Hedelmällisyystesti paljasti karun totuuden: En ehkä voikaan saada lapsia

17/09/2019
Kaupallisessa yhteistyössä: Felicitas Mehiläinen

Odotan junaa Parikkalan asemalla. Puhelimeni soi. Tiedän heti tämän olevan se puhelu.

Soittaja on lapsettomuusklinikka Felicitas Mehiläisen lääkäri Liisa Häkkinen, jonka vastaanotolla olin pari viikkoa aiemmin käynyt hedelmällisyysneuvolassa.

Olin käynyt hedelmällisyydestäni kertovassa AMH-mittauksessa, ja Liisa soitti testin tuloksista. Sydämeni alkoi hakata vimmatusti.

Liisan sanat saavat kehoni vapisemaan. Vaivun kaksin kerroin ja nielen kyyneleitä. Tuntuu kuin happi pakenisi keuhkoistani.

Tulosten mukaan hedelmällisyyteni on matala. En välttämättä voisi saada lapsia.

Äkillinen viha leimahti sisälläni.

En ollut hetkeäkään miettinyt, että tulos olisi huono. Koin, että olen kokenut vastoinkäymisiä ihan riittämiin: raju kohdunulkoinen raskaus, vaikeuksia ehkäisyssä sekä vuosia jatkuneet kovat kivut, joiden taustalla on munajohdinvauriot tai endometrioosi.

Nyt vielä tämä!

Mikä AMH-mittaus?

AMH:n eli Anti-Mullerian hormonin pitoisuus veressä kertoo jäljellä olevien munarakkuloiden ja munasolujen määrästä. Ikäisilläni 30-34-vuotiailla naisilla viitearvo on 0.58–8.13 µg/l. Minun arvoni on 1,1 eli keskimääräistä matalampi.

Liisa sanoo kuitenkin topakasti, ettei suostu epäilyttä hyväksymään mittaustulosta.

Tulos on ristiriitainen sen suhteen, mitä hän oli ultraäänitutkimusta tehtyään nähnyt: munasarjani näyttivät hyviltä ja munarakkuloita oli hyvä määrä.

Hän pohtii, voiko käyttämälläni, keltarauhashormonia sisältävällä hormonikierukalla Jaydessilla olla vaikutusta asiaan.

Duodecimin mukaan yhdistelmäehkäisyvalmisteiden eli estrogeenia ja keltarauhashormonia sisältävien e-pillereiden, ehkäisyrenkaan tai ehkäisylaastarin käytön aikana AMH-pitoisuus voi laskea 10-30 prosenttia ja pidempikestoinen käyttö ilman taukoja laskea pitoisuutta jopa puoleen normaalista.

Mikä lapsettomuutta aiheuttaa?

Pari viikkoa aiemmin Liisan vastaanotolla keskustelimme hedelmällisyydestäni. Liisa kyseli terveydestäni, perintötekijöistä ja sukurasitteista, elämäntilanteestani, elämäntavoistani ja suunnitelmistani perheen perustamisen suhteen.

Liisa kertoi, että maltillinen alkoholin käyttö, tupakoimattomuus sekä säännöllinen liikunta edistävät hedelmällisyyttäni.

Heikentäviä seikkoja onkin sitten aika pitkä lista: ikä, kohdunulkoinen raskaus, munajohdinvauriot, mahdollinen endometrioosi, sairastettu klamydia, matala ferritiini eli varastorauta, lievä ylipaino ja nyt tämä uusin tulokas eli matala AMH-taso.

Lue täältä, kaikki, mitä sinun pitää tietää hedelmällisyydestä.

Kaikkein merkittävin hedelmällisyyteen vaikuttava tekijä on naisen ikä. Olemme hedelmällisimpiä 20-25-vuotiaina. Nyt kolmekymppisenä minulla on periaatteessa 17 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi yhden kierron aikana.

Kohdunulkoisen raskauden ja munajohtimen repeämisen jälkeen minulla on tilastojen mukaan noin 60-70 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi. On myös noin 10 prosentin mahdollisuus, että kohdunulkoinen raskaus uusiutuu. Tavallisesti kaikista raskauksista noin 1,5-2 prosenttia on kohdunulkoisia.

Jos tulisin raskaaksi ja tekisin kotona positiivisen raskaustestin, minun täytyisi marssia samana päivänä labraan tekemään raskaustesti verestä. Viikon sisään minulle olisi tehtävä ultraäänitutkimus, jolla raskauden paikka varmistettaisiin.

Pelkään suunnattomasti sitä, että raskaus olisikin munajohtimessa. Kerran kokemani painajainen toistuisi.

Mutta paras keino pelon voittamiseen on vain mennä sitä päin. En voi antaa pelon voittaa. Ja enhän minä tai kukaan ammattilainenkaan voi katsoa kristallipalloon ja etukäteen tietää, miten käy.

Liisan mukaan kohdunulkoisen raskauden on voinut aiheuttaa aiemmin sairastamani klamydia tai sitten minulla voi olla endometrioosia.

Endometrioosia Liisa epäilee kovien kipujen takia, jotka alkavat ovulaatiosta ja jatkuvat kuukautisiin saakka. Selkeää endometrioosia on 25-30 prosentilla naisista. Tutkimusten mukaan jopa kahdeksalla naisella kymmenestä on endometrioosin kaltaista kudosta. Endometrioosia on eri vaikeusasteista ja sitä ilmenee eri paikoissa. Liisan mukaan lapsettomuuspotilaista jopa 50 prosentilla on havaittu endometrioosia.

”Se, että sinulla on ollut raskaus, vaikkakin kohdunulkoinen, on toivoa antavaa. Olet kuitenkin perusterve ja vielä nuori”, Liisa lohduttaa.

Lisäksi olen kärsinyt kohdunulkoisesta raskaudesta saakka raudanpuutteesta. Se tosin huomattiin kunnolla vasta vuosi sitten. Söin vuoden rautalisää, mutta rauta ei imeytynyt suolistovaivojeni vuoksi eikä ferritiini noussut millään. Liisa suositteli, että ennen kuin harkitsen lasten hankintaa, ferritiini pitäisi nostaa vähintään 30 µg/l. Matala ferritiini voi nimittäin vähäisesti nostaa keskenmenoriskiä ja hankaloittaa raskautumista.

Tärkeintä on, että nyt tiedän

Nyt käsiteltyäni kaikkia noita hedelmällisyyttäni heikentäviä tekijöitä, rintaa alkoi taas puristaa. Asia on todella kipeä. Olen vielä vereslihalla tämän kaiken suhteen, mutta haluan puhua tästä. Olla esimerkki ja herättää teidät pohtimaan omaa hedelmällisyyttänne.

En nyt kehota mihinkään synnytystalkoisiin, mutta jos haluatte nyt tai tulevaisuudessa lapsia, ja hedelmällisyys mietityttää, käykää lääkärin juttusilla. Tehkää tuo AMH-mittaus. Se tieto maksaa vain 100 euroa.

Puhuin teille pari viikkoa sitten ikäkriisistäni: perustaako perhe vai jäädäkö ikuiseen nuoruuteen. Täytyy sanoa, että tämän uutisen myötä ikäkriisi haihtui ilmaan. Puff! Toki mietin, että mitä jos olisin tiennyt tämän aiemmin. Mutta en tiennyt enkä voi sille enää mitään. Turha murehtia. Hetken surin myös sitä, etten ole nuorempi. Mutta no, sillekään ei oikein voi mitään. Jossittelu on turhaa. Siihen on kuitenkin syynsä, miksi emme ole yrittäneet lasta aiemmin.

Tärkeintä on, että nyt tiedän.

Olen niin suunnattoman kiitollinen Felicitas Mehiläiselle ja Liisa Häkkiselle mielettömän hyvästä hoidosta ja siitä, että testi tehtiin. Nyt tiedän, että tapahtui mitä vain, olemme hyvissä käsissä. Olisi ollut murskaavaa alkaa yrittää lasta muutaman vuoden päästä vain huomatakseen, että hedelmällisyyteni on tippunut pohjalukemiin. Nyt toivoa vielä on. Vaikka todennäköisyydet ehkä ovat meitä vastaan.

lapsettomuus

Yhdessä

Juna nytkähtää liikkeelle Parikkalasta. Olen mieheni syleilyssä ja annan itkun tulla. Katson ikkunasta ohivilahtavaa maisemaa. Pohjois-Karjalan kesä on kauneimmillaan: tyynet, siniset järvet, jylhät vaarat, kukkivat niityt ja täyteen kukoistukseensa puhjenneet koivut. Tämä on kotini, sielunmaisemani. Täällä olen syntynyt, tänne olen juurtunut ja tätä kaipaan. Koen, että niin kovasti rakastamani maisema irvailee minulle. Se on kaikkea sitä, mitä minä en ole. Koen oloni tyhjäksi ja yksinäiseksi.

”Et saa jättää minua yksin”, vannotan miestäni nyyhkytyksen lomasta.

Hän nyökkää ja sanoo, että ei tietenkään. Yhdessä tässä ollaan.

Olemme käyneet suhteemme aikana läpi monia karikoita. Olen sairastanut masennuksen ja saanut sen aiemmin mainitsemani kohdunulkoisen raskauden. Näissä tilanteissa mieheni on ollut se vankka, luotettava puu, johon olen painanut pääni. Hän on kannatellut minua.

Minä olen ollut se uhri. Sysimustassa metsässä tarpova.

Roolit ovat myös etäännyttäneet meitä. Minä en ole päästänyt miestäni mustaan maailmaani ja hän on pitänyt kiinni tukijan roolistaan. Pitänyt pystyssä, kun olen horjunut.

En halua, että tämä tilanne on samanlainen. Meidän on oltava tässä yhdessä. Toivon, että myös hän uskaltaa olla heikko ja antaa minun lohduttaa. Haluan tietää, miltä tämä hänestä tuntuu ja jakaa kokemuksen. Olla toistemme tuki. Kysyn, haluaako hän yhä olla kanssani, jos en voi saada lasta.

Tietysti, hän sanoo.

Se riittää minulle.

lapsettomuus

***

Suosittelen todella lämmöllä AMH-mittauksen tekemistä, jos oma hedelmällisyys mietityttää. Mittauksen hinta on 100 euroa ja se otetaan verestä alkukierrosta. Voit lukea aiheesta täältä lisää.

Jos taas tuntuu, että aihe ei ole vielä ajankohtainen ja harkitset lastenteon lykkäystä mutta haluaisit kurkistaa tulevaisuuteen, voit tehdä Fertify-testin. Se ennustaa tulevaa hedelmällisyyttä kertoen, millainen riski on ennenaikaiseen munasarjatoiminnan hiipumiseen ja varhaiseen menopaussiin. Näyte otetaan syljestä. Se maksaa 320 euroa.

Täältä voit varata ajan Felicitas Mehiläisen hedelmällisyysneuvolaan keskustellaksesi hedelmällisyydestäsi ja tehdäksesi testit.

Lähteet: Duodecim, Felicitas Mehiläinen, Käypä hoito

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

Senhän piti olla miltei mahdotonta – kuinka raskaus onnistui?

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää hedelmällisyydestä

Perheen perustaminen vai ikuinen nuoruus – onko sullakin ikäkriisi?

Kohdunulkoinen raskaus vei melkein henkeni

Kohdunulkoinen raskaus sai minut pelkämään vuosia – näin vapauduin

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Outi

    Alhaiseen ferritiiniin ja IBS liittyen, itsellä siis myös molemmat. Löysin suuhun suihkutettavan rautavalmisteen, sitä varmaan kannattaa kokeilla, jos perinteiset rautatabletit ei käy. Itsellä ollut suihke niin vähän aikaa käytössä, että tuloksia en pysty vielä sanomaan.

    • Inka I

      Hei, kiitos kommentistasi :) Mä oon kans käyttänyt suihketta pari pulloa, mutta konsultoin siitä lääkäriä ja hän sanoi niiden olevan yhtä turhan kanssa. Mutta en sitten tiedä! Oletko käynyt lääkärissä?

      • Emilia

        Eksyin tänne jotenkin ja halusin piipahtaa kertomaan, että ferritiiniin ja rautaan erikoistunut lääkärini sanoi samaa: suihkeet on hyödyttömiä niiden pienen rautamäärän takia, eikä rauta imeydy tehokkaasti limakalvoilta.

        Kärsin myös IBS:stä ja alhaisesta ferritiinistä (arvo oli 11), käynyt nyt kahdesti rautainfuusiossa. Ensimmäisen kerran jälkeen nousi arvoon 68, mikä ei ollut huikea nousu raudanpuutteen kroonisuuden takia. Parin viikon päästä uudet verikokeet nähdäkseni, josko toinen yritys olisi nostanut arvot yli 100. Suosittelen infuusion harkitsemista, mikäli kokee itselleen sopivaksi menetelmäksi.

        • Inka I

          Hei Emilia! Joo, mulle sanoi myös rautalääkäri :) Toki, jos tabletit ei sovi ja infuusioon ei kaikki pääse, on pakko käyttää jotakin. Nautin myös nestemäistä rautaa lääkärin suosituksesta useamman kuukauden, koska se oli hellempi vatsalle ja se nosti ferritiiniä kyllä mutta todella hitaasti. Ja menkat aina romahdutti arvot.

          Mä kävin sitten myös tossa infuusiossa ja yksi kerta ponnautti arvot. Harmi, että sä oot joutunu käymään useamman kerran, mutta toivotaan, että ne on nyt noussut paremmin. Menitkö infuusioon yksityisen vai julkisen sektorin kautta? Mä en ois julkiselta koskaan infuusiota saanut, koska hemoglobiini oli ja on hyvä. Yksityiselläkin joutui kyllä hieman pyytelemään.

  • Marian

    Ihanaa Inka miten rohkea nainen olet ❤️ Kirjoitat hyvin henkilökohtaisista asioista vertaistukea antaen. Paljon tsemppiä blogin ja elämän haasteiden kanssa!

    • Inka I

      Voi, kiitos Marian! <3 <3 Ihanaa, jos pystyn tarjoamaan vertaistukea. Se on mulle todella tärkeää! Kiitos todella, todella paljon <3 Ihanaa, että olet siellä!

  • emzi

    Ihanaa että kirjoitat tästä aiheesta <3 On niin tärkeetä puhua tästä ! Toivon teille molemmille kaikkea hyvää!

    • Inka I

      Hei emzi, kiitos kommentistasi <3 Mulle oli todella tärkeää nostaa tämä aihe esiin. Kiitos niin, niin paljon <3

  • Nanna

    Inka hyvä. Ihmettelen miksi juokset testauttamassa hedelmällisyyttäsi etukäteen. Tiedostat jo tietyt seikat, jotka vaikuttavat hedelmällisyyteesi. Eikö kannattaisi vain keskittyä olennaiseen, eli petipuuhiin miehesi kanssa? Yritän tällä vain sanoa sitä, että raskauden mahdollisuus on todennäköisempi ilman stressiä. Nyt nämä epätoivotut uutiset saavat sinut stressaamaan jo aiheesta, ehkä ilman mitään syytä. Naisen biologia on oikukas, lisääntyminen joskus vieläkin mystisempää. Hienoa kuitenkin että puhut tästä aiheesta, tsemppiä!

    • Inka I

      Hei Nanna! En oikein tiedä, miten reagoida tähän kommenttiin. Alku on asiaton, loppu asiallinen ja kiva. Jos puhun näin herkästä asiasta tarjoten ja toivoen vertaistukea, en kaipaa arvostelua tai tuollaisia neuvoja. Hedelmällisyys ja perheen perustaminen on henkilökohtainen asia.

      Asiat voi myös sanoa monella tapaa. Uskon siihen, että stressillä on vaikutusta raskautumiseen. Mutta en osaa edes kuvitella, miten iso stressini olisi ollut parin vuoden päästä, jos olisin saanut tietää, että hedelmällisyyteni on 0.

      On totta, että biologia on oikukas ja keho ihmeellinen. Kiitos!

      • Laura

        Nyt pakko kysyä,millä tavalla edellinen kommentti oli asiaton?
        Toivon sulle kaikkea hyvää, mutta Andyn opit sosiaalipornosta iskeytyi toisiin paremmin kuin toisiin. Rauhaa odotukseen ja toivon että em joudu lukemaan kuinka sun vauvalla on kaikki mahdollinen.

        • Inka I

          Olet oikeassa, se ei ollut asiaton. Se tuntui jollain tapaa alentavalta. Olin vielä tuolloin vereslihalla asian suhteen, kuten tekstissä kerroin ja toivoin hienotunteisuutta. Mutta toki itsepähän asiasta puhuin.

          Nyt en aivan ymmärtänyt, mitä tarkoitat. Se, että puhun hedelmällisyydestä, lapsettomuudesta ja lasten hankkimisesta omassa blogissani on sosiaalipornoa? Erikoista.

          Ja mitä tarkoitat, että toivot, ettei lapsella ole kaikki mahdollinen? Sairauksia vai? Kiitos huolestasi.

          Kaikkea hyvää sinulle, Laura!

  • Elina

    Oon samanikäinen ja samastun kyllä kovasti noihin ikäkriisipohdintoihisi. Kiitos kun kirjoitat aiheesta rohkeasti! Varmaan mittaisin itsekin nuo AMH-arvot, jos testin ilmaiseksi saisi… Toisaalta sitten en todellakaan halua mittauttaa niitä, elleivät ne välttämättä edes kerro totuutta, vaan lisäksi pitäisi vielä ultrata. Voisi tulla vaan turha stressi, kun eihän ne oo kuin ennustuksia ja todennäköisyyksiä.

    Se kiinnostaisi ehkä testata, että ovuloinko edes :D Kierto kun on aika lyhyt. Jos tietäisi varmaksi, ettei voi tulla raskaaksi, ei tarvitsisi stressata siitä, että pitäisikö nyt kuitenkin kohta yrittää, vaikka ei olekaan ollenkaan oikea hetki. Huoh.

    • Inka I

      Kiitos kommentistasi Elina! Ihanaa, etten ole asian kanssa siis yksin. Mulle oli tärkeä puhua tästäkin asiasta, koska kaipasin itselleni tukea mutta halusin myös tarjota mahdollisuuden siihen muille. On ollut tosi voimauttavaa kuulla muiden kokemuksia <3

      Oletko kokeillut päästä gynelle ihan kunnallisen kautta selvittääksesi tuota ovulointia? Nämä on monimutkaisia, hankalia ja hyvin henkilökohtaisia asioita. Toivon sulle tsemppiä selvitykseen ja tulevaan <3

  • marrikka

    Hei, halusin vain sanoa, että matala AMH ei ole niin iso este kuin mitä lääkäri ehkä antaa ymmärtää. Toki todennäköisyys tulla raskaaksi on huonompi, mutta toisaalta, et tarvitse kuin yhden hyvän munasolun raskaaksi tuloon.

    Itse sain keväällä kuulla, että matalan AMH tason (olematon) ja iän (>40v) takia mitään IVF hoitoja ei kannata yrittää, eikä yhteiskunta niitä edes maksaisi, ja että ainoa järkevä vaihtoehto on lahjamunasolu. Ja sitä ei saa hankittua kuin yksityisklinikalla, ja hintaa sille kertyy 8.000 eurosta ylöspäin… Kesällä söin 3kk DHEAta, eikä tärpännyt silloin, ja pitempää kuuria lääkäri piti ihan turhana. Että se siitä sitten, ajattelin. Paras alkaa varata aikaa jonnekin klinikalle…

    Nyt olen yllättäen kuitenkin raskaana! Ja siis ihan tavalliseen tapaan, kotikonstein, monen vuoden yrittämisen jäljeen. En tietenkään vielä tiedä, miten raskaus tästä etenee, vasta 6. viikko menossa, ja ymmärrän riskejä on toki paljon, mutta ekat esteet on sentään selvitetty.

    Halusin siis vain rohkaista; sanoa, että sitkeällä yrittämisellä voi päästä tuloksiin, vaikka todennäköisyydet olisivatkin huonot. Jokainen kierto on ainakin mahdollisuus yrittää. :)

    • Inka I

      Oi, onnea aivan mielettömän paljon!!! <3 <3 <3 Ja kiitos niin paljon, että jaoit tarinasi. Itku tuli täällä sanoistasi ja kokemuksestasi. Olen todella onnellinen puolestasi ja tarinasi kertoo, että naisen keho on ihmeellinen.

      Näin mäkin olen ajatellut, että vaikka AMH on matala, tarvitaan vain se yksi laadukas munasolu oikeaan aikaan.

      Kiitos rohkaisusta ja ihanaa odotusta!

  • Minz

    Moi Inka, kurjoitan sinulle juuri paraikaa Naisten klinikalta, 2. Endometroosileikkauksen jälkeen.
    Olenme yrittäneet lasta jo useamman vuoden, minulla ikää samat 30vuotta. En ole tehnyt yhden yhtä positiivista raskaustestiä tänä kolmen vuoden aikana.

    Minulle tehtiin 1.endometroosileikkaus Lokakuussa. Kaikki meni hyvin. Yritimme kotikonstein muutaman kuukauden ja minulle tehtiin inseminaatio eli kevyt hedelmöityshoito, joka epäonneksemme laukaisi minulle pahan sisäsynnytintulehduksen. Nyt tilanteemme on aika huono, koska tulehdus on tehnyt paljon tuhoa. Lääkärit pohtii voidaanko minulle tehdä ivf-hoitoa mihin nyt seuraavaksi edettäisiin, koska saanko siitä komplikaationa uuden tulehduksen.
    Olen kaikkien labratestien mukaan täydellisessä hedelmällisyystilanteessa, mutta tämä perkeleen endo pilaa kaiken! Olen erittäin lieväoireinen, mutta endo on silti ärhäkkä.
    Halusin vain jakaa tarinani miten raskasta tätä on käydä läpi. Kaverit raskautuu yhtenään max puolessa vuodessa ja me ollaan tahkottu jo vuosia. Ei sillä ettenkö olisi iloinen heidän puolestaan, mutta muiden onnistuminen muistuttaa omasta epäonnistumisesta. Se satuttaa!

    Tsemppiä teille ja toivotaan, että saatte vielä toivomanne pienokaisen, ennemmin tai myöhemmin!

    • Inka I

      Hei Minz! Olen niin pahoillani, viestisi oli mennyt roskapostien joukkoon ja löysin sen sieltä äskettäin. Onpa kurjaa, etten nähnyt sitä heti.

      Miten voit? Miten leikkaus meni ja kuinka olet siitä toipunut? Jos et halua kertoa tässä, voit laittaa mulle myös meiliä [email protected]. Juttelen mielelläni :)

      Olet joutunut kyllä käymään todella paljon läpi. En löydä sanoja. Miten olette edenneet asian kanssa? Hiton endo! Siitä ja sen vaikutuksista puhutaan edelleen liian vähän.

      Voin vain kuvitella, kuinka raskasta sinulla on ollut. <3 Ymmärrän täysin, että se satuttaa.

      Toivon niin paljon teille voimia ja onnea tulevaan! <3 <3

  • D

    Kiitos tekstistä. Vaihdoin lääkärini Liisaan ja mukava kuulla, että muutkin pitävät hänen työstään.

    • Inka I

      Ihanaa, Liisa on aivan huippu!!

  • S

    Juuri varasin Liisalle ajan ja googletin muiden kokemuksia hänestä. Ihanaa kuulla, että hänestä on hyviä kokemuksia. Olemme yrittännet mieheni kanssa vasta vähän aikaa ”tosissaan”, mutta ehkäisyä emme ole käyttäneet pitkiin aikoihin. Stressaan luonnostani aina kaikesta ja onneksi mieheni oli heti mukana, kun ehdotin, että mentäisiin molemmat tutkimuksiin. Olen kanssasi saman ikäinen ja jännitän ihan hirveästi, miltä tulokset näyttävät. Monta vuotta olimme molemmat sitä mieltä, ettemme lapsia halua, mutta viimeisen vuoden aikana mieli on muuttunut ja jo valmiiksi syytän itseäni. Jos olisimme tajunneet jo aiemmin haluvavamme lapsia ainakaan ikäni ei heittäisi poikittaista suunnitelmillemme… Miksi pitää olla itselleen niin armoton ja julma ennenkuin edes tietää mitään?! Huoh.

    Mutta on ollut ihana seurata teidän matkaa vastoinkäymisistä huolimatta. Se antaa toivoa, että onni osuu meidänkin kohdalle ja sen oman pienen vielä joku päivä saamme <3 Kiitos Inka kun olet rohkea ja nostat asioita, joista muut eivät uskalla niin suoraan ja avoimesti puhua. Olet arvokas. <3

    • Inka I

      Liisa on aivan ihana! Hyvä, että menette tutkimuksiin. Jospa se toisi rauhan! Mutta samaistun paljon tuohon sun ruoskintaan. Ei siihen tunteeseen auta se, vaikka järki sanoisi mitä. Haastavaa! Armollisuudella ja lempeydellä itseään kohtaan olen joskus saanut sen sisäisen kriitikon hieman hiljenemään. Liisalta saatte varmasti tukea myös siihen yrittämiseen ja ohjausta sitten mahdollisesta jatkosta. Pidän teille peukkuja!

      Kiitos <3 Ihanaa, että olet seurannut. Reilu vuosi sitten maailmani oli murskana ja ajattelin, että ei tästä mitään tule. Mutta niin vain ihme tapahtui ja tyttäreni tuhisee nyt tässä vieressäni. Toivon todella paljon, että pian teidänkin toive toteutuu. Paljon voimia ja valoa <3 Ja kiitos, sanoistani tuli itku. Liikutuin todella. Enkä oikein osaa sanoa muuta kuin että KIITOS <3 <3 <3 Arvostan sanojasi todella paljon ja painan ne sydämeeni <3

  • Jansku

    Hei! Tein itse tämän AMH-testin 34-vuotiaana Felicitaksella ja järkytyin kun minulle kerrottiin että tuloksena on 1, eli aivan alarajalla ja että vaihdevuoteni lähestyvät eikä voi tietää saanko enää lapsia ainakaan jos yritän luonnollisin keinoin. Kävin tämän jälkeen vielä alan huippulääkärillä eri firmassa ja siellä taas sanottiin että mitään järjetöntä kiirettä hoidoille ei ole eikä arvo 1 tarkoita sitä että minulla edes alkaisi vaihdevuodet välttämättä heti. Voi olla että AMH luku on minulla ollut jo pitkään 1 ja että se tulee vielä pitkään pysymään siinä lukemassa. Voi olla että jollain jolla luku on suurempi, droppaa ennen minua vaihdevuosilukemiin. Ihmettelivät Felicitaksen luomaa jyrkähköä paniikkia lietsovaa tulkintaa jonka olivat minulle luoneet. Sainkin 2 lasta ihan luonnollosin keinoin ilman mitään hoitoja, aikaa meni vain siinä kun ensin sain keskenmenon ja siitä vasta vuoden päästä raskauduin ja sain esikoisen. Mutta tuossa iässä on normaalia keskenmenot ja se että joutuu lasta vuodenkin yrittämään. Eli kiirettä kannattaa toki pitää ja harkita hoitojakin jos on varsinkin 35 tai yli ja AMH 1, mutta ei silti paniikkia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle