Senhän piti olla miltei mahdotonta – kuinka raskaus onnistui?

Tuijotan ruudulla kiivaasti välkkyvää pistettä. Se on lapsemme sydän. Ruudulla näkyy pavun näköinen täplä. Se on lapsemme. Hän on 3,8 millimetrin mittainen.

Kätilö onnittelee ja sanoo, että raskaus on juuri siellä missä pitääkin. Kaikki on hyvin.

Tunnen elämäni suurimman helpotuksen virtaavan kehoni läpi. Katson puolisoani ja hänenkin silmänsä ovat täyttyneet kyynelistä. Puristamme toisiamme käsistä.

Elämäni pelottavimmat kaksi viivaa

Kaksi viikkoa aiemmin olin tajunnut menkkojeni olevan pari päivää myöhässä. Olin ajatellut, että tuskinpa raskaus vielä tärppää.

Silti. Käydessäni nukkumaan tunsin sisimmässäni vahvasti, että nyt se on tapahtunut. Olen raskaana. Aamulla teen sen testin ja se on positiivinen.

Aamulla kaksi viivaa piirtyi testin näyttöön hetkessä. Aloin itkeä hysteerisesti. Olin shokissa. Samaan aikaan aivan ällikällä lyöty, pelosta suunniltani ja onnellinen. Mehän olimme luulleet tämän olevan miltei mahdotonta.

Matala hedelmällisyys ja liuta muita ongelmia

Tein kesällä Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkärin ehdotuksesta hedelmällisyystestin, joka paljasti hieman yllättäen hedelmällisyyteni olevan matala. En välttämättä voisi saada lapsia.

Lisäksi minulla oli taustalla vaikea kohdunulkoinen raskaus sekä sen aiheuttamat munajohdinvauriot, mahdollinen endometrioosi, sairastettu klamydia, matala ferritiini eli varastorauta ja lievä ylipaino.

Kohdunulkoisen raskauden jälkeen minulla oli tilastojen mukaan noin 40-70 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi. Kun kaikista raskauksista noin 1,5-2 prosenttia on kohdunulkoisia, minulla oli noin 10-15 prosentin mahdollisuus, että kohdunulkoinen raskaus uusiutuu.

Hedelmällisyyteen kaikkein eniten vaikuttava tekijä on naisen ikä. 30-vuotiaana minulla oli 17 prosentin mahdollisuus raskautua yhden kierron aikana.

Jos aiemmin mahdollisuudet olivat huonoimmillaan 40 prosenttia, mitä ne olisivat vielä matalalla hedelmällisyydellä ja liudalla muita ongelmia?

Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri määräsi minut välittömästi rautainfuusioon. Raudanpuute oli ollut minulla kohdunulkoisesta raskaudesta lähtien ja suolistosairauden takia suun kautta otettu rauta ei imeytynyt.

Lisäksi hän suositteli, ettemme odottaisi enää hetkeäkään. Olimme alun perin ajatelleet, että lapsi on ajankohtainen vuoden, parin päästä. Ensin pitäisi päästä pidemmälle reissulle, vakiinnuttaa tuoreen yritykseni liiketoiminta ja puolisoni valmistua. Mutta kaikki nuo suunnitelmat pyyhkiytyivät hetkessä pois. Ne tuntuivat täysin merkityksettömiltä.

Meidän pitäisi aloittaa yrittäminen heti.

Lääkäri antoi meille puoli vuotta aikaa. Jos siinä ajassa en raskautuisi luonnollisesti, menisimme jatkotutkimuksiin ja aloittaisimme mahdolliset hoidot.

Kaikkien faktojen ja tilastojen edessä olin lohduton ja varma siitä, että tarvitsisimme apua. Laskin todennäköisyyksiä. Ne olivat luonnollista raskautumista vastaan.

Kello sisälläni alkoi raksuttaa.

Secret Mission – Code name: Bun

Lähdin projektiin luonteelleni ominaisella tavalla: suunnitelmallisesti. Tankkasin tietoa. Latasin ovulaatioapin ja aloin kalenteroida ovulaatiotani. Pissasin ovulaatiotikkuun ja seurasin hedelmällisyystasoani. Lähetin miehelleni kalenterikutsun nimellä Secret Mission – Code name: Bun.

Kun olimme kuukauden suorittaneet tätä viimeiseen saakka hiottua raskautumisprojektia ja tuloksena olivat menkat, olin musertunut. Heitin heti hanskat tiskiin ja itkin mieheni sylissä, että nyt meillä on enää viisi kuukautta aikaa. Lietsoin paniikkia sisälläni.

Lapselliset ystäväni rauhoittelivat. Mun pitäisi yrittää stressata vähemmän ja antaa luonnon hoitaa. Kamppailin ajatusta vastaan, koska luontohan oli jakanut meille aivan paskat kortit. Miksi luottaisin siihen? Ei, kyllä tämä nyt piti ottaa itse haltuun.

Ihan kuin elämää voisi suunnitella ja ennustaa. Mutta mietin vain realiteetteja.

Lähdin suorittamaan ”stressittömämpää” raskautumista. Varasin kahdeksi seuraavaksi kuukaudeksi ovuulatioajalle hotellihuoneen. Ajattelin, että mehän olemme reissussa aina kaikkein rennompia. Kyllä se sitten tärppää!

Pariterapia

Kävimme syksyn pariterapiassa. Menimme sinne käsittelemään vanhat, kehää kiertävät kelat ja varautumaan tulevaan. Halusimme työkaluja kaiken mahdollisen varalle.

Olemme reilun seitsemän vuoden suhteemme aikana käyneet läpi monia vastoinkäymisiä, joista suurin osa on ollut minun mörköjäni. Olen sairastanut masennuksen, käsitellyt lapsuuteni traumoja ja edellisiä suhteitani.

Mieheni on joutunut olemaan se vankka tukipilari, johon olen nojannut. Hän on kannatellut minua.

Roolit ovat etäännyttäneet meitä. Minä olen viihtynyt yksin liiankin hyvin mustassa maailmassani ja mieheni on pitänyt kiinni tukijan roolistaan.

Emme halunneet, että lasten hankinta menee samalla roolituksella. Halusimme jakaa sen ja olla toistemme turvana. Toivoin, että mieheni uskaltaisi myös olla heikko ja näyttää tunteensa.

Terapia oli parisuhteemme paras investointi (mutta se onkin sitten jo eri tekstin aihe).

Terapeutti auttoi minua oivaltamaan sen, että kammasta päiviä napsimalla en tee meidän kummankaan, minun tai mieheni, oloa hyväksi. Projekti oli juuri niin suorittamista kuin miltä se kuulostaakin.

Päästin langoista irti. Päätin, että katsotaan nyt.

Paria viikkoa myöhemmin tein positiivisen raskaustestin.

Kahden viikon piina

Tehtyäni positiivisen raskaustestin otin heti yhteyttä Naistenklinikalle. Kerroin heille taustoistani ja että minun pitäisi saada verikoe, jotta raskaushormonin määrä voitaisiin tsekata. Se antaisi osviittaa raskauden sijainnista. He rauhoittelivat ja sanoivat, että koska olen oireeton, voin seurata oloani pari viikkoa ja tulla sitten varhaisultraan tarkistamaan tilanteen. He myös valoivat minuun uskoa, että mitään pahaa ei vielä näillä viikoilla voisi tapahtua, vaikka raskaus olisi kohdunulkoinen. En joutuisi käymään samaa painajaista läpi kuin aiemmin.

Silti viikot tuntuivat piinallisilta. Emme uskaltaneet mieheni kanssa iloita täysillä. Hän kyllä yritti piristää tuomalla kotiin ison kukkakimpun ja valkoisen potkupuvun, jossa on pieniä karhuja sekä valkoiset, pienenpienet tumput. Niitä me tuijottelimme illat ja annoimme itsemme sukeltaa hetkeksi haavemaailmaan, jossa vauvalla olisi kaikki hyvin.

Raskaus oikeassa paikassa

Varhaisultran jälkeen uskalsimme taas hengittää. Rutistimme toisiamme tiukasti ja itkimme ulos pelon ja jännityksen. Juhlistimme uutista kakkukahveilla. Istuimme kiherrellen Töölön Fazussa ja tuijotimme ultrakuvaa silmät sydäminä.

Hän, pienenpieni papu, oli oikeassa paikassa kohdussa. Se, minkä piti olla miltei mahdotonta, olikin nyt täyttä totta.

Kiinnostavatko raskausaiheet teitä? Millaiset kiinnostaa? 

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Meikki ja hiukset: Miia Johansson

Kukkakruunu ja kukat: Studio Viivi

Kimono: Uhana Design

Alusvaatteet: omat

Inka I

Katso myös:

Hedelmällisyystesti paljasti karun totuuden: En ehkä voikaan saada lapsia

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää hedelmällisyydestä

Perheen perustaminen vai ikuinen nuoruus – onko sullakin ikäkriisi?