Miten hoidan raha-asioitani? Kokemuksiani Holvista

09/05/2019
Kaupallisessa yhteistyössä: Holvi

Aloin vuosi sitten suunnitella tosissani yrittäjäksi lähtemistä. Sitä ennen ajatus oli ehtinyt muhia päässäni muutaman vuoden. Haave, joka odotti oikeaa ajoitusta.

Olin marraskuuhun saakka palkkatyössä ja minulla oli puolisen vuotta aikaa järjestellä asioitani.

Tärkein kysymys oli: Mistä saan rahaa?

Holvi kokemuksia

Ennen yrittäjyyttä

Ennen yrittäjäksi lähtemistä pohdin sitä, mistä saisin asiakkaita, mikä liikeideani oikeastaan olisi ja kuinka paljon minun pitäisi saada myytyä kuukaudessa, jotta tulisin toimeen.

Asiakkaat

Lähdin testaamaan kysyntää kartoittamalla ensin uusia mahdollisia asiakkaita ja ravistelin olemassa olevia verkostojani. Kaikessa yksinkertaisuudessaan lähestyin heitä, kysyin tarpeita ja sanoin harkitsevani lähtöä yrittäjäksi.

Asiakkaista kerron hieman lisää seuraavassa kappaleessa.

Liikeidea

Alusta asti oli selvää, että tekisin töitä toimittajana. Olenhan saanut elantoni kirjoittamisesta jo 10 vuoden ajan. Lisäksi halusin panostaa kunnolla blogiini. Mietin myös, voisinko myydä konsulttipalveluita ja auttaa yrityksiä esimerkiksi digitaalisten sisältöjen ja verkkosivustojen strategian luomisessa ja kehittämisessä, hakukoneoptimoinnissa ja sosiaalisen median kanavissa.

Lisää ideoita alkoi pulputa innostuessani.

Liikeideani laajeni toimittajasta viestintäalan yrittäjäksi.

Budjetti

Laskin kuukausittaisen budjetin pakollisille menoilleni. Menoni ovat noin 2 000 euroa kuukaudessa ja siihen sisältyy kaikki ruoasta rahastosäästämiseen, ravintoloista vaatehankintoihin. Tulisin toimeen vähemmälläkin, mutta tuolla summalla tulen toimeen melko mukavasti.

Säästin puskuriin kaiken ylimääräisen, kuten blogipalkkiot, lomarahat ja lopputilin. Sain säästettyä noin 7 000 euroa. Niillä pärjäisin helposti useamman kuukauden, vaikkei mitään tuloja tulisikaan.

Tein myös hinnoittelua ja laskelmaa tuloilleni: kuinka paljon saisin keskimäärin yhdestä jutusta, kaupallisesta blogipostauksesta tai konsultoinnista. Mikä olisi näiden osuus liikevaihdosta eli kuinka monta lehtijuttua tai blogipostausta saisin myytyä kuukaudessa.

Kun lopulta lähdin yrittäjäksi puolisen vuotta sitten, minulla oli jo muutama valmis asiakas, jotka alkoivat tilata minulta sisältöjä säännöllisesti. Se oli helpottavaa talouden suunnittelun kannalta, kun tiesin, että joka kuukausi saisin tietyn summan rahaa.

Holvi kokemuksia

Tilanne nyt

Tällä hetkellä liikevaihdostani noin 60 prosenttia tulee toimittajan työstä, 30 prosenttia kaupallisista yhteistöistä blogissa ja somessa, 10 prosenttia konsultin hommista.

Tulen toimeen paremmin kuin palkkatyössä toimituspäällikkönä ja ansaitsen kuukaudesta riippuen keskimäärin kaksi kertaa enemmän.

Olen lähdössä parin viikon päästä kahden viikon lomalle Espanjaan. Matka on elämäni ensimmäinen #määmatka ja sen tarkoituksena on pitää yrityksen strategiapäivät ja kehityskeskustelut itseni kanssa. Katsoa, miten ensimmäinen puoli vuotta on mennyt, mihin suuntaan haluaisin laivaani ohjata ja mitä tavoitteita minulla on loppuvuodelle.

Numeerinen tavoitteeni on saada yrityksen liikevaihto 100 000 euroon. Tämä luku siksi, että verotuksellisesti tällöin on järkevää muuttaa yhtiömuoto osakeyhtiöksi. Ja olisinhan silloin oman puljuni toimari ja hallituksen pj!

Jos kuukausittainen liikevaihtoni pysyy nykyisellään, päässen tavoitteeseeni vielä tällä tilikaudella. Tai sitten nakkaan tavoitteen roskakoriin, olen tyytyväinen vähempään ja nautin vapaudesta enemmän. Saa nähdä.

Jos mietit, miten voit saada elannon yrittäjänä:

  • Listaa osaamisesi, vahvuutesi, heikkoutesi. Mieti, onko sinulla yrittäjyyteen vaadittavia ominaisuuksia.
  • Keksi idea. Testaa, onko siitä liikeideaksi.
  • Kartoita asiakkaat. Kartoita kysyntä.
  • Tee kannattavuuslaskelmat.

Holvi kokemuksia

Mistä löytää asiakkaita?

Tällä hetkellä minulla on reilu viisi säännöllistä asiakasta. Joukosta löytyy mediataloja, mainos- ja mediatoimistoja sekä B2B-asiakkaita eli yrityksiä, joille teen sisältöjä heidän omiin kanaviin tai blogiini.

Puolen vuoden aikana minulla on ollut kymmenisen satunnaista asiakasta, joiden kanssa olen tehnyt yksittäisiä projekteja tai sisältöjä. Lisäksi olen tehnyt yhteistyötä noin 15 asiakkaan kanssa blogini ja sosiaalisen median kanavien tiimoilta.

Mistä nämä asiakkaat ovat sitten pelmahtaneet?

Osa on tulosta verkostojeni ravistelusta. Olen ollut urani aikana töissä neljässä eri mediatalossa, joten tunnen hyvin ihmisiä alalta. Lisäksi olen tehnyt viimeiset viitisen vuotta sisältömarkkinoinnin tiimoilta töitä B2B-yritysten kanssa, joten kontakteja sillekin puolen pöytää oli jonkin verran.

Ja puskaradiohan se on yhä vain paras tapa. Kun olen tehnyt hyvää työtä yhdelle, tämä suosittelee minua toiselle.

Hetki sitten kolme vanhaa kollegaa, joista kaksi on nykyistä asiakastani, oli suositellut minua yhdelle ja samalla yritykselle, joka päätti suositusten takia tilata minulta testijutun. Yhteistyö on tämän jälkeen jatkunut.

Toisessa tapauksessa entinen esimieheni oli vinkannut minusta tutulleen, joka oli jo törmännyt minuun LinkedInissä etsiessään osaajaa tietyillä hakutermeillä.

Blogin osalta tilanne on ollut hieman toinen. Toki olen ollut yhteydessä jo tuntemiini yrityksiin, joiden kanssa kokisin yhteistyön luontaiseksi. Lisäksi olen opetellut myymään osaamistani.

Tein laadukkaan ja kattavan mediakortin, listasin mielenkiintoisia, blogini sisältöihin sopivia asiakkaita ja otin heihin yhteyttä. Olen käynyt lukuisia neuvotteluja, joissa olen kuunnellut asiakkaan tarpeita ja miettinyt, millä tavalla minun osaamiseni ja kanavani voisivat heitä palvella.

Eli jos olet freelancer:

  • Mieti, kuinka erotut muista. Mikä on sinun kilpailuvalttisi? Mitä lisäarvoa sinä voit tuottaa mahdolliselle asiakkaalle.
  • Herätä verkostosi ja lähesty rohkeasti. Tunnustele. Ideoi.
  • Opettele myymään ja hinnoittelemaan. Arvosta työtäsi, arvosta asiakasta ja hänen aikaansa. Tee napakka ja hyvä tarjous. Muista, että sinun yhteyshenkilösi saattaa joutua esittelemään tarjoustasi eteenpäin. Tee siitä siis helposti ymmärrettävä ja selkeä.
  • Tee työsi laadukkaasti, hyvin ja ajoissa. Sinusta vinkataan kyllä eteenpäin.
  • Huolehdi, että sinut löydetään. Ei tarvitse olla mikään supersomettaja, mutta laita vähintään verkkosivusto ja LinkedIn kuntoon. Mieti, millä hakutermeillä mahdollisinen asiakkaasi löytäisi sinut somesta tai Googlesta.

Holvi kokemuksia

Kuinka huolehtisin rahoistani?

Tärkein asia yrittäjyydessä:

Yritystä ei ole ilman rahaa. Rahaa ei ole ilman talouden hallintaa. Ainakaan mulla. Nimimerkillä Holtiton rahankäyttäjä.

Kun olin kartoittanut asiakkaat, teroittanut liikeideani ja tehnyt laskelmani, olin jo pitkällä. Mutta silti minulla oli yksi iso murhe. Huoli, jota en osannut oikein määritellä, koska alue oli minulle täysin vieras.

Menestyvän yrittäjän tärkein yhteistyökumppani on kirjanpitäjä ja tärkein työkalu Holvi.

Tuosta lauseesta pitäisi tulla mantra jokaiselle pienyrittäjälle.

Vaikka tämä on kaupallinen yhteistyö, älkää ajatelko, että no, sen takia toi Inka vaan hehkuttaa. Ei. Lähestyin itse Holvia, koska olin vain niin tyytyväinen heidän palveluunsa. Halusin, että muutkin yrittäjät kuulevat tästä ja helpottavat elämäänsä.

Olen käyttänyt Holvi-palvelua yritykseni alusta saakka. Voin varauksetta hehkuttaa sitä, miten hyvä, monipuolinen ja vielä kaiken lisäksi edullinen tämä palvelu on.

Kaikki yritykseni raha-asiat löytyvät yhden ja saman katon alta. En edes osaa sanoin kuvailla, kuinka tärkeää tämä minulle on ja kuinka paljon se on vienyt huolta ja murhetta.

Holvi kokemuksia – kaikki samassa paikassa

Päädyin Holviin kahdesta syystä, joista vinkkasinkin teille jo aiemmin.

  • Puskaradio: Ainakin neljä yrittäjätuttavaani suositteli Holvia. Kehui juurikin tuota monipuolisuutta ja edullisuutta. Kiinnostuin.
  • Erottuminen: Ennen kuin päädyin Holviin selvitin vaihtoehtojani. Pyysin tarjouksia tilitoimistoilta ja selvittelin erilaisia työkaluja. Osa tilitoimistoista halusi kuitit yhä kerran kuussa paperisena, osa olisi antanut tallettaa ne esimerkiksi Driveen. Kaikki nämä vaihtoehdot tuntuivat pölyyntyneiltä. Olenhan digityttö! Haluan käyttämäni palvelut digitaalisina, kiitos. Digitaalinen palvelu tässä kohtaa tarkoittaa minulle mahdollisimman helppoa ja nopeaa käyttöliittymää. Drive ei ole sitä, sori vaan. Holvi vetosi heti. Alla perustelut.

Yritystili ja maksukortti

Halusin pitää yrityksen ja omat rahani erillään. Tämä helpottaisi kirjanpitoa ja ymmärrystäni yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Perinteisten pankkien yritystilit ovat meikäläiseen makuun kankeita, vanhanaikaisia ja kalliita. Pelkkien tilien kuukausihinnat pyörivät 10-60 euron välillä. Siihen päälle tilin palvelumaksut.

Käyttämäni Holvin Grower-paketti maksaa 9 euroa kuukaudessa ja siihen kuuluu yritystili ja maksukortti. Tarjolla on myös täysin maksuton paketti, johon kuuluu tili ja kortti.

Holvin yritystili toimii kuten mikä tahansa tili. Voin hoitaa sillä omat laskuni, maksaa ostokseni ja tarkastella tilitapahtumiani.

Kirjanpidon valmistelu

Tämä on yksi Holvin hienoimmista ominaisuuksista! Voin ottaa kuiteista heti oston jälkeen kuvat ja nakata ne sitten menemään.

Holvi tekee valmistelevan kirjanpidon ja kirjanpitäjä voi aina kuukauden päätteksi käydä nappaamassa sen suoraan Holvista. Hänen työ helpottuu, minun työ helpottuu. Lisäksi hahmotan paremmin kuukauden menot ja tulot, kun ne on tiliöitynä yhteen paikkaan.

Ja pieni paljastus: kannattaa kurkata Holvin yhteistyökumppaneina toimivat tilitoimistot. Koska heidän työnsä on helpottunut Holvin käytön myötä, hinnat ovat kilpailukykyisemmät.

Ja kyllä, ota kirjanpitäjä. Vaikka kuvittelet kykeneväsi tekemään työn itse, ammattilaiselta menee siihen paljon vähemmän aikaa. Sinä voit käyttää kirjanpidolta liikenevän ajan siihen, missä sinä olet paras ja tienata kirjanpitäjän palkkion takaisin. Lisäksi kirjanpitäjä on nykyään enemmänkin kuin kuukausittaisen tuloslaskelman tekijä. Hän on asiantuntijasi kaikissa talousasioissa. Hänen puoleensa voit kääntyä, kun arveluttaa.

Laskutus

Mietin pitkään, että pitääkö minun ottaa erillinen laskutuspalvelu (edullisin, minkä löysin oli 17 euroa/kk) vai teenkö laskut itse Excelissä.

Paras vaihtoehto löytyi Holvin kautta. Laskut voi näpytellä helposti missä ja millä laitteella tahansa. Pohja on aina valmiina, sinne vain näpyttelee laskutustiedot. Voin lähettää laskuja esimerkiksi verkkolaskuna ja sähköpostitse.

Tiedän aina, kuinka paljon minulla on avoimia laskuja, onko joku lasku myöhässä ja saan heti tiedon puhelimeeni, kun asiakas on maksanut laskun.

Holvin ansiosta talouden hallintani on vaivatonta ja voin keskittyä täysillä yritykseni pyörittämiseen. Halutessani siihen 100 000 euron liikevaihtoon tai vain yrittäjän vapaudesta nauttimiseen.

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

Unelma, jota häpeän eniten

Ensimmäinen virheeni yrittäjänä

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM
  • Mimmu

    Yksi juttu pisti silmään – miten niin osakeyhtiö kannattaisi perustaa vasta sitten, kun liikevaihto on 100 000 euroa? Toiminimen kautta laskutetut rahathan menevät suoraan henkilöverotukseen joka on paljon kireämpi kuin pääomatulojen verotus?

    Itse perustin osakeyhtiön heti alkuun, vaikka toiminta on täysin sivutoimista ja tuloja on luvassa ekalla tilikaudella ehkä 5000 euroa :)

    • Inka I

      Moikka Mimmu!

      Kiitos kommentistasi. Mulle yritysneuvoja sekä kirjanpitäjä sanoivat hyväksi rajaksi toiminimestä osakeyhtiöksi vaihtoon joko sen, kun veroprosentti alkaa lähentyä 30, tulos on noin 50 000 tai liikevaihto 100 000 (tämä toki riippuu sitten kuluista yms.) Tällöin osakeyhtiöstä on verotuksellisesti hyötyä yksinyrittäjälle. Osakeyhtiö on toki järkevä vaihtoehto, jos yrittäjiä on useampia tai oma toimiala ns. vaatii sen uskottavuuden takia.

      Tsemppiä yrittäjyyteen! :)

  • Maria

    Holvi on kyllä kätevä! Itsellä ollut myös käytössä nyt jonkun aikaa.

    • Inka I

      Niin on! Mahtavaa, että säkin tykkäät :)

  • Anna-Maria K

    Hei kiitos tästä inspiroivasta jutusta! Tykkäsin positiivisesta energiasta joka välittyi 👍

    • Inka I

      Hei Anna-Maria! Kiitos kommentistasi :) Ihanaa, että pidit jutusta! Ja aivan mahtavaa, jos positiivinen energia välittyi – se merkitsee mulle paljon!

Vastaa käyttäjälle Anna-Maria K Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle