Perhe ja suhteet

Kun suru yllättää

Jarrutan Kallion Urheilutalon kohdalla olevan suojatien eteen. Suojatien yli kävelee…

Jarrutan Kallion Urheilutalon kohdalla olevan suojatien eteen. Suojatien yli kävelee vanhempi herra. Hiukset ovat kiharat ja harmaantuneet. Selkä kumara ja askel haparoiva. Keppi tukee kulkua. Hän kääntää katseensa minuun ja hymyilee lempeästi.

Hymyilen takaisin samalla nieleskellen kurkkuun kipuavaa itkua. Nousen pyörän selkään ja tuuli pyyhkii kyyneleet kasvoiltani.

Sama tilanne on tapahtunut täysin samassa kohdassa kuukauden sisään kahdesti. Tosin minuun katsahtanut vanhus on ollut eri. Minun tunteeni samat. Pohjaton, syvältä repivä suru.

Nyt jälkimmäisellä kerralla, pyöräilessäni loppumatkan kotiin, uusi ajatus iskee tajuntaani. Se on lamauttava. Tajuan, etten näe häntä enää koskaan. Hän on oikeasti poissa.

Isoisäni kuoli helmikuussa. Kirjoitin tuolloin siitä, miten kallio jalkojeni alta pirstoitui palasiksi. Siltä se tuntuu edelleen. Olo on juureton. Hän oli minulle yksi läheisimmistä aikuisista. Se, jolta pyysin neuvoa. Nyt listallani on monta kysymystä, mutten saa niihin enää häneltä vastauksia.

Näinhän moni kuvailee suruaan menetettyään läheisensä. Olen saanut paljon tukea ja ymmärrystä, mutta moni on myös tuntunut vähättelevän kokemustani. Tai jopa yllättyvän, että suren näin paljon isoisääni.

Isoisäni oli sairas ja saanut elää pitkän elämän. Kuolema on luonnollista ja olen helpottunut, ettei hänen tarvinnut kärsiä kauempaa. Mutta vaikka kuinka puhun sydämelleni järkeä, suru on murskaava.

Muutamat vanhemmat ihmiset ovat sanoneet, että tuolta se tuntuu, kun ei ole menettänyt läheisiään. Kun on nuori. On tehnyt mieli huutaa, että olenhan menettänyt. Mistä suruni vähättely johtuu? Eikö yhteiskunnassamme arvosteta enää samalla tavalla muita kuin ydinperheen välisiä suhteita? Vai olenko vain tosiaan nuori ja herkkä?

Ennen meitä oli kolme

Päästyäni kotiin puran pahaa mieltäni paiskoitumalla ja kiukkuilemalla puolisolleni. Kunnes lopulta pysähdän hetkeksi ja itku alkaa vavisuttaa kehoani. Mieheni sulkee minut syliinsä. Ikävä on niin kova, että se tuntuu puristavan sisuskaluni kouraansa.

Olen parin viikon päästä menossa ensimmäistä kertaa hänen hautajaistensa jälkeen isovanhempieni tai siis mummoni luokse. Jännittää. Näen hautakiven, johon on kirjailtu hänen nimensä. Istumme ensimmäistä kertaa mummoni kanssa kahdestaan ruokapöytään. Ennen meitä oli kolme.

Valmistaudun tulevaan karaisemalla itseäni ja luen vanhoja sähköpostiviestittelyjämme. Kykenen lukemaan yhden. Sen hän on lähettänyt minulle, kun olin muutama vuosi sitten Kambodzassa. Olin ollut reissussa seitsemän kuukautta ja palaamassa Suomeen muutaman viikon kuluttua. Hän päätti viestinsä lauseeseen ”Tervetuloa kotiin”. Nyt tuntuu, etten enää tiedä, missä se on.

Suru

Isoisäni Osmo 1970-luvulla.

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM / TWITTER

Lue myös:

Suru, joka vei pohjan kaikelta

Miltä tuntuu, kun isoisälläni on Alzheimer?

4 Kommentit

  • Siiri heinäkuu 9, 2018 at 9:59 pm

    Olipas kaunis teksti! <3 Kiitos kun jaoit sen täällä blogissa ja osanotot isoisäsi poismenosta <3
    Todella kurja kuulla että suruasi ja kaipuutasi on vähätelty. Ehkä kyseiset henkilöt eivät ole ymmärtäneet sinun ja isoisäsi välistä, läheistä ja erityislaatuista suhdetta. Voin tavallaan samastua kokemukseesi, sillä omalta papaltani (jonka nimi on myös Osmo) leikattiin aivokasvain, ja leikkausten jälkeisten komplikaatioiden jälkeen hän ei ole palautunut "omaksi itsekseen". Lääkkeiden takia ruoka ei maistu, ja tästä syystä hän on kuihtunut lähestulkoon käveleväksi luurangoksi. Muistan kun sain tietää, ettei pappa ehkä koskaan palaudu ennalleen, itkin ja itkin. En tiedä pystyikö kukaan läheiseni ymmärtämään suruni määrää, sillä suhteeni pappaani (ja myös mummooni) on lapsesta saakka ollut todella läheinen.

    Vaikka isoisäsi ei ole fyysisesti täällä, on hän aina kuitenkin kanssasi mihin ikinä menetkään, meinaan sydämessäsi <3 Voit kirjoittaa hänelle kirjeitä tai runoja, johon purat ikävää ja surua.

    Voimia Inka mummola-matkalle <3

    Vastaa
    • Inka I heinäkuu 16, 2018 at 11:33 am

      Hei Siiri <3 Kiitos todella paljon tarinastasi ja sanoistasi. Kiitos osanotosta. Se voi olla, ettei suhdettamme ymmärretty.

      Olen pahoillani kuullessasi kokemuksestasi. Kuulostaa valitettavan tutulta. Tulee avuton ja turhautunut olo, kun näkee sen oman rakkaan katoavan. Se, kun yhteys toiseen katoaa, on pahin isku. Voimia todella paljon! <3

      Niin hän onkin, se on ihan totta. Kiitos paljon! Juuri junassa menossa ja jännittää kyllä. Mutta eiköhän se tee hyvää.

      Vastaa
  • Hanna heinäkuu 30, 2018 at 9:35 am

    Hei Inka – kiitos myös minun puolestani kauniista tekstistäsi. Osasit hienosti kertoa juuri sen sydäntä raastavan tunteen jonka kokee kun läheinen on poissa ja kuinka epätoivoinen on se olo, kun muut eivät ymmärrä surun ja kaipauksen määrää. Minä menetin oman isäni 5kk saattohoitojakson jälkeen pari vuotta sitten. Isä oli 75vuotias ja minulle äärimmäisen läheinen. Puhuin joka päivä hänen kanssaan puhelimessa ja isän kanssa pystyin puhumaan syvällisesti kaikesta. Minulla on yhä toisinaan sellainen olo, että kun kaupan kassajonossa tapaan saman ikäisen vanhan miehen, jolla on samantapaiset vaatteetkin (mm monitaskuliivi ja kauluspaita) niin mieleni tekisi kysyä lupaa halata. Suru kestää kauan, mutta se muuttaa muotoaan, Jokainen hetki muistuttaa menetyksestä tai siitä, kun en voi kertoa hänelle mitä minulle kuuluu juuri tänään. Voimia sinulle suruusi – sinä olet oikeutettu tunteisiinsa niin kauan kun se sinulta vaatii. Muut eivät voi ymmärtää sitä rakkauden ja kaipauksen määrää, sillä heillä ei ole sitä kauneutta mitä sinä olet kokenut.

    Vastaa
    • Inka I heinäkuu 31, 2018 at 11:28 am

      Oi kiitos Hanna <3 Kaunis kommentti ja ihania sanoja, kiitos. Olen pahoillani menetyksestäsi. Tunteesi kuulostavat todella tutuilta. Olin nyt ensimmäistä kertaa isoisäni luona hänen hautajaistensa jälkeen. Nukuin hänen työhuoneessaan ja mietin, että tuntuu kuin hän olisi matkalla. Vielä hän tulee takaisin. Ei sitä vieläkään oikein ymmärrä, että toinen on todella poissa.

      Kiitos vielä ja halauksia ja voimia sinulle kaipuuseen <3

      Vastaa

    Leave a Comment

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • Olin käsittelemässä tätä kuvaa, kun tajusin sen menevän pilalle muokkaamisesta. Jotkut hetket on vaan täydellisiä just sellaisina kuin ne on. Juuri sellaisine sävyineen ja rosoineen kuin ne ikuistamishetkellä sattuu olemaan. Tää oli just sellainen. Mä en oo ehkä se visuaalisin instagrammaaja mut pyrin jakamaan niitä arjen tavallisia mutta silti pysäyttäviä hetkiä.
#camping #trekking #trekkinglovers #noux #nuuksionationalpark #nationalpark #outdoors #outdoorfinland #naturelovers #natureaddict #naturephotography #naturephoto #visitfinland #visitespoo #morningview #breakfasttime #luontoonfi #luonto #luontoon #shotoniphone #suomiretki
    • Huomenta 🍃 Tähän maisemaan sain herätä viikonloppuna.
#camping #trekking #noux #nuuksio #nuuksionationalpark #nationalpark #outdoors #outdoorfinland #naturephotography #visitfinland #morningview #natureaddicts #naturelovers #luontoonfi #luontoon #shotoniphone #suomiretki #visitespoo
    • Parhaat kesäreissut (tai reissut ylipäätään) on yleensä ne, kun pääsen lähelle luontoa. Me tehdään kesäisin paljon päiväreissuja, esimerkiksi Vallisaareen, jotta saa hetken hengähtää.
Huomenna me lähdetään ekaa kertaa Nuuksioon koko viikonlopuksi. Jokainen solu mussa huutaa luontoon. Kaupungin aistiärsykkeiden jatkuva tulva uuvuttaa ja ahdistaa. Kaipaan sitä tunnetta, kun hiljaisuus tuntuu ihan fyysisesti korvissa. Tiedättekö?
#nature #naturelovers #natureaddicts #camping #hiking #trekking #outdoors #outdoorlover #summervacation #cityescape #visitespoo #visitfinland #outdoorfinland #nationalpark #nuuksio #nuuksionationalpark #noux #luontoonfi #luontoon #suomiretki #naturephotos #tbt #tb #vallisaari
    • ”Kaikki on ihan hyvin, kun asiat on huonosti. Sitten vasta on paniikki, kun asiat on niin hyvin, että on jotain menetettävää,” sanoo @henripulk @imagelehti.
Täällä samat kelat. Niinku mm. mun terapeutti ja ”shamaani” ovat sanonu: mä en oikein osaa elää onnellisena. Se tuntuu uudelta maaperältä, pelottavalta. Ahdistavalta. Aina pitää kehittää joku ongelma. Koska tutumpaa, helpompaa ja turvallisempaa on loihtia hammashymy huulille ja elää samalla omassa salaisessa, synkässä maailmassaan. Mä oon myös miettinyt, että kuoleeko mun luovuus jos päästän irti surumielisyydestä. Tän mun shamaanin mukaan sitten se luovuus vasta todella avautuu. Kun sä oot vaan tässä ja nyt, irti surusta etkä surkuttele mennyttä tai tulevaa. Mä oon päättänyt nyt pysyä tällä uudella maaperällä. Aika jännää. Kyllä se ahdistus on silti melko säännöllinen vieras. Tosin harvemmin se ovesta sisään pääsee. Mutta Paprun sanoin: ”Mitä luulet, onko enemmän ihmisiä, joita ahdistaa, vai sellaisia, joita ei ahdista?” Ainakaan me ei olla yksin.
#mondaythoughts #happiness #sharingiscaring #melancholy #beauty #anxiety #bittersweet #kaikkionhyvin #paniikki
    • Tässä smoothie, johon mieheni rakastui. Sanottakoon, ettei hän ole normaalisti todellakaan mikään smoothien fani 😅 Mutta tämä viiden raaka-aineen smoothie on kuin kermainen pirtelö 💜 Nappaa resepti blogista, suora linkki biossa!
#blogpost #inkaicom #inkai #blueberries #smoothies #smoothielover #smoothieoftheday #breakfast #sundaybreakfast #brekkie #breakfasttime #lazysunday #slowmorning #instafood #foodgram #healthyfood #healthyrecipes