Onko sinullakin pintakuiva iho? Näin pääsin siitä eroon

16/04/2023
Kaupallisessa yhteistyössä: Esse

Onko sinullakin pintakuiva iho? Vielä kuukausi sitten ihoani kiristeli jatkuvasti. Se tuntui kuivalta ja epämukavalta. Silmäluomet hilseilivät. Minulla on sekaiho, joka tuntui rasvoittuvan entistä enemmän etenkin T-alueelta ja näppyjä puski pintaan.

Pintakuiva iho ei ole ihotyyppi, vaan väliaikainen tila. Pintakuivuus vaivaa monia erityisesti talvisin, kun ulkoilma on kylmää ja sisäilma kuivaa. Pintakuiva iho voi johtua myös vääränlaisista ihonhoitotuotteista. Minä olin haksahtanut tähän. En ollut tunnistanut ihoni tarpeita ja olin käyttänyt liian voimakkaita, peseviä ja kuorivia tuotteita. Se vain pahensi alkuperäistä ongelmaa. Tuotteiden takia ihoni oli herkistynyt ja lehahteleva. Iho tuntui väsyneeltä, veltolta ja samealta.

Pintakuiva iho

Tämä oli lähtötilanteeni, kun aloitin yhteistyön suosikkikosmetiikkamerkkini Essen kanssa. Olin alkanut olla jo epätoivoinen ihoni kanssa, koska en en tiennyt, mitä sen kanssa tekisin.

Miten hoitaa pintakuiva iho kasvohoidossa?

Yhteistyö alkoi Jolie Span kosmetologin Marielan konsultaatiolla ja Essen kasvohoidolla. Olen käynyt kasvohoidoissa säännöllisesti teini-ikäisestä asti, koska olen kärsinyt muun muassa aknesta. Koen, että kasvohoito tukee ihon hoitoa kotona ja on tärkeää, että ammattilainen tarkistaa säännöllisesti, mitä ihoni milloinkin tarvitsee ja suosittelee sopivia tuotteita. Näin säästää aikaa ja rahaa, kun ei tee hutiostoksia.

Käsittämättömän asiantunteva Mariela totesi heti, että ihoni on paikoin kuiva ja herkistynyt. Hän teki minulle Esse Signature-kasvohoidon, joka aina räätälöidään ihon sen hetken tarpeiden mukaisesti. Taivaallinen, rentouttava hoito sisälsi perusteellisen tuplapuhdistuksen, entsymaattisen kuorinnan ja mielettömän, nesteet liikkeelle laittavan kasvo- ja päähieronnan sekä naamion.

Hoidon jälkeen huomasin välittömästi eron ihossa. Se oli paljon kirkkaamman ja eläväisemmän näköinen, kosteutetun ja pehmeän tuntuinen. Turvotus laski aivan selvästi ja silmäluomien kuivuus oli kokonaan poissa. Mieletön glow! 

Miten hoitaa pintakuiva iho kotona?

Kasvohoidon jälkeen Mariela valitsi tuotteet Essen valikoimasta. Esse on sertifioitu, etelä-afrikkalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka salaisuus on tuotteiden sisältämissä probioottisissa ainesosissa, jotka edistävät ihon terveyttä tehokkaasti vähentäen iho-ongelmia. Merkin Sensitive-linjan tuotteet sopivat erityisen hyvin herkistyneelle iholleni, joka janosi kosteutta, tasapainotusta ja suojaa. 

pintakuiva iho hoito esse

Hellävarainen pesu vain iltaisin

Liian vahvat puhdistustuotteet ylläpitävät pintakuivuutta. Pintakuiva iho kiittää, kun sen pesee vain iltaisin. Aamulla kasvoille riittää pelkällä vesipesu.

Essen Sensitive Cleanser -puhdistusvoide on voidemainen puhdistaja, joka on kehitetty minimoimaan herkän ihon ärsytystä. Se puhdistaa ihon ja poistaa meikin tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Ihoni jää rauhallisen tuntuiseksi.

Kerrosta kasvovettä

Koska kosteus haihtuu helpommin pintakuivalta iholta, on tärkeää huolehtia iholle vesikosteutta. Essen Sensitive Mist -kasvosuihke sisältää muun muassa hellävaraisia ja tehokkaasti kosteuttavia maitohappobakteereita ja prebiootteja, jotka tukevat ihon mikrobiomin tasapainoa. Pintakuiva iho rakastaa sitä, että kerrostan kasvosuihketta useamman kerroksen ja taputtelen sen jälkeen sitä iholle sormin. Vanulaput siis pois!

Kasvoöljy ja/tai kosteusvoide lukitsee vesikosteuden

Kasvoveden päälle levitän aamuisin kasvoöljyn. Iltaisin käytän vielä lisäksi kosteusvoidetta. Nämä lukitsevat kasvoveden tuoman kosteuden ihoon. On tärkeä levittää ne vielä hieman kosteusvedestä kostealle iholle.

Essen Sensitive Protect Oil -kasvoöljy suojaa herkkää ihoa ilmansaasteilta ja muilta ympäristön haittavaikutuksilta ximeniaöljyn avulla.

Essen Ultra Moisturiser -kosteusvoide on erityisen täyteläinen ihon kosteuttaja, joka ravitsee ja tyydyttää janoisimmankin ihon tarpeet. Voiteen raaka-aineet muun muassa vähentävät auringon iholle aiheuttamia vaurioita, parantavat ihon rakennetta lisäämällä kollageenin ja elastiinin tuotantoa, auttavat ihoa suojautumaan ennenaikaiselta ikääntymiseltä, tasoittavat ihon sävyä ja parantavat ihon kosteuspitoisuutta.

Silmänympärysvoide kosteuttaa kuivat silmäluomet

Essen Sensitive Eye Cream on lempeä silmänympärysvoide, joka syväkosteuttaa ihoa hellävaraisesti vähentäen herkälle iholle tyypillisiä ärsytysreaktioita. Kasvohoidon ja tämän tuotteen ansiosta silmäluomeni eivät enää hilseilleet.

Savinaamio kerran viikossa

Jätin heti Marielan suosituksesta liian voimakkaat kuorinnat pois ja vaihdoin tähän miedosti kuorivaan, syväpuhdistavaan ja ravitsevaan Essen Essen Clay Mask -syväpuhdistavaan detoxnaamioon, joka ei kuivata ihoa. Kaoliini ja bentoniittisavi imevät itseensä hellävaraisesti raskasmetalleja sekä ympäristön ja ruokavalion aiheuttamia epäpuhtauksia iholta. Naamio rauhoittaa ja kosteuttaa stressaantunutta ja tulehdusherkkää ihoa.

Meikkivoide täydentää ihonhoitoa

On tärkeää, että Sensitive-linjan tuotteita ei käytetä yhdessä muiden tuotemerkkien tuotteiden kanssa, sillä tämä vahingoittaa hoitoprosessia. Siksi käytin testikuukauden myös Essen Foundation -meikkivoidetta. Se on mielestäni yksi parhaimmista meikkivoiteista ikinä! Hoitava, puolipeittävä, suojakertoimellinen (!) meikkivoide tekee ihosta todella hehkuvan. Meikkivoide on todella riittoisa, pieni määrä tekee kasvoille samettisen kuulaan lopputuloksen.

Miten tuotteet vaikuttivat?

Kuukauden jälkeen ihoa ei kiristä edes pesun jälkeen tai meikin kanssa. Iho tuntuu jälleen kosteutetulta ja rauhalliselta. Finnejäkään ei ole tullut! Väri on tasainen ja kirkas eikä enää punoita. Kasvoilla on kaunis, terve hehku. Lehahtelut ovat loppuneet kokonaan.

Pintakuivan ihon unelma-arvonta

Haluaisitko sinäkin hoitaa pintakuivaa ihoasi? Arvon nyt yhden Essen tuotepaketin, joka sisältää Sensitive Cleanser -puhdistusvoiteen, Sensitive Mist -kasvosuihkeen sekä Protect Oil -kasvoöljyn. Palkinnon arvo on 188 euroa.

Kommentoi blogipostausta 23.4. mennessä ja olet mukana arvonnassa.

EDIT: Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille! Voiton vei tällä kertaa Satu, onnea voittajalle. Olen häneen henkilökohtaisesti yhteydessä.

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Oona

    Esseä ois ihana päästä testaamaan, kun ihokin on pintakuiva! :)

  • Anna

    En ole koskaan kokeillut Essen tuotteita, mutta kiinnostaisi kovasti! 😊

  • HannaK

    Pintakuiva sekaiho tuottaa täälläkin haasteita. Essen meikkivoide on ollut ihan lemppari ja olisi kiva päästä kokeilemaan muitakin tuotteita.

  • Mari

    Ihoni kuivuu myös keväisin ja tuntuu ettei mikään tuote kosteuta oikein. Tätä tuotetta voisi kokeilla!

  • Suvili

    Vautsi, ihan mahtavat tulokset! Ehkä näillä tuotteilla saisin omankin ihoni kuntoon.

  • Heli Heinonen

    Oi olisipa ihanaa päästä testaamaan näitä huipputuotteita!

  • Elina

    Olen niin paljon kuullut kehuja tästä sarjasta, että olisi mahtava päästä kokeilemaan.

  • Laura Juvonen

    Tätä olisi niiiiin ihana päästä testaamaan!

  • Emma

    Pintakuiva sekaiho täälläkin hei! Näitä tuotteita olisi tosi kiva päästä testaamaan. Oon aika varovainen panostamaan uusiin tuotteisiin, kun iho tuntuu ärsyyntyvän millon mistäkin ja käyvän muutenkin vähän tuulella. Usein tuleekin junnattua samojen vanhojen tuttujen purkkien kanssa, mutta eipä se tilannekaan siitä sitten sen paremmaksi muutu.

  • Elina

    Näitä haluaisin testata.💚

  • Krista

    Ihanat tulokset! ihosi näyttää tosi hyvältä!

  • Minna N.

    Just tänään mietin, taas kerran, mitä ihmettä keksisin kasvojeni iholleni. Kasvovesi, seerumi ja öljy eivät riitä kosteuttamaan pintakuivaa ihoani vaan heti pesun jälkeen iho tuntuu taas tosi kuivalta. Ehkä käyttämäni tuotteet eivät riitä kosteuttamaan riittävästi. Esseä olisi kiva kokeilla, olen kuullut paljon hyvää:)

  • Tiia

    Mukana :)

  • Iida

    Selkeä muutos! Essen tuotteet on parhaita, mukana arvonnassa!

  • Kaisa K

    Essen tuotteet onkin minulle jo tuttuja. Taattua laatua!

  • Anni Saukkola

    Essestä sain avun mun perioraalidermatiittiin, joka lehahti raskausaikana eikä lähtenyt pois itsestään synnytyksen jälkeen. Esse ❤️

  • Kirsi Hämäläinen

    Olisipa kiva saada tuotteita kokeiluun☺️

  • Auli Vuorio

    Olisi niin ihana päästä näitä testaamaan – ennen kun kesäaurinko kuivattaa lisää 💜☀️💛

  • Maija

    Ihoni on todella kuivassa kunnossa vaikean talven jäljiltä. Nämä tuotteet vaikuttavat laadukkailta ja niitä olisi kiva päästä testaamaan

  • Susanna

    Olisi huikeeta päästä kokeilemaan ja saada apua iholle!

  • Mia

    Esse on ihana! Nyt taas voisi pitkästä aikaa kokeilla sitä oikuttelevaan ihoon kauden vaihtuessa.

  • Mia

    Esse on ihana! Nyt taas voisi pitkästä aikaa kokeilla sitä oikuttelevaan ihoon kauden vaihtuessa. Siispä mukana arvonnassa!

  • Mire

    Osa Essen tuotteista ovat minulle jo ennestään tuttuja! Osallistun arvontaan🤩

  • Sanna

    Mukana! Esse on arvokas, mutta erittäin hyvä ja luotettava! Olisi kiva päästä taas kokeilemaan tuotteita. Juuri nyt iho on talven jäljiltä kuiva ja ärtynyt, joten sensitive olisi varmaan toimiva.

  • Sari

    Osallistun arvontaan.
    Kaipaan kovasti kasvoilleni kosteutusta ja virkeyttä talven jälkeen.

  • Jenni

    Olisipa ihana saada iholle viimein apu ❤️

  • Johanna

    Olen pitkään halunnut testata Essen tuotteita, olen kuullut niistä niin paljon hyvää. Upean hehkun toivat sinunkin ihollesi!🤩

  • Annika Ketola

    Olisi ihana saada omatkin kasvot, noin hyvinvoiviksi 😊

  • Elina

    Huikee muutos! Mulla kans iho kiristelee, ja samalla pukkaa finniä finnin perään… kesä onneksi yleensä helpottaa ihon tilannetta. 😊

  • Mimmi

    Olisipa ihana päästä kokeilemaan Essen tuotteita!!

  • Sirpa

    On pintakuiva, vaikka olen aina luullut, että on rasvainen iho. Sulla on kyllä iso muutos, kun vertaa noita kuvia. Kuiva iho kutiaa ja tulee raavittua helposti. Sit kihelmöi ja punoittaa.

  • Sirpa

    Mun iho on kans pintakuiva, vaikka olen aina luullut, että on rasvainen iho. Sulla on kyllä iso muutos, kun vertaa noita kuvia. Kuiva iho kutiaa ja tulee raavittua helposti. Sit kihelmöi ja punoittaa.

  • Ulla

    Meinaa aivan hilseillä ihoni.

  • Sara

    ihana muutos, minunkin ihoni kaipaa näitä tuotteita selkeästi <3

  • Merja

    Ois ihana päästä testaamaan,aina ois petrattavaa ihossa.

  • Cecilia

    Olisipa ihana saada iho kuntoon!

  • Janina

    Voi olisipa ihana päästä testaamaan tätä sarjaa, uskon että siitä olisi suuri apu omaan pintakuivaan ihoon niinkuin oli sinullakin 🤩🤩

  • Kati

    Kuulostaa täydelliseltä just mulle! Iho ollut tän kevään ihan kaamea: kutisee, kuivaa, kesii, punoittaa…Olisipa ihana päästä testaamaan näitä!

  • Ulla

    Nyt etenkin keväällä tuntuu et iho on melkein ”räjähtänyt”, leuasta melkein hilseilee iho. Essen tuotteita en ole ennen testannut, joten olisi kiva testata, oisko siitä apua mulle😊

  • Laura

    Ihoni on aina ollut pintakuiva ja nyt havaittavissa enemmän muutosta kun ikää 47 vuotta. Kosteutus on ensiarvoinen juttu!!!
    Tätä pakettia kokeilisin enemmän kuin mieluusti, koska kuullut tästä tuotemerkistä hyvää, mutta en ole raaskinut hankkia.

  • Mirca Seppänen

    Mukana arvonnassa😍

  • Jenni

    Esse ei ole ennestään tuttu . Oispa huippua päästä testaamaan näitä mun pintakuivalle ja näppyläiselle iholle.

  • Hanna-Mari

    Näitä olisi kiva päästä kokeilemaan.😍 Minulla on myös pintakuiva iho ja tänä talvena hilseili toinen luomikin…😬

  • Tiia

    Olisipa mukava päästä testaamaan itsekin Essen tuotteita.

  • Inkeri

    Samoja ongelmia eli pintakuiva ja herkkä iho. Kosmetologin mukaan ei perinteistä kuorintaa, koska lisää ongelmia. Kosteutta lisää.
    En tunne Essen tuotteita, mielelläni testaisin

  • Laura Salmismäki

    Oi, näitä olisi todella kiva kokeilla! Vielä 33-vuoden elon jälkeenkään ei ole löytynyt tuotetta mikä pitäisi kiristyksen tunteen pois kasvoilta.

  • Laura

    Kuulostavat kokeilemisen arvoisilta tuotteilta :)

  • Sara

    Kuulostaa loistavalta, mukana arvonnassa 🥰

  • Sari

    Olisi mielenkiintoista
    päästä testaamaan kyseisiä tuotteita. Tarpeeseen tilisi.

  • Anni L.

    Essen tuotteet on parhaita 💖

  • Vesper

    Olisipa tämä ihana kevään kuivaamalle nassulleni. 💕

  • Vesper_987

    Olisipa tämä ihana kevään kuivaamalle nassulleni. 💕

  • Vesper_987

    Esseä olisi ihana päästä testaamaan!

  • Maria

    Ai että, mun iho janoaa tätä settiä!

  • Marjo Valsberg

    Hyödyllistä asiaa,varsinkin miltei loppumattoman talven jälkeen.Nyt pitäisi saada iho kuntoon kokonaisvaltaisesti.Ihana arvonta,kiitos!Hyvää kevättä❤️

  • Niina

    Ihana arvonta! 😍 Esse on aiemmin onnistunut rauhoittamaan ihoni ja olisi ihana päästä käyttämään näitä taas.☺️

  • Mari

    Esse on paras tuotesarja !

  • Kikka

    Mieletön muutos! Essen tuotteet on ihania, mukana arvonnassa siis.

  • Emmi

    Mukana, Esse kiinnostaa kovasti!

  • Mirva Viherlehto

    Meiltä löytyisi useampikin käyttäjä tälle sarjalle. Kiinnostaisi kokeilla 😊

  • Annika

    Kiitos pintakuivan ihonhoito vinkeistä! Täytyy ottaa kasvoöljy taas osaksi iltarutiineja, tuo setti voisi tulla myös osaksi sitä 🤭☀️🥰

  • Minttu

    Näitä ois ihana testata!

  • Anu

    Olisi mukava päästä kokeilemaan Essen tuotteita, kun moni niitä kehunut.

  • Miia

    Tämä olis mulle just sitä mitä iho tarvis!

  • Siiri

    Esse on niin luottomerkki!

  • Annika

    wow mikä muutos! olisi huippua päästä kokeilemaan näitä 🤩 itsellä hyvin samantyyppinen iho kuin sulla ja kaipaisi kyllä kosteutusta ja hoitoa.

  • Salla

    Olisi mahtava testata näitä!

  • Heidi Kivimäki

    Todellakin haluan kokeilla.

  • Maiju Laiho

    Kiitos kivasta ja selkeästä postauksesta! Ennen/jälkeen kuvista iso plussa, koska niistä näkee mikä muutos iholle oikeasti on tapahtunut! Olen haaveillut Esse-tuotteiden kokeilemisesta kuukausia, koska olen kuullut niistä pelkästään hyvää. Oma hormonaalisen ehkäisyn takia lehahtanut iho kaipaisi todellakin hyviä tuotteita oman ihonhoidon tueksi. En ole raaskinut niitä hankkia, mutta ehkä joskus ☺️

  • Asta

    Upeita tuloksia sulla!😍 Minäkin haluan.😊

  • KM

    Esse on ihana sarja ja tosi riittoisa! Mikä muutos tapahtunutkaan ihossasi.

  • Minna

    Tämä olisi juuri sitä mitä ihoni nyt kaipaisi!

  • Milja Korhonen

    Minulla suurin ongelma on pintakuivuus. Opiskelijana essen tuotteita on vielä haastavaa hankkia budjetin pienuuden vuoksi.

  • Milja Korhonen

    Minulla suurin ongelma on pintakuivuus. Opiskelijana essen tuotteita on vielä haastavaa hankkia budjetin pienuuden vuoksi.

  • Erja Kaarnisto

    Eron kyllä huomaa ja taatusti myös tuntee. Lähtötilanteesi kuulostaa kyllä niiiin tutulta. Olisi ihana kokeilla josko itsekin saisi kaivattuja apuja näistä Essen tuotteista 💚

  • Johanna

    On todella pintakuiva ja ruusufinni vielä pahentaa ihoni hyvinvointia 😪

  • Suvi

    Oikeen hyvältä näyttää! En ole itse ennen essen tuotteita testannut, mielelläni kokeilisin!

  • Julia

    talvi on tehnyt iholle tehtävänsä ja näitä tuotteita ois mahtava päästä testaamaan 💛

  • Katja

    oiii nyt tulis tarpeen, tää pärähti niin pintakuivaks ja hädissään pukkaa finnejäki sekaan ja pohjalla lällättää ruusufinniki

  • Emma

    Minulla sama ongelma, että olen käyttänyt liian voimakkaita tuotteita akneen taipuvaisella ihollani. Nyt lääkekuurin jälkeen, Esse olisi hyvä vaihtoehto saattaa ihoa tasapainoon.

  • Hanna

    Oi,olisipa ihana saada testata .Itsellä ruusufinni/couperosa joka tekee vielä ongelmalliseksi ihonhoidon .

  • Elina Estlander

    Minulla on todella kuiva iho, voikohan kuiva iho olla lisäksi pintakuiva🤔 Minulla on muutama Essen tuote käytössä ja esim Essen meikkivoide on ainoa, mikä on riittävän hoitava. Esse kasvohoidossa en ole vielä käynyt, se täytyy kyllä tehdä.

  • Liisa

    Olen kokeillut joitakin Essen tuotteita. Sopii hyvin ikääntyvälle iholle myös. Sensitive toneriin palaan aina.

  • Jenni

    kuulostaa hyvältä👌

  • Anna

    Oli kuin omasta naamasta olisi lukenut kuvausta. Siis tarvitsen niin tämän setin ja sen kuvailemasi kasvohoidon!

  • Annika

    Wau! 😍 kelpais kyllä mullekin! 😎

  • Petra

    Hyvän näköisiä tuloksia olet saanut! Essen tuotteet on huippuja :)

  • Johanna H

    Olisi kiva päästä kokeilemaan!

  • Suski

    Essen Protect oil, meikkivoide ja aurinkosuoja täällä käytössä 🥰 Kuiva&herkkä iho löytyy ja ilman näitä en voisi olla.

  • Patricia

    Essen tuotteita olisi kyllä kiva kokeilla ja uskoisin näiden sopivan omalle iholle

  • Teija

    Näitä tuotteita olis kiva kokeilla!

  • Maaria Avoranta

    Samaistun niiin noihin sun oireisiin! Ehdottomasti mukana arvonnassa! Jos vaikka minunkin ihoni saataisiin kuntoon…. 😚

  • Tia

    Mulla on sama ongelma kuin sulla ja aikanaan esseä käytiinkin, mutta nyt ei ole varaa 😅
    olisi ihana saada tää psketti

  • Henna

    Essen tuotteet eivät ole tuttuja, mutta vaikuttavat hyviltä ja olisi ihana päästä testaamaan 😊

  • Kaisa

    todella tärkeä ja informatiivinen postaus, kiitos tästä! <3

  • Eine Mäkinen

    Tässä voisikin olla just SE minun pelastajani jota etsinyt jo niin pitkään pintakuivalle elottomalle iholleni 🤎🖤🤎 aivan super ihanaa olisi näin päästä testaamaan 🤎🖤🤎

  • Laura

    Vaikuttavat tehokkailta.

  • HannaL

    Kuulostaa tutulta ja näin kevään tulen iho kaipaisi kovasti piristystä. Näitä tuotteita olisi ihanaa päästä kokeilemaan😍

  • Mirva

    Oispa kiva kokeilla Esseä 😍

  • Marjukka

    mukana arvonnassa!

  • Heinik

    Kokeilisin näitä enemmän kuin mielelläni! 🤩 Olen kärsinyt pitkään ihon pintakuivuudesta ja olen yrittänyt löytää hyviä tuotteita sitä varten, mutten ole vielä löytänyt sellaisia, mitä haluaisin ostaa toiste. Tätä vaikeuttaa entisestäänkin varsinkin poskillani oleva couperosa.

  • Minna Tuominen

    Hei, olipa kiva lukea kokemuksia, kun juuri ostin Esseltä kaksi tuotetta omalta kosmetologiltani.

  • Noora

    Ehdottomasti!

  • Eija

    Olisi tosi mahtavaa päästä testaamaan Esseä, messissä ollaan kiitos 🤗👍💪

  • Noora

    Olen aina halunnut testata näitä, mutta tuotteet on vähän liian arvokkaita omalle budjetilleni. Tulisi tarpeen omalle pintakuivalle iholleni 😍

  • Eija

    Tätä tuotesarjaa olisi ihana päästä kokeilemaan 😍

  • Miia

    Täällä myös pintakuivuutta ja ylipäänsä sellaista hiljaista ihon huonovointisuutta. Essen-tuotteet kiinnostavat.

  • Satu Kollanus

    Hyvin kerrottu ja havainnollistettu tuotteet. Olisi kiva päästä testaamaan omalle iholle!

  • Noora V

    Ihana arvonta! 😊 Olisipa mahtavaa päästä kokeilemaan Esseä herkälle, kuivalle iholleni 🖤

  • Sandi Österlund

    Oi,täysin pintakuiva atooppinen iho.Tämä olisi huippu heti aloitukseen näin keväällä.

  • Sandi Österlund

    Rakastan Essen tuotteita!

  • Päivi Korhonen

    olisipa ihana päästä kokeilemaan onko apua.

  • Päivi Korhonen

    Tätä olisipa ihana päästä kokeilemaan onko apua.

  • Tanja

    Minulla on pintakuiva, tukkeutunut iho ja sen vuoksi tämä setti olisi täydellinen sille ❤️

  • Minna

    Hyvältä vaikuttaa👌🏼Essen tuotteet kiinnostaa kovasti, kokeilussa ollut vain kasvovesi joka oli ihana🥰

  • Katja

    Olen kuullut paljon hyvää Essen tuotteista ja sen perusteella sopisivat erinomaisesti omalle pintakuivalle ja herkälle iholle. Olisi ihana päästä testaamaan.

  • Annika Elonen

    Pakko osallistua arvontaan, Essen tuotteet on ihania😍🙏🏻

  • Sanni

    Mukana arvonnassa 🥰

  • Arja Lahti

    Olisi kiva päästä testaamaan🥰

  • Saila

    Oi tämä setti olisi aivan täydellinen!

  • Niina

    Vau, todellakin mukana!

  • Joanna

    Vau mikä lopputulos! Olisi kiva testata Essense tuotteita!😍

  • Sanni A.

    Mukana arvonnassa!🩵

  • Kirsi Hovila

    Uusi tuttavuus, mutta kuulostaa juuri sopivalta mun iholle 🙂

  • Tiia

    Essen tuotteet on aivan ihania. Körsin itse atooppisesta ihosta ja nämä olisivat herkälle hipiälle pelastus! 💗

  • Laura

    Nämä Essen tuotteet ovat herkälle iholle todellinen pelastus ❤️

  • Essi

    Olen halunnut kokeilla essen tuotteita, sillä olen kuullut vain hyvää niistä! Mutta opiskelijan budjetti ei veny ostamaan vielä tuotteita . Joten ehdottomasti mukana arvonnassa☺️

  • Minna

    Olisi ihana päästä testaamaan ❤️ uskomattomat tulokset olet kyllä tuotteilla saanut aikaan 😊

  • Eija

    Essen Sensitive linjan tuotteet toivat aikoinaan helpotuksen kasvoillani esiintyneeseen psoriakseen. Joliessa saa kyllä aina asiantuntevaa palvelua. <3

  • Riikka

    Kyllä on myös niin paljon taistellut pintakuivuuden kanssa🥺 essen tuotteet kiinnostelee

  • Laura

    Esse on ihan paras ❤️

  • Tiina

    Kuiva ja herkkä iho rakastaa Esseä! Protetect oil on parasta mitä iholle vaan voi antaa ♥️

  • Venla

    Haluaisin päästä testaamaan näitä tuotteita herkälle ja kuivalle ruusufinni iholleni! 💗🐚✨

  • Tiina

    Olisipa ihana päästä testaamaan näitä tuotteita ❤

  • Elina

    Esse on luottosarjani jo neljättä vuotta, eikä ihoani koskaan koristele kuivuuden takia❤️

  • Päivi Hakasalmi

    Hei! olispa ihan mahtava voittaa Essen huipputuotteita 🥰 Esse on parasta mitä mun iholle oon koskaan laittanut😍
    Siis ehdottomasti mukana arvonnassa😊

  • Minna Haikonen

    Kuulostaapa ihanalta😍

  • Hanna Heinonen

    Kiinnostava tuotesarja, joka olisi varmasti kuin tehty omalle iholleni 👍

  • Satu

    Tulisi niin tarpeeseen 🙏🙏

  • Anniina

    Tämä tulisi niin tarpeeseen vauva-arjen väsyttämälle myöskin pintakuivalle iholleni!

  • Miia

    Juuri tätä ihoni kaipaisi 🙏

  • Miia

    Juuri sitä, mitä ihoni kaipaisi 🙏

  • Matleena

    Pintakuiva täälläkin!

  • Ilona

    Näiden testausta oon miettinyt pitkään,mutten ole raaskinut hankkia. Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Piia

    Olisipa ihana päästä testaamaan näitä!! 😍

  • Inka I

    Kiitos kaikille osallistujille! Voiton vei tällä kertaa Satu, onnea voittajalle. Olen häneen henkilökohtaisesti yhteydessä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle