Maailman kaunein sadetakki kestää ankarimmatkin sääolot – voita yli 200 euron palkinto!

01/03/2020

Aloitin viime vuonna Didriksonin brändilähettiläänä. Didriksons on Skandinavian suurimman sade- ja toiminnallisten vaatteiden valmistaja.

Vuosi oli mahtava kokemus! Sain puhua teille niin omista kuin brändin tärkeistä arvoista ja esitellä upeita vaatteita, joihin te ihastuitte. Jopa niin paljon että blogini kaatui väenpaljoudesta :D

Eli tämä kertonee siitä, että olemme löytäneet meille hyvän matchin ;)

Niinpä yhteistyö Didriksonin kanssa jatkuu ja toimin tänäkin vuonna heidän brändilähettiläänä. Kiitos siitä kuuluu teille. <3

Miksi sitten Didriksons? Siihen on kaksi tärkeää syytä.

sadetakki

sadetakki

Kaikille kehoille

Olen huomannut teidän kannattavan vahvasti samoja arvoja kuin minä: Kaikki kehot ovat yhtä arvokkaita. Haluatte taistella myönteisen kehonkuvan puolesta ja haastaa vallalla olevaa kauneusihannetta.

Nämä arvot näkyvät sisällöissäni sekä kaupallisissa kumppaneissani. Teen yhteistyötä vain sellaisten kumppaneiden kanssa, joiden koen jakavat samat arvot kanssani.

Rakastuin Didriksoniin, kun etsin epätoivoisena ulkoiluvaatteita. Olen muodokas ja minulla on leveä lantio, joten sopivia vaatteita oli melkein mahdoton löytää. Mutta Didriksonilta löysin sopivan ja istuvan takin. Mitoitus ja malli olivat hyvät vartalolleni.

Didriksonilla on suhteellisin hyvä kokovalikoima. Useimmissa vaatteissa koot ovat pääasiassa 34-48. Minulle sopiva koot ovat 40/42.

Vastuullisempaa toimintaa

Sen lisäksi, että yhteistyökumppanini vaatteiden täytyy sopia monille kehoille, niiden on oltava myös vastuullisia. Nykypäivänä muut vaihtoehdot ovat mielestäni mahdottomia. Toki tiedän, että meidän arjen jokainen valinta ei voi olla vastuullinen – ei ole minullakaan. Mutta haluan antaa kanavissani näkyvyyttä niille brändeille, jotka haluavat tehdä toimillaan maailmasta paremman paikan ja auttaa meitä kuluttamaan vastuullisesta.

Didriksonille vastuullisuus on tärkeä suuntaviitta. He kehittävät toimitusketjuaan ja tuotteitaan koko ajan entistä ekologisemmiksi ja eettisemmiksi. Didriksons tähtää mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja pyrkii vähentämään veden, energian ja kuljetukset minimiin.

Ympäristön lisäksi merkki huolehtii sosiaalisesta vastuullisuudesta. Tuotteet valmistetaan tarkistetuissa tehtaissa Euroopassa ja Aasiassa. Vuodesta 2010 brändillä on ollut toimisto Aasia, jotta he voivat olla läsnä ja kehittää tuotantoaan kumppaniensa kanssa.

sadetakki

Estrid on maailman kaunein sadetakki

Tämän kevään Didriksons Originals -malliston kärkituote on erittäin tuulen- ja vedenpitävä ja hyvin hengittävä Estrid-sadetakki. Malliston viime syksyn Stella-talvitakki myytiin loppuun – enkä ihmettele, jos Estridille käy samoin.

Estrid tuli minulle kuin tilauksesta! Ikuisessa marraskuussa on ollut ankeaa talsia myrskyn piiskatessa vasten kasvoja. Nytpäs olen varustautunut, hah!

Didrikson on erikoistunut 100 prosenttisesti vedenpitäviin vaatteisiin. Tämä juontaa juurensa siihen, kun ruotsalaispariskunta Julius ja Hanna Didrikson alkoivat tehdä vuonna 1913 kalastusvaatteita. Heidän filosofiansa oli, että olosuhteita ei tarvitse muuttaa, niihin voi sopeutua.

Materiaalit, tuotesuunnittelu ja yksityiskohdat pohjautuvat vankkaan kokemukseen, josta STORMsystem-merkki tuotteissa kertoo. Muun muassa tämä sadetakki on siis suunniteltu kestämään ankarimmatkin sääolot.

Sadetakki on kaunis kuin karkki. Väreinä ovat herkulliset Pink Blush & Almond Brown. Minä valitsin pinkin unelman, koska se oli mielestäni ehkä kaunein näkemäni sadetakki koskaan. Tätä voi huoletta yhdistellä vaikka maihareiden, villapoolon ja farkkujen kanssa ja lähteä kaupungille.

Estrid täyttää myös yllä mainitsemani arvot:

  • Vuori on värjätty solution dye -tekniikalla, joka säästää vettä, energiaa ja kemikaaleja
  • Koot 34-46. Mulla koko 42.
  • Sadetakki on valmistettu Galon®-materiaalista ja puuvillasekoituksesta, joka tuntuu joustavalta ja mukavalta päältä. Ei ahdista tai purista!

Voita sadetakki itsellesi!

Nyt sinullakin on mahdollisuus suojautua sadesäällä! Arvomme teille yhteistyössä Didriksonin kanssa ihanan Estrid-takin!

Palkinnon arvo on 220 euroa.

Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla samalla väritoiveesi sunnuntaihin 15.3. klo 23:59 mennessä. Voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä postauksessa.

Onnea matkaan!

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! 

Voiton vei tällä kertaa Marjo Helevirta. Onnea voittajalle :)

sadetakki

   sadetakki

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Tässä on unelmieni talvitakki

Löysin täydelliset ulkoilutakit muodokkaalle vartalolle

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Piia Huotari

    Ihana takki 😍 ja väri olisi Pink Blush

  • Lotta Viitanen

    Almond Brown olisi väri , tarpeeseen tulisi

    • Essi

      Pinkki unelma ehdottomasti 🤩

  • Kati Leppänen

    Tumma on aivan ihana ❤️

  • Saara Auvinen

    Tuo takki mikä sulla on olis ihana 👌 Kaikki pirteät värit toimii. Koiran kanssa ulkoilessa olis bueno!!

  • Susanne

    Pink blush👍🏻

    • Jonna

      Pink blush olisi ihana 🤩

  • RouvaHoo

    Ehdottomasti Pinkki unelma! Ihan mielettömän upea sadetakki!

  • Marika Niemi

    Sininen

  • Sabina

    Ihana! 😍
    Tulisi todella tarpeeseen. Ja pink blush olisi valintani.

  • Tanja

    Kyllä tuo vaaleanpunainen on herkullinen ❤️

    • Tanja

      .com piti söhköpostiosoitteeni loppu olla, tietenkin.. 😂 näpyvirhe pääs tapahtuu kun silmät sydämillä ajattelin sitä takkia 😍

  • Elina Kairinen

    Ihana juuri tuo punainen versio :)

  • Marjo Helevirta

    Aivan upea sadetakki ❤️ Olen myyty ! Pitkään etsinyt sadetakkia itselleni, kun töissäkin se on tarpeen. Ulkotyö osittain…lastenhoitajana saan nauttia kelistä kuin kelistä, mutta viiden teinin yksinhuoltajana vaan kaikki omat hankinnat jää, kun pakollisten menojen jälkeen ei vaan jää mitään millä sijoittaisi omiin vaatteisiin tai hemmotteluun ym.
    Tuollainen karkki on kyllä nyt haaveeni ja onneksi haaveilla saa 🥰

    • Inka I

      Onnea Marjo! Arpaonni osui sinuun ja voitit takin itsellesi :) Laitan sinulle sähköpostitse vielä tarkempaa tietoa.

  • Päivi

    Pink blush olisi ihana.

  • Eeva Ahnger

    jotain sinipohjaista, ei ruskeaa

  • Päivi

    Pink blush olisi ihana

  • maria johansson

    Juurikin tuo väri mikä sinulla päällä. Onpa erikoinen, ei ole tullut missään vielä vastaan vaikka liikun joka päivä ja joka säällä ulkona 1-2h

  • Jennica

    Pink Blush & Almond Brown. Uskomattoman kaunis takki. 😍

  • Pauliina Kuusisto

    Wautsi, olis niin mahtava voittaa ❤ Haluaisin ehdottomasti tuon sinullakin olevan Pink Blush värisen… tällä saisin lisää nautinnollisia ulkoiluhetkiä säällä kuin säällä 🥰 …tänäänkin lenkin jälkeen oli takki, ja alla olevat paidat läpimärkiä… mutta voiton jälkeen tämä ei enää olisi huolenaihe 😘

  • Nina Niskanen

    Oh my! Ensimmäinen sadetakki minä kelpuutan. Sadetakki olis jees lapsen kanssa ulkoilussa mutta en ole vielä yhtäkään kelpuuttanut ulkonäöllisesti.
    Pink Blush <3

  • Nappijonna

    Kyllä se ois lopulta valinta tuo Pink Blush.

  • Karolina Riihinen

    Pink Blush❤ Ois kyllä oikea unelmasadetakki ja tulisi tosi kovaan käyttöön!

  • Johanna

    Almond Brown mulle! Olis ihan unelma koiran ahkeralle kävelyttäjälle… olis kerrankin tyylikäs ?

  • Kaisa

    Pink blush

  • Pauliina

    Pink Blush

  • Annika Ketola

    Sadetakki viela uupuu vallan. Pink blush olisi kyllä ihana piristys 💗

  • Laura

    Siisti sadetakki olisi kyllä tarpeen. Pink Blush on kyllä ihana ❤️

  • Anu

    Pink Blush ❤😍🥰

  • Sini

    Ooh toi pinkki on ihana! Ehdottomasti se! 😍

  • Sussuk

    Ihana takki, pink blush olisi valintani 😍 Töissä tarvitsee laadukkaita ulkoiluvaatteita ja tuo olisi juuri sopiva siihen :)

  • Kaisak

    Voi miten upea takki ❤️ Pink Blush olisi ihana!

  • Sari

    Vaaleanpunainen ehdottomasti ♥️

  • Merja

    Almond Brown

  • Daphnion

    Näyttää hyvältä. Almond Brown olisi meikäläisen valinta.

  • RiikkaE

    Onpa upea takki! Valitsisin Pink Blushin 😍

  • Roosa Randell

    Pink Blush 😍

  • Piritta

    Pink blush 👌

  • Veera Farin

    Pink blush 😍

  • Veera

    Pink blush 😍

  • Jaana M.

    Ihana väri tuo pink blush ja tarpeeksi pitkä takki. Tykkään.

  • Nonnuska

    Pinkillä takilla pääsisin ehkä edes vähän lähemmäksi lasten riemua sadesäällä, kun voi hyppiä lätäköissä ja kaatua kuraan selälleen 😍

  • Emilia

    Pink Blush ❤

  • Anne

    Tumma takki olisi aivan ehdoton koiranulkoilutuslenkille.🥰

  • Sara

    Pink Blush olis ihana 🤩😍

  • Jonna

    Pink blush. Upea!

  • Minna

    Pink blush!

    • Katri

      Pink blush! Hieno idea, pitkä takki suojaisi täydellisesti

  • Elisa

    Pink blush 😊

  • Eveliina Nyberg

    Mukana! Pink blush!

  • Sarianna

    Onhan tämä vaan niin ihana ja just tuo Pink blush ♡ Tulisi kyllä tarpeeseen, kun mulla ei tällä hetkellä ole sadetakkia. Koiran kanssa ulkoilen, joten käyttöä kyllä olisi.

  • Sanna V

    Almond brown, on kyllä kainis takki

  • Anniina

    Tuo Pink Blush on aivan ihana 😍 Tuollainen takki päällä ei masentaisi lähteä ulos vaikka sataisi ja koska koiran kanssa pakko lähteä pihalle säästä riippumatta 🙂😊

  • Nea Kauppi

    Pinkki ois ihana😍

  • Ida

    Pink Blush ehdottomasti 😍

  • Johanna

    Pink Blush😍

  • Krista

    Pink Böush on just ihanan värikäs sadesäällä!

  • Saana

    Ihana sadetakki, ihania värejä joista kallistun almond browniin😍

  • Ookoo

    Mukana! Almond brown olisi pähee

  • Oona

    No aivan oikeassa olet! Nyt on kyllä niin kaunis sadetakki. 😍 Pink Blush olisi juuri minun väriseksi.

  • Saija

    Oi miten ihana sadetakki. Pink Blush huutaa niin mun nimeä. Työmatkoille ja töihin ihan täykky!

  • Heli Grönfors

    Pink blush, wau 😍

  • Mari K.

    Pink blush piristäis harmaita sadepäiviä 😍

  • Nea

    Tämä pink blush olisi hieno 😊

  • Julialauralinnea

    Almond Brown on mun makuun täydellinen 😍

  • Heli

    Pink blush olis kiva ja niin tarpeen näillä keleillä kun vettä ja räntää vihmoo..

  • Johanna

    Pink blush to blush on the streets!

  • MaaritAnneli

    Aivan ihana, ehkä kaunein sadetakki minkä olen ikinä nähnyt. Tyttärelle pink blush värissä antaisin jos onni potkaisee!

  • Heidi

    Ehdottomasti pinkki🥰👌

  • Anna Haavanlammi

    Kuvassa oleva väri on ihana 😍

  • Wenla

    Pink blush

  • Linda

    Pink blush 🤩 tulis tarpeeseen

  • Teija

    Wow, niin raikas 💕🍭 niin erilainen ✌ päiväkodin pihalla leikkisin mielelläni sateisina päivinä tämä ylläni. Piristäisi 😚

  • Kirsi

    Pink blush

  • Saara S.T

    Ihana! Juuri viimeiset kaksi viikkoa olen miettinyt, että pitäisi ostaa oikea sadetakki kun nyt olen liikkunt ulkona lapsen kanssa sateessa niin paljon :D pink blush!

  • Henna

    Almond Brown ottaisin tällä kertaa :)

  • Heljä

    Käytännöllinen minä sanoisi Almond Brown, mutta naisellinen minä valitsee ehdottomasti Pink Blushin, joka on täydellisen ihana😍

  • Maaria Avoranta

    Ihana takki😍 Juuri tuo pinkki👍

  • Linda

    Ajankohtainen postaus ja hyvin kerrottu tuotteen oleellisista ominaisuuksista. Almond brown olisi valintani.

  • Johhhu

    Tälläiselle säällä kuin säällä ulkoilevalle olisi ihana Almond brown!

  • Ira Sukkinen

    Nam.. herkullisen värinen toi punainen

  • Sari K.

    Almond Brown 38

  • Emilia

    Pink blush ehdottomasti, toisi mukavasti väriä muuten suosimaani tummaan pukeutumiseen :)

  • Linda Reponen

    Almond brown💙

  • Katriina

    Pink blush

  • Susanna

    Pink Blush olisi ihana <3

  • Sirpa

    Ihana, pink blush😍

  • leena

    Pink blush ois kyllä repäisevän räväkkä

  • Mari

    Pink Blush on aivan ihana eikä näitä ollenkaan perinteiseltä sadetakilta! ❤️❤️❤️

  • seija utriainen

    Almond Brown

  • Sussukka

    Pinkki

  • Niina

    Almond Brown ois mun makuuni 😍
    Sadetakille oliskin iso tarve 🖤

  • Kati

    Valloittavan söpö takki. Pinkki ois mun mieleen! Ihanaa kevään odotusta :)

  • Äiskän muruselle

    Oi, mä haluisin antaa tämän mun tyttärelle <3 Hän joutuu kulkemaan kesät talvet omalla paikkakunnallaan kävellen ja odottamaan bussin vaihtoa puoli tuntia säässä kuin säässä.
    Tää olisi hänelle suuuuuuuri helpotus.

    Olen mukana siis arvonnassa tavoittelemassa Pink blushia hänelle <3

  • Tiina

    almond brown ehdottomasti! 😍

  • Sanna Wasenius

    Oh my mikä takki! Niin hyvännäköinen ja toimiva, juurikin sopiva näille keleille. Mulle tulis kyl tarpeeseen, en omista sadetakkia.😞 Joten pelastaisi mun ulkoilut lasten kanssa. Ihanan värinen, mikä sun päällä on kuvissa eli pinkki unelma!❤🙌

  • Xeveliina

    Olin jo melkein varma, ettei maailmassa ole yhtään kaunista sadetakkia, mutta väärässä olin! :D Että Almond Brown kelpaisi kyllä ikuiselle sadetakinvihaajallekin!

  • Iida Taivassalo

    Pink blush aivan täydellinen😍

  • Maisamiisa

    Sadetakille olisi tosiaan ollut käyttöä tänä talvenakin :D sininen takki olisi mun valinta.

  • Anna Koukonen

    Työssäni tarvitsen vedenpitäviä vaatteita, joissa on mukava liikkua. Metsään sopisi vaaleanpunainen, ei metsänaisen tarvitse näyttää metsäläiseltä!

  • Hanna

    Tuo pink blush olisi ihana ja piristäisi synkemmässäkin säässä ☺️

  • Anne

    Pink Blush koossa 46. Tälle löytyisi käyttöä töissä päiväkodissa ja lenkillä koirien kanssa. Ihanan pirteä väri.

  • Sari

    Viimeksi ollut lapsena sadetakki. En omista edes saappaita :) Valintani olisi Pink Blush sadetakissa :)

  • Annemari

    Pinkki olisi mieluinen.

  • Mari Pokela

    Onpas upealta kuulostava takki. Ja vielä tyylikäskin. Vesi herahtaa kielelle, kun niin herkullisen näköinen on.
    Itselleni sopisi sininen paremmin, sen siis valitsisin.

  • Riitta

    Pink blush on kaunis.

  • Tiia

    Pink blush olisi aika herkku tosiaan!

  • Susanna Virtanen

    Almond brown 😍😍

  • MerjaK

    Almond Brown on ihana. Didriksonin takit näyttää tosi hyvältä ihmisten yllä.

  • Jane

    Almond Brown

  • Eevi

    Pink blush

  • Päivi Salokangas

    Pinkki ois kiva 😊

  • Anna

    Pinkki on kyllä aikas ihana! Vähän ruusunpunaa ankeeseen suomen talveen 😍

  • Eveliina

    Ihana takki <3 Kyllä kelpaisi tuo päällä viettää aikaa leikkipuistossa lasten kanssa ikuisessa marraskuussa. Väri ehdottomasti Pink Blush.

  • Suvi

    Pink Blush.

  • Raisa Myller

    Pink Blush on ihana! 😍 Ja koko 40 ois varmaan passeli 🙏

  • Helena Virtanen

    Almond Brown ja koko 46 ❤️
    On aika ihana yhdistelmä kummassakin väreissä 🥰

  • Janessa

    Almond Brown 💙

  • Karoliina

    Pink blush olisi ihana piristys sadesäille ja varmasti pitäisi lämpimänä 😍

  • Suvi

    Punk Blush 👌

  • Saara

    Tuo pinkki ihanuus olisi myös minun valintani, todella erottuu hyvällä tavalla joukosta! Kyllä kelpaisi sadesäälle.

  • Veera Heikkinen

    Pinkin värinen! 🥰🥰

  • Niina

    Pink Blush kelpaisi mulle tänne ikuiseen Marraskuuhun🥰

  • Mirka Hirvelä

    Pink Blush

  • Laura

    Pink blush on kyllä tooosi söötti!!

  • Lotta Inkeroinen

    Tuo pink ehdottomasti joka sinullakin on. Näyttää upealta!

  • Veera

    Aivan ihana takki! Tuo pink blush ois kyl kiva.

  • Johanna

    Ihana 😍
    Pink Blush

  • Charlotta Sontag

    Bluch on ihana. Kaunis sadetakki

  • Tiina T.

    Almond Brown.

  • Suvi Tuuli

    Ulkoillaan lasten kanssa säällä kuin säällä, joten kunnon sadetakki tulisi kyllä tarpeeseen. Pink Blush olisi valintani. :)

  • Jonna

    Ihana! 😍
    Tulisi todella tarpeeseen. Pink blush olisi valintani.

  • Emmi-Liinu Sutinen

    Pink blush! Ihastuin tuohon heti kun bongasin Didricksonin uutuudet! 🤩Ostin syksyllä ensimmäisen Didricksonin takin itselleni ( lapsella ollut sadevaatteita) Luna-takin. Se on ollut elämäni paras takki, niin kevyt päällä, lämmin ja se 100% waterproof, tänä talvena on siitä ollut hyötyä👍

  • Sara Kajaluoto

    Pink Blush❤💯 todella hyvännäköinen sadetakki😊

  • Anniina

    Pinkki 😍

  • HannaW

    Takki tulisi todelliseen tarpeeseen, sillä tuollaisilla ominaisuuksilla olevaa takkia kaapistani ei löydy. Tulisi ahkeraan käyttöön. Pink blush on enemmän minun värini.

  • Pauliina

    No tää Pink Blush! Lapsille ostamme aina Didriksonit, itselle ei henno. Tulisi siis tarpeeseen :)

  • Maria ehrnrooth

    Heidän sadetakit ovat parhaat. Tummansininen tai vihreä.

  • Laura

    Pink blush olisi ihana!

  • Sojottaja

    Pink Blush ehdottomasti! 😍 Olis täydellinen vaunulenkeillä käytettäväksi.

  • Nea Pitkänen

    Kyllä mun valinta on tuo Pink blush 😍

  • mr

    Oi, miten hyvännäköinen ja käytännöllinen takki! Pink Blush olisi täydellinen väri 👌😍

  • Julia

    Aivan ihana toi pink blush 😍

  • Anna Jokela

    Pink Blush🤩

  • Maria Pihlajaniemi

    Toi pinkki on kyllä kuin karkki🤩

  • Pirjo

    Pink Blush

  • Emssu

    Pink blush

  • @sinisentalonsatu

    Almond brown olisi mun valinta, molemmat aivan todella kauniita!

  • Johanna

    Pink blush kyllä ihanan raikas ja tyylikäs

    • Lotta

      Ihanan pirteät värit, tulisi ehdottomasti käyttöön tuo pinkki!

  • Riikka Keränen

    No todellakin tuo Pink blush. 🥰 Niin sievä, eikä mitään kertakäyttökamaa.

  • Niina

    Pink blus

  • Kaisa

    Wau miten upean näköinen ja kuuloinen takki! Itsekin haaveilen ajattomasta, kestävästä ja tyylikkäästä takista :) Almond brown -sinisillä yksityiskohdilla olisi väritoiveeni.

  • Heli Re

    Päiväkodissa töissä ja kotona koirat ulkoilutettavana eli ihan bueno olisi itselleni tämä! Nyt saanut tuskailla mitä pukea päälle kun kuoritakki on kyylmä mitta toppa ei pidä tarpeeksi vettä.
    Värinä valitsisin Pink Blush

  • Eeva-Maria

    Pink blush

  • Johanna

    Pink blush 😍

  • Minna

    Aivan ihana 😍 Pinkki niin mun väri 😊

  • Maija

    Pink Blush, ihana! 😍

  • Hanna

    Ihana 😍 tulisi tarpeeseen, ehdottomasti pinkki 👌

  • Sanni

    Nyt olisi kyllä tarvetta sadetakille! Valitsisin Pink blush 😍

  • Katja Onttonen

    Pink blush. Olisi niin loisto takki omien lasten sekä töissä lasten kanssa ulkoiluun! Ja niin piristävä väri tähän kurjaan lumettomaan talveen 😍

  • Saana Heiniluoma

    No Pink blush tietenkin! ❤️

  • Maija Hakala

    Almond brown <3

  • Annika

    Pinkki <3

  • Salla

    Ihana takki! Ja just täydellinen pituus. En omista yhtään vaatetta missä olisi pinkkiä, joten sadetakissa se vois olla oikein toimiva väri😊

  • Kirsi Kemppainen

    Oioi, tämä herkku tulisi kyllä koiranomistajana ja pääasiallisena ulkoiluttajana kovaan käyttöön. Ja pinkkiä kehiin 👍

  • Niina

    Wau! Ei voi muuta sanoa! Tuo väri ja malli istuu täydellisesti sinulle! Itselleni valitsisin Almond Brownin. Takki tulisi tarpeeseen työhön ja vapaa-aikaan: välituntivalvontoihin, kolmivuotiaan kanssa ulkoleikkeihin ja omiin kävelyretkiin. Voi mikä ihanuus ja täydellisyys!

  • Hanna

    Pink Blush

  • Minna Huuhtanen

    Ehdottomasti Pink Blush! Piristää mukavasti kun on hämärää ja pimeää.. :) ihana oikeasti 🥰

  • Niina

    No ompa tyylikäs takki! Pink blush on ihan minun väri.

  • NaaNa❤️

    Oih mitkä värit🍡🦄🌦️ Tulis niin kovaan tarpeeseen, työssäni päiväkodissa. Pink blush😍
    Just mun värejä ja isot koot PLussaa👌

  • Maarit Kuisma

    Ensi katsomalta ei uskoisi sadetakiksi 🤩.
    Oma valinta olisi almond brown.
    Takki olisi kiva mm. koiran kanssa ulkoiluun ja kesärientoihin – koska Suomen kesä ☔

  • Piia

    Tuo mikä sinulla on päällä koko 46 olisi unelma

  • Lotta

    Tämä tulisi todellakin käyttöön. Tuo pink blush olisi ihana! :)

  • Siiri

    Pink Blush olisi ihana😍

  • Isabella

    Pink blush 😍

  • Iina

    Pink blush 💕

  • Nina Hakulinen

    Pink blush, ihana!

  • Marilia

    Pink blush sopisi mulle. Multa varastettiin täydellisin takki ikinä 😭 Piti vettä ja tuulta ja oli sopiva mitoitukseltaan. Siksi nyt sormetvarpaat ristissä, että voitan 🥰

  • Laura

    Pinkki olisi ihana ❤️

  • Veera

    Almond brown ehdottomasti🥰

  • Meri

    Almond Brown värisuosikkina. 😊

  • Heli Kara

    Sataispa pian jatämä takkipäälle 💗

  • Nelli Pikkarainen

    Pink Blush on ihana!

  • Salla Ruonala

    Onpas komia takki! 🧡 Almond brown olisi makian värinen 😁

  • Jenni

    Pink Blush, todella kaunis sinulla ja uskon että olisi myös ihana minulla 😍
    Lasten kanssa ulkoilua tulee tehtyä kelillä, kuin kelillä.. Tässä sen saisi tehdä tyylillä!

  • Niina Kotti

    Pink blush!… Ja koska olen omistanut sadetakin viimeksi lapsena, on vain jäänyt hankkimatta… Ja kuinka monesti olis ollu enemmän kun tarpeen!!

  • Catja

    Vaikka yleensä itsellä takit on aina tummia tai mustia, tuo Pink blush toisi kivasti väriä seuraavaan harmaaseen syksyyn❤️

  • Iia

    Wau! Pink blush on ihana🍬💓

  • Sonja

    Pink blush ♥️

  • Jonna

    Aivan mielettömän upea sadetakki 😍 Ehdottomasti Pink blush ulkoiluun lapsen kanssa kuin kaupunki käyttöön 🤩

  • Nita

    Ehdottomasti Pink Blush 😍

  • Kati Kuusmaa

    Vau miten upea sadetakki harmaisiin säihin 😍 valitsisin Pink Blushin piristämään pitkää marraskuutani ✨❤️

  • Sadekristiina

    Pinkki ehdottomasti upea, wau!!🥰😍

  • Katri Laakkonen

    Pink Blush 😍 aivan ihana lenkillä koiran kanssa.

  • Virpi Louet

    Pink blush. Päikän open unelma😍

  • Sari Maununiemi

    Pink Blus -väri ois ihqu!! 😍

  • Heta

    Ihana sadetakki 😍 Pink Blush auttaisi pitämään minut kuivana työmatkoilla.

  • Maijai

    Pinkkiä päälle!

  • Sari

    Pink Blush ehdottomasti, niiiin ihqu! 😍

  • Janina

    Tuo Pink Blush olisi kyllä mieleen, niin kaunis! 💕 Sadetakki on jäänyt ostamatta, sillä kivan näköistä ei ole löytynyt – nyt on…😍

  • Marjo Halttunen

    Almond Brown hienon värinen😍

  • Susanne Smeds

    Almond Brown sopisi täydellisesti minulle koiran ulkoiluttamistakiksi, veneilytakiksi ja ihan vaan sadetakiksi ihan mihin vaan sillä se on niin ihana💛🦋

  • ssaanaemilia

    Oi tuo almond brown olisi niin unelmatakki! Ihanat kuvaset!

  • Linda

    Pinkki, ihana sadepäivän piristys! :) <3

  • Riikka

    Ihana sadetakki! Ehdottomasti tuo Pink Blush🦄Kunpa voittaisinkin! 🍀❤️

  • Anna

    Pink Blush <3

  • Nina

    Almond Brown 👌

  • Milla

    Pink Blush kaunis takki tuuleen ja tuiskeeseen.

  • Sinni

    En ole omistanut sadetakkia sitten lapsuuden. Valitsisin Almond Brown- värin.

  • Mari

    Pink Blush on kiva!

  • Marjo

    Poni blush näyttää ihanan raikkaalta. Tää on niin kaunis, et takiahan voisi käyttää vaikka koko ajan.

  • Sara R.

    Eiiii, ihana takki 😍 tulee jotenkin jäätelö mieleen 😁 Pink blush-värin valitsisin minäkin ❤

  • Seppo

    Vaimolle sopisi, Pink Blush

  • Tiina

    Pink blush 🤗

  • Saana.maria

    Olisi aivan ihana piristys ja suoja sade säille 😍

  • Edith

    Pink Blush

  • P

    Oih. Kyllä se tuo pink blush mullekin kelpais. Sais jopa toivomaan sadesäitä 🙂

  • Paula

    Pink blush koossa 38 olis 👌😍

  • Rebekka

    🌟💫💛 PINK BLUSH 💛💫🌟 Todella upea ja kaunis sadetakki. Minun on pakko myöntää etten tällä hetkellä omista sadetakkia🙈 Varsinkin viimeisen syksyn ja talven aika olen herännyt todellisuuteen, kun olen ulkoiluiden jälkeen turhautuneena kuivatellut vaatteitani. Sadetakille todellakin olisi tarvetta😅 Minulle luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntä ja tämä päällä sitä tulisi varmasti fiilisteltyä vielä enemmän🏕🌟

  • Hanna P

    Kyllähän toi Pink blush olisi värinä ihana, ja Suomen keleihin, paljon ulkoilevana tämä tulisi tarpeeseen.

  • Henna

    Pink blush olisi ihana piristys sadepäiviin!

  • SannaPa

    Ihana takki! Pinkki on pop eli se olisi ehdottomasti valinta!

  • Kati

    Almond Brown!
    Aivan täydellinen takki Helsingin sateisiin talvisäihin.

  • Kati

    Almond Brown! Mukaan arvontaan siis..

  • Iina

    No ihana! Almond Brown olis oma valinta. Tän kanss viihtyis paremmin ulkona lapsen seurassa näillä Suomen talvikeleillä 😁

  • Ellen

    Almond Brown on enemmän mieleeni. Olisi ihana omistaa tyylikäs sadetakki. Tällä hetkellä ei tosin ole ollenkaan.

  • Maria U

    Almond brown😀

  • Essi

    Ehdottomasti tuo ihana pinkki 😍 ihan täykky! 💕🧜🏼‍♀️

  • Helena

    Wautsi, onpas todellakin upea!👍
    Pink on paras!👍

  • Jonna Tahvanainen

    Almond Brown

  • KaRo

    Pink blush on ihana!! Tarpeeseen tulis! :)

  • Vilhelmiina Leppäaho

    Kaunis! Väri pink blush.

  • Helena Tuuri

    Pinkki! ❤

  • Teija

    Pink blush on kaunis väri.

  • Nina

    Pinkki 🤩

  • Susa

    Pink Blush 😍

  • Veronica

    Almond brown

  • Pia

    Aivan ihana takki ja juur tua mikä on sinun päällä ❤️ Tarve olisi iso saada kunnon sadetakki itselleni 😍 esikoista vien joka arkipäivä eskariin kävelle 2.2 km. Sää on mitä on ☔⚡🌞olisi upea voittaa takki ❤️❤️❤️

  • Kukka

    Tää on aivan ihana!

    Näyttää tosi hyvälle sun päällä!

    Valintani olisi tuo ”Pink Blush”.

  • Outi

    Pink Blush

  • Satu

    Pink blush aivan ihana ja olisi tarpeen 4 km:n työmatkojani varten!

  • Heipaju

    Pink blush ehdoton suosikki!🍀🥰

  • Melina

    Oijj ihana 😍 almond brown!

  • Jenni

    Almond Brown olisi ihana.

  • Tanja Lindh

    Molemmat värit kauniit mutta pink blush kuitenkin mieluisampi
    Mukana kisassa 👍🏻

  • Sanni Kiiskilä

    Ihana takki! Pink blush ehdottomasti 🥰

  • Sini

    Pinkki😍

  • Milka

    Nyt on niin hyvät värivaihtoehdot, ettei ole suosikkia.. ehkä pink.. Tarve olisi takille!

  • Leila

    Ihana! 🤩 Pink Blush tietenkin.

  • Mia Honkanen

    Täydellinen! Pink blush mulle :)

  • Riikka Rautio

    Sininen

  • Jenna

    Pink Blush on ihana <3

  • Anniina

    Takki tulisi tarpeeseen työssäni päiväkodissa! Värivalintani on Pink Blush.

  • Zeynep

    Pink blush👍🏻

  • Arja Jylhä

    PinkkiBlush on upea

  • Sara

    Pink blush! 😍😍

  • Niina

    Ihana takki! Ja kerrankin tarpeeksi pitkä malli! Pink Blush tulisi minulle 💖

  • Inkeri

    Pink Blush näyttää hyvältä

  • PiiaHa

    Oi, tuo postauksessa oleva väri olisi ihana. Sopisi täydellisesti töihini, olen päiväkodissa töissä.😊👍

  • Ella

    Pink blush olisi aivan ihana!!! 😍😍

  • Riikka

    Vau! Pinkki!

  • Enni

    Pink blush ehdottomasti, täällä maalla olisi takille kovasti käyttöä.

  • SaraR

    Pink Blush, söpö!

  • saya

    On kyllä upea :) Almond brown olisi mun valinta!

  • Anu

    Pink blush 😍 Ihana sinä!

  • Sari

    Almond Brown tulisi tarpeeseen😊

  • KooJiiPee

    Tällaisena talvena kuin tämä on etelä-Suomessa ollut niin tälle takille olisi paljon käyttöä, Pituuskin miellyttää :) Värin kanssa onkin sitten vaikeampi valita, mutta ehkä almond brown olisi enemmän minun juttuni :)

  • Jenni

    Pink Blush! 😍

  • Mari

    Pinkki unelma❤️

  • Anne

    Ihana takki, mielelläni olen arvonnassa mukana. 🌸 Valitsisin sini-ruskean värin ja koon 42.

  • Mari Herrala

    Almond Brown sopisi omaan tyyliin😍 siis aivan ihana tämä!! Alkaa jopa vähän odottamaankin sade säitä🙈

  • JennaO

    🤩 Almond Brown sopis mulle! Pinkki värin on ehkä liikaa punoittavan naamani pariksi. Kiva, että tällaisia säätakkeja saa tyylikkäinä :)

  • Enna

    Pink Blush olisi ihana😍 en omista tuollaista

  • Jonna

    Ooo ehdottomasti tahtoisin itselleni tuon kyseisen takin Pink Blush värinä, jotta lapsen kanssa kivempi touhuta ulkona vaikka taivaalta sataisi mitä 🤩😍

  • Paula

    Pink Blush olis ihan bliss!

  • Jenni

    Pink Blush, aivan ihana ja pirtsakka takki sadekeleihin. 😍

  • Mikaela

    Aivan ihana takki ja juuri tuo Pink Blush väri sopisi minulle.

  • Anu

    Almond Brown ois ihana😊 tämmöinen tulisi tarpeen lasten kanssa ulkoillessa👍

  • Sofia

    Ei paljoa voisi sadetakki kauniimmaksi mennä! <3 Pink Blush olisi minun valintani😍

  • Terhi J.

    Tämä pink blush olis kiva 😍

  • Mia

    Ihana! Pink Blush on valintani 🥰

  • Inka H.

    Pink Blush 😍

  • Suvili

    Aivan upea takki ja vaikuttaa hyvin käytännölliseltä! Almond Brown olisi värivalintani.

  • Pihla

    Pink Blush tietenkin! Mulla on nyt ekaa talvea käytössä Didriksonsin parkatakki ja se on ollut kyllä ihan super :)

  • Laura

    Ihana takki! Pink blush olisi minulle sopiva väri 😊

  • Tiia

    Hei wau mikä takki ! ❤️ Huippua et se on vielä tuollainen pitkä malli, niin suojaa kunnolla. Tää ratkaisi kertaheitolla mun koiran ulkoilutusongelmat sadesäällä, kun ei ole mitään järkeviä vedenpitäviä vaatteita. Varsinkin, kun täällä etelässä on ikuinen lokakuu ! :D Almond Brown on mun lemppari! ❤️

  • Piia Heikkinen

    Pink Blush on aivan ihana 😍 Pirteyttä sadepäiviin!

  • Kirsi

    Kumpi väri vain kävisi, ihania ja ulkoiluun sopivia!

  • Sallamaria

    Pink Blush olisi täydellinen! ❤️ Kiitos kun avasit heidän valmistusmenetelmiään! Huippua kuulla, että he kehittävät ekologisempaan suuntaan!

  • Heidi Helander

    Pink blush! Tarvitsisin kunnon sadetakin, kun leikin päivät pitkät pojan kanssa ulkona :)

  • Riitta Siirtola

    Pinkki ois kiva väri se kun on lempivärini

  • Sofia

    Sininen on kyllä upea! Tuollainen sadetakki kestäisi kyllä varmasti lopun elämää. ❤
    Hienoa myös, että pyritään vihreämpään valmistukseen.

  • Noora

    Olen käyttänyt Didriksonsin perus parkatakkia vuosia. Ihana, toimiva ja kestävä perusvaate 😍
    Uusi sadetakki tulisi kuitenkin tarpeeseen. Valitsisin Almond Brownin koossa 42.

  • Sipa

    Pinkki ehdottomasti!

  • Merja Partanen

    Aivan ihana! Kumpi väri vain kävisi. Jos arpaonni osuisi kohdalle, niin saattaisin antaa ehkäpä arvonnan järjestäjän valita sadetakin värin! 😊

  • Sanna K

    Pink blush💖

  • Irina Patrikainen

    Pink blush 🤩

  • Sini

    Almond brown, koko 40

  • Kati Jalaja

    Aican ihana takki ja sinisävyisen valitsisin 😍 koossa 42/44

  • Jonna

    Mukana! Pink blush ois ihana ❤

  • Elisa Aarnio

    Mukana ja pink blush tottakai! 🥰

  • Jenni

    Aivan ihana sadetakki! Pink blush olisi valintani :)

  • Marsu

    Pink Blush ❤️

  • Tulitikkutyttö

    Pink Blush on aivan ihana! (:

  • Soikku

    Pink blush on ihana!

  • Linda

    Maailman söpöin takki! 😍 Pink blush erityisesti.

  • Katariina Trygg

    Pinkki olis minun mieleen ❤️

  • Krista

    Pink Blush minulle! 😍

  • Aino

    Pink blush todellakin! Aivan uskomattoman kaunis takki 😍

  • Päivi

    Almond Brown minulle! 🙂

  • Noora K.

    Almond Brown 😍

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle