Terveys ja hyvä olo

Miksi et laihdu?

Olen taistellut painoni kanssa koko ikäni enemmän tai vähemmän. Lapsena…

Olen taistellut painoni kanssa koko ikäni enemmän tai vähemmän. Lapsena olin pyylevä ja minua nimiteltiin koko peruskoulu läskiksi.

Teini-iässä paino tippui muun muassa pituuskasvun ja tanssiharrastuksen takia.

Aktiivisen elämäntavan ansiosta painoni pysyi normaaleissa lukemissa monta vuotta, kunnes sairastuin masennukseen 24-vuotiaana. Söin masennuslääkkeitä ja pelastusrengas vyötäröllä alkoi paisua. Inhosin itseäni. Yritin katsoa syömisiäni ja liikkua, mutta sairaus verotti voimiani.

Lisäksi olin jo pitkään ollut hyvin stressaantunut töiden ja opiskelujen yhdistämisestä. Niiden suorittaminen vei viimeisetkin energiani.

Painonpudotus alkoi pari vuotta sitten, kun työskentelin toimittajana Ilta-Sanomissa. Tympäännyin huonoon oloon ja halusin apua. Aloitin elämäntapamuutosprojektin yhdessä personal trainerin kanssa ja perustin Ilta-Sanomiin Timmiksi mimmiksi -blogin. Halusin tehdä painonpudotuksen julkisesti ja innostaa muita.

No, ei ihan mennyt niin kuin piti. Masennus kulki edelleen mukanani ja asetin vointiini nähden itselleni liian kovan tavoitteen. Stressaannuin entistä enemmän.

Halusin laihduttaa parissa kuukaudessa noin 15 kiloa, kun lopulta painoa tippui vain pari kiloa. Luulin tehneeni kaiken oikein ja olin murheen murtama. Mutta todellisuudessa en ollut huomioinut vointiani ja todella sisäistänyt asioita, joista paasasin.

Kaikki motivaationi oli hukkunut ja ajattelin, että fuck it.

Samassa sumassa vaihdoin haastavampaan työhön, jolle annoin kaiken aikani. Huomaamatta kiloja kertyi jälleen.

Lopulta havahduin siihen, että itseinhon, huonon olon ja ikuisen kitkuttelun on päätyttävä ja painonpudotus on tehtävä oikein. Stressaamiselle ja suorittamiselle on tultava stoppi, minun on opittava olemaan lempeämpi itselleni ja kohdattava menneisyyden traumat.

Nyt tiedän vihdoin olevani oikealla tiellä ja kokemastani oppineena haluan jakaa teille omat sudenkuoppani. Miksi perinteinen “syö vähemmän kuin kulutat” -laihdutusmantra ei välttämättä toimi?

painonpudotus

Kuinka päästä lopullisesti irti pelastusrenkaasta vyötäröllä?

Miksi painonpudotus ei onnistu?

Stressi

Kaikki varmasti tiedostavat stressin vaikutuksen hyvinvointiin. Mutta minä en ainakaan ymmärtänyt, kuinka iso vaikutus on, ennen kuin olin uuvuttanut itseni toistamiseen työssäni ja painoa vain kertyi.

Mieli ja keho ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Kun mieli on stressin nujertama, keho ei toimi normaalisti.

Stressi vaikuttaa ruokailutottumuksiin ja nostaa kehon kortisolitasoja. Keho on jatkuvasti kuin peura ajovaloissa: pelästynyt uhkaavasta tilanteesta ja koko ajan valmis pakenemaan.

Tällöin muun muassa ruoansulatus hidastuu ja keho yrittää selviytyä uhkaavasta tilanteesta, jonka stressi on aiheuttanut.

Älä siis suorita liikaa. Priorisoi elämäsi tärkeimmät asiat ja keskity niihin. Unelmoi. Nuku riittävästi. Rentoudu, näe ystäviä, puhu.

Säästöliekki

Säästöliekki on kytköksissä stressiin. Liian tiukka dieetti on niin mielelle kuin keholle stressaavaa. Kun syömme liian niukasti ja treenaamme kovaa, keho menee säästöliekille ja alkaa pitää tiukasti kiinni vyötärön pelastusrenkaasta.

Jotta aineenvaihdunta pelittää, jaksat arjessa ja elämänmuutoksen keskellä, on uskallettava syödä ja levätä riittävästi.

painonpudotus-2

Valvo hengenpelastajana omaa hyvinvointiasi. Kukaan muu ei voi tietää, miltä tuntuu olla sinä. Kukaan muu ei tee kanna vastuuta hyvinvoinnistasi.

Armottomuus

Repsahdat tiukasta dieetistäsi, syöt suklaapatukan ja sitten se alkaa – helvetinmoinen soimaaminen. Sinä senkin punkero! Mitä menit tekimään. Taas mussutit sitä suklaata. Hyi helkkari, mikä läski olet.

Tähän sisäiseen sättimiseen ja ruoskimiseen voi olla niin tottunut, ettei sitä edes kuule. Haukut huomaa vasta, kun olo on kuin hakatulla.

Painonpudotus voi onnistua vain, jos itseään kohtaan on lempeä, kannustava ja suhtautuu kehoonsa myönteisesti. Keskitä energiasi ja puheesi kaikkiin ihaniin puoliisi, älä soimaa itseäsi jatkuvasti kehityskohteistasi.

Tavoitteiden visualisointi

Haluat laihduttaa 20 kiloa kesään mennessä. Ok.

Tällaisen tavoitteen asetin itselleni ymmärtämättä, mitä se oikeasti tarkoittaa.

Tavoite pitää visualisoida, jotta se kapseloituu mieleesi mahdollisimman kirkkaana ja seuraa mukana arjessa jokaisessa päätöksessäsi.

Kuvittele mielessäsi, miltä kehosi sitten näyttäisi ja tuntuisi, kun olet pudottanut haluamasi painon. Miten näet tavoitteen toteutuvan? Millaisena näet arkesi?

Visualisoi tavoite mielessäni ennen painonpudotusta ja palauta se mieleesi joka päivä.

Lääkitys

Söin masennuslääkkeitä pari vuotta. Niiden aikana lihoin 15 kiloa. Ensin ajattelin sen johtuvan suurimmaksi osaksi stressistä, mutta lääkäri ja psykiatri huomauttivat painonnousun johtuvan paljolti masennuslääkkeistäni.

Psykiatri kertoi, ettei masennuslääkkeiden vaikutusta painoon vielä täysin ymmäretä. Osa masennuslääkkeistä lisää ruokahalua, osa vähentää, mutta vaikka söisi täsmälleen kuluttamansa verran, paino voi silti nousta.

Olen kuullut niin monen tuttuni kokeneen samaa.

Eli jos syöt masennuslääkkeitä, tarkista pakkausselosteesta tai lääkäriltäsi, voivatko ne vaikuttaa painoon ja kiinnitä huomiota ruokahaluusi. Voit myös keskustella lääkärin kanssa lääkkeen vaihtamisesta (vaikka sekin on inhottaa, tiedän).

Huijaat itseäsi

Luulet eläväsi terveellisesti: uskot syöväsi hyvin ja liikkuvasi ahkerasti mutta todellisuudessa syöt liikaa ja vääriä raaka-aineita.

Salilla tai lenkkipolulla et tee täysiä, et hyppää sinne epämukavuusalueen toiselle puolelle vaan liikuskelet. Salilla himmailet laitteissa, poljet pyörää ja luet samalla lehteä. Keskity siihen, mitä teet. Anna kaikkesi. Vain niin kehityt.

Mitkä ovat sun mielestä painonpudotuksen suurimmat esteet? Kommentoi!

<3: Inka I

P.S. Voit tutustua muhun myös Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Pinterestissä, Bloglovinissa ja Snapchatissa käyttäjänimellä @inka.ikonen.

Lue myös:

Elämäntapamuutoksen tärkein ohje

Oletko oikeasti hyvinvoiva?

Miksi olen ylipainoinen?

Miksi inhoan kehoani?

6 Comments

  • Omena January 23, 2017 at 10:33 pm

    Kiitos! Ihana lukea kuinka jollain toisella on myös kokemusta masennuslääkkeiden takia lihoamisesta. Lihoin noiden surkeiden tablettien takia 20 kiloa enkä ole niitä kiloja saanut pois vaikka mitä tekisin. Nuo kilot on ja pysyy.

    Olit onnekas kun lääkärisi kertoi sinulle noiden tablettien sivuvaikutuksen. Minun lääkärini ei ottanut kuuleviin korviinsa, kun kerroin että tässä on nyt jo neljännen kerran ostettu suurempia vaatteita. Vika oli kaikkialla muualla. Lopetin lääkeet, loppui lihominen. Kuin seinään. Mutta kilot jäi.

    Olo on surkea. Ollut viimeiset 15 vuotta. En ole oma itseni tässä vartalossa.

    Mutta, kerran vielä kiitos kirjoituksestasi!

    Reply
    • inkaikonen January 25, 2017 at 8:31 pm

      Hei Omena!

      Kiitos kommentistasi! Ja kiitos, että jaoit kokemuksesi. Todella harmi kuulla, että sinäkin olet joutunut taistelemaan lääkkeiden takia. Mulla loppui lihominen kanssa heti, kun pääsin lääkkeistä. Mutta kiloista eroon pääseminen on ollut todella hankalaa! Nyt paino on alkanut hiljalleen tippua, kun olen lopettanut laihdutuksesta stressaamisen, keskityn hallitsemaan stressiä ja yritän olla armollinen itselleni. Tiedän sen paskan fiiliksen, kun oma keho ei tunnu omalta. Toivottavasti blogini kautta saat jotain vinkkejä. Voimia! <3

      Reply
  • Anita juntunen September 3, 2018 at 9:35 pm

    Hyvä kirjoitus kävin tässä terveydenhoitajan luona kun näitä diabetes kolestroli vuosi tarkastus kaikki arvot oli vähän nousseet olen keskivartalo lihava no pitäisi liikkua käyn lenkillä en joka päivä että tulee hiki mutta sitten tämä syöminen kahvileivät minimiin ja eikä rasvasia ruokia helppo sanoa mutta ruokavalion muuttaminen on vaikeaa vaikka kuinka yrittää en ole niin vahva tahtonen että onnistuisko hyvä ruokahalu on pitää taas yrittää olen niin perso makealle sitten aineen vaihdunta on huono kun olen jo 57ja vaihdevuosi iässä ja olen huomannut että olen tunne syöjä

    Reply
    • Inka I September 5, 2018 at 8:21 am

      Hei Anita! Kiitos kommentistasi. Ruokavalion muuttaminen on todella iso operaatio ja vaatii sisäistä motivaatiota. Hyvä, että tunnistat tunnesyömisen. Olen itse samanlainen! Suruun syödään, iloon syödään. Mulla parhaiten ovat toimineet pienet muutokset, kuten vaikka se, että syön joka aamu ravitsevan aamiaisen. Se takaa tasaisemman tasaisemman olon koko päiväksi eikä mielitekoja tule niin helposti. Tai jos en ehdi tai jaksa liikkua, lähden rauhalliselle kävelylle merenrantaan puoleksi tunniksi. Sekin on parempi kuin ei mitään! Helli, rakasta ja kannusta itseäsi. Älä ruoski, jos “repsahdat”. Tsemppiä!

      Reply
  • Kissanminttukaakao September 4, 2018 at 8:09 pm

    Mulla on tullut kymmenisen kiloa juurikin masennuslääkkeiden takia. Lääke voidaan vaihtaa, mutta en haluaisi siihen lähteä, koska muuten toimii. Olen vähän pattitilanteessa.

    Reply
    • Inka I September 5, 2018 at 8:18 am

      Hei ja kiitos kommentistasi! Onpa todella harmi kuulla, että sä olet kärsinyt myös lääkkeiden sivuvaikutuksesta. Se lääkkeiden vaihtaminen on kyllä aikamoinen operaatio. Ymmärrän tuskasi! Itse vaihdoin lääkkeitä kerran ja noin 1-2 kk oli melko vaikeita, mutta vaihto kannatti. En ollut enää niin väsynyt. Tosin nämä lääkkeet juuri kerryttivät painon, mutta tajusin sen vasta jälkikäteen. Täytyy vain punnita plussat ja miinukset ja arvioida omat voimavarat. Kykeneekö lääkkeitä vaihtamaan juuri nyt vai odottaako, että olo on tasoittunut. Voimaa <3

      Reply

    Leave a Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    • Kuinka yllätyskosinta ja hotelli liittyvät parisuhteemme alkuun? 💍Paljastan rakkaustarinamme nyt blogissa. Käy lukemassa ja osallistu ystävänpäivän herkullisimpaan arvontaan, jossa voit voittaa hotelliaamiaisen kahdelle ❤️Linkki biossa: @inka.ikonen 
Kaupallinen yhteistyö: @seasidehelsinki 
#radissonblu #seasidehelsinki #helsinkistateofmind #lovestory #supriseproposal #relationshipgoals #relationship #boyfriend #boyfriendgoals #loveofmylife #soulmate #mylove #bff #staycation #romanticgetaway #valentinesday2019
    • ARVONTA ❤️ Käyn geelilakkauksessa ihanan Volhan luona Espoossa. Hän on vahvistanut mun ohuita kynsiä tietyllä tekniikalla eikä mun kynnet ole koskaan aiemmin olleet näin vahvat. Kestävät hyvin mukana kovassakin menossa. 
Ja hei, entä tää lakkaus! Rakastan näitä sävyjä ja ihania kukkakoristeita 😍 Huolitellut kynnet vaikuttavat yllättävän paljon fiilikseen - ihanaa, pientä luksusta. Ja nämä kynnet kestävät upeina jopa kuukauden!

Nyt arvon teille lahjakortin manikyyriin ja geelilakkaukseen. Voitte valita myös haluamanne koristeet muutamaan kynteen. Palkinnon arvo on 55 euroa.

Näin osallistut:
💅🏻 Seuraa @inka.ikonen ja @benailed_finland -tilejä.
💅🏻 Kommentoi tätä kuvaa sunnuntaihin 24.2. mennessä, jotta tiedän sun olevan mukana.

Voittaja ilmoitetaan kommenteissa. Instagram ei ole mukana arvonnassa.
Kaupallisessa yhteistyössä: @benailed_finland 
#gelnails #gelpolish #manicure #gelpolishnails #gelpolishmanicure #nailsofinstagram #nailart #nails #naildesign #nailsnailsnails #geelilakkaus #arvonta
    • Vanhana iltapäivälehden toimittajana satun tietämään, että seksihän se on, mikä myy. Mutta täytyy sanoa, ettei näiden karamellisoitujen päärynöiden nimittäminen panopäärynöiksi ole pelkästään laskelmoitua seksivauta.

Koska a) katsopa noita kuvia. Onks se vain mun likainen mieli vai? En nyt viitsinyt alleviivata asiaa enempää laittamalla tuota mascarponevaahtoa päärynän “kärkeen”, mutta mutta.

Niin ja b) koska nämä ovat vain niin helvetin herkullisia, että kokkia tekee mieli kiittää oikein kunnolla. Ja reseptihän on jälleen puolisoni reseptivihkosesta.

Testaa! Ystävänpäivän pääruoaksi #pusupasta (ks. edellinen kuva) ja jälkkäriksi #panopäärynät 🍐

Paneminen ei ole pakollista. Sopii myös sinkkutalouksiin (oma kiva, paras kiva – eiks je!)
#sexytime #boyfriendgoals #ruoka #resepti #recipe #dessert #glutenfree #caramelized #caramelizedpears #pears #mascarpone #valentinesday2019 #valentinesdayrecipe
    • Nyt kävi niin, että me eli meitsi mehiläinen ja avopuolisoni päätimme haastaa @liemessa -Jennin #fetauunipasta n, @natawhitetrash -Natan #panopasta n ja alkuperäisen hittipastan eli #avokadopasta n. 😅 
Miehelläni on nimittäin sellainen pastabravuuri että HELLOU 😍🍝 Kun sain ensimmäisen haarukallisen tätä pastaa suuhuni, teki mieli hyökätä pöydän yli mieheni kimppuun.

Siksipä tämä pasta sopii täydellisesti ystävänpäivään ja annamme sille nimeksi #pusupasta 😘 Kokkaapa mielitietyllesi tai ystävällesi ja lupaan, että kielet menevät solmuun. Resepti blogissa, linkki biossa: @inka.ikonen 
Mikä on sun bravuuri? ❤️
#sexytime #boyfriendgoals #kisskiss #pastahaaste #hittipasta #inkai #inkaicom #recipe #pasta #pastalove #pastarummo #koffcrisp #pastarecipe #tuna #tunapasta #valentinesday2019 #valentinesdayrecipe #ruoka #resepti
    • JOOGAKORTIT TARJOUSHINTAAN!

Jos jäit @yoganordic -arvonnassa ilman voittoa, nou worries. Nimittäin saat mun kautta tutustumistarjouksena joogakortit 50-60 % alennuksella 🙌🏻 Vaikka ite sanonkin niin ihan hitsin kova tarjous.

NÄMÄ OVAT TARJOUKSESSA:
▪️Tutustumisviikko 15 e (norm. 35 e)
▪️Tutustumisviikko + 10 kerran kortti 85 e (norm. 175 e)
▪️Tutustumiskuukausi 50 e (norm. 130 e)

Tarjous on sinulle, joka et ole aiemmin käynyt Yoga Nordicilla tai viime käynnistäisi on kulunut aikaa 24 kk. Kortit käy kaikissa toimipisteissä: Turku, Helsinki, Espoo, Vantaa.
Voit lunastaa tarjouksen biossani olevasta linkistä: @inka.ikonen 🙏🏻
📷: @charandthecity 
#yoganordic #yoga #yogagirl #yogagram #instayoga #yogalife #hotyoga #yinyoga #airyoga #bikramyoga #restorativeyoga