Löysin täydelliset ulkoilutakit muodokkaalle vartalolle

25/04/2019

Inka I ja Didriksons on niin match made in heaven. Näin ajattelin mielessäni, kun kuuntelin Didriksonin ihanien Jennyn ja Mindyn esittelyä brändistä heidän Vantaan konttorillaan.

Tuli hieman sellainen olo kuin työpaikkailmoitusta tai treffi-ilmoitusta lukiessa: kaikki kohdat täsmäsivät. Nyökyttelin vain kiivaasti päätäni.

Didriksons edustaa niitä arvoja, joiden puolesta itsekin haluan puhua.

Alun perin vuonna 1913 ruotsalaispariskunta Julius ja Hanna Didrikson alkoivat tehdä kalastusvaatteita. Heidän filosofiansa oli, että olosuhteita ei tarvitse muuttaa, niihin voi sopeutua.

Niin totta ja niin ajankohtaista: emme me voi marssia pallolla omaan napaan tuijotellen, vaan meidän täytyy mukautua luonnon kulkuun.

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Nykypäivänä brändi panostaa todenteolla vastuullisuuteen: Osa vaatteista on kierrätettäviä, ja materiaaleja kehitetään jatkuvasti entistä ympäristöystävällisemmiksi. Didriksons tähtää mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja pyrkii vähentämään veden, energian ja kuljetukset minimiin.

Hienoja tavoitteita Skandinavian suurimmalta sadevaatteiden ja toiminnallisten vaatteiden merkiltä.

Tämän kivijalan päälle on hyvä rakentaa. Ja hyvin onkin rakennettu!

Miksi Didriksons?

Innostuimme puolisoni kanssa pari vuotta sitten todella paljon ulkoilusta ja retkeilystä. Tuolloin etsin epätoivoisesti tyylikästä ja kestävää parkaa, joka toimisi niin kaupungilla, ulkoillessa koiran kanssa kuin retkeillessä.

Koska olen kurvikas nainen ja minulla on leveä lantio, projekti tuntui lähes mahdottomalta. Muodoilleni sopivia, kohtuullisen hintaisia mutta laadukkaita vaatteita ei vain löytynyt.

Kunnes tapasin Thelman. Istui täydellisesti, tuulen- ja vedenpitävä, klassinen ja ajaton design. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siitä lähtien olen haaveillut tekeväni vielä joku päivä yhteistyötä brändin kanssa.

Ja nyt olen suunnattoman iloinen saadessani kertoa, että toimin vuoden 2019 Didriksonin brändilähettiläänä. Tämä on minulle ensimmäinen lähettilyys ja tuntuu todella suurelta jutulta! On ihanaa toimia itse fanittamansa merkin kasvona.

No, nyt sitten niihin tuotteisiin.

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Didriksons Lydia-takki

Didriksonit vaatteet suunnitellaan pitkäikäisiksi, monikäyttöisiksi ja tyylikkäiksi. Tekniset ominaisuudet ovat huipussaan, mutta klassisesta designista ei ole tingitty.

Kaipasin kevääksi ja syksyksi välikausitakkia, joka toisaalta toimisi myös liner-takkina kuoritakin alla. Ja ai että, löysin aivan valioyksilön. Heittämällä 6/5.

Nimittäin Didriksonin Lydia-takissa yhdistyvät kaikki edellä mainitsemani toiminnallisuudet, tekniset ominaisuudet sekä täydellinen design.

Lydian tikkipintainen yläosa on kevyesti topattu, joten se lämmittää hyvin. Alaosa on valmistettu superpehmeästä college-fleece-matskusta, joten se on aivan tajuttoman mukava päällä. Ei kuulkaa purista tai ahdista! Korkea kaulus suojaa viimalta.

Takki on minulla koossa 40.

Ja vielä tuo väri – niin, niin herkullinen koralli. Sitä on saatavissa nyt kolmessa muussa värissä. Ja pisst! Koralli ja ihana sininen väri ovat nyt Stockmannilla kanta-asiakastarjouksessa 127 euroa, kun normaali hinta on 160 euroa.

Kannattaa skrollata postauksen loppuun, voit nimittäin voittaa takin itsellesi!

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Didriksons

Didriksons Agnes -takki

Sen olen viimeistään nyt oppinut, että Didriksonin parkoihin voi aina luottaa. Ja se on tällaisella kurvikkaalla keholla todella helpottavaa!

Veden- ja tuulenpitävästä Agnes-parkasta tuli kova kilpailija vanhalle Thelmalleni. Agnes kestää niin kovaa käyttöä kuin aikaakin.

Siinä on superhyvä, säädettävä huppu, vyötärö, helma ja hihansuut. Edessä on neljä taskua ja sisäpuolella kaksi. Vetoketju avautuu kahteen suuntaan.

Takki sopii Thelmaa paremmin tyyliltään myös kaupungille ja Dusty Olive -väri on niin nami. Kuorimateriaali on samettisen mattainen ja pehmeä.

Takki on minulla koossa 40.

Sitä on saatavissa nyt myös kolmessa muussa värissä. Ja pisst! Oliivi ja koralli ovat nyt Stockmannilla kanta-asiakastarjouksessa 199 euroa, kun normaali hinta on 250 euroa.

Tämänkin takin voit voittaa itsellesi, skrollaa hiukan alemmaksi.

Arvonta

Arvomme teille yhteistyössä Didriksonin kanssa aivan mielettömän paketin: nämä molemmat takit! Voit siis voittaa Agnes-parkan värissä Beige Smoke ja Lydia-takin värissä Foggy Blue. Mikä ihana yhdistelmä: voit käyttää yhdessä tai erikseen!

Palkinnon arvo on 377 euroa.

Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta sunnuntaihin 5.5. klo 23:59 mennessä. Voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä postauksessa.

Onnea matkaan!

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. 

Voittaja on Maiju. Onnea hänelle! Kiitos kaikille osallistujille :)

Jos haluat lisätietoja Didriksonista, löydät niitä täältä.

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

Tässä on unelmieni talvitakki

Maailman kaunein sadetakki kestää ankarimmatkin sääolot

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Leena

    Oi, ihana arvonta! Mukana!

    • Hanna S

      Aivan ihanat 💕

    • Marja Räsänen

      mukana

  • Jemina

    Mukana!

  • Jennica

    Ehdottomasti mukana. 😍 On todella vaikeaa löytää plus kokoisena istuvia takkeja ja kun ei usein budjettikaan anna periksi.

  • Aurora

    Kiinnostava postaus, kiitos tästä! Ja miten upea arvonta – ehdottomasti mukana ollaan myös täällä! <3

  • MARIKA LAMBERG

    Ihania!Muodokkaana ihmisenä tosi vaikea löytää sopivia takkeja!

  • Mervi

    Osallistun ihanaan arvontaan

  • tiina turunen

    mukana.tarpeen olisi kerrankin kunnon takki

  • Anna K

    Tyylikkäitä!

  • Tiude

    Siis niin täydellinen tuo Lydia takki! 😍

  • Mirva

    Mukana, leveälle perälle takin tarvis 😅

  • Jaana

    Minullakin ollut vaikea löytää istuvaa ulkoilutakkia.

  • Kirsi Leikko

    Didrikson on kyllä huippu! Mulla on yksi D takki ollut aikoinaan ja oli kyllä 👍

  • Pipa

    Didriksonin takit on kyllä ihan parhaita! Juuri tänä talvena ostin uuden talvitakin kun vanha oli jostain kumman syystä ”kutistunut” kaapissa. 😂😂 Mukana arvonnassa!

  • Jonna Tahvanainen

    Mukana, ihana palkinto 🙂

  • Elina praatskonen

    I’m in!

  • Lenkku

    Oi mitä ihanuuksia. Mukana arvonnassa!

  • Heli Grönfors

    Wau, onpa kivan näkösiä takkeja. Vielä kun saisi punaisena.

  • Anu

    Mukana 😘

  • Minna Räisänen

    Ihania takkeja ja ihana INKA. 😍 Lasten kanssa ulkoillessa ois varmasti aivan täydellinen kombo (ja muuallakin) . Joten todellakin mukana arvonnassa.

  • Tipsu

    Mukana 🙏🙏🙏!

  • Marja Aronen

    Huikea arvonta, mukana ehdottomasti!

  • Sanna

    Mukana arvonnassa

  • Eevi

    Ihanat kuvat ja takit. Mukana arvonnassa

  • Tiina

    Ehdottomasti mukana

  • Mari

    Ihana takki!

  • Tipsu

    Mukana🙏🙏🙏🙏!

  • kirsi kairto

    Ihana arvonta! Ja kyllä tosiaan olisi tarvetta näille takeille! Sattuvat vielä olemaan ihan ”oman tyyliset” ja kauniin väriset. Eli mukana arvonnassa! :)

  • Mari

    Itsekin olen luottanut jo monta Dikriksonin takkeihin! Ne vaan istuu niin hyvin päälle!

  • Heli

    Molemmat tulisivat kovaan käyttöön 😍. Tällaisena muodokkaampana on todella vaikea löytää sopivia ulkoiluvaatteita.

  • Leila Ahonen

    Mukana

  • Heidi

    Mukana 👍

  • Emmi Syrjälä

    Mukana!😍

  • Maana

    Ooh, mukana!

  • Laura

    Todellakin mukana!

  • Laura

    Mukana 😍

  • Soili Niemi

    Olispa ihanat!

  • Jenni-maria pesonen

    Oi mukana🤩

  • Hanna

    Ihanat takit 🥰

  • MarjaKoo

    No nyt! Uutta kevättakkia olen vailla ja nämä kuulostavat aivan upeilta. Yhtään Didriksonin takkia en taida omistaa.

  • Maiju

    Mukana! Didriksonin takkeja oon aina kattellut, mutta hinta on kirpaissut liikaa omaa lompakkoa, joten on jäänyt kaupan rekkiin. Nytpä olis mahdollisuus päivittää kaappi kerralla!

    • Inka I

      Hei Maiju! Onnea, arpaonni osui tällä kertaa sinuun. :) Laitan sinulle vielä meiliä asiasta. :)

      • Maiju

        Ihan mahtavaa, en kestä, kiitos miljoonasti!

        • Inka I

          Jee! Onnea!

  • Eveliina

    Juuri tällaisille olisi tilausta myös minun vaatekaapissa! Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Heidi Sor

    Oi. Oispa ihanat takit. Mukana!

  • Sanna

    Ihania takkeja, kyllä kelpaisi :)

  • Terhi Nyberg

    🙋🏼‍♀️Oi kuinka mahtavaa olisi voittaa – tosi kauniit takit, lupaan ulkoiluttaa niitä ahkerasti 🤩🤩

  • Sanni

    Ihania takkeja ja ihana Inka!

  • Meiju

    Aivan parhaita takkeja, käytössä itsellä ja pojalla 😌 Ihana arvonta!

  • Pia

    Kelpaisi

  • Riitta

    Pakko kommentoida vaikka arvontaan en voikaan osallistua: ei näytä kokotaulukko riittävän kun on oikeasti niitä muotoja. Todella pettynyt, klikkasin jutun auki että josko minullekin vihdoin jotain….

    • Inka I

      Hei! Mulla on takin koko normaalisti 42/44, mutta Didriksonin takeissa menee pienempi (koko 40). Koot yltävät kokoon 48, mutta olet oikeassa, ei siitä ylöspäin. Mun on ollut vaikeaa löytää muilta merkeiltä ulkoiluvaatteita, joihin mahdun ja Didriksons on ensimmäinen, joka todella istuu.

  • Tiina Tuononen

    Mukana. Ihanat takit.

  • Mia

    Oooh ihana arvonta, tulisi niin tarpeeseen! ❤️😍

  • Rebecca

    Ihan mahtavaa! Yksi didriksonin takki löytyy jo kaapista ja se on kulkenut mukana lukemattomia kilometrejä.

  • Heli

    Näyttääpä hyvältä. Ehdottomasti mukana arvonnassa, hyvin istuva takki (takit!) olisi enemmän kuin paikallaan.

  • Marjo

    Onpas hyvännäköisiä takkeja. Mukana arvonnassa

  • Eija

    Mukana!

  • Jonna

    Todellakin mukana!

  • leena myllymaa

    ihanaa että meille muodokkaille löytyy hyvän mallisia ja muotoisia vaatteita

  • Sonja Saukkonen

    Todella innolla mukana

  • Maria

    Oi, olen mukana!

  • Andu

    Oo, tuo sininen 😍 Olisi täydellinen työpäiviin lasten kanssa ulkoillessa. Päivittäinen jokaisella säällä ulkona touhuaminen vaatii laadukkaat vaatteet ja vanha ulkonakin alkaa olla parhaat päivät nähnyt. Pääsisi ahkeraan käyttöön tuo sininen ihanuus.

  • Linda

    Wow 😍 Niin mukana!

  • Iina / MouMou

    Ooh, mun suosikkiulkovaatemerkki! <3 Mulla on Rex-takki beigenä ja se on IHANA. :)

  • Nea

    Mukana, hienot takit! 😊

  • Miia

    Olen vain haaveillut tuollaisista takeista koska ei ole ikinä varaa nuin kalliisiin. Tosin laatu maksaa mutta pakko on ostaa halpoja tai sitten kirppikseltä. Iso kokoisena on muutenkin hankalaa löytää takkia. Eli todellakin mukana kilpailussa! :)

  • Anna S

    Mukana 😊

  • Ida Leppä

    Mukana, takit tulisi tarpeen ja kurveja löytyy täältäkin!

  • Essi

    Mukana!

  • Oona

    Mukana!

  • Iinuska

    Ihanat takit! Itselläni on yksi Didriksonin parka, neljä vuotta palvellut luottotakki, ja kaikki ominaisuudet tallella! Ei ole varaa satsata näin laadukkaisiin takkeihin tuosta vaan, vaikka tässä ruuhkavuosien keskellä olisikin todellakin tarve. Noi olis niin täykyt! 💜

  • Nelliina

    Sanon vaan, että oujee ja mukaan ihanaan arvontaan :)

  • Tuija Hyrskylahti

    Upeat takit! Toivottavasti niissä on myös pitkät hihat, mulla on ongelmana kauheen pitkät raajat, aina ranteet paistaa… 🙄

  • Maria

    Mukana! :)

  • Nella

    Mukana ihanassa arvonnassa 💞

  • Elli

    Mukana! ☀️

  • Miuliina

    Olisipa ihan huippua löytää takki joka sopii myös kurvikkaille naisille.
    Mukana arvonnassa siis äbsölyytli :)

  • Kati

    Onpa täydellisen ihana arvonta ja tällaisista takeista mä oon AINA UNELMOINUT!! Sä kannat takkeja erittäin hyvältä ja näyttäispä itekki joskus noin hyvältä tyylikäs takki päällä :) Innolla mukana ehdottomasti!

  • Ulla

    Mukana. Ihania takkeja!

  • Anni

    Mukana!

  • Visa

    Ehdottomasti mukana ja todella kiva arvonta on! Mulla olisi täällä juuri sopiva takkilahjan saaja ja hän pomppisi onnesta ja riemusta jos saisi näin upeita takkeja! Olispa onnea 😀

  • Maritta

    Niin täydellisellä hetkellä ja täydellinen palkinto muodokkaalle muijalle 🤩😍

  • Itulius

    Kivan näköisiä takkeja!

  • Nina Lehtola

    Mahtava palkinto!

  • Hanna Tuominen

    Mukana🙌

  • Nina Elimäki

    Ooh 😍, niin mukana!

  • Mari_j

    Ihanat takit, ehdottomasti mukana huippuarvonnassa.

  • Tiia

    Ehdottomasti mukana! Itse löysin pitkien etsintöjen jälkeen Didriksonin talviparkan viime vuonna ja ihmetytti todella, miten oma massiivinen takalisto mahtui pidemmän takin alle niin hienosti :D Kertaheitolla suosikiksi!

  • Johanna

    Mukana!

  • Jonna

    Täällä yksi epätoivoinen, istuvien takkien etsijä…. Eli, niin mukana arvonnassa!! 🤩

  • Anna

    Tämä ois täydellinen paketti. Kolmas raskaus levensi mun lantion niin ettei mitkään entiset takit mahdu päälle niin olen joutunut tämän kevään kulkemaan raskaustakissa! 😱

  • Kirsi Mäkinen

    Mukana🤗

  • Maiju Lahikainen

    Mukana! Pari didriksonia löytyy ja oon kyl samaa mieltä että ne on loistavia 👌

  • JennaOo

    Ihan mielettömän iso kiitos takkivinkeistä! Olen lihonut sairauden myötä muutamassa vuodessa liki 20 kg ja on ollut aikamoinen opettelu elämään muhkumman kropan kanssa. Etenkin itselle sopivien takkien ja muidenkin vaatteiden löytäminen on ollut haastavaa. Ehkä alkuun enemmän siksi, että sinne kurvikkaampien puolelle meneminen tuntui pahalta.

    Didriksonin takkeja minulla oli hoikemmalla varrella ollessani muutama ja olin todella tyytyväinen! Etenkin etelärannikon tuulisessa talvessa oli ihana, kun oli kosteuden- ja tuulenpitävä takki, joka oli samalla tyylikäs. Nämä takit on nyt lihomisen myötä siirtyneet äitini käyttöön. En ole tullut edes ajatelleeksi, että heiltä saa myös muodokkaampaan vartaloon sopivaa vaatetta! Ihan mielettömän kiva kuulla :) Olisi ihana voittaa mukavat ja tyylikkäät vermeet, josko se taas nostaisi vähän itsetuntoa! Se on jännä, miten sairaus vetää kipujen lisäks mielen maahan ja tämä uudistunut olomuoto vie varmasti vielä hetken totuttelua.

  • Noora Lipsonen

    Ihanat takit,olisi kiva voittaa!

  • Johanna

    Ihanat olisi, kiva kirjoitus ja kerrankin olisi muodokkaallekin istuva ulkoiluasu😊

  • Anniina K.

    Vau miten hienot takit, toivottavasti onni osuu kohdalle!

  • Tiia96

    Mukana

  • Tiinappp

    En kestä 😍 mikä voitto olisi, onnittelen jo etukäteen häntä, jota onni suosii. Dirikssonia en ole vielä saanut omistaa, mutta hypistelyjä ja lainauksia on runsaasti 🙈 kyllä se vain niin on, että rahalla saa laatua ja ovat vähintään pitkäikäisiä, elleivät jopa ikuisia.

  • IlonaK

    Nämä olisi täydellinen combo päivittäiseen koiran kanssa ulkoiluun! Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • Ulla Tukiainen

    Mukana👍

  • Pauliina

    Tosi hienoja.

  • Taru

    Parhaita takkeja käytössä 😊

  • KK

    Olisi aivan täydellinen palkinto paljon ulkoilevalle ja retkeilyyn hurahtaneelle, ehdottomasti siis mukana <3

  • Julia H

    Mukana arvonnassa❣️

  • Vera

    Ihania ja oikeat sävyt! Mukaan kisaan ja seuraamaan blogia :) Ihanan paljon kuvia sinulla! <3

  • Andrea

    Mukana!

  • Riina

    Ihania uutuuksia! Vanha Thelma vetelee viimeisiään, joten nämä kaksi kaunotarta tulisivat todellakin kovaan käyttöön.

  • Nanni Pilhjärta

    Kiitos Inka että pidät meitä Itämeren toisella puolella asuvia esillä: Didriksson on luotettava ruotsalainen merkki, jolla on perinteitä. Halusin ostaa talveksi mutta ostinkin lapsenlapselle eikä rahat riittäneet. Eli mukana! Hoppas jag vinner💃🤣🙏🏽☃️

  • Suvi

    Vihdoinkin muodokkaille/kurvikkaille muutakin kuin mustia takkeja, ihanaa :)!

  • Sari Korhonen

    Haluisin voitta

  • Anna

    Mukana arvonnassa

  • Susanna Kaivonen

    Ihana palkinto! Olis kyllä huippua voittaa.

  • Riikka

    Täytyy tutustua ehdottomasti merkkiin. Mukana arvonnassa. Nuo ovat täydelliset värit!

  • Milla

    Oi vitsi. 😍 Nää ois kyl aika huikeet itselle!

  • Mari

    Todella tyylikkään näköisiä takkeja!

  • MH

    Kiinnostavaa! Jossen voita, niin todennäköisesti hankin :)

  • Iita

    Mukana ollaan

  • Anastasia

    Upea palkinto! Tulisi tarpeeseen täällä Lapissa (lähes ympäri vuoden).

  • Heta

    Olisipa huippu yhdistelmä! Just kevättakki multa puuttuukin. Tulisi varmasti kummallisesti jouluinen olo keskellä kevättä, jos voitto napsahtaisi kohdalle ja saisin tällaisen paketin kotiin 😄

  • Niina

    Täydellinen setti tälle(kin) kurvimimmille!

  • Päivi Leminen

    Kyllä noita kelpais pitää 😍

  • Jessica N

    Mukana 😊

  • Kreetta

    Todellakin mukana arvonnassa! Niin monta vuotta oon päässyt vaan etäältä ihailemaan näitä 😍

  • Sirpa

    Mukana :)

  • RouvaHoo

    No nyt on kyllä upea palkinto! Tulen kisaan mukaan.

  • Anu Saarinen

    Ihania takkeja 😍ja todellakin mukana 😛

  • Satu Laaksonen

    Aivan ihanaa! 😍

  • Emmi

    Kyllä tulisi tarpeeseen! 👌

  • Nonnuska

    Oijoi joi, mikä arvonta 🙏😍😍😍 Niiiiiin mukana 😍😍😍😍

  • Kristiina

    Ehdottomasti mukana! Parkaa olenkin metsästänyt ja samoja ongelmia kuin sinulla löytää muodokkaaseen kroppaan sopivaa mallia. Nämä takit näyttävät ja kuulostavat hyviltä, kokeilemisen arvoisilta.

  • Leeru

    Ihanat takit ja värit ❤

  • Marika

    Ihanat takit!

  • Mirva

    Ai että🥰👍

  • Kaisa

    Mukana! Kelepais 🤩

  • Iina

    Mukana 🌞

  • Jasmis

    Oo mikä arvonta! Thelmasta olen haaveillut, paljon hyvää kuullut. Mutta nämäkin näyttävät niin kivoilta 😍

  • Anu

    No aika ihania, ja supervärit 👌

  • Inka

    Ooh, hyvältä vaikuttaa ja ihania kuvia :) Mukana!

  • Mirjami Aaltonen

    Ihanat! Ehdottomasti mukana 😊

  • Yasemin

    Ihania kuvia 😍 ja ehdottomasti mukana! Tarvetta olisi hyvälle ulkoilutakille, kun kahden alle 2,5 v lapsen kanssa ulkoillaan päivittäin. Haastavaa pyöreänä löytää nättiä ja hyvin istuvaa takkia. Näissä tosin näytti olevan 😍👍👍

  • mimo

    Mukana arvonnassa :)

  • Ava

    Näyttää mukavalta mallilta joka ei kinnaa ☺️👍

  • outi väisänen

    Mielenkiintoinen postaus oli tämä ja vielä hieno arvonta kaupan päälle! Mukana ollaan!

  • Emilia Mäläskä

    Mukana arvonnassa

  • Satu L.

    Mukana 🙋‍♀️

  • Suvi

    Mukana

  • Mirca Seppänen

    Mukana mahtavassa arvonnassa!!

  • Kerttu Örn

    Aivan mieletöntä. Didrikson on mun lempi takki👌

  • liinakoo

    Mukana, olisikin tarvetta kunnon ulkoilutakille :)

  • satutee

    Mahtava palkinto! Olen haaveilut omasta Didrikssonista jo pitkään.

  • PaiviR

    Tosi tyylikkäät ja mukavan näköiset takit, ehdottomasti mukana!

  • Annukka

    Oi, onpas kivat! Tulisi kyllä käyttöön 🙂👍🏻

  • Riikka

    No tämähän oli kans ku meikäläiselle tehty arvonta (ja takki!). Mukana siis ❤️

  • Riitta

    Mahtava arvonta, mukana ehdottomasti.

  • Susanna

    Sama ongelma takkien kanssa. Kurvikkaan on vaikea löytää istuvia takkeja.

  • Hanna Aaa

    Ihanat takit, mielelläni noissa ulkoilisin! Joten todellakin mukana arvonnassa!

  • Kati

    Vau mikä arvonta! Mukaan arvontaan siis..

  • Luli

    Vaimolle ois mahtavat! Mukaan arvontaan!

  • Sandra

    Ihanat takit!

  • Juulia

    Miten herkkuliset värit Lydiassa, varsinkin tuo sininen on aivan upea! Onnea myös brändilähettilyydestä! Ainakin minulla meni merkki heti harkintaan, eli hyvä alku lähettiläs-vuodelle ;).

  • Saala Erlo

    Ai että nyt nappas! On ollu tosi vaikee löytää mukavia ja istuvia vaatteita ulkoiluun….niin vaikea että olen ehkä käyttänyt sitä tekosyynä olla lähtemättä. Olisiko tästä apua! 🙏

  • Mariia

    Ehottomst mukan! Mulla tuottaa vaivaa paksut kädet, jotka mahtuu vaan harvoihin takkeihin niin et alle voi viel pukee paidankin…. Olis mukava voittaa ja testata nää.

  • Kukka

    Oi, ihania!

    Takille olisi tarve, joten mukana arvonnassa!

  • Fiipi

    Didriksonin takit on suosikkejani. Toisen takin antaisin äidilleni.

  • Tarja

    Uuh, mukana! ❤️

  • Tiina

    Mukana🤩

  • Reetta

    No niin mukana kyllä!

  • Sara

    Mukana arvonnassa! Juuri tuollaisia takkeja kaipaa ulkoiluun koiran ja lasten kanssa, välkkävalvontoihin kouluun ja muuten vaan vapaa-ajalle!

  • Anu

    Mukana!😊👍

  • Karla

    Wau, mukana! 🌟

  • Kaisa Peltokangas

    Tulis kyllä tarpeeseen =)

  • hese

    Olispa hyvä setti! Mukana!

  • Pauliina

    Kyllä löytyis käyttöä 😊

  • SaraR

    Wautsiwau! Mukana

  • Nanna

    En kestä!

  • -A-

    Voi vau mitkä takit! <3

  • Petra Salminen

    Ihanat!

  • Tiina Viitamaa

    ihana!

  • Maire Sandelin

    Mukana

  • maria johansson

    Oi oi, kyllä tulisi käyttöön molemmat, liikun melkeinpä päivittäin 1-2 tuntia ulkona

  • VUOKKO KORHONEN

    Mukana

  • Jonna

    Ihana mukana kilpailussa :)

  • Tiina

    Ihanat takit!

  • Enni

    Mukana :) !

  • Leena

    Ehottomasti mukana!

  • Ellen

    Vau mikä palkinto! Olisi niin mahtava voittaa.

  • Pirita Tiitto

    Mukana :)

  • Nina

    Ehdottomasti mukana! Itaekkin vähän pyylevänä, ni olisi täydellinen setti 😚

  • Nina romberg

    Ehdottomsti mukana! Itse tälläisenä pyylevänä olis täydellinen setti :)

  • Emilia

    Olispa ihana saada kerrankin itellekin laadukkaat takit 😍

  • Sari K.

    Mukana! 😍

  • Iina Ilves

    Todella kauniit ja hyvin istuvat! Wau! Jotain tällaista olen kaivannut :)

  • Mari

    Upeat takit! Olen tähän mennessä aina tyytynyt lyhyisiin takkeihin leveän lantion takia. Toivottavasti arpaonni suosii. Jos ei, taidan testata Thelmaa :)

  • Jaana Sallinen

    Wau😍 Ihana takki. Olisi kerrankin hyvä takki talveksi🌹🌹🌹

  • Maisamiisa

    Ihanat! Mukana :)

  • Kati Hutri

    <3 Didrikson <3 tää ois superpalkinto. Ehkä parhaita mitä koskaan. Tulis käyttöön. Ihanaa kesän odotusta ja upeita seikkailuja!

  • Tuula Hirvonen

    Mukana…meikäläisellä kun juuri ongelma että muuten takki ok…mutta kun ei nämä tissit mahdu saman takin alle..

  • Jenny Pohjanmeri

    Mukana😊

  • paulii

    Vau mitkä palkinnot, mukana! 😍 Varsinkin Lydialle olisi iso tarve nyt, parkaakin toki aina tarvitaan.

  • Tuija Uhre

    Aivan ihanat takit ja ihana arvonta itse vähän pyylevänä en aina löydä itselleni sopivaa takkia eikä sen puoleen muitakaan vaatteita kun on pituus vielä 156 cm.mahdottomasti tykäten 😍 ja arvonnassa mukana innolla

  • Erja Kuruaho

    Mukana ehdottomasti!

  • Sini

    Ihania, mukana!

  • Eve

    Mukana arvonnassa 😊

  • Riikka

    Todellakin mukana :)

  • Sinna

    Mukana :)

  • Millastiina Lapinoja

    Täydelliset! <3
    Mukana arvonnassa!

  • Tiina Pitkänen

    Todellakin paras merkki❤️ Itselläni kolmas Didriksonin takki jo käytössä, uudesta taas jo kovasti haaveilen.
    Mukana arvonnassa❤️

  • Sirkkuli

    Mukana :) Jospa nämä eivät puristaisi hartioista

  • Paula Leppänen

    Didricksonilla on hyvät takit vaihteleviin kevätsäihin. Mukana arvonnassa.

  • Minna Marttila

    Mukana, hyvää takkia aina tarvitaan😊

  • Henna Ronkainen

    Kyllä olis tälle muodokkaalle kotiäidille tarpeen! Kaks vuotta oon kulkenut ilman takkia kun ei oo vara ollut ostaa kun halvemmista ei löydy kokoja.

  • Katja Saarikuru

    Hyvä postaus, ihanat takit, mahtava arvonta

  • Anu

    Pidän todella paljon tästä merkistä. Mukana arvonnasssa!

  • Ulla salonen

    Kivat on, mukana arvonnassa

  • Veronica

    Mukana! Hieno palkinto

  • Tiina Ikonen-Honkiniemi

    Joku ihan luki ajatukseni. Takin tarve ollut suuri mutta ei löydy kunnon mallista😊 onnenpotku itselle.

  • Kirsi Langheid-Hämäläinen

    Mukana arvonnassa! Jo työn puolesta tulee ulkoilua paljon, tulisi tarpeeseen!

  • Essi

    Mukana

  • Elisa Aarnio

    Tulisi todellakin tarpeeseen, joten mukana ollaan!

  • Ulppis

    Mukana ihanassa arvonnassa!

  • Laura

    Olispa ihanaa saada takit, joihin rinnatkin mahtuisi 😁

  • Maikki

    Kovana ulkoilijana, tämä setti olisi täydellinen❤️

  • P

    Rakastan merkin takkeja. Munkin ongelma on lantio mut näiltä löytyy mullekin kivoja takkeja.

  • Laura

    Aivan ihania takkeja 😍 Oispa kiva saada kerrankin hyvin istuva takki 😅

  • Anu

    Kunnon ulkoilutakki tulisi tarpeen, kun lapsen kanssa ulkoillaan ☺️

  • Pirjo

    Mukana!

  • Suvi

    Voi vitsi mikä arvonta ja näyttääpä takit hyviltä! Laadukkaalle takille on kyllä aina tarvetta Suomessa, joten pakko osallistua tähän arvontaan :)

  • Petra

    Ihania takkeja! Kunnon takille olisikin tarvetta :)

  • Anniina Hyrynkangas-Tarvas

    Mahtava palkinto! Mukana arvonnassa 👍😍

  • Mari Kaunismäki

    Voi kyllä, tällainen hyvin istuva (ja tarpeeksi pitkä!) käytännöllinen takki on juuri etsinnässä. Mukana arvonnassa :)

  • Anu

    Didriksonin takit onkin jo entuudestaan tuttuja, mutta olisipa ihana voittaa nämä😍

  • Anis

    Olispa aivan huippu!

  • Satu

    Ihan täysillä mukana 😍😍🙋‍♀️

  • Venla Heikkinen

    Mukana arvonnassa 😍

  • tt3

    Olisi ihanat :)

  • Annika

    Hienot takit :)

  • Emma

    On kyllä ihania! :—-)

  • Maaria Avoranta

    Ssma täällä, olen niin Didrikson-fani kuin voi olla! Yhden takin omistaja vasta, nyt olisi käyttöä jo uudemmille takeille! 👍

  • Päivi

    Ihanat takit, mukana 😍

  • Barbro Granholm

    Ihana malli

  • Tiina Keskinen-Kivekäs

    Mukana!

  • Mervi

    Mukana

  • L

    Ulkoilutakille olisi käyttöä!

  • Helena Hyttinen

    Mukana 💮💛😍👌💚

  • Eeva Liisa Olli

    Mukana. Ihania molemmat 😊

  • Marika

    Todellakin mukana! ❤️

  • Mira

    Mukana!

  • Hannele Halme

    Mukana, entinen alkaakin olla jo hyvin palvellut. Parhaita takkeja ikinä

  • Päivi Nurmi

    Mukana 😊 Talviparka Didriksonilta jo löytyy. Nää ois kyllä ihanat 😍

  • Anni

    Aivan ihanat! :)

  • Katja Veijola

    Mukana

  • Soile

    Mukana :)

  • Annika

    Vau! Tosi mageet takit 👋😊

  • Nennu

    Upeat takit 😍😍

  • Peppis

    Tosi kiva väriyhdistelmä ja toimivan kuuloiset takit niin erikseen kuin yhdessä! Tämä merkki ei ole minulle tuttu muuten kuin hypistellyt kaupassa. Innolla mukana koittamassa arpaonnea!

  • Ulla

    Mukana

  • Helena

    Tulisi tarpeeseen, eli mukana arvonnassa!

  • Marjukka

    Ihana arvonta ja ihanat takia!

  • Lilia

    Voi ei, miten ihanat! Tämäpä olisi aivan mahtava setti! ❤️

  • Au

    Wau mikä huikea arvonta, kiitos tästä!♡ Mukana :)

  • Ida H.

    Mukana! Olenkin monesti ihaillut Didriksonin takkeja, aivan ihania!

  • Janica

    Jee, mukana arvonnassa 😍

  • Karoliina Kärkkäinen

    Ooh! Mukana!

  • Satu

    Mukana 💜

  • Lisa

    Ihania takkeja! 😍 Mukana! 👍

  • Jannika

    Tyylikkäät on takit😍👌

  • Maisa

    Todellakin mukana 😍

  • Aada S

    Rakastan urheilutakkeja ja omistankin niitä enemmän kun ”normaaleita” takkeja. Vielä puuttuisi tuollainen parkamallinen ja Didriksson on omakin suosikkini <3

  • Laura

    Ai kun on mahtavat värit! Mukana 💕

  • Sini

    Tarvis iteki uusia takkeja 😍

  • Saana

    Vau! Mukana arvonnassa!

  • Sanna Wasenius

    Aivan ihania takkeja ja juuri sellaisia, joita tarvitsisin. Mukana ollaan!💕

  • Mira Virtanen

    Uusi ulkoilutakki tulisi tarpeeseen eli ehdottomasti mukana arvonnassa! 😍

  • Viivi

    Mukana 🤗

  • anna s.

    Mukana :)

  • Milja

    Vau hyvä kuulla että toiminnallisuuden lisäksi vastuullisuutta! Ihanat takit

  • Sanna-Kaisa Kourunen

    Mukana 😍❤️

  • Jonna

    Aivan ihania takkeja. Ja sopii sulle just 👌🏻 sopiskohan mullekin 🤗

  • Sonja

    Ihania takkeja😍

  • Piritta

    Ehdottomasti mukana 💛

  • Jonskutar

    No wau, ja mitkä ihanat värit!
    Sopisivat minun sinisiin silmiini!:)
    Ja siitä on aikaa kun takin olen ostanut niin käyttöä olisi molemmille.

  • Anna-Riikka Huhta

    Olispa mukava voittaa…Olisi iloa pitkään..

  • Roosa Ronkainen

    mukana! :)

  • Leo Mylläri

    Messis! ^^

  • Tiina

    Mukana arvonnassa!

  • Heidi

    Ois ihana❤️ tää pullukka ois niin noitten tarpeessa 😊🤭

  • Ulla

    Kauniit takit! Didriksonin takki on ollut haaveissa, mutta en ole ikinä raaskinut ostaa. Jospa vaikka tärppäis. :)

  • Johanna

    🙋‍♀️ Hep! Todellakin mukana! 🤩😍

  • Riiti

    Mukana. Lapsille olen ostanut paljon Didriksons- merkin ulkovaatteita ja ovat olleet tykättyjä, kestäviä ja ennen kaikkea hyvin istuvia. Olisipa ihanaa saada itsellekin vihdoin saman merkin takki, vanhoilla takeilla on menty jo niin monta vuotta.

  • Anni Ruohonen

    Kelpais! :)

  • Heta

    Oi mitä takkeja, mukana!

  • Mimmu

    Jee, ehdottomasti mukana! Musta Thelma multa jo löytyy, se on paras luottotakki :)

  • Ansku

    Aivan ihanat 😍 Todellakin mukana 🤗

  • Ilona Ritola

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Reetta

    Tyylikkäältä näyttää!

  • Miia Kuusrainen

    Mukana 🤩🤩

  • Noora

    ihanan hempeät värit. 😃 Kyllä kelpais mullekkin.

  • Maiju

    Ehdottomasti mukana 👏 parkatakki olisi ihan paras!

  • Laura

    Mukana arvonnassa! 🤩

  • Minna lappalainen

    Ilman muuta mukana. Ois siistiä voittaa👍

  • Emilia

    Aivan ihana takki. Tulisi hyvään käyttöön päiväkoti ulkoiluihin 🥰😍😍

  • Hansku

    Ehdottomasti mukana!🤩

  • Marjo Kinnunen

    Ihania 😍

  • Enni

    Aivan ihanat takit! Mun oli tarkoitus jo aiemmin osallistua tähän enkä muista osallistuinko.. ainakaan en nyt omasta mielestä löytänyt omaa kommenttia. Eli ehdottomasti ollaan mukana!

  • Susanna H

    Mukana arvonnassa 🙌

  • Minna

    Upeita kuvia, takit sopivat sinulle mielettömän hyvin! :) Itsellänikin olisi kovasti käyttöä näille laadukkaille takeille, koska rakastan retkeilyä ja kaikkea muutakin ulkoilua! Ulkona liikkuminen on paljon mukavampaa, kun varusteet ovat kunnossa säällä kuin säällä.

  • Jemina

    Ihania takkeja molemmat, mukana 💖

  • VeeraMaria

    Wau!! Ehdottomasti mukana!

  • Hanna Vaahteranlinna

    Onpa kauniita takkeja molemmat. Leppoisaa sunnuntaita😍

  • Eeva

    Oispa ihana syntymäpäivälahja! 🤩 Merkki on minulle entuudestaan vieras, olisi kiva päästä tutustumaan paremmin tähän vastuulliseen brändiin 😊

  • Eski

    Mukanamukana! Tuollainen ison pyrstön peittävä Agnes-takki olisi tälle kropalle täydellinen! 😍

  • Miissu

    Aivan ihania! Ehdottomasti mukana arvonnassa😍

  • Lyyli

    Ihana setti! 💛💙 toisen takin antaisin lahjaksi.

  • Katja Hellsten

    Mukana arvonnassa😍

  • Laura

    Kurvikas himoreippailija ilmoittautuu arvontaan mukaan! 🙋 Tällä hetkellä naulakossa roikkuu takki, joka roikkui siellä myös 15kg painavampana. Perskeles, kun takin valmistaja meni konkurssiin enkä enää kyseistä takkia mistään saa! Voisikohan Didrikssonilta löytyä seuraaja? 🤔

  • Päivi

    Olen jo kauan unelmoinut tuosta takista, mutta tähän päivään mennessä se ei vielä ole saanut paikkaa vaatekaapistani. Ehkä tänään olisi se onnenpäivä 💙

  • Irene Hurme

    Ooo, mukana arvonnassa!

  • Pihla-Maria

    Voi ei miten ihana tuo korallin värinen Lydia! Mää en oo vielä raaskinu investoida Didriksonsin takkiin mutta nyt täytyy taas harkita vakavasti jos onni ei potkaise arvonnassa..

  • Maarit Aaltonen

    Kelpais👌🏻

  • Kirsi

    Kauniin näköisiä takkeja, mukana arvonnassa :)

  • Henna

    Nii innolla mukana 😍 kauniita takkeja ❤️❤️

  • Sannamarianna

    Aivan ihania takkeja! Itelläni on leveäperseisenä hankala löytää sopivia takkeja, mitkä istuis hyvin ja menis lantiolta kiinni. Lisäksi mulla on järkyttävän paksut käsivarret, monen takin sopivuus on ollut kiinni myös hihojen tilavuudesta. :/

  • Inka I

    Kiitos kaikille osallistujille! Tällä kertaa voiton vei Maiju :) Ihanaa viikkoa kaikille <3

  • Helena Savikko

    Ehottomasti mukana! Harvoin löydän itselleni varsinkaan sopivan isoa takkia!

  • Tuula Lipponen

    Kiitos informatiivisesta kirjoituksesta ulkotakkeihin liittyen. Haluaisin ostaa uuden takin, ja siksi etsin vinkkejä. Minusta on hienoa, että myös isokokoisille on olemassa näin kauniita takkeja.

Vastaa käyttäjälle Soile Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle