Kuinka löysin tyylini (ja samalla itseni)?

23/12/2019

Vuosi sitten olin vielä toipuva himoshoppailija. Opettelin eroon tuhlailevasta, kertakäyttöisestä elämäntyylistä. Olin hiljalleen alkanut tiedostaa, kuinka paljon elämäntyylini kulutti kukkaroa. 4 000 euron kuukausipalkasta ei jäänyt säästöön. Ostoslistani oli päättymätön. Tarvitsin aina olevinaan jotain.

Vaatekaappini on elänyt niin monta kautta: halvat teinirytkyajat, liian nopean aikuistumisen, masennuksen ja supernaisellisuuden.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Vasta nyt, 30-vuotiaana koen, että olen löytänyt itseni vaatekaapistani. Koen oloni hyväksi vaatteissani: mukavia, pehmeitä neuleita, naisellisia kietaisumekkoja ja ripaus rokkia nahkarotsilla ja maihareilla.

Koska tunnen vihdoin löytäneeni tyylini, tiedän tekeväni kestäviä valintoja niin ympäristön kuin kukkaronkin kannalta. Tällä hetkellä säästöön menee enemmän kuin shoppailuun ja niin sen kuuluukin olla. Juliaihmisen sanoin: Älä osta mitään turhaa paskaa.

Yksi hulluimmista ajatuksista on se, että joskus saatoin kuluttaa aikaa ystävieni kanssa shoppailemalla  – siis niin, etten tarvinnut mitään mutta kiersimme kauppoja ja ostimme kivoja, halpoja rättejä vain koska, no, se kuului asiaan.

Käytöksestä tuli kamala olo.

Täytin ostelulla tyhjää aukkoa sisälläni.

Työelämässä pönkitin itsetuntoani kokeneempien kollegoiden keskellä ostamalla uutta merkkikamaa. En enää tunnistanut itseäni kauluspaidassa, palmikkoneuleessa ja helmikorvakoruissa. Puin itseni vaatteisiin, joiden ajattelin viestivän osaamista ja kokemusta.

Voi, nuori Inka!

Postauksen lopussa alekoodi.

Masennuksen myötä vaatekaapistani katosivat kauluspaidat. Tilalle tulivat roikkuvat kaavut. Hautauduin vaatteiden alle. Halusin vain kadota enkä jaksanut välittää ulkonäöstäni. Sisäisessä maailmassa oli ihan tarpeeksi käsiteltävää.

Kun aloin toipua, arvostukseni itseäni ja kehoani kohtaan kasvoi. Siskoni tuella ja rohkaisulla tuuletin vaatekaappini. Aloin pukeutua supernaisellisesti korkokenkiin, kynähameisiin ja muotojani nuoleviin mekkoihin. Nautin kehostani, naisellisuudesta ja kasvaneesta itsevarmuudesta.

Vaikka rakastan naisellisuutta ja haluan ylistää sitä, en kokenut tuotakaan tyyliä ihan omakseni. Vasta kun toin siihen ripauksen mukavuutta ja rokkia, koin, että nyt se on löytynyt. Minä. Tyhjän aukon täyttäminen loppui.

Mukavaakin mukavampi PURA Finland

Vaatekaappini mukavia vaatteita edustaa rakastamani kotimainen PURA Finland. Merkki on avannut minulle maailman kotimaiseen muotiin ja sen kestäviin arvoihin. Jos vuosi sitten opin ostamaan kestävästi, nyt ostan kotimaisesti.

Suomesta löytyy nykyisin niin upeita, innovatiivisia, vastuullisia ja tyylikkäitä merkkejä, joiden mallistoista löytyy aivan käsittämättömiä herkkuja. PURA Finland aivan ehdottomasti kuuluu kotimaisen muodin pioneereihin valmistamalla lähituotantona upeita villavaatteita.

Ja näin yrittäjänä minulle on tärkeää tukea suomalaista työtä.

Sain valita PURA Finlandilta kolme tuotetta ja oli aivan selvää, että haluaisin heidän suosikkituotteensa eli pitkät villasukat. Lisäksi olin jo viime vuonna ihastellut maxi-mittaista neulemekkoa. Kolmanneksi valitsin rennon perusneuleen, joka sopii kaiken kanssa. Mikä näistä on sinun suosikkisi?

Postauksen lopussa alekoodi.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Pitkät villasukat

Olen vilukissa ja käytän villasukkia kesät, talvet. Parhaat neuloo tietysti meidän suvun villasukkaguru eli mammani, mutta PURA Finlandin yli polven ulottuvat villasukat ovat jotain uutta ja ihastuttavaa. Pehmoiset, tyylikkäät sukat ovat joustavat, joten ne sopivat näin reitevällekin.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Love Maxi Polo Knit- neule

Ai, että! Tämä on ollut syksyn ja talven luottovaatteeni. Tämä on kuin pehmeä, turvallinen (mutta hei, supertyylikäs) pesä. Neulemekossa on väljä poolokaulus ja resorit hihoissa ja helmassa sekä pienet halkiot helmassa.

Neulemekko menee niin villakangastakin ja maihareiden kuin toppatakin ja kumppareiden kanssa. Aivan unelma! Tiedän, että rakastan tätä mekkoa vielä vuosien päästä.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Pura Finland tekee kotimaisia villavaatteita.

Love V-neck Knit -neule

Minulla on perusneule beigenä ja harmaana ja olen useamman vuoden katsellut valkoisia neuleita, jotka sopisivat niin farkkujen kuin hameiden kanssa. Suosikki löytyi tietysti PURAlta. Väljä villapaita on rento mutta siisti ja sen saa halutessaan kauniisti vedettyä olan yli. Tämä on aivan mieletön herkku anopiltani saaman kotimaisen nahkahameen kanssa!

Alekoodi

Nyt saat koodilla INKA -20 % alennusta PURA Finlandin verkkokaupasta. Koodi on voimassa 29.12. saakka. Tutustu valikoimaan täällä.

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Lue myös:

Toipuva himoshoppailija ja täydellinen neulemekko 

Tällainen on muodokkaan naisen vaatekaappi

Tässä on unelmieni talvitakki

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Emma Forss

    Toi mekko näyttää kyllä todella mukavalta <3

    • Inka I

      Se on niin ihana <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle