Perhe ja suhteet, Terveys ja hyvä olo

#metoo – salakuvauksen uhrin syvä häpeä

Ajattelin, etten puhu tästä asiasta koskaan ääneen enkä varsinkaan blogissani.…

Ajattelin, etten puhu tästä asiasta koskaan ääneen enkä varsinkaan blogissani. Olen valmis puhumaan masennuksesta ja muusta mustasta, mutta en tästä. Aluksi mietin, etten voi ikinä kertoa tästä puolisolleni saati ystävilleni tai perheelleni. Häpeä ja syyllisyys olivat niin suuria. Pelkäsin ihmisten reaktioita. Minua pidettäisiin tyhmänä, huonona ja likaisena. Minua paheksuttaisiin. Olen vaiennut nyt yli vuoden ja kun seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta kertova #metoo-kampanja tuli eteeni, en voinut enää vaieta.

Ystäväni sanoi sen lounaalla: asiasta kirjoittaminen voisi auttaa käsittelemään koko tapahtumaa ja poistaa häpeän leiman. Saan parhaassa tapauksessa tukea muilta.

Siksipä nyt kerron. En voi olla enää hiljaakaan. Häpeä jäytää sisälläni niin voimakkaana. Eikä niin kuuluisi olla.

häpeä

Deittailin erästä tyyppiä satunnaisesti vuosia sitten. Sen ei ollut koskaan tarkoituskaan johtaa mihinkään vakavaan.

Eräänä päivänä hän pyysi minua luokseen teelle. Haluaisi jutella. Suostuin.

Hän kertoi olevansa syvästi masentunut ja halunneensa jutella kanssani, koska olin hänelle aina kiltti. Tapaaminen meni hyvin, yritin kuunnella ja tsempata.

Muutamaa viikkoa myöhemmin hän ilmoitti olevansa sairaalassa suljetulla osastolla. Pääsisinkö käymään? Säikähdin ja lähdin siltä istumalta! Arvasin hänen yrittäneen itsemurhaa. Eihän osastolle tunnu nykyisin enää pääsevän muuten.

Sairaalassa hän oli kuin toinen ihminen. Lääkkeillä rauhalliseksi pumpattu. Lääkärit eivät vielä tienneet, mikä häntä vaivasi mutta epäiltiin psykoosia, kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsofreniaa. Hän oli yrittänyt itsemurhaa eikä pääsisi osastolta pois ennen kuin olisi paremmassa jamassa.

Juttelimme, poltimme tupakkaa. Tunnelma oli yllättävän rento olosuhteet huomioiden.

Sitten hän pyysi minua istumaan ja kuuntelemaan.

Hän, johon olin luottanut ja jota olin tukenut. Hän kertoi kuvanneensa seksiämme salaa. Omaan tarkoitukseen vain, hän vakuutti. Hän oli kuvannut lisäkseni muutamaa muuta naista ja halusi kertoa asiasta nyt meille kaikille. Meinasin oksentaa siihen paikkaan. Minulla oli täysin alaston ja raiskattu olo (toki raiskaus on vielä asia erikseen). Mutta hän käytti luottamustani hyväkseen ja tallensi kameralle ilman lupaani jotain niin intiimiä. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin enkä meinannut saada happea hänen puhuessaan.

Tee vain rikosilmoitus, jos haluat. Poliisi on takavarikoinut hänen tietokoneensa ja kameransa. Voit kysyä sieltä lisää asiasta, hän sanoi. Hän kertoi itse ilmoittautuneensa poliisille ja tämän takia hänellä ei tulisi seuraamuksia. Hän oli pahoillaan, että kertoi asiasta. Tuntui, etten kuullut mitään. Päässä pyöri vain kela: hän on kuvannut meitä salaa.

Mies oli omien sanojensa mukaan kokenut tunnontuskia tekemästään jo kauan. Epäili olleensa jo silloin sairastunut. Hän vannoi ja vakuutti, ettei sisältö ole levinnyt nettiin. Mutta voinko luottaa mihinkään mitä hän sanoo? Voiko hän itsekään olla varma?

Mediassa oli juuri samaan aikaan isosti esillä Axl Smithin salakuvausjupakka. En voinut käsittää, että nyt minä olin samanlainen salakuvauksen uhri kuin Smithin uhrit.

Poistuin sairaalasta sekavissa tunnelmissa.

Mitä nyt tekisin? Kenelle kertoisin? Ensimmäinen reaktioni oli, että suljen asian syvälle sisimpääni. Sinne kaikkein pimeimpään kolkkaan, jossa majailee jo valmiiksi monta mörköä. En kerro kenellekään. Nielen tunteeni. Nielen häpeän.

häpeä

Mietin asiaa jonkun aikaa kotona itkien, kunnes puolisoni tuli kotiin. Olen kertonut miehelleni aina kaiken. Tavalla tai toisella. Niin kerroin tämänkin asian. Kerroin hänelle suunnatonta häpeää ja pelkoa tuntien. Suuttuisiko hän? Jättäisi minut? Ei tietenkään, mieheni nappasi minut syliinsä ja silitti. Lohdutti. Vihasi miestä. Antoi minulle kuitenkin tilaa miettiä asiaa.

Seuraavaksi kerroin asiasta terapiassa. Tiesin, etten voi jättää sitä sanomatta. Mutta kuinka vaikeaa se oli! Ajattelin terapeuttini tuomitsevan minut. Mutta hän suhtautuikin lämpimästi ja myötätuntoisesti.

Kerroin hiljalleen myös läheisille ystävilleni. Kaikki suhtautuivat suurella rakkaudella ja toisaalta myös epäuskolla. Ai se tyyppikö pystyi tuollaiseen tekoon? Eipä olisi uskonut. Niinpä, kukapa tällaista osaisi koskaan aavistaa.

Keräsin rohkeutta pari viikkoa ja soitin poliisille. Kerroin tilanteen ja kysyin, mitä voisin tehdä. Halusin tietää, ovatko tallenteet todella poliisin hallussa ja katsooko joku niitä siellä? Yrittävätkö he tunnistaa uhrit? Olisiko minulle kerrottu asiasta?

Poliisi ei voinut tietenkään kertoa mitään. Minun pitäisi tehdä rikosilmoitus, jotta poliisi ensinnäkään kertoisi minulle mitään ja jotta he alkaisivat asiaa tutkia. Mutta jos teen rikosilmoituksen, minun pitäisi olla valmis kuulusteluihin ja koko prosessiin, joka voisi olla hyvinkin raskas. Poliisi myös sanoi, että voihan olla, että tämä on vain sairaan ihmisen tapa käyttää valtaa. Että koko homma ei olisi totta.

Mietin pitkään, teenkö rikosilmoituksen. Ilman sitä syytteitä ei nostettaisi. Mies oli vannonnut, että kaikki materiaali oli poliisin hallussa ja hän oli itse ilmoittautunut poliisille. Kukaan muu uhreista ei kuulemma halunnut tehdä rikosilmoitusta.

Seurasin Smithin oikeudenkäyntiä. Olin juuri toipumassa pahasta työuupumuksesta. Lopulta totesin, ettei minulla ollut tarpeeksi voimavaroja oikeusprosessiin. Lisäksi häpesin niin paljon ja pelkäsin, mitä ilmoituksesta seuraisi. Kuinka paljon prosessi lisäisi häpeääni.  Jätin ilmoituksen tekemättä itseni, en hänen takiaan. Toki mietin, onko tämä oikea tapa toimia muiden uhrien ja ylipäätään naisten takia. Mies ei ollut terve, vaikka eihän se millään tavalla oikeuta hänen tekoaan. En ole kuullut hänestä tuon jälkeen. Tiedän hänen saanneen kuitenkin terveydenhuollosta apua ongelmiinsa.

häpeä

Joku voi kritisoida sitä, että en lähtenyt oikeusprosessiin mutta nyt kerron asiasta kuitenkin julkisesti täällä. Mutta se tapahtuu minun ehdoillani. Toki pelkään, että jonkun ilkeät kommentit repivät minut entistä pahemmin rikki. Mutta otan sen riskin. Toivon tarinani auttavan niitä, jotka kokevat samanlaista häpeää ja pelkoa, eivätkä ehkä ole kertoneet kokemastaan kenellekään. En halua kyynistyä enkä halua nyt sanoa, että älkää luottako miehiin. Mutta jos olisin sinkku, minun olisi varmasti paljon vaikeampi päästä eteenpäin. Luotettavan kumppanin avulla olen päässyt yllättävänkin nopeasti toipumaan.

Jokainen, jolle olen kertonut on omalla tavallaan auttanut käsittelemään asiaa ja helpottanut häpeää. Kukaan ei ole paheksunut tai kyseenalaistanut päätöstäni jättää asia sikseen. Läheisteni avulla saan puhuttua järkeä itselleni: se ei ollut minun syyni. Minun ei pidä hävetä, vaan tekijän. Minun ei pidä pelätä.

<3: Inka I

P.S. Voit tutustua muhun myös FacebookissaInstagramissaTwitterissä, Pinterestissä, Bloglovinissa ja Snapchatissa käyttäjänimellä @inka.ikonen.

Lue myös:

Hetki, jolloin tajusin olevani masentunut

Miksi olen ylipainoinen?

6 Comments

  • Kirmi October 22, 2017 at 8:16 pm

    Kiitos, kun kerroit tästä. Olet rohkea nainen. Tavallaan ymmärrän hyvin, ettet ole halunnut viedä asiaa eteenpäin poliisin kautta. Toivon kaikkea hyvää sinulle! <3

    Reply
    • inkaikonen October 23, 2017 at 7:51 pm

      Kiitos sanoistasi ja kommentistasi, Kirmi <3

      Reply
  • Julia October 23, 2017 at 4:55 pm

    On aina uhrin oma päätös, haluaako hän tehdä rikosilmoituksen rikoksissa, joissa prosessi tulee olemaan tosi rankka myös uhrille ja asian todistaminen voi olla vaikeaa. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki sitä halua tehdä ja kunnioitan heitä. Kukaan muu ei voi tietää mitä sulle on tapahtunut tai miltä susta tuntuu, joten kenenkään muun ei pitäisi sulle päteä että miten tässä tilanteessa kuuluu toimia. Oot tosi rohkee kun kirjoitat tästä ja voimia sulle ja kaikille muille, jotka on kokenu vastaavaa <3

    Reply
    • inkaikonen October 23, 2017 at 7:49 pm

      Kiitos kommentistasi, Julia <3 Kiitos ymmärryksestä. En kadu sitä, etten tehnyt rikosilmoitusta. Päätös oli mulle oikea. En tiedä, olisinko kestänyt juuri tuota oikeusprosessia. Kiitos paljon, olen tyytyväinen että kirjoitin. Se on helpottanut vapauttanut minut häpeästäni.

      Reply
  • Minna October 28, 2017 at 10:13 pm

    Itse olen ollut salakuvauksen uhri 17 vuotiaana. Kuvaaja 29 vuotias mies yritti kiristää pysymään hänen kanssaan niiden kuvien avulla. Aina välillä yllättäen pamahti puhelimeen uusi kuva, epämiellyttävillä saateviesteillä. Myös jatkuva puhelinhäiriköinti melkein vuoden ajan. Ajatus tilanteesta ja ihmisestä ahdistaa vieläkin. Harmi ettei tuolloin osannut hakea apua.

    Reply
    • inkaikonen October 29, 2017 at 9:25 pm

      Hei Minna! Kiitos, että jaoit kokemuksesi <3 Järkyttävää! En voi kuvitellakaan, millaista on ollut joutua kokemaan tuollaista piinaa. Ja pitkät arvet tuollainen jättää. Avun hakeminen on vaikeaa eikä tuollaisessa tilanteessa välttämättä sitä osaakaan hakea. Toivon sulle voimia <3

      Reply

    Leave a Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • 🥧 Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @kaslink.aito 🍮
Mikä on maailman paras jälkiruoka? 🍰Kommentoi blogissa ja voita puolen vuoden kaurajuomat 😍 Kurkkaa myös köyhien ritarien resepti - tuli muuten herkullisimpia, joita olen syönyt - ja salaisuutena on kerma! 🧁 Linkki biossa: @inka.ikonen 
#kaslink #kaslinkaito #kaurakerma #kauravispi #vaniljakastike #jälkiruoka #köyhätritarit #resepti #maidoton #dessert #dairyfreerecipes #oatcream #dessertrecipe
    • Onks sustakin naiset maailman upeimpia olentoja? 💁🏼‍♀️💜 Siksi nyt käynnistyy #kehukeskiviikko eli kehu kolmea naista ja levitä hyvää mieltä 💜

Nämä viime päivät ovat osoittaneet, että täällä on aivan mielettömien mimmien kannustustiimi! Moni on kehunut minua rohkeaksi, kun olen nostanut vaikeita asioita esiin -  en pystyisi siihen, jos te ette olisi täällä. Luotan teihin ja tiedän, että tuette mua. Te olette rohkeita, kun kerrotte omista kokemuksistanne. Kiitos! Nämä vertaiskokemukset ovat niin voimauttavia. 😭💜 Toivoisin, että meillä olisi täällä turvallinen ympäristö puhua kipeistä kokemuksista mutta myös iloita ja juhlia elämän upeita asioita.

Haluaisin jakaa tätä hyvä fiilistä eteenpäin. Haluaisin, että me naiset nostaisimme toinen toisiamme. Kehuisimme ja kannustaisimme.

Siksi julkaisen nyt Instagram Storyissa haasteen: Kehu kolmea naista. 💪🏻 Ota kuvakaappaus storyissani olevasta pohjasta. Kehu kolmea ihanaa naista. Tägää heidät, jotta he näkevät viestisi ja voivat halutessaan jakaa sen. Julkaise kehu Instagram Storyna ja tägää myös minut, jotta voin jakaa teidän julkaisuja eteenpäin.

Sitten vain #kehukeskiviikko käyntiin.

Ootte aivan vitun upeita.
#kehunaista #nostanainenpäivässä #naiset #supernaiset #positivepower #dropdeadgorgeous #girlpower #womenpower #womenempoweringwomen #womenempowerment #womenhelpingwomen #womensupportingwomen #womeninspiringwomen
    • Kun hedelmällisyystesti paljasti karun totuuden 💚
Kaupallinen yhteistyö: @mehilainenoy 
Toivotko joskus saavasi lapsia? Minä toivon. 💚Olen 30-vuotias ja vielä hetki sitten ajattelin, että ehkä parin vuoden päästä on perheen perustamisen aika. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tein hedelmällisyystestin. En voi ehkä saada lapsia.
Asia on todella kipeä. Olen vielä vereslihalla tämän kaiken suhteen, mutta haluan puhua tästä. Olla esimerkki ja herättää teidät pohtimaan omaa hedelmällisyyttänne. Lue lisää aiheesta blogista, linkki biossa: @inka.ikonen 
#mehiläinen #henkilökohtuisesti #felicitasmehiläinen #womenshealth #healthcare #hyvinvointi #terveys #hedelmällisyys #lapsettomuus #fertility #pregnancyproblems #startingafamily #pregnancy
    • Kiitos aivan suunnattoman paljon välittämisestä, tuesta, rohkeudesta ja luottamuksesta teille kaikille ❤️ Viimeinen vuorokausi on ollut todella voimauttava ja vahvistava. Olen saanut satoja viestejä ja kommentteja enkä ole ehtinyt vastata vielä teille kaikille, mutta arvostan niistä jokaista. Olette jakaneet omia kokemuksianne, kun teidän henkistä koskemattomuutta ja kehorauhaa on rikottu. Olen kuullut niin karmeita tarinoita, että pistää vihaksi. Olen pahoillani kokemastanne. Monet loukkaukset pureutuvat ihon alle ja jättävät pitkät jäljet. Toivon, että tämä vertaistuki jeesaa meitä yhdessä eteenpäin. ❤️ Olette myös antaneet vinkkejä, kuinka toimia tuollaisissa tilanteissa. Minä jäädyn, koska ne tulevat niin yllättäen. Sanat sivaltavat syvältä ja osuvat epävarmuuteeni. Tuntuu, että olen täysin voimaton. Häpeän, olen nöyryytetty ja haluan paeta paikalta. Kuten joku teistä sanoi: kuolen joka kerta hieman sisältä. Mutta teidän tuellanne uskon, että olen paremmin varautunut jatkoon.

Sain myös palautetta eräältä naiselta, että "vissin arka aihe kun tuollaisesta tällainen draama, että nettiin piti avautua?". Haen hyväksyntää ja itsetuntoni on nolla.

En halua antaa näille paskakommenteille tilaa, mutta tuohon vain tiivistyy se pointti, miksi näistä todellakin pitää avautua. Miksi meidän pitäisi niellä kuulemamme loukkaukset? Tuollaiset kommentit ovat ihmisen nöyryyttämistä ja vallankäyttöä.

Tänään @iltasanomat lööpissä kerrottiin, että liki puolet nuorista murehtii ulkonäköään JOKA PÄIVÄ. Siis vittu JOKA PÄIVÄ! Ei me voida vain antaa kiusaajien öykkäröidä - ei kasvotusten tai netissä. Se on väärin itseämme ja muita kohtaan. Kenellekään ei ole oikeutta arvostella toista ihmistä. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi pitää turpansa kiinni.

Jaan nyt Instagram Storeissa tapahtuneen uusimmat käänteet eli millaista keskustelua olen tänään käynyt haukkujan kanssa. Lisäksi pyytäisin teitä joko siellä tai tässä postauksessa jakamaan vielä omia kokemuksianne. Miten teidän ulkonäköä on kommentoitu? Millaiset jäljet kommentit jättivät? Miten pääsit niistä yli? Kokoan niitä yhteen ja julkaisen tekstinä blogissani. Tuetaan näin toinen toisiamme eteenpäin ❤️
    • ”Paljon sä oikein painat - 120 kiloa?” Näin kommentoi mulle ennestään tuntematon mies eilisissä juhlissa.

Tuntui, että henkeni salpaantui. Kysyin, että anteeksi, mutta mitä vittua sä just sanoit. Hän jatkoi arvuuttelemalla painoani. Olisiko se sitten 100, 90, 80 vai 70... Poistuin paikalta, koska koin, ettei asia johda mihinkään.

Mutta hän jatkoi härnäämistäni myöhemmin ja mittarini täyttyi - ja niin täyttyi muidenkin.

Asiasta kehkeytyi aika iso soppa, kun sekä haukkujan että minun läheiseni raivostuivat miehelle. Häntä vaadittiin pyytämään minulta anteeksi, mutta hän toisteli olevansa ambulanssikuski (!) ja tietävänsä, miltä satakiloinen näyttää. Hän ei nähnyt tehneensä mitään väärää. 
Ajatelkaa, että millainen hän on työssään? Kun ihminen on hädässä, apuun tulee tällainen tyyppi?

Mulla on helvetillinen morkkis. Ruoskin itseäni siitä, että en kyennyt olemaan häntä aikuisempi ja antaa asian olla. Että minä aiheutin draamaa. Hävettää.

Mutta mitä helvettiä? Enhän minä sitä draamaa aiheuttanut vaan hän. Ja se ei olisi ollut mielestäni ketään kohtaan oikein, jos olisin painanut asian villaisella ja antanut hänen öykkäröidä. 
Sitten morkkistelenkin seuraavassa hetkessä sitä, että miksi en kyennyt puolustamaan itseäni paremmin vaan jäädyin ja koitin vältellä konfliktia viimeiseen asti.

Hetki sitten hän laittoi viestin: ”Sori. Olin kännissä ja sanoin tyhmästi. Kiitos ja anteeksi 👋🏻” Kännin piikkiin siis vaan. Ei mitään vastuuta tai ymmärrystä siitä, mitä hän on aiheuttanut mulle. Lisäksi hän pilasi juhlat. Känni varmaan paljasti hänen todellisen luontonsa eikä selitä käytöstä.

Onko teillä ollut tällaisia tilanteita? Miten niissä kannattaisi toimia? Ja mitä tän tyypin päässä on voinut liikkua, että hän kokee kommenttinsa oikeutetuksi?

Haluan sanoa hänelle ja kaikille, jotka kommentoivat loukkaavasti kenenkään ulkonäköä: You can kiss my big white ass 🍑

Instagram Storeissa fiiliksiäni heti tapahtuneen jälkeen.
#flawless #beautybeyondsize #loveyourbody #dropdeadgorgeous #bodypositive #bodypositivity #vaakakapina #minäriitän #lupanäkyä #kehonkuva #kehopositiivisuus #allsizes #selfconfidence #bodyimage #nobodyshame #girlpower #womenpower #beautystandards