumisohjeet tulevat tässä:
💦Kommentoi tätä postausta maanantaihin 11.11. mennessä.
💦Seuraa @inka.ikonen ja @didriksons -tilejä.
💦Pisst! Tuplaa mahdollisuutesi voittaa ja osallistu arvontaan myös Facebookissa. Löydät minut sieltä nimellä @inkaiblogi
Onnea arvontaan ja pitäkää itsenne lämpiminä!
Instagram ei ole osallisena arvontaan.
#didriksons #ambassador #sadetakki #suomenluonto #ulkoilu #syksy #sienimetsä #outdoorfinland #outdoorwomen #competition #kilpailu #arvonta #recyclable #responsible #garment
    • Sydän hakkaa, tuntuu kuin se puskisi rinnasta läpi, keho pamppailee lyöntien tahdissa, lyönnit saattavat tuntua korvissa asti. Rytmi kiihtyy kiihtymistään. ❤ Onko sulla ollut samoja oireita? Moni teistä ainakin kertoi storyissani, että teillä on ollut tykytystä tai rytmihäiriöitä.
.
Sydämentykytys on mulle hieman liiankin tuttua. Jo vuosia sydän on tykytellyt sitä kovempaa, mitä stressaantuneempi, jännittyneempi ja väsyneempi olen ollut. Raudanpuutos on pahentanut oiretta entisestään. Tykytys on vaaratonta, vaikkakin inhottavaa, ja kuuluu sydämen normaaliin toimintaan. 💓
.
Kerroin teille, kuinka tykytyksen lisäksi olen viimeisen kuukauden aikana kärsinyt rytmihäiriöistä. Kuin veitsellä leikaten sydän on alkanut lyödä tiheästi. On tullut huono olo, heikottanut. Kohtaus on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Rytmihäiriöt on aina hyvä tutkituttaa lääkärissä. Mä menin @mehilainenoy ja mulle tehtiin heti tarvittavat labrat, EKG, UÄ ja seuraavaksi Holter-tutkimus. Katsotaan, mitä löytyy, mutta olen kardiologin hyvässä huomassa. Ei hutkita ennen kuin tutkitaan. Mutta hyvä, että tutkitaan kerralla kunnolla!
.
Kirjoitin @iltalehti jutun siitä, miten sydämentykytys ja rytmihäiriöt eroavat toisistaan ja mistä erityisesti sydämentykytys voi johtua. Lue juttu profiilissa olevan linkin kautta: @inka.ikonen 
#hyvinvointi #terveys #rytmihäiriö #mehilainen #sydän #iltalehti #journalist #article