Minusta tuli pelokas, arka ihmisraunio – tällaista henkinen väkivalta oli parisuhteessani

17/11/2022

Kaupallisessa yhteistyössä: Ensi- ja turvakotien liitto

Kaikki alkoi aina siitä, kun hänen silmänsä leimahtivat. Sen jälkeen ne olivat jonkun ihan vieraan ihmisen silmät. Etäiset. Kovat ja kylmät. Leimahdus oli niin nopea, että jos ei ollut tarkka, sitä ei huomannut. Silloin oli kaikkein vaarallisinta, koska leimahdukseen piti reagoida heti. Muovautua mukautuvalle mutkalle, jotta hän ei vain suuttuisi. Onneksi sen havaitsemisessa harjaantui ja oppi hieman ennakoimaan leimahdusta aiheuttavia tilanteita. Tosin se oli vaikeaa, koska leimahdus tuntui usein tulevan kuin tyhjästä.

Leimahduksen jälkeen tuli arvaamaton, pidättelemätön raivo. Yleensä se purkautui tavaroihin. Kuului korkea pamahdus, ja välioven lasi helähti pieninä siruina lattialle. Sitten tuli kaikkein pelottavin vaihe: Hän alkoi pakata kassiaan, jonka päälle lysähdin ja anelin jäämään. “Älä tee sitä, älä tapa itseäsi, älä jätä minua yksin”, uikutin. Hän veti kassinsa ovelle minun yhä roikkuessa siinä. Hetkessä hän oli poissa.

Aamuun mennessä hän tuli takaisin kotiin. Kassin sijaan roikuin hänessä ja olin kiitollinen, että hän ei ollut taaskaan toteuttanut uhkaustaan. Silmät olivat jälleen hänen. Sellaiset lempeän rakastavat. Nyt hän oli se, joka aneli anteeksiantoa. Joka kerta hän lupasi, että tämä oli viimeinen kerta. Sanoi haluavansa muuttua. Ja minä halusin uskoa. Rakkaus ja toivo olivat tulleet käväisemään pelon paikalla.

Henkinen väkivalta alkaa vähitellen

En tuolloin tiennyt, mitä henkinen väkivalta on. Tiesin vain, että minua pelotti olla kotona. Minulla oli jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, joilla yritin tunnustella ilmaa – oliko syytä pelkoon vai ei?

Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, ymmärrän, että juuri tuo painostava ilmapiiri oli selkein merkki henkisestä väkivallasta. Kuten Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Tuulia Kovanen tiivistää: sellainen teko tai toiminta, joka aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta kokijassa, on usein väkivaltaa.

On tyypillistä, että henkinen väkivalta alkaa vaivihkaa. Siksi sitä on niin vaikea tunnistaa. Näin se oli minunkin parisuhteessa. Kerron kokemuksistani, koska toivon sen auttavan tunnistamaan, että ehkä sinäkin koet väkivaltaa. Halusin tehdä tämän yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa, jotta osaan ohjata sinut tai läheisesi avun piiriin.

Puolisoni oli aluksi maailman hurmaavin. Kukaan ei ollut koskaan huomioinut minua niin paljon. Hukuttanut rakkauteen. Näkyväksi tulemista janoava, epävarma ja kelpaamattomuutta sisällään kantava parikymppinen on helppo sokaista.

Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntijan Riina Karjalaisen mukaan joskus tekijä selittää väkivaltaa sillä, että hän vain välittää niin paljon, että haluaa tietää, missä toinen liikkuu tai haluaa siksi viettää kaiken ajan toisen kanssa. Varsinkin suhteen alussa tällainen käytös voi tuntua jopa imartelevalta. Niin minäkin koin. Voinko olla todella niin ihana, että olen toiselle koko elämä?

Hyvin intensiivisen alun jälkeen aika nopeasti mieleeni hiipi kuitenkin ajatus, että kaikki ei taida olla hyvin. Valheellisiin kulisseihin alkoi tulla säröjä. En kuitenkaan kyennyt enää tekemään mitään. Olin jo koukussa.

Henkinen väkivalta murentaa itsetuntoa huomaamatta. Salakavalasti sitä on täysin nujerrettu. Aina tilanteet kääntyivät niin, että minä koin syyllisyyttä. Kun on aikansa kuunnellut vähättelyä, mitätöintiä ja valheita, alkaa itse uskotella todella vakuuttavasti itselleen, että eihän se nyt ollut niin vakavaa. Sinä vain kuvittelit, ylireagoit tai ymmärsit väärin. Taisit kuitenkin hieman provosoida? Eihän se nyt muuten olisi.

Karjalaisen mukaan väkivallan tekijät ovatkin hyviä syyllistämään ja manipuloimaan. Aloin myös uskoa, että en pärjäisi ilman häntä tai hän ilman minua. Ajattelin, että minun tehtäväni on pelastaa hänet. En nähnyt ulospääsyä.

Usein väkivallan tekijä voi olla myös ulkopuolisten mielestä hurmaava. Se saa todellisuuden horjumaan ja sitä kyseenalaistaa oman uskottavuutensa. Kun kukaan muu ei näe, mitä kotona tapahtuu, onko se edes totta? Myös käsitys normaalista muuttuu. Väkivallasta tulee normaalia.

Mitä henkinen väkivalta on?

Henkinen väkivalta voi olla muun muassa arvostelua, nimittelyä, halveksuntaa, mitätöintiä, vähättelyä, alistamista, kontrollointia ja eristämistä, voimakasta mustasukkaisuutta, tavaroiden hajottamista, kotieläinten vahingoittamista, uhkailua esimerkiksi itsemurhalla tai fyysisellä väkivallalla, mykkäkoulua, asioiden hoitamisen laiminlyöntiä eli tekijä jättää auttamatta tai vaikka hakematta lääkkeitä, jos toinen ei pysty.

Minä olen ollut kahdessa parisuhteessa, joissa molemmissa oli henkisen väkivallan lisäksi fyysistä väkivaltaa. Onkin tyypillistä, että lähisuhdeväkivallassa ilmenee monia muotoja, ja henkinen väkivalta jää niiden alle piiloon.

Lisää tietoa väkivallan muodoista löydät täältä.

Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa myös yhteiskunnallisten syiden vuoksi: se ei ole Suomessa rikos. Syytä olisi jo siksi, että Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan henkisen parisuhdeväkivallan suorat lisäkustannukset terveydenhuollolle on 860 miljoonaa euroa vuodessa. Fyysisen väkivallan puolestaan 150 miljoonaa euroa.

En ole kokemukseni kanssa yksin, sillä Suomi on naiselle pelottava maa. Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen nainen on jossain elämänsä vaiheessa kokenut parisuhdeväkivaltaa. Lukuisat tilastot ja tutkimukset vahvistavat sitä, että väkivallan uhriksi joutuu useimmiten nainen. Kaikkein karmaisevin tieto on, että parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä 45 % on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Mistä tämä kaikki johtuu? Miksi väkivalta on Suomessa näin yleistä?

Mistä henkinen väkivalta voi johtua?

Minun henkilökohtaiselle toipumisprosessille on ollut tärkeää ymmärtää, mistä väkivaltainen käytös voi johtua. Tällöin on ollut helpompi päästää irti syyllisyydestä ja ajatuksesta, että minussa olisi jotain vikaa. En tehnyt mitään ansaitakseni väkivaltaa, vaan syy on tekijässä. Toisaalta meidän on tärkeää yhteiskunnallisesti ymmärtää, miksi Suomi on niin väkivaltainen maa, jotta tilannetta voidaan muuttaa.

Ensi- ja turvakotien liiton Karjalainen kertoo, että väkivaltaisen käytöksen juurisyitä voivat olla esimerkiksi omat lapsuuden kokemukset ja koettu ylisukupolvinen väkivalta, kyvyttömyys ja keinottomuus puhua omista tunteista ja ilmaista niitä sekä häpeä ja kelpaamattomuuden kokemus. Osalla tekijöistä on halu käyttää valtaa ja kontrolloida toista tavalla tai toisella. Päihteiden käyttö ei ole syy, mutta se laskee kynnystä käyttää väkivaltaa ja riitatilanteet voivat kärjistyä.

Se, miksi minä olen päätynyt väkivaltaisiin parisuhteisiin, selittyy samoilla syillä. Olen kasvanut väkivallan ja epävakauden keskellä ja oppinut, että väkivallan käyttö on hyväksyttyä. Väkivallan aiheuttamasta turvattomuudesta on tullut tuttua, ja tutusta turvallista.

Turvattomuus on turhan tuttua liian monelle meistä. Väestötutkimuksen mukaan 16–74-vuotiaista suomalaisista lapsuusajan lähisuhdeväkivaltaa 65 prosenttia.

Karjalainen kertoo, että Ensi- ja turvakotien liiton kyselyn mukaan, lapsina väkivaltaa kokeneet naiset ovat kuvailleet lapsuuttaan niin, että väkivallan myötä oma elintila kaventui. Piti olla näkymätön.

Tunnistan tämän täysin. Katseen alla olo on pelottavaa, jopa vaarallista, joten turvallisinta on olla näkymätön. Niellä omat tunteet ja tarpeet ja mukautua aistittuun ilmapiiriin. Niin voi ehkä pysyä turvassa. Tämä opittu malli seuraa sitten myöhempiin ihmissuhteisiin.

Mitä henkinen väkivalta aiheuttaa?

Tässä jutussa kuvailemani suhde päättyi lopulta puolisoni itsemurhaan. Viimeisenä tekonaan hän syytti minua itsemurhastaan. Kokemus oli äärimmäisen traumaattinen ja suisti elämäni raiteiltaan. Sairastuin masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Teosta on aikaa yli 10 vuotta, mutta korjaan jälkiä osin yhä edelleen, ja siksi en ole täysin tunnistanut väkivallan seurauksia kuin vasta hiljattain.

Väkivallalla on koko elämään vaikuttavia seurauksia. Se jättää jälkensä niin kehoon kuin mieleen. Minussa se vahvisti lapsuudessa koettua turvattomuutta ja häpeää. En uskaltanut luottaa ihmisiin. Uskoin, että kaikki kohtelevat lopulta kaltoin. Enkä kehdannut juurikaan puhua kokemastani. Pakenin kokemaani ja tunteitani paitsi työhön myös päihteisiin ja irtosuhteisiin.

Omanarvontuntoni oli olematon. Minusta oli tullut pelokas, arka ihmisraunio. Yhteys omiin tunteisiin, tarpeisiin ja tahtoon oli hukkunut.

Totuin siihen, että kehoni on jatkuvasti ylivireä, kuin valppaana vaaralle. Kärsin muun muassa univaikeuksista, jatkuvista päänsäryistä ja vatsavaivoista. Minuun kohdistunut aggressio ja oma, padottu aggressio, jota en ollut koskaan uskaltanut ilmaista, kääntyi sisäänpäin itsetuhoisuutena. Ylisuoritin ja kontrolloin elämääni. Mitä tiukemmin langat olivat käsissäni ja pystyin ennakoimaan huomista, sitä turvallisemmaksi oloni koin.

Olen oppinut vasta nyt, 33-vuotiaana, miltä aito turvallisuus oikeasti tuntuu kehossa ja mitä se tarkoittaa elämässä. Mitä kaikkea se mahdollistaa ja miten paljon se vaikuttaa minuun. Aiemmin olen taistellut turvallisuutta vastaan. Se on ollut tuntematonta eli pelottavaa. Kun tapasin 10 vuotta sitten nykyisen puolisoni ja lapseni isän, työnsin häntä väkisin pois. Yritin provosoida lyömään. Olin varma, että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin enkä halunnut joutua odottamaan. Kun sitä ei tapahtunut eikä edes uhkaavaa tunnetta tullut, olin ihmeissäni. Voiko ihmissuhde olla myös tällainen? Hän on ihminen, joka on näyttänyt minulle turvan.

Nyt vaalin turvallisuutta niin itsessäni kuin perheessäni. Koen, että se on kaikkein tärkein asia, jonka voin lapselleni antaa. Turva sisältää kaiken: rakkauden, lohdun, lämmön, yhteenkuulumisen – ja kaikkein tärkeimmät tarpeet eli näkyväksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemuksen.

Koen, että olen kasvanut turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi.

Miten henkisestä väkivallasta voi toipua?

Väkivallasta ei toivu hetkessä. Minä en ole toipunut vieläkään. Mutta sille tielle kannattaa lähteä.

Itse ajattelen, että toipuminen jakautuu kahteen osa-alueeseen: sisäiseen ja ulkoiseen. Sisäisesti kaikkein tärkeintä minulle on ollut oman aggression löytäminen ja omien rajojen asettaminen ja niissä pysyminen, sisäisen turvallisuuden löytäminen, itsetunnon ja -tuntemuksen vahvistaminen, itsemyötätunnon harjoittelu ja häpeän purkaminen. Aloin selvittää, kuka oikeastaan olen, jos en pelkää?

Ulkoisesti kaikkein tärkeintä ovat olleet korjaavat ihmissuhteet: terapeutti on ollut korvaamaton rinnallakulkija tällä matkalla. Nykyinen, elämäni ensimmäinen turvallinen parisuhde. Ystävät, joiden kanssa uskallan olla haavoittuvainen. Lapseni, joka on motivoinut minua pysäyttämään ylisukupolvisen taakan ja opettanut minulle, kuinka puhdasta rakkautta maailmassa voikaan olla. Hänen avulla olen myös voinut tarjota itselleni hoivaavaa vanhemmuutta.

Ensi- ja turvakotien liiton vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan väkivaltaa kokeneita on auttanut toipumisessa noiden minun mainitsemieni asioiden lisäksi omien arvojen nimeäminen ja niihin kiinnittyminen, omien unelmien vaaliminen, vertaistuki, luonto, merkityksellinen työ ja liikunta.

Muista, että koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua. Sinulla on oikeus turvalliseen elämään.

Mistä apua?

Jos tarvitset apua juuri nyt, soita yleiseen hätänumeroon 112!
Turvakoti: Kriisitilanteessa kannattaa hakeutua turvakotiin. Sinua lähinnä olevan turvakodin tiedot löydät täältä.
Avopalvelut: Jos kyseessä ei ole akuutti hätä, saat apua väkivaltatyön avopalveluista. Niihin voi hakeutua myös turvakotijakson jälkeen ja vaikka väkivallan kokemisesta olisi jo vuosia. Löydät täältä listauksen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tarjoamista avopalveluista.
Nettiturvakoti.fistä löydät kattavasti tietoa muun muassa auttavista tahoista, väkivallan muodoista ja kuinka väkivallan voi tunnistaa. Täältä löydät lisää tietoa väkivallan kokeneille.
Oletko kohdellut läheisiäsi väkivaltaisesti? Oletko aiheuttanut uhkaavan ilmapiirin ja pelottanut puolisoasi, lapsiasi tai muita läheisiäsi? Täältä löydät apua väkivaltaa käyttäneille.