Talven lämpimin parka – voita 400 euron palkinto!

10/12/2020
Kaupallisessa yhteistyössä: Didriksons

Moni teistä tietääkin, että minusta tuli heinäkuussa äiti. Äitiys on hiljalleen alkanut upota niin tajuntaan kuin tyyliin. Siskoni nauroi ja pyöräytti silmiään, kun esittelin hänelle innoissani ostamaani villakerrastoa. Mutta kuten mammakaverini sanoi, äitiys vaatii next level -varustelua! Pitää olla päälaesta varpaiden kärkiin valmistautunut ulkoilemaan vauvan kanssa missä tahansa sääolosuhteissa.

Tällä hetkellä vauva nukkuu päivittäin yhdet unet vaunuissa. Vaunukävelystä on tullut minulle henkireikä. Se virkistää univajeista päätä, piristää uupunutta mieltä ja vetreyttää kantelusta ja imetyksestä jumista kroppaa.

Tämä päivittäinen piristysruiske vaatii tosin lämpimät ja säänkestävät vaatteet. Onneksi on Didriksons.

Leona on Didriksonsin lämpimin parka.

Didriksons on suomalaisten ykkösmerkki

Olin muutama viikko sitten raitiovaunussa, kun pistin merkille, että kanssamatkustajista suurimmalla osalla oli päällä Didrinsonsin parka. Niin oli minullakin. Enkä oikeastaan ihmettele, onhan se Skandinavian suurin sade- ja toiminnallisten vaatteiden merkki.

Minunkin rakkauteni Didriksonsiin alkoi muutama vuosi sitten Thelma-parkasta.

Mikä näistä vaatteista tekee sitten niin suosittuja?

  • sopivat säähän kuin säähän
  • sopivat niin luontoon kuin kaupunkiin
  • klassinen ja ajaton design
  • istuvat täydellisesti
  • saa useimmiten kokoina 34-48
  • merkki panostaa vastuullisuuteen

Merkki on ehkä tunnetuin parkoistaan, mutta heiltä löytyy niin paljon muutakin. Minä pukeudun Didriksonsiin säässä kuin säässä. Syyssateissa vedän ylleni maailman kauneimman Estrid-sadetakin. Pikkupakkasilla lämmittää pitkä ja veistoksellisen kaunis Stella-kevyttoppatakki. Ulkoillessa ja retkeillessä pukeudun Lydia-lineriin ja Agnes– tai Thelma-parkaan. Vaatekaapistani puuttui vielä talvitakki koviin pakkasiin, kunnes Didriksons ratkaisi tämänkin tarpeen.

Leona on Didriksonsin lämpimin parka.

Talven lämpimin parka on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista

Leona-parka on Didriksonsin lämpimin parka. Se on tuulen- ja vedenpitävä eli sopii täydellisesti Helsingin hyiseen talveen. Parka on valmistettu kierrätetystä polyamidista. Täyte on kierrätettyä polyesterikuitua. Vuori on värjäytty Solution Dye -tekniikalla, joka säästää vettä, energiaa ja kemikaaleja valmistuksessa. Takissa on PFC-vapaa vedenhylkivyyskäsittely. PFC-yhdisteitä eli perfluoratut yhdisteitä käytetään ulkovaatteiden vettä ja likaa hylkivissä käsittelyissä, ja ainakin osa niistä on vaarallisia ympäristölle ja ihmiselle.

Takkiin on ihana kääriytyä, sillä hupussa ja takaosassa on lämmin teddyvuori. Takissa on superhienoja yksityiskohtia, kuten heijastavat langat hupun karvareunuksessa ja selkämyksessä heijastava Didriksons-logo.

Leonaa saa kokoina 34-48 vihreänä, mustana ja oranssina. Rakastan tuota oliivinvihreää sävyä. Vaunumme ovat tismalleen samaa sävyä ja olemme mieheni kanssa naureskelleet, että maastoudun hyvin vaunulenkeillä.

Kannattaa skrollata postauksen loppuun, voit nimittäin voittaa takin itsellesi!

Leona on Didriksonsin lämpimin parka.

Winter is coming – ja minä olen valmis!

Leona takin kaveriksi voin pukea Didriksonsin Mela-välitakin ja Snakk-ulkoiluhousut. Välitakki on samanlainen kuin aiempi Lydia-lempparilinerini. Mela sopii itsekseen ja välikerrokseksi. Erityisesti tykkään joustavasta materiaalista ja korkeasta kauluksesta, joka suojaa hyvin tuulelta. En tarvitse tämän kanssa erillistä kaulahuivia.

Ulkoiluhousuista olen avautunut aiemminkin. Olen itku kurkussa etsinyt kropalleni sopivia ulkoiluhousuja vaikka mistä. Yhdetkään eivät ole olleet sopivat. Housut ovat puristaneet reisistä ja takapuolesta, mutta ovat olleet sitten vyötäröltä liian väljät. Kuinka turhauttavaa! Kysyin, olisiko Didriksonilla mun kropalle sopivia ulkoiluhousuja – JA OLI!! Olen niin onnellinen. Snakk-housut ovat ensimmäiset ulkoiluhousut, jotka mulle oikeasti istuu. Ne ovat sopivat niin vyötäröltä kuin reisistä. Ihmeellistä! Ja vielä ihan todella hyvännäköiset!

Tulipahan taivaalta mitä hyvänsä, minä olen nyt varustautunut. Alle vain se villakerrasto ja täydellinen mutsilook on valmis.

Kannattaa skrollata postauksen loppuun, voit nimittäin voittaa takin itsellesi!

Talven lämpimin parka on tässä.

Voita parka itsellesi!

Nyt sinullakin on mahdollisuus saada parka itsellesi! Arvomme teille yhteistyössä Didriksonin kanssa vihreän Leona-takin!

Palkinnon arvo on 400 euroa.

Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta sunnuntaihin 20.12. klo 23:59 mennessä. Voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä postauksessa.

Onnea matkaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE. ARPAONNI SUOSI TÄLLÄ KERTAA SANNALLE – ONNEA!

Kuvat: Eva-Liisa Orupõld

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Katso myös:

Tässä on unelmieni talvitakki

Maailman kaunein sadetakki kestää ankarimmatkin sääolot

Löysin täydelliset ulkoilutakit muodokkaalle vartalolle

  • Milla

    Ihanan värinen takki

    • Emmi

      Ihana takki, tälle vilukissalle tulisi tarpeeseen 😊

    • Ems

      Ihana, tälle vilukissalle tulisi tarpeeseen 😊

    • Ems

      Ihana, tälle vilukissalle lämmin takki tulisi tarpeeseen 😊

    • Anna Siltanen

      Oiii! Ihana takki!! Peukut pystyyn että osuisi arpa omalle kohdalle!

    • Henna

      Mukana tulisi tarpeeseen.😊

    • Inka

      Mukana, ihana takki!

    • Marika

      Oi, vaunulenkit oottaa täälläkin, tulisi lämmin takki niin tarpeeseen. 🤩

    • Tuire Ventoniemi

      Niin ihana mä niin rakastan tota vihreän sävyä ja Didriksson 💕💕💕

    • Tuire

      Niin ihana mä niin rakastan tota vihreän sävyä ja Didriksson 💕💕💕

    • Noora Setälä

      Ihana takki 💖 Oon ihan Didrikcson takki fani.
      4 takkia löytyy. Uusi talvitakki on ollut hakusessa jo pari vuotta. Tämähän se on! 😍

    • Hanna

      Miten ihana takki ja kokokin riittäisi. ☺️

    • Anu

      Tämä sinun blogi on ihana. Olen ollut vuosia sinun seuraaja. Ihanaa että.on löytynyt lämmin takki. Kyllä minulle reumaa sairastavalle kelpaisi😊

    • Erja Naasko

      Ihana takki 😍

    • Sofia

      Ihana takki😍💖💖💖

    • Janina Riippi

      Oispa ihana voittaa täää, tarkenis talven 👌🏻😍

    • Anniinak

      Ihan täydellinen takki! Mukana :)

  • Nonnuskainen

    Voi että 😍 Tämä olisi unelmien täyttymys 😍

  • Pauliina

    Oijoi!

  • Satu

    Tää olis ihana! 😻

  • Mira

    Tyylikäs takki, joka sopisi tänne Lapin pakkasiin ja pimeyteen.

  • Oona

    Juuri tällaiselle takille olisi tarve! Oranssi olisi vieläpä täydellinen väri!

  • Katri

    Ihana takki ja upeat kuvat! Tämä takki tulisi tällekin äidille tarpeeseen taaperoa arkeen 😁

  • Ulla Parkkinen

    Mukana,vihreän haluaisin😍👍

  • Pirre

    Uusi takki olisi kyllä tarpeellinen, mukana arvonnassa.

  • Aino

    Iik! Upea takli, ja sä oot upea!😍

  • Mervi

    Osallistun arvontaan, upea takki

  • Senni Grekula

    Lenkkeilen koiran kanssa päivittäin säällä kuin säällä vähintään 10km ja juuri viime viikolla huomasin, että ainoan hyvän talvitakini kainalosauma oli täysin revenny. Nyt olisi uudelle takille käyttöä.

  • Essi

    Ihania ja yksityiskohtaisia vinkkejä, kiitos! Pitää tutustua tarkemmin tarjontaan. 😊

  • HanN

    Ihana takki ❄❤

  • Emmi

    Tää takki tulis tarpeeseen!

  • Katriina Hokkanen

    Osallistun takkiarvontaan

  • Veera Farin

    Puhut asiaa :-) lapset on jo isoja joten pulkkamäessä ei niin tarvitse aikaa viettää mutta kolme corgi-neitiä kyllä saisi nauttia ulkoilusta enemmän jos hihnanpäässä olija ei paleltuisi jo muutaman sadan metrin jälkeen :-) :-)

  • Miia

    Osallistun!

  • Ida

    Vau, tää olisi upea ja tarpeellinen!

  • Laura Esko

    Ihanaa! Tuon kanssa pysyisi kyllä lämpimänä.

  • Krista

    Olisi ihana saada uusi talvitakki!

  • Reetta

    Upea väri ja näyttää ihanan lämpimältä. <3

  • Leila Ahonen

    Mahtava takki

  • Jenna

    Ihana takki! Itse myös lapsen kanssa ulkoillessa olisi tarpeen. :)

  • Enni

    Ahhh ihanan lämpimän näköinen!

  • Marja

    Kuulostaa kyllä toimivalta kokonaisuudelta näihin pk-seudun keleihin! Mielellään testaisin, pitääkö se minut vilukissankin varmasti lämpiminä niin töissä kuin vapaalla

  • Ann-Marie Martikainen

    Lämpimälle takille todella olisi tarvetta, joten innolla mukana arvonnassa! 💜

  • Janette Hagström

    Olispa makia takki tänne pohjoisen oloihin 😊❣

  • Maria

    Puolisolle lahjoittaisin tämän kun jää sitten taaperon kanssa puolestaan hiekkalaatikkoelämää viettämään😄

  • Hanne

    Täydellinen arvonta! Olen kaipaillut ulkoiluinnostuksen iskiessä puuhaan sopivaa takkia joka kuitenkin menee myös muissa menoissa! Ihanaa joulun odotusta Inka ❤️

  • Eeva Nyyssönen

    Näyttää mukavalta ja lämpöiseltä!

  • Ritva

    Tätä juuri tarvittaisiin, kun tulee ja tuiskuttaa!

  • Emma

    Kelpaisi vauva arkeen! 😍

  • Jenni S

    Tämä takki olisi mahtava! 😍🙋‍♀️

  • Mari

    Toi väri on kiva ja tommoselle parkalle kyllä paljon käyttöä Suomen säissä.😁

  • RS

    Kiitos kivasta yhteistyöpostauksesta! En ole äiti, mutta opetan pieniä alakoululaisia, joten tällainen säänkestävä talvitakki tulisi kyllä tarpeeseen myös. Plus ulkoilen paljon. Ostin tänä syksynä ensimmäisen Didriksonin takkini (ohuempi syystakki), ja olen todella tykästynyt siihen. Ulkohousujen kanssa on ollut samaa ongelmaa, joten kiitos vinkistä!

  • Annaleena

    Ooh, täälläkin olisi niin kova tarve kunnon talvitakille jokasään taaperoarkeen! 😊🙏

  • Pauliina Koskela

    Ihana! Varmasti lämmin. Mukana arvonnassa!!

  • Ilona Laitinen

    Takki vaikuttaa hyvältä!

  • Mari

    tommoselle parkalle on kyllä paljon käyttöä Suomen säissä! Tykkään myös väristä.😊

  • Ida

    Ihana väri, mukana arvonnassa!

  • Noora Hinkkanen

    Mukana, tulisi kyllä kovaan käyttöön💚

  • K-T

    Kyllä takki tulisi tarpeen vaunulenkeillä ja pian taaperoikäisen kanssa ulkoillessa! 😊

  • Vappu

    Ihan täydellinen Takki! 🌲

  • Jenna

    Ai miten ihana! Heidän saman värinen Lush-parkansa on kesä ja välikauden luottotakkini 👌

  • Riitta Rantala

    Ihana Sinä ja upea arvonta.
    Kuolannut noita takkeja …mutta aina iskee nuukuus 😬.Jospa nyt 🤞

  • Suvili

    Tää ois ihan huippupalkinto työssään paljon ulkona olevalle ihmiselle eli mulle 🤩 Ihanaa joulunodotusta!

  • Riikka

    No kohta tulee itsestänikin äiti, että HC varusteet kuntoon! 😅👌

  • Linda

    Täydellinen takki tänne Lapin talvikeleille 🙋🏻‍♀️

  • Jennina

    Ihana, tulisi tarpeeseen!

  • Kirsikka Kiviniemi

    Olen mukana.

  • Kaisa

    Kiva postaus ja kiva takki!! Itselläni ei ikinä olisi varaa laittaa talvitakkiin tuota summaa, tämä takki olisi itselleni loppuelämän takki.

  • Sini

    Ihana takki, kyllä kelpaisi 🙂👌

  • Tuire

    Oi, ihana! Tämä ois ihan mun takki! 😍

  • Marjo

    Vihree on mun lemppari myös väreistä 😍 tulis tarpeeseen kun heinäkuisen kanssa ulkoillaan :)

  • Anna

    Ois ihana takki😍😍

  • Pirita

    Tää tulis kyllä tarpeeseen 😍

  • Leena

    Olispa ihana voittaa tämä 😍

  • Julia

    I H A N A takki ja hyvä teksti 🤩

  • Laura

    Tarpeeseen tulisi kanssa vaunulenkillä :)

  • Tiina

    Oi kun lämmittäisi tarhatätiä kylminä päivinä😍

  • Anna

    Ompa kaunis takki!

  • Anu Wessman

    Kunnon ulkoiluvaatteita ei ole koskaan liikaa! Äitiyden ytimessä huomaat liikkuvasi kaupungilla yöpaidassa, kun päälläsi on hyvät ulkohousut ja takki!

  • Sanna

    Oi, ihana olis voittaa uusi takki 🤩 Meillähän menee niin, että lapsilla on aina ulkovaatteet viimesen päälle ja äiti kulkee kirppistakeissa 😁
    Upouusi, lämmin takki olis unelma ❤️

    • Inka I

      Hei Sanna! Arpaonni osui sinuun, onnea! Laitan sinulle sähköpostia :)

  • Senja

    Olispa ihana takki!

  • Pauliina

    Voi ihana Inka, toi takki sopii sulle niin hyvin! Ja sopisi omaankin vaatevarastoon 😍 nimim. Vaunulenkki ja puistogame iskee 😁

  • Emmi

    Ihanaa, uusi takki olis tarpeen 🤩 opiskelijabudjetilla ei takkikaupoille mennä….

  • Sirpa

    Vau, tää ois kyl mahtava talvitakki😊.

  • Sanna

    Oi, uusi takki olis niin toivottu 😊 Ulkoilen paljon lasten ja koiran kanssa ja entinen kirppislöytötakki vetelee viimeisiään….

  • Mirella

    Niiiin kaunis tuo takkisi.

  • Mervi

    Ihana takki!

  • Laura Ahokas

    Ihana takki, tarviin myös 😍👌🏼

  • Miia

    Voi hyvälle takille olisi kyllä tarvetta!

  • Veera

    Upea takki! Mulla on Didriksonilta ihan lemppari ulkoilutakki, tää parka vaikuttaa vähintään yhtä ihanalta.

  • Mari Kau

    Siis tuo parka vaikuttaa niin täydelliseltä takilta! 😍

  • Tuuli

    Olispa ihana takki ☺️

  • Annika

    Tää ratkaisis mun monta kuukautta kestäneen talvitakkipohdinnan, superhieno 😍

  • Jaana

    Kelpais 🤩 nää on parhaita takkeja! Harmisti ei vain raha riitä hankkia talveksikin.

  • Iida T

    Vitsi mikä unelmatakki 🤩

  • Suvikh

    Olis kyllä ihana takki 💚

  • Ninnu

    Oivoi, tämä tulisi tarpeeseen!

  • SARA

    Ihana! 😍👌

  • Eve

    Täydellisen vihreä parkatakki! Tällaista olen etsinyt jo vuosia! Täytyy tsekata myös nuo housut.

  • Kiira

    Vauvan kanssa tulee vaunuiltua joka päivä säässä kuin säässä. Tää ois tyylikäs ja lämmin kylmässä viimassa!🥰 Kiva värivaihtoehto ainaiselle mustalle.

  • Eve

    Ihana 😊

  • JennaO

    Näyttääpä ihanalta! Lainaan aina äidillä kyläillessä hänen Didriksons takkeja ja ne on kyllä super mukavia ja lämpöisiä yllä! :)

  • Johanna

    Voi tarvitsisin niin lämpimän talvitakin kun töissä päiväkodissa ulkoillaan paljon❣

  • Noora Ahokas

    Ihana takki 😍

  • Elina Leppänen

    Osallistun mielelläni näin kivaan arvontaan!

  • Katriina Mikkola

    Ah ton haluun lämmittämään vaunulenkeille!

  • Ilona

    Täällä kans yks kotimutsi jolle tää olis enemmän kuin tarpeen 😍

  • Katriina

    Täydellinen takki töihin varhaiskasvatuksen opettajalle!

  • Raisa

    Didriksonin takit on kyllä niiiin ihania!

  • Eliisa

    Ihana takki, sopii sulle hyvin. Itsellä on tuo Thelma takki myös ja hinta hirvitti alkuun, mutta takki on maksanut itsensä moninkerroin takaisin. Lasten kanssa ulkoillessa, aamulla tarhaan mentäessä, kun on reppua ja kassia, ei tarvii kantaa sateenvarjoa, koska takki pitää vettä myös. Kaikki Suomen syys-ja loskakelit pärjää, ei tuuli haittaa. Liputan siis myös merkkiä, todella hintansa arvoista. Ja koska Suomessa tapana , merkiltä löytyy myös tyylikkäitä tuulipukuja 😅👍🏼

  • Jenni

    Olisi kyllä unelma! 😍

  • Eija

    Ihana takki, mukana kiitos 👍

  • Jaana Järvinen

    Oispa kiva takki

  • Henskulainen

    Apua, miten kaunis oot sinä sekä takki!!!

    Mahtaisko tää takki mahtua mun tyttärelle ❤️ Hän nimittäin kaipaisi nyt enemmän piristystä äärimmäisen kammottavan vuoden jälkeen 😭😭😭

    Olen siis mukana arvonnassa tavoittelemassa isoimpaa kokoa.

    Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi 🥰

  • Sari

    Kyllä kiitos, parkaa vailla.

  • Marja Ahokas

    Ihana takki

  • Mika Laine

    Aivan ihana, mahtava joululahja.

  • Hansu

    Ihana parka, olisipa ihana voittaa!🙏🏻

  • Salla

    Apua, ihana, ehdottomasti mukana 😍

  • Riina

    Mukana, ihana takki!

  • Laura

    Ihana takki ❤️

  • Ira

    Oi, tämä pelastaisi talven ulkoilut koirien ja menevän taaperon kanssa, kehtaisi tällä eksyä myös Pohjoisen hangille ja Helsingin keskustaan 😍
    Juuri tässä sopivaa takkia etsivänä, tulisi tarpeeseen ✨❤️

  • Salla

    Takin väri on aivan täydellinen 🌲 Olisi ihana voittaa uusi takki 🧡

  • Henna

    Onpa kiva takki ja näppärää, että on kunnon heijastin jo valmiiksi 😊

    Mukavaa joulunaikaa! 🎄

  • First time Mum

    Tää ois varmasti just se Täydellinen takki mulle, olen itsekin juuri äidiksi tullut ja ensimmäinen talvi vauvan kanssa tulossa! ❤️ Mukana arvonnassa :))

  • Sini

    Mukana arvonnassa 👌🏻😊

  • Krista

    Iiik, tää ois ihan super ihana!

  • Saana

    Multa puuttuu myös kovien pakkaskelien talvitakki, joka olisi ajaton ja menisi arjessa ja juhlassa. Tuo vihreä olisi kyllä ihana väri! Ja plussaa ovat nuo heijastimet, varsinkin turkisreunan heijastimet ovat hauskat! 💚

  • Päivi

    Mukana arvonnassa. Olisipa täykky takki!

  • Susanne Smeds

    Minulla on ollut yksi Didriksonin takki joitakin vuosia sitten ja se on ehdottomasti paras takki mikä minulla on ollut. Olen työskennellyt päiväkodissa noin 25 vuotta ja tämä takki olisi ”a dream come true” takki lasten kanssa ulkoiluun. 👍👍💛

  • Oona Altug

    Kiva tietopläjäys esim kierrätys matskun käyttö oli minulle uutta infoa. Kaunis rotsi ja olisi aivan ihana joululahja itselle vaunu- ja koira lenkeille himo ulkoilijalle! 🤗😍

  • H

    Tällainen takki tulisi kyllä tarpeeseen!

  • Sannamarianna

    Wau! Upea takki!

  • Fiipi

    Tämä olisi ihana! Vaikken talvesta pidä, niin talven parhaat päivät on silloin kun lämpömittari näyttää -30 astetta.

  • Sara

    Ihana selkä tuossa takissa! Minäkin tarviin lasten kanssa ulkoiluun! Ihana 👌🏻❤️

  • Marjukka

    Didddidiii! Mulle kans tällainen ihana takki 😍😍

  • Teija Heinonen

    Olisi todella hienoa voittaa näin upea palkinto😍👍 siispä ehdottomasti mukana koittamassa onnea!! Mukavaa joulunaikaa 🎄🎄

  • Pipsa

    Uudelle Didriksons-takille olisi tarve, entinen ollut käytössä ainakin 6-7 vuotta👍

  • Heli

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! En enää pärjää ohuella kevyttoppatakilla vaikka alla olisi merinokerrasto ja ohut kevytuntuvatakki kun päiväkodissa ulkoilemme aamulla tunnin ja iltapäivisin jopa 1,5h koronan vuoksi ettei vanhemmat tule enää iltapäivällä sisälle. Eli tämä takki kuulostaa ihan unelmalta!

  • Riikka

    Mukana 🥰 ihana takki!

  • Anita Törni

    Wau. Juurikin lämmin kunnon talvitakki ollut etsinnässä. Tää olis aivan huikea 👌

  • Eija Leppänen

    Ois kiva omistaa näin ihana takki 🌱☘

  • Kati

    Voi tämä ois unelma! Tarkenis lasten kanssa ulkoilla!

  • Erja Kansanaho

    On hyvä takki,sekä laatu merkki.Mielellään voittaisin
    👍

  • Milla

    Olis ihana takki talveksi mun tytölle

  • Terttu Vettenranta

    Ihana takki🤩

  • Saija

    Mää haluun ton takin!! Ihan lemppari väri ja oisin niin uuden takin tarpeessa!

  • Sanna

    Mukana! Just täydellinen vaunulenkeille 😍

  • Mia Nyman-Sokkinen

    Ä B S Ö L Y Y T L I mukana arvonnassa 🤗 Todella hyvännäköinen takki sekä sinä tietysti 🤩

  • Marika

    Osallistun arvontaan. Upea takki, kelpaisi.

  • Marika Anto

    Itselläkin käytössä Didriksson, mutta siinä alkaa hihansuut jo hajoamaan. Vuosia siis jo palveluvuosia takana. Uusi olisi loistava.

  • Katariina Valentin

    Oi kelpais kyllä laadukas lämmin takki! Vihreä sopis myös meidän vaunuihin hyvin <3

  • Kirsi s

    Olispa ihana takki ❤️

  • Outi

    Wautsi mikä ihana takki 🥰 kyllä kelpais lämpöä tuomaan, aivan jäässä heti pakkasten tullessa. Ihana väri 🙋‍♀️🤩🎄🎅🌟

  • Jenni R.

    Tuo takki olisi niin vastaus vaatekriisiin vaunulenkille ja koiralenkille ☺️

  • Saija P

    Aivan ihana takki! Ja toi vihreä nimenomaan! Täydellinen :)

  • Titta

    Olisi mahtavaa voittaa tämä takki! Minusta on tammikuussa tulossa äiti ensimmäistä kertaa ja tässä takissa ulkoilusta ei tarvitsisi vaatetuksen puolesta stressata! Myös koirien ulkoilutus oikeanlaisissa varusteissa on huomattavasti miellyttävämpää! :-)

  • Johanna

    Oi näyttää niin monikäyttöiselle: tyylikäs mutta sopii myös ulkoiluun, ihana väri ja taatusti super lämmin ☺️

  • Tarja

    Didriksonit ovat istuvuudeltaan ihan parhaita. Tämä kelpaisi kylmää viimaa vastaan!

  • Jasmin

    Aivan ihana takki😍

  • Maikku

    Ihana takki! Upea kokonaisuus. Maiharit ja takki 🌠

  • Laura

    Aaettä, olispa onni myötä✨🙏🏻☺️

  • Suvi

    Oo, tämmönen kyllä kelpaisi..

  • Kitty

    Tämä olisi täydellinen taaperon kanssa pihalla seisoskeluun ja puistoriehumiseen. <3

  • Sirpa Seppälä

    Upea takki💕Tuolla varmaan tarkenis🥰

  • Pirjo

    Mukana arvonnassa!

  • Tanja

    Mullekin oma!

  • Johanna

    Ompa upea takki! 😍😍🙌🏻 Tämä takki tulisi todella tarpeeseen lämmittämään talvikeleillä!🤩❄️ Tämä takki sopii loistavasti tyylikkääksi takiksi vapaa-ajalle että rennoksi asusteeksi ulkoiluun! Värikin on ihan mun lemppari!💚 Näytät upealta Inka tässä takissa!☺️👍🏻

  • Linda

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! Vois käydä niin että kerrankin ei pakkasella paleltaisi :)

  • Heidi

    Joo ! Lämmikettä ! 😊🤗

  • seija utriainen

    Ihna takki talven meininkiin ja viimoihin

  • Mona

    Wau mikä takki! Unelmoinut pitkään jo tuollaisesta takista, olisi täydellinen kylmeneviin ilmoihin. Ja vielä tuo täydellinen värikin, ehdottomasti mukana arvonnassa!😍

  • Mia

    Tämä takkihan olisi täysi kymppi kun koiran kanssa saa värjötellä talvisin kun hän ei ole kaikista nopein menijä🙄😄

  • Eija

    Täsmälleen samat pohdinnat, äidiksi tulo laittoi vaatekaappia uusiksi käytännöllisyys edellä ja onneksi tyyliä ei tarvi unohtaa! 😍

  • Heidi

    No oispa ihana!

  • Laura

    Oi! Olisipa mahtava takki ulkoiluun, mutta myös kaupunkiin kun on täysin katseenkestävävä vaikka siellä ratikassa.

  • Laura Hänninen

    Hyvältä näyttää, sopisi myös tänne pohjoisen keleille! 🤩

  • Anna

    Ihanan värinen, kelpais!🤩

  • Jonna

    Tulisi tarpeeseen 😍

  • Emma

    Oi, kelpais! 😍

  • Laura

    Upee takki ja väri ihan best!

  • Kira Merjamo

    Oi, tää olis niin ihana!

  • Karo

    Ihana takki. Vihreä on ihana väri!

  • Elisabeth

    Ihanan värinen takki, tämä tuore kahden lapsen mama vastaanottaisi mielellään sen! <3

    xxx
    Elisabeth
    elisabethrundlof.com

  • Terhi J.

    Oi että kun tämä ois niin paras joululahja 😍 Nykyisessä takissa jo reikiä 🤭 Kun aina kuuden lapsen hankkinnat menee edelle..

  • Heidi

    Tarvisin🤩

  • Noora

    Kelpaisi todellakin tulevaan talveen :)

  • Siiri

    On kyl hyvän näköinen takki 😍

  • TiinaS

    Oi, tää ois ihana 🤩

  • Leena

    Tällainen takki kelpaisi aina! 😍

  • Katka

    Oih, tää olis mun unelmien takki!

  • Niina

    Aivan upea tuo takki vihreänä!

  • Niina

    Voi kun tulisi takki tarpeeseen.. Itsekin rakastan vaunulenkkejä ja sinne mennään vauvan ja nelivuotiaan kanssa säässä kuin säässä ja meikäläinen on usein palatessa koko kroppa ihan jäässä. Nelivuotias sanoo, että äitiin pitäisi asentaa kunnon patterit, että ei olisi aina ihan loppu ja kankea. 😂

  • Mari

    Ihana takki ja suosikkivärini <3

  • NiinaS

    Voi kun tulisi takki tarpeeseen.. Itsekin rakastan vaunulenkkejä ja sinne mennään vauvan ja nelivuotiaan kanssa säässä kuin säässä ja meikäläinen on usein palatessa koko kroppa ihan jäässä. Nelivuotias sanoo, että äitiin pitäisi asentaa kunnon patterit, että ei olisi aina ihan loppu ja kankea. 😂

  • Mari

    Ihana takki 😍 Pari vuotta ollut käytössä Didriksonin takki, oon tykänny kovasti 😍 Tää olis varmasti lämmin luottotakki talveen 😍

  • Aino

    Oi tämä päällä vaunuilisin vauvan kanssa niiiiiin mielelläni! 🤩

  • TiinaS

    Oi, tuo ois ihana🤩

  • Lotta

    Vautsi, olis hienoa voittaa kunnon takki!

  • Juulia Myllykangas

    Olisipa upea joululahja ❤️

  • Heidi

    Oi kelpaisi kunnon talvitakki tänne sisurajalle!

    • Heidi

      Susirajalle 😅

  • Riikka

    Didrikssonilla on kyllä laadukkaita vaatteita!

  • Emmi Ilola

    Upea takki! 😍

  • Asta

    Näistä takeista haaveillut jo monta vuotta, ei ole ollut varaa ostaa. Nää on ihania! 😍

  • Anniina

    Mukana arvonnassa! Tulisi todella tarpeeseen 😊

  • Pirjo Laitinen

    Uudelle takille olisi käyttöä 😍

  • Kaisa

    Niin upea takki ja nimenomaan vihreänä 😍 Olen erittäin mukana arvonnassa! ✨

  • Hannele

    Onpa upea ja lämpimän näköinen näille pakkaskeleille!<3

  • Essi

    Ihana takki 😍

  • kaija

    Ihana takki, tarkenis liikkua ulkona, tätä todella toivon

  • Leena

    Ihana takki 😍

  • Merja

    Tää olis just täydellinem takki mulle, kolmen pojan äidille. Ulkoiltua tulee säässä kuin säässä ja heijastavat yksityiskohdat on tärkeitä talven pimeässä. Tällä takilla tarkenisi ( ja näkyisi) saatella oman eskarilaisen eskaan ja tää olisi myös loistotakki talviretkeilyyn ja mäen laskuun 😊 Ja tuo vihreä väri on ihana 😍

  • Maikku

    Uudelle talvitakille olisi tarvetta. Tuo olisi täydellinen valinta

  • Ella

    Ihana takki 🤩

  • Emmi-Liinu Sutinen

    Aivan superhieno takki taas kerran Didricksonilta!🤩 Tämän tahtoisin kyllä voittaa ja myös oliivinvihreänä🙏👍🏼takki täydentäisi myös minun mammalookia mukavasti 😂

  • Noora

    Mukana! Agnes on ollut täydellinen takki Helsingin sateiseen syksyyn/leutoon talveen. Tämän taas voisi laittaa päälle, kun vierailemme kotiseudulla Lapissa tai jos pääkaupunkiseudullekin saadaan hieman pakkassäitä.

  • Sanna-Kaisa

    Ihan superihana!!🤩😍

  • Sara Kajaluoto

    Hep! Juuri laitoin vanhan talvitakin kiertoon kun ei enää pehva mahtunut sen sisälle.🙂

  • Nea

    Aivan ihana takki! ❤️

  • Nea

    ihana takki! ❤️

  • Nea

    Niin ihana takki! ❤️

  • Kreeta

    Ihana! 😍

  • Sirkka nieminen

    No ihana 🤗

  • Sanna

    Tulisi varmasti käyttöön, edellinen saman merkin parka on ollut käytössä jo kuusi vuotta!

  • Mari Pokela

    Niin upea. Sopii sulle kuin nenä päähän. Pidänpä kaikki sormet ja varpaat ristissä mukana kisassa. Ihania hetkiä beibin kanssa ja hyvää joulun odotusta.

    • Mari

      Siis babyn kanssa. Automaattinen kirjoitus tekee tepposet. Hih.

  • Elina

    Tää olis ihan pöööfect! 🤩

  • Tiina Nurmi

    Ihana postaus ja ihana takki 🤗💕
    Olisipa mukava Joululahja todella! Nyt peukut pystyyn ✌️😅

  • Saara

    Oi vitsi, olis tähän taaperoelämään just täydellinen takki!

  • Katsu

    Tulisi tarpeeseen!

  • Maiju

    Didriksons on 👌 Agnes-parka on kovassa käytössä, talvitakki olis kiva saada päivitettyä :)

  • Tanja

    Ihana takki! Tulis niin merituulen äärelle tarpeeseen 😊👌

  • Kiti

    Täydellinen takki talviseen Helsingin viimaan ja pimeyteen ❤️

  • Mirva

    Tuon takin haluaisin, koska ohut Didriksonini on nyt kylmä🥶❄️

  • Hanna-Riikka

    Ihana takki, mukana🤩🤩

  • Anu

    Aivan huippu esittely! Etsinnässä ollut ulkoiluun sopiva takki ja taitaa nyt kallistua Didriksonin puoleen hankinta! 😉

  • Heta

    Ihanan lämmin talvitakki! 😍

  • Hanna Viljanen

    Monipuolinen takki arkikäyttöön, toki myös muuten🙂

  • Susanna Savolainen

    Ihana takki. Tarve olisikin uudelle paksulle talvitakille😊

  • Ida E

    Mukana arvonnassa :—)

  • Jenni Jantunen

    Ihana!!!! Ei voi kun unelmoida …

  • Lia

    Ihana takki :)

  • Mariela Pinheiro

    Niin ihana takki😍olen juuri tullut myös äidiksi ja valitettavasti en mahdu vanhaan talvitakkiini. Tämä takki tulisi niin käyttöön vaunulenkeillä🤱

  • Maija Lindqvist

    Täällä toinen heinäkuisen äiti, joka pääsee (joutuu) talsimaan 3-4 vaunulenkkiä päivässä jos haluaa yli 30min unet vauvalle. Tulis tarpeeseen!

  • Karoliina Degerman

    On kyllä laadukkaita vaatteita niin aikuisille kuin lapsille🤩 uusi takki olis enempi ku tervetullut mulle!

  • L

    Uusi takki kelpaisi! 😊

  • Suvi Ikola

    Niin lämpimän näköinen takki ☺️

  • Suvi

    Niin lämpimän näköinen takki ☺️

  • Maira

    Kyllä kelpaisi!

  • Lisa S

    Mukana arvonnassa on niin ihana takki! 😍 Kyllä kelpais tälle vilukissalle🐱🥶

  • Elina

    Tämä takki olisi tarpeen tuleville vaunu ja koiralenkeille 😍

  • Kirsi

    Onpas ihana takki 😍 Ulkoiltua tulee säässä kuin säässä ja kelloa katsomatta 😊 Mukana arvonnassa.

  • Memuli

    Ihana. Mukana arvonnassa

  • Annika Iso-Junno

    Ihana takki😍

  • Iiris Fränti

    Tosi kivan värinen ja muotoiltu takki, varmasti lämmittää talven kylmyydessä 😊

  • Aina ihan pihalla

    Lämmin takki on ulkoilevan äidin pelastus!! Ja ulkoilevat lapset on kivan päivän varmistus :D

  • Inkku

    Ihana takki 🤩

  • Kukka

    Tää takki on ihana!

    Hyvää joulua ja myöhästyneet onnitelut lapsen syntymästä. Olet onnesi ansainnut!

  • Sussukka

    Täällä olis yks, jolla olis takille tarvetta!

  • Ellesrian

    Ihana takki❤️ Uudesta Didriksonin takista olen haaveillut jo pari talvea eli innolla mukana arvonnassa.

  • Pipa

    Näyttää niin ihanalta! Muutama ko. merkin takki omasta kaapista jo löytyykin. 👍🏻

  • Minna

    Aika varmasti tarkenisi myös täällä pohjoisessa tuolla!

  • Maija

    Ihana takki 😍

  • Inka

    Ois aivan ihana voittaa! Mulla on aina kylmä ja tämänhetkinen takki on aivan ikivanha jo, mut vielä oon sillä sinnitellyt, täällä ”etelässä” kuitenkin aika harvoin kovia pakkasia.

  • Piritta Kämäräinen

    Tämä olisi aika unelmavoitto! Takki todella näyttää ihanalta kokonaisuudelta😍

  • OutiS

    Pohjoisen kylmään rannikkokaupunkiin tuo parkatakki on juuri sopiva vaate!

  • Kirsi

    Wau, olisi kyllä niin ihana itselle! Kunnon lämmin talvitakki puuttuukin, joten nyt peukut pystyyn! :)

  • Anna H

    Oi että! Hyvin näyttää tuo vihreä pukevan sua. Haaveilen takista ensialkuun oman heinäkuisen tyttöni kanssa lenkkeilyyn/vaunutteluun ja tämä saattaisi pitää jopa töissä – päiväkodissa vilukissa lämpönä paukkupakkasillakin 🤔 eli tosiaan tarpeeseen tulee, mikäli voitto osuu kohdalle.

  • Kati K

    Aivan ihana takki! 😍 Ikuisena vilukissana tää olis unelma, mut tälleen köyhänä opiskelijana näihin ei oo ollut mahdollisuutta kuin haaveissa 😶

  • Hanna S.

    Ai että tää olis täydellinen 😍

  • Helmi Reilä

    Aivan ihana takki! Tulisi kyllä tarpeeseen❤️

  • Elina

    Tää olis ihan täydellinen koska mulla on aina kylmä 😂

  • Elina H

    Tää olis ihan täydellinen koska mulla on aina kylmä 😂

  • Elina Ann

    Tää olis ihan täydellinen koska mulla on aina kylmä 😂

  • Elina Ann

    Tää olis ihan täydellinen 😻😻

  • Elina Ann

    Tää tulis niin tarpeeseen koiran kanssa ulkoiluun

  • Heidi L

    Upea toi vihreä just 😍💚

  • Heli

    Talvet ovat muuttuneet aiempaa viimaisemmiksi ja tuulisemmiksi. Kunnon vermeet tarvitaan, jotta tulee säällä kuin säällä lähdettyä ulkoilemaan. Koirakin kyllä siinä auttaa🙃
    Didriksonin Thelma🎯 on kovassa käytössä mullakin. Tuo olisi upea takki talveen!

  • Anna-Kaisa

    Mukana!

  • Aino

    Aivan ihana takki! Tähän pukeutuisin todella mielelläni eli mukana arvonnassa 😊

  • Jenni L.

    Ihana takki 😍 Tällä kelpaisi ulkoilla 😍

  • Silja Kankkunen

    Wau ihana takki minun lempiväri on vihreä armeijan vihreä etenkin ja itsellä on vihreä parka takki mutta ei tuota ihanaa pidempää mallia eli arvonnassa mukana 👌💚💯ja onnea äitiydestä se on ihanaa aikaa olla lapsensa kanssa ja huomata kun ne jo aikuisia että minne se aika katosi niin nopeasti 💖5 lapsen äiti

  • Suvi

    Ihana, kelpais!

  • Piijuli

    Aivan ihana takki 😍👌

  • Oona

    Waude, tää päällä kelpais tallustella mihin vain talven tuiskeeseen 😍

  • Ida

    Onpa ihana takki! 😍

  • Anna

    Tammikuussa pääsen itse (mikäli kaikki menee hyvin) vaunuttelemaan meidän tulevan kakkosen kanssa. Joten takki olisi enemmän kuin tervetullut mamalle.

  • Tero

    Tällainen takki olisi aika mukava joululahja avovaimolle.

  • Johanna

    Olisinkin juuri sopivasti uuden talvitakin tarpeessa :)

  • Hanne

    Olis ihana takki 💚

  • maria johansson

    No minä kun ulkoilen todella paljon, ihan kuntokävelyä melkein päivittäin, säässä kuin säässä. Vuoden alussa laitoin tavoitteeksi 3000 km. Vielä on tätä vuotta muutama viikko jäljellä, mutta hei, ei puutu kuin noin 40 km tuosta 3000 kilometristä. Helppo nakki

  • Ida

    Mukana arvonnassa 😍

  • Viva

    Tämä takki lämmittäisi mieltä ja vartaloa. Pakkaset ja viima menevät luihin ja ytimiin.

  • Milla

    Ihana ❤️ takit ja kengät on mun lemppareita, kun mietitään pukeutumista. Juuri tällainen takki multa puuttuukin :)

  • Kerttu Örn

    Mukana!

  • Anu

    Ehdottomasti mukana, niin kiva takki.

  • Pauliina

    Mukana, ei tarvitsisi joka talvi jäätyä ulkona🥶

  • Linda Laukkanen

    Tarpeeseen tulisi kunnon takki muksujen kanssa ulkoiluun!

  • Saara

    Uu, tälle olisi tarvetta 😍

  • Pt

    Kyllä maistuisi!! Ulkona säällä kuin säällä 4v ja 4kk kanssa

  • Maarit Aaltonen

    Töissä päiväkodissa, joten ulkoiltua tulee joka päivä säällä kuin säällä. Hyvä takki tulis tarpeeseen, että pysyy kuivana ja lämpimämä😄

  • Marua

    Ihanan lämmin takki. Niin tulisi tarpeeseen

  • Elisa

    Oispa tälläiselle vilukissalle. Meillä pienin 5v ja tuolla pihalla joutuu jäätymään 😊 samalla kävelen työmatkat ni ois lämmintä päälle joka peittää pepun

  • Anna Nieminen

    Ois kyllä upea takki pakkasiin vaunulenkillä

  • Saija

    On kyllä ihana takki!

  • Maaria Avoranta

    Niin ihana!! Täällä toinen Didriksons-fani, Thelma jö löytyy mutta talvitakki puutuu… Katson myös heti nuo housut, minullekaan ei sovi koskaan mitkään ulkohousut Peukut pystyyn!!! 👍

  • Nina

    Nää Didriksonit on parhaita. 😍 Tytölle juuri posti toi oman Didriksonin ja nyt äiti kaipaisi omaa 😅

  • Vilma

    Mukana arvonnassa :)

  • Katja

    Olisi vaihtelua ainaiseen mustaan. Ihana takki

  • Petra Markkanen

    Aivan täydellisen näköinen takki!👌

  • Vilma

    Mukana! Kesällä syntyneen esikoistytön toinen nimi myös Leona 😍

  • Maarit Meinander

    Takki näyttää erittäin hyvältä ja lämpimältä! Olisipa hienoa voittaa tämä :)

  • Virpi Salmela

    Kylläpä oiskin makee tänne enempi pohjoiseen koiralenkeille.

  • Johanna

    🎅🏼🧑🏻‍🎄

  • Maisamiisa

    Mukana 🤩 välillä tuntuu että vaikka mitä olisi päällä niin kylmä iskee jossain kohdin, jospa tämä olisi siihen vastaus 😄

  • Sanna

    Ihana 🤩

  • Jemina

    Mukana!

  • Erja Huikko

    Uusi takki tulisi kyllä tarpeeseen 🙂

  • Kirsi Leikko

    Ihan unelmien takki joka säässä ja joka paikkaan 😍

  • Tiia

    Ihana takki, toi vihreä sävy sopii sulle tosi hyvin 😍👌

  • Taru

    Ihana takki ❤️

  • Jenni

    Todella kaunis ja käytännöllinen takki. Olisi aivan ihanaa pysyä lämpimänä (myös opiskelijabudjetilla, jolla huonosti saa oikeasti laadukasta ja lämmintä) täällä, missä vielä lunta ja pakkasta talvisin enemmän on! 😍

  • Emssu

    Mukana!

  • Päivi

    Hyvin kerrottu eri malleista. Ihanan kuuloisia takkeja.

  • SE

    Onpa lämpimän näköinen takki🤩

  • Emmiina Ristolainen

    Kuulostaa ja näyttää täydelliseltä Helsingin talvea varten😍

  • Karoliina

    Osallistun! :)

  • Tiina

    Ihana takki, tulisi todella tarpeeseen!

  • Minta

    Kyllä varmasti tarkenisin tuo päällä puistossa leikkiä 1,5v kanssa ja samalla tuuditella 5kk vaunuissa 🤩

  • Saila-Sisko Vartti

    Tää olis niin ihana 🥰

  • Piia Allén

    Kuulostaa todella hyvältä ja myös siltä, että joka säälle löytyy omansa. Tuollainen pitäisi itsekkin hankkia, nyt kun olen enemmän alkanut retkeillä. Kelpaisi päiväretkiä tehdä kylmemmälläkin kelillä.

  • Juulia Santanen

    Lämpöä ei kyl talvella oo koskaan liikaa 😊

  • Minna

    Todellakin mukana arvonnassa. 😍 Tulis niin tarpeeseen.

  • Marle

    Olis käyttöä takille. En omista pidempää talvitakkia.

  • Janina

    Ihana takki 🤩

  • Lilli

    Ihana takki😍 tulisi varmasti tarpeeseen

  • Liisa

    Ihana takki😍 tulisi varmasti tarpeeseen

  • Inkeri

    Mukavan näköinen takki. Tuollaista juuri tarvitsen päivittäisiin ulkoiluhetkiini, tuuleen ja tuiskuun.

  • Kajo

    Onpa kivan näköinen takki. Ja epäilemättä lämmin. 😊

  • Janika Sirén

    Vau! 😍

  • Kaisaa

    Oi, tulisi todellakin tarpeeseen tälle vilukissalle. ❤️

  • Jenna

    Ihana!

  • Johanna Kadak

    Tää tulis niin tarpeeseen! ❤️ Opintojen ohella tulee keikkailtua päiväkodeissa ja nyt kun edellinen kunnon talvitakki vetelee viimesiään vajaa 10vuoden (huhhuh olipa kestävä, kannatti panostaa :)) jälkeen niin tarvetta todella olisi uudelle ettei vilustu töissä.

  • Lotta

    Mukana, olisi ihana talveksi

  • Viivi Kuusisto

    Sen on myös aikuistuessa huomannut, ettei enää muutenkaan huvita hytistä nilkat paljaana ilman pipoa pihalla! Didriksonin takit ovat ❤️ Uusi takki olisi kylläkin ihana saada!

  • Oona

    Onpa ihana! Mulla kävi köpelösti edellisen didriksonin kanssa, en mahdu siihen enää parin lapsen jälkeen kirveelläkään😅 Toi väri on just👌

  • Katri

    Ihana ❤️

  • Satu

    Onpa Ihana

  • Vilma

    Upea takki, tällaiselle olisi tarvetta päivittäisiin ulkoiluhetkiin!

  • Janika

    Laadukkaita vaatteita! Takki tulisi täälläkin tarpeeseen :)

  • Iida-serafiina Lehto

    Tämä on kyllä ihana takki😍 itseltä ei löydy didriksonia mutta kuullu pelkkää hyvää!

  • Sohvi

    Mukana! 😍

  • Iida-Serafiina Lehtl

    Didriksonista kuullut pelkkää hyvää itseltä ei kyllä kyseistä merkkiä löydy vielä😬

  • Sanna / PANCAKE PALACE

    On kyllä nätti takki! Itseki tänä syksynä tutustui Didriksoniin, kun ostin itselleni kevyen Kajsa-talvitakin edellisten jäätyä pieniksi. On kyllä mukava päällä!

  • mervi

    Tää ois kiva takki, ei tarvis kauheeta kerrosta alle niin pysyis lämpimänä. Hyvät kuvat!!!!

  • Aino

    Näyttää ihanan lämpimältä takilta!

  • Daniela

    Tulisi tarpeeseen 😍

  • Alexandra S

    Upea, tulisi käyttöön vaunulenkeille 😍

  • Annikki

    Kyllä kelpaisi tämä takki päällä vaunutella.😍

  • Marjo

    Ihana näköinen takki 🖤❤️

  • Vilukissa

    Ihanan näköinen takki, ja ihana toi vihreä väri 😍
    Ei ole Didricksonia ollut vielä talvitakkina, joten mukana arvonnassa!

  • Nina Nurmi

    Ihana takki! Tulisi tarpeeseen 😍

  • Jenni

    Tulisi kyllä niin tarpeeseen 🤩

  • Heli

    Kyllä lämmittäisi 😍

  • Marlena

    Osallistun!

  • Marlena

    Osallistun! :-)

  • Inka Tahvanainen

    Mukana!

  • Inka Sarola

    Mukana ollaan!

  • Janne tahvanainen

    Mukana

  • Tuula

    Ihana takki.. Tuosta takista olen vain voinut unelmoida.. ❤️❤️❤️

  • Hanna-Maria

    Olisi varmasti lämmin ja tarpeellinen takki! 😍

  • Maria

    Didriksonilla on kyllä täydellisiä ulkoiluvaatteita 🙏✨🌲

  • Anne Karppi

    Takki olisi aivan huippu Oulun tuulisille keleille koirani ulkoilutusreissuille.
    Olen vilukissa. Joudun pitämään koko ajan villaisia vaatteita päällä.
    Tämä takki olisi täydellinen lisä ulkovaatetukseen😊

  • Anne Karppi

    Osallistu😊

  • Tia

    Varmasti mahtava talven vaunutteluissa!

  • AinoM

    Mukana arvonnassa! :)

  • Marjo Eriksson

    Tää olis tälle palejilalle ihan must 😍

  • Tiina Sarjula

    Ihana takki 😍 mukana!

  • Pilvi

    Mukana! ❄️🌨️🤗

  • Milla

    Mukana! Itsellä nyt 6kk vauva, niin tulisi tarpeeseen. Haluaisin tietenkin mustan, kuten aina 😅

  • Mari

    Heinon näköinen takki!

  • Katjaa

    Veisin tämän pikkusiskolle työmatkoja lämmittämään. 😊

  • Vera Leinonen

    Olisipa ihana super lämmin takki. 😍

  • Satutee

    Upea palkinto! Toi vihreä parka on niin upea!

  • Heidi

    Tämä takki olisi täydellinen mun siskolle joka palelee AINA! 😄 Hän on laihtunut hirmuisesti viime talvesta, joten vanha talvitakki on jäänyt aivan liian isoksi. Tämä muhkea, pitkä talvitakki tulisi nyt siis enemmän kuin tarpeeseen.

  • Satutee4552

    Upea palkinto! Toi vihreä parka on niin upea!!
    Todellakin mukana arvonnassa.

  • Niina

    Oi, tarviin tän vaunulenkeille 🙏❤️

  • Emilia

    Wow, ihana tuo vihreä väri!

  • Katja

    Kyllä on ihana takki 💚

  • Jenni

    Niin ihan, tulisi tarpeeseen!

  • Jenni

    Niin ihana, kyseinen merkki on tuttu lasten vaatteista ja olisin kiinnostunut kyllä itsellekin kokeilemaan!

  • Rosa N.

    Ihana takki! Tulis tarpeeseen lämmin ja kaunis takki! 😍😍

  • Rosa

    Ihana takki! Kelpaisi!

  • Katja

    Ihana takki 💚

  • Milja

    Aivan ihana takki! 😍 Toisi lämpöä viluiselle tyypille :)

  • Pia

    Lämmintä ylle talviviimaan, tosi tyylikkäästi vielä <3

  • Marjaana

    Onpa nätti takki, kelpaisi tälle äidille!

  • Henna

    Tulisi tarpeeseen kyllä, tällä hetkellä vedän tuolla vanhalla äitiystoppiksella vaikka nuorinkin täyttää kohta kolme 😀

  • Ann

    Tämä vielä uupuisi täältäkin! 👍

  • Hanna

    Tälle tulevalle äidille tulisi myös tarpeeseen lämmin takki 😊

  • Annika Ketola

    Mulla on aina kylmä, vaikka missä takissa. Josko tämä olisi tarpeeksi lämmin 🥰

  • Hea

    Oi oi 🤩

  • Marjo

    Ihana takki, unelmien täyttymys! Uudelle takille olisi kyllä tilauskin, että tarkenisi töissä ja kotona lasten kanssa ulkoilla.

  • Anniina

    Mukana arvonnassa, ihana takki! Toinen heinäkuisen mama täällä 😊

  • Maiju Ahtoniemi

    💕 Ihana ja lämpöisen näköinen takki.

  • Jenni

    Aivan ihana takki! Mukana ollaan :)

  • Satu

    Aivan IHANA takki, voi kunpa voittaisin 😍

  • Mira Nyyssönen

    Hyvää ja rauhallista joulua!

  • Milla

    Niin cool takki! Lämmittäisi mua ja vauvaa masussa!

  • Iita

    Ihanan lämpimän näköinen takki 😍

  • Hennnnnna

    Ihana takki! 😍 kelpaisi!

  • Venla

    Aivan ihana ja lämpimän näköinen takki! 😍 Didriksonin takit on ihan huippuja, todellakin tulisi käyttöön ja tarpeeseen.

  • Elisa Herrala

    Aivan ihana😍 sormet ristiin jos arpaonni suosisi😊

  • Pinja

    Oi miten upea takki ja sinä! 🤩

  • Päivi S

    Ihana takki..tulis kyl tarpeeseen täällä pohjolan pakkasissa ❤️😊

  • Tiina Mattila

    Kiva tuo heijastin selässä ha oishan tuo ihanan lämmin.

  • Marika Salminen

    Parka etsinnässä, tää olis ihana 🥰

  • Nina

    Äidille olisi passeli ❤️

  • Sanna Koivunen

    Aivan ihana takki!

  • Marika Rae

    Didriksonsin takit on ihan parhaita. 😊

  • Johanna

    Ehdottomasti mukana :)

  • Tiina

    Oi, tämä takki olisi just hyvä talvisiin retkeilyihin lapsen kanssa!

  • Anna Mustakallio

    Itse kans hankkinut didriksonin Thelma Parkano vuosia sitten ja harkinnassa ollut paksumpi talvitakki kun tuo Thelma ollut hyvä. Valinnan vaikeus ollut vaan esteenä. 😅

  • Anna

    Itse kans hankkinut didriksonin Thelma Parkano vuosia sitten ja harkinnassa ollut paksumpi talvitakki kun tuo Thelma ollut hyvä. Valinnan vaikeus ollut vaan esteenä. 😅

  • Maarit Pirhonen

    Takki tulis tarpeeseen!

  • Karoliinas

    Upee takki! Ja hienoja kuvia 💚

  • Salla

    Uih, nyt on lämpimän ja tyylikkään näköinen takki. Ja varmasti laatu on kans priimaa. Ainaki omat Didriksons takit on ollu käytössä useita vuosia ja aina ne vaan toimii tyyliltään ja teknisiltä ominaisuuksiltaan.

  • Sara

    Mukana arvonnassa! Tämä tulisi tarpeeseen! 😊

  • Tanja

    Ihanan lämpimän näköinen takki! Tulisi kyllä tarpeeseen! 🤩

  • Marika Jääskeläinen

    Niin ihanan ja lämpimän näköinen takki🥰

  • Tiia

    Oi, Didriksonsin takista olen haaveillut. Palelen aina ja olen varsinainen vilukissa pienelläkin pakkasella, joten olisi ihana jouluyllätys omistaa oikeasti lämmin takki. <3

  • Noora

    Tää ois kyl mahtava joululahj itelleni. 😃 👍 Ja mikä väri 😍 ei aina perus musta.

  • Noora

    Tää ois kyl mahtava joululahja itelleni. 😃 👍 Ja mikä väri 😍 ei aina perus musta.

  • Nina-Mari Lempiäinen

    Tää näyttää ihan unelmatakilta!

  • sarah

    Kyllä kelpais:)

  • Sarah

    Kyllä tälläisellä takilla kehtais olla.

  • Johanna

    Näyttää lämpimältä!! Tulisi tarpeeseen!

  • Hanna

    Ihana takki, mukana arvu😊

  • Niinu

    Multa löytyykin jo yksi Didriksonin takki, ei-niin-kivassa-värissä, mutta niin pirskatin toimiva ulkoillessa😀Tuo vihreä on nätti ja taatusti lämmin, heijastavat yksityiskohdat niin tarpeelliset👍

  • Tanja Kovanen

    Olisi ihana!

  • Elina Partanen

    Todella lämpimän oloinen takki 😊

  • Maiju

    On ollut aika rankkoja vuosia ja maailman ja mun väliin selkeästi kaivataan jotain pehmeää ja lämmintä 🙏🏻 Didrikson tuttu merkki ohuemman sadeparkan myötä joka koiran kanssa lenkkeillessä on pelastanut monta syyskeliä.

  • Kati x

    Kaunis,lämpöisen näköinen takki😍

  • Henna

    Ihanan näköinen takki ♥️

  • Smarianne

    Mukana, tytär sais takin kun koot ei mulle piisaa :D

  • Paula Jämsen

    Oi miten kivan ja lämpimän näköinen takki ❤️

  • Paula Jämsen

    Ihana ja lämpimän näköinen takki ❤️

  • Birgitta

    Pv.kodin tätinä olen lasten kera ulkona paljon.
    Vilukissana tulisi kyllä tarpeeseen pihalla ulkoiluun.
    Hyvää Joulun odotusta!🙋‍♀️🌲❤

  • Maarit Ranta

    Oi, olisipa onni matkassa. Takille olisi täällä rakastava koti!

  • Jessica N

    Mukana, ihana takki 😊

  • Liisa Thiel

    Tulisi todellakin tarpeeseen!
    T. Heinäkuisen 2019 tytön äiti ☺️

  • Henna Torvinen

    Vau! Olispa hyvälle takille tarve! 😍❤️

  • Katariina Suomela

    Aivan ihana takki, oliivinvihreä on minunkin lemppariväri ja sopii silmienikin väriin ;) Olen aina ihan jäässä, ja vanha talvitakkini on 7 vuotta vanha. Olisi lottovoitto yh-äitinä joskus saada jotain itsellekin, jotain laadukasta, joka kestää pitkään. Vuosia.
    Iloa ja valoa joulunodotukseen kaikille!

  • Hanna

    Ihana ja käytännöllinen takki! Didriksons on kyllä 👍👍
    Mukana arvonnassa!🙋🏻‍♀️

  • Kristiina

    Ihana takki! ❤️

  • Kati H

    Ai vitsi, ois tosi makee rotsi. Hyvää joulun aikaa Inkalle ja teidän perheelle!

  • S

    Ihana takki, tulisi tarpeeseen kaksosvauvojen vaunuja ulkona työnnellessä! :)

  • Arja Marttila

    Ihana takki!

  • Aino

    No nyt olisi aivan täydellinen takki pakkasiin! Ulkoilua rakastavana tulisi todella tarpeeseen! Niinkuin sanoitkin, parasta, että samaa takkia voi käyttää niin kaupungilla kuin metsälenkeilläkin.

  • Saana

    Varmasti ihan huippu takki pakkasille😊

  • Laura

    Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Täällä yksi hytisevä äiti ilmottautuu! Kolmen alle kuusi vuotiaan kanssa joka pv tulee ulkoiltua ja aina silti ihan jäässä!

  • seija uusitalo

    Tosi hyvänvärinen takki ja malliltaan kaikille sopiva.

  • Satu

    Aivan ihana takki, tulisi niin tarpeeseen!

  • Vuokko Korhonen

    Tämä oisi tarpeeksi väljä ja hienonäköinen takki.

  • Miia

    Mukana arvonnassa!! 🤩

  • Lars Lindqvist

    Tytär tarvitsisi talvitakin

  • Mirjami Aaltonen

    Mukana takkiskabassa, joulua ootellen. ✨

  • Miia

    Aivan ihana takki! Ihanaa loppuvuotta!❤

  • Olga

    Mielettömän upea takki😍

  • Jenni

    Tyylikäs joka paikan takki ja varmasti lämmin 🥰

  • Heli

    Jes! Ehkä viimeinkin tarpeeksi lämmin takki!👍😍

  • Tiina Roth

    Aivan ihana takki😍

  • Helena

    Vau!!

  • Johhhu

    Oi tämä olisi niin unelmien täyttymys!

  • Mari Itkonen

    Upee takki

  • Pirjo Rautio

    Aivan ihana ulkoilutakki..ei tuu kylymä. Kyllä kelepais mullekki ..vielä just vihreenä.

  • Noora

    Mukana!

  • Sanna

    Oijoi mikä palkinto. Olisipa ihana voittaa tämä palkinto, jospa se paleleminen loppuisi, kun olisi kunnollinen talvitakki päällä.

  • Jenni

    Lämpimälle takille olisi kyllä tarve.

  • Margit

    Oi! Just tätä mallia olen katsellut jo pitkään! Tulis niin tarpeeseen hiekkalaatikoille ja pulkkamäkeen.

  • Mira

    Ihana takki!

  • Laura

    Juuri uuden talvitakin tarvisin 🤩

  • Ulla - Riitta Heikkinen

    Tulis tarpeeseen ja olis hyvä.

  • Pinja K

    Mun on aina kylmä ulkona, muuttako tämä tilanteen…

  • Tiina

    Ihana rakki! Varmasti todella lämmin ja värikin ihana😍

  • Sinikka

    Kyllä kelpaisi minullekin!

  • Jemina Karppanen

    Todella kaunis ja lämpimän näköinen takki. Kyllä toki äitinä pystyy samaistumaan tekstiin täysin. Omat pojat ovat 4- ja 5-vuotiaita ja ulkoillaan säällä kuin säällä. Sitä myös hankinnoissa huomaa sen että lapset menee kaiken edelle, ja juuri sen takia omat ulkoiluvaatteet on todella huonot ja lapsilla parasta lämmintä päällä. Kyllä tulisi ehdottomasti lämmin takki tarpeeseen.

  • Karolina Riihinen

    Tuollaisesta takista voi vaan haaveilla❤

  • Satu Kaure

    Didriksonin takit on ihan parhaita! Tämä olisi ihana lisä omaan kaappiin näille keleille!

  • Sinna

    Mukana :)

  • Janika Sild

    Kaunis ja lämpimän näköinen takki ❤️

  • mr

    Täydellinen takki vilukissalle! Tykkään kävellä kameran kanssa myös pimeällä, niin tämän kanssa ei niin haittaisi, vaikka heijastimet unohtuisivatkin kiinni toiseen takkiin. Ihana vihreä olisi myös tervetullutta vaihtelua iänikuiselle mustalle 😅💚

  • Sirkka Varinen

    Monikäyttöinen takki

  • Martina

    Ihana tuo takin väri 😍

  • Helena Salonen

    Ihana takki 🎅
    Innolla mukana arvonnassa,
    Olispa Onnea 🎅🍀
    ❤️🎁🎄🤶❄️🎅⛄❤️🎁🎄🤶❄️🎅⛄❤️🎁🎄

  • Henna

    Tää voitto tulis niin tarpeeseen! Kotihoidontuella 1v8kk tytön kanssa ja tällä rahalla ei paljon kunnon takkia osteta. Tyttö rakastaa touhuta ulkona, mut äiti paleltuu pystyyn.

  • Kat

    Ihanan takki, tulisi todella tarpeeseen!

  • Riina

    Tuollaista takkia olen etsinyt viimeiset 5 vuotta! Mielettömän täydellinen 😍

  • Vilma

    Upea takki talven (toivottavasti) tuleviin pakkasiin❄❄

  • Emilia

    Aivan ihana ja käytännöllinen takki! Sopisi hyvin kahden koiran omistajalle joka lähtee myös säällä kuin säällä pihalle😄

  • Jenni

    Didriksonin takit on kyllä ihan parhaita! Olisikin juuri aika päivittää vanha, monia vuosia palvellut takki. Ja äitiys todellakin vaatii kunnon varusteet 😅👌🏻

  • Maria

    Mukana! Vihreä parka sointuisi myös meidän vauvan oliivinvihreisiin vaunuihin! Takille olisi todella tarvetta, sillä raskauden jälkeen en mahdu vanhaan Didriksonin talvitakkiini :/

  • Laura

    Mukana😍😍

  • Saana

    Ihana takki, todella olisi käyttöä! 😍✨❄️

  • Mari-Leena

    Ihana takki 💚

  • Susanna

    Noi on kyllä kuuleman mukaan super hyviä! 🤩 Ja hyvän näkösiäkin vielä!

  • Jonna Eld

    Oih, tämä takki olisi niin tervetullut lämmittämään kylminä ulkoilupäivinä 🤩

  • Laura

    Onpa ihanan oloinen talvitakki! Vanha Didrikson on ollut tosi hyvä, mutta on valitettavasti nykyään vähän liian pieni.. 🙈 Nimenomaan joka kelin takki olisi näissä nykyisissä talvikeleissä tarpeen!

  • Johanna

    Tämä olisi unelma ❤️❤️❤️

  • Teija Hendriksson

    Kiva kuulla käyttäjän kriittiset ja hyvät kommentit. Onnittelut äitiyteen!

  • Maaria

    Ihana takki, näyttää lämpimältä

  • Leena

    Vau mikä takki! 😊 Olisi mahtava voittaa näin ihana takki ja kuntouttaa itseään ulkoillen.

  • Maarit

    Oi kun olis ihanaa,kun oliskin kunnon takki missä tarkenis ❤

  • Tiia

    Tämä olisi täydellinen uuden talvitakin tarpeessa olevalle, eli itselleni!

  • Laura Klemetti

    Värjöttelijän pelastus 😍

  • Anni Nikkinen

    Tämä takki on ihana ja tulisi tarpeeseen helmikuun vauvan synnyttyä 🥰

  • Norppis

    Ihana takki

  • Anne

    Mukana arvonnassa 🤩

  • Pauliina Orkamaa Blomberg

    Ihanan lämpöisen näköinen takki

  • Ninni

    Tämä on ihana tämä uutuus! Ja mä niin tarvitsisin ”turvatakkia” <3

  • Mari Keisanen

    Ikuisesti palelevan unelma. Voi kun nyt osuisi tuuri kohdalle!
    Mari

  • Marianne

    Mukana 💚

  • Hanna

    Vitsi, kuinka kiva takki ja kiitos ulkoiluhousuvinkistä! Painin nimittäin samojen ongelmien kanssa. :)

  • Salli

    Oi, Helsinkiin syksyllä muuttaneena, 3-vuotiaan ja 3 viikkoisen lapsen äitinä ostoslistalla on ollut kunnon takki😍

    Onhan täällä todella kylmä viima ja fakta on se, että onhan siellä pihalla paljon mielekkäämpää lenkkeillä ja puistoilla lasten kanssa kunnon takilla❤️

  • Merja Haapakoski

    Kyllä on varmasti tarpeeksi lämmin tänne pohjoisenkin viimaan ja pakkaseen. Upea ja laadukas takki!

  • Anu

    Aivan täydellisen näköinen ja värinen takki. Taidan tarvita tuollaisen😍

  • Anne Karvonen

    Tämä olisi itselle niin täydellinen! 😊 Iso bonus vastuullisuudesta! 💚 Kaunista joulunaikaa kaikille! 🎄💖

  • Amanda

    Tämä tulisi tarpeeseen. Kaunis takki!

  • Laura Lehto

    Ihana takki!

  • Jusu

    Hei!
    Tämä menisi lahjaksi :) Upea!

    Hyvää joulun odotusta kaikille!

  • Janette Kaasinen

    Oi ihana olisi tuo takki! Mukana arvonnassa siis 😍

  • Aira

    Lämmin ja hyvännäköinen. Mukana arvonnassa. :)

  • Johanna

    Ehdottomasti mukana, äidit/isät tod. tarvitsevat next level varustelun ulkona. Etenkin silloin, kun lapset pieniä eivätkä liiku niin paljon, jolloin vanhempi tököttää paljon paikallaan. 😁 On kyllä nätti takki ja sopii tyyliini. Parkafani vuodesta 2013 ✌🏼😆

  • Noora

    Ihana! 😍 Toi väri on vielä niin👌🏽 Just tota Leona-takkia oon itsekkin ihaillut! 😍 Ois täydellinen meidän kohta 1-v esikoisen kanssa ulkoillessa! ☺️

  • Milla

    Aivan ihana 😍 Tulis kyllä tarpeeseen helmikuisen ja koiran kanssa vaunuttelu lenkeillä.

  • Laura

    Upeita takkeja! Voi oisipa joskus minullakin tälläinen lämmittämässä vaunulenkeillä :)

  • Sini

    Ihana takki, kelpaisi kylmääm talveen😍

  • Jani Tähtinen

    Takki menis omalle rakkaalleni piristyksenä 💗 🎁🥰Tälläkin hetkellä makaa sängyssä kipenä 🤒🤧
    Mukavaa joulun odotusta 🎄
    Mukana arvonnassa 🎅🍀

  • Sanna

    Mukana

  • Bee

    Ah, tämä olisi täydellinen myös siirtymään vaunulenkeistä leikkipuistoon, siellä vasta lämmintä tarvitseekin olla 😅🤗

  • Anna

    Juuri sen värinen takki, josta olen haaveillut!

  • Sirpa H

    Niin mukana 😊

  • Jonna Pennanen

    Mukana arvonnassa 🤩

  • Kaisa

    Oi, olisi huippu takki toisen heinäkuisen äidille!

  • Jenna

    On kyllä upee takki😍

  • Anniina

    Tämä takki kuulostaa juuri siltä mitä tarvitsisin, poikaystäväni nauraa joka kerta kun lähdemme pihalle ja valitan kylmästä. Minulla on ollut toppatakki jo syyskuusta lähtien käytössä koska olen sellainen vilukissa 😅

  • Milla N.

    Aivan ihana takki, ehdottomasti osallistun arvontaan. 😍

  • Laura V.

    Ehdottomasti suosikkimerkkini Suomen vaihteleviin olosuhteisiin. Tuo väri pukee sinua upeasti 😊!

  • Suvi

    Tämä ois kyllä ihana takki talveksi :) Didriksonilta onkin jo kuoritakki käytössä!

  • Viivi Mutanen

    Tulisi ehdottomasti tarpeeseen tuo ihana parka. Saimme nimittäin juuri kuulla, että odotamme kaksosia. 😍 Nyt olisi tärkeää löytää pitkä ja erittäin lämmin takki pitämään tämä äiti ja masussa kasvavat pienokaiset lämpimämä kevättalven ajan.

  • Heta

    Olispa kyllä ihana takki ja tuo vihreä on niin mun värinenkin 👌🙂

  • Vicky

    Looks so luxurious and warm 😍 I need this for Finnish winter 🥰🥶

  • Linda Tella

    Tää on jo mun hankintalistalla, mutta opiskelijan budjetti ei välttämättä jousta tähän. Tulisi päivittäiseen käyttöön koiran ja lapsen kanssa!!!

  • Heli Kara

    Ompa lämpimän näköinen !

  • Sanna-Mari

    Upea takki! Mukana arvonnassa🍀🍀🍀

  • Tuula Seppä

    Ihana takki, tosi moni käyttöinen… paras koiralenkille. Niin haluisin tämän👍🤶❤🐕

  • Kirsi

    Mukana! Didriksonsin takista olenkin haaveillut jo pitkään 😊.

  • Taina L

    Pidän myös Didriksonin takeista, minulla onkin kesäkeleihin jo vihreä sateenpitävä takki. Lämmin talvitakki kiinnostaa aina, kiva arvonta siis.

  • Katri H.

    Marraskuussa syntyneen äitinä en ole vielä ehtinyt aloittaa tätä next level -varustelua, joten tarpeeseen tulisi 😀

  • Saiann

    Ihana takki! Mukana!

  • Henna Ronkainen

    Oon aina haaveillut kunnon talvitakista 😍 olisi upea ja juuri oikean värinenkin!

  • Tanja

    Kaunis takki 💚

  • Tanja

    Tosi kaunis takki 💚

  • Veinica Leibur

    Mukana

  • Ida

    Upea takki! ☺️

  • Ida

    Upea ja käytännöllinen takki!

  • Riikka Rautio

    Tulisi todella tarpeeseen

  • Heidi Hangasjärvi

    Ihana takki☺️. Etelä-suomen talviin juuri oikea!

  • Lotta

    Ihana takki! 🤩

  • Janina

    Ihana takki ja täydellinen väri

  • Janica

    Hieno takki!😍

  • Tiina Kallio

    Mukana. Tulisi tarpeeseen uusi takki🤩

  • Hanna

    Ihana! Tulisi tarpeeseen 😊

  • Jemina Salonen

    Oi tämä olisi upea jouluylläri piristys 💖🎁 Tälläkin hetkellä makaan sängyssä kuumeessa ja odotan pääsyä korona testiin.. 😴😷🤒 Mukana arvonnassa 🎅🍀

  • Sandra

    Ihana takki 😍

  • Laura

    Täydellinen takki 😍😍😍

  • Sonskis

    Wow, lämpö huokuu takista näytön välityksellä. Kyllä näihin koleisiin keleihin tarpeellinen

  • seija uusitalo

    Mukana arvonnassa. Upea takki

  • Sirpa Seppälä

    Tahtoisin niin tuon takin❣

  • Jonna P.

    Supertyylikäs takki ja sopii maihareiden kanssa ihan loistavasti yhteen! 💖

  • Sari Hietanen

    Oliivinvihreä on lempivärini. Olen tätä takkia jo harkinnut, mut ehkä onnetar suosii 😊

  • Tanja Nelimarkka

    Tulisi todella tarpeeseen, eli tottakai osallistun takin arvontaan! ♡

  • Henna Pennanen

    Lämmittää jo kuvia katsellessa❤

  • Liisu

    Didriksons on ihana!

  • Jonna Vainio

    Muistin tän postauksen eilen taas ulkona kun kaivelin toppatakin pumpulia paikoilleen lämmittämään. Onneks ehdin vielä osallistua! 1,5h aikaa jäi jopa.. haha. Mutta koitan käyttää tuon kyllä loppuun, tuon nykyisen, siksi se on edelleen käytössä just kun ekologinen omatunto ei anna periksi että ostaisi uuden vain kun nykyinen on niin pesty ja kiinteän epätasaiseksi tampattu. Alle mahtuu villakerros ja pinta hylkii vähän vettä ja tuulta, mutta ehkä se vois siirtyä enempi rymytakiksi jos voitto napsahtaisi. Voisi liukua mäkeä ja kiivetä puihin jne lapsen kanssa. Asteittain sitten luopua vanhasta kun on palvellut ihan loppuun kuten teen siinäkin todennäköisessä tapauksessa kun en voita. Teen kuten eilenkin: huljutan vanut paikoilleen ja puen villaisen kaulahuivin alle.

  • Laura

    Tuollaisen ottaisin heti!

  • Mikaela Sundholm

    Aivan ihana takki ja tulisi kyllä tarpeeseen😊

  • Sini

    Ihanan lämpimän näköinen takki! ❤❄

  • Sanna

    Ihana takki!🤩 olen tätä jo muutaman kuukauden katsellut, mutta vielä ei ole tullut tilattua, koska hinta😅 toisaalta tulisi kyllä enemmän kuin tarpeeseen Lapin pakkasiin!

  • Kulmala Tuija

    Voi. Olisipa ihana takki käyttää niin töissä päiväkodilla kuin vapaa-ajallakin ulkoillessa. 💕 Ja värikin on 👍! Mukaan arvontaan! Kiitos.

  • Emma

    Siis nyt on kirjaimellisesti loistavat heijastimet takissa! 🤩

  • Heli

    Ihana takki ❤️

  • Laura E

    Hieno ja toiminnallinen takki :)

  • Elina

    Niin täydellisen värinen takki. Kelpaisi ulkoilla töissä päiväkodissa, sekä omien lasten kanssa vapaa-ajalla. 🤍

  • Anu

    Oih, tää takki on ihana 💚💚💚💚

  • Mia

    Ihana arvonta❤️!! Mukana hip-hei!!

  • Piia

    Tarpeeseen tulisi tämä takki. Oliivinvihreä on upea

  • Nea

    Oikea unelmatakki! 😍

  • Kreeta

    Tämä upea takki tulisi mun jokapäiväiseen käyttööni koko talvikaudeksi. Oon sairauden vuoksi kerännyt viime vuosina ylimääräisiä kiloja ja sellainen talvinen luottotakki vielä puuttuu joka menisi säässä kuin säässä ja tää ois juuri täydellinen! ❤

  • Emilia

    Olisi kyllä mahtava voittaa lämmin takki! Ulkoilen päivittäin paljon niin töissä kuin kotona lasten kanssa.

  • Minna Märijärvi

    Ihana takki, tulis tarpeeseen🥰

  • Heidi B

    Tätä takkia olen kuolannut jo koko alkutalven! Erityisesti heijastinlogo takana on ihana <3

  • Mia

    Voi jumpe! Tämä takkihan on kuin luotu koiran kanssa ulkona seisoskeluun :D koirani ei ole nopein mahdollinen etenijä (koska kepit ja jäniksen papanat…), joten välillä saattaa vähän viluttaa seistä odottamassa häntä.

  • Ami

    Vaunulenkkeilyyn kaipaisin just tällaista takkia ♥️

  • Mari Mills

    Ihana takki! 😍

  • Krista

    Ihana takki! Tykkään tuosta heijastiyksityiskohdasta selässä. Aikuisten takeissa harvoin on kunnon heijastinta.

  • Krista

    Koiranulkoilutustakki hakusessa 👀

  • Katja

    Ihana ❤️👌

  • Riikka

    Kaunis takki ja kantaja 😚

  • Ida

    Didriksons on kyllä ihan huippu! Thelma löytyy täälläkin lähes päivittäisestä käytöstä ja lapsilta niin kuravaatteet kuin toppahaalarit samaa merkkiä. Turun talven läpi melkein pärjää Thelmallakin, kun laittaa alle kevytuntuvatakin kylmimpinä päivinä, mut oishan tää parka nyt ihan mahtava vaihtoehto kahden takin pukemiselle!

  • Hanna-Kaisa Sahin

    Ai kun ihana. Toi kyl kelpais😍

  • Mira S.

    Ihana Takki! 😍 Itsellä ei oo enää vaunulenkkejä edessä mutta pikkukoiran kanssa pitää käydä ulkona ja tää olis kyl ihan huippu talvilenkeille!

  • Ragemutsi

    Ihana takki ja isona plussana nuo kunnon ja vieläpä tyylikkäät heijastimet! 😍Nykyvaatteissa heijastimet on jääneet unholaan mikä on todella kurja juttu. Maailman edullisin henkivakuutus! Pimeällä ulos lähtiessä ärsyttää etsiä heijastimia romulaatikoiden perältä ja vielä ärsyttävämpää on puhkoa kankaisiin reikiä niillä iänikuisilla hakaneuloilla.

  • Upi

    Vau mikä takki ja iso peukku noista kunnon heijastimista, jotka on tehty myös tyylikkääksi. 😍
    Itsellä irtiheijastimet lojuvat kaapinpohjalla eikä niitä raaski joka takkiin edes laittaa kun hakaneulat tekevät ikävät reiät kankaaseen.

  • Upi

    Vau mikä takki ja noi hyvät ja vieläpä tyylikkäät heijastimet! 😍😍
    Itsellä irtiheijastimet lojuvat kaapinpohjalla eikä niitä raaski joka takkiin edes laittaa kun hakaneulat tekevät ikävät reiät kankaaseen.

  • Netta seitsonen

    Niin ihana takki ja varmaan lämmin 😍 mukana arvonnassa

  • Piipa

    Ooh tämä olisi ihana 😍

  • Niina

    Tämä ois kyllä täydellinen takki töihin kun ulkoilee lasten kanssa talvipakkasilla täällä pohjoisessa😃👍🏻🌨️

  • Xeveliina

    Kiva, kun vinkkasit Snakk-ulkoiluhousuista. En ole ikinä löytänyt sopivia ulkoiluhousuja, joten yleensä vaellankin koko talven jossain collegehousuissa ja kamalissa pitkiksissä! Eikä sitä kunnollista, lämmittävää talvitakkiakaan kyllä ole. :D

  • Soile Salminen

    Kirjoitat niin osuvasti vauva-asioista jotka ovat myös minulle ajankohtaisia. Moneen asiaan voin samaistua ja tulee vertaistukea! On ollut mielenkiintoista tutustua teksteihin kuluneen syksyn aikana.

  • Eveliina

    Ihana takki!

  • Heidi Rouhiainen

    Ihan takki 🤩

  • Anne

    Olis kyllä ihana takki 😍❤️

  • Ella Poikolainen

    Merkki, malli ja väri = täydellinen kokonaisuus 💚

  • Emma

    Ihana takki ja kirjaimellisesti loistavat heijastimet! 😍

  • Elina

    Oijoi ❤️

  • RLA

    Unelmatakki hiekkalaatikolle, koiralenkille ja kestäis konttorin säädöksetkin!

  • Suski

    Ihana takki! Lämmin takki tulisi kyllä viluiselle opiskelijalle tarpeeseen 😍🤩

  • Linda

    Oi mukana arvonnassa, kyllä kelpaisi ulkoilla kun ei takuulla palele 😊

  • Hilkka Nurmos

    Aivan super takki, niin minun mieleinen ❤️

  • Kiki

    Tämä olisi ihana 😍 talven pimeisiin ja kylmän vihvomiin iltoihin ✨

  • Riina

    Vau miten siisti takki 🥰❤️ aika must have!

  • Tytti

    Ui jukura mikä ihanuus, kahen 8kk jäpikän kanssa ulkoiluihin! <3

  • Sari

    Hyvältä näyttää! Sopisi varmasti munkin äitityyliin. 😁 Ihanaa talvea!.

  • Hanna-Kaisa

    Ihana takki! 😍

  • Miina S.

    Täällä myös tänä vuonna äidiksi tullut, jonka talvitakkitilanne on retuperällä. Kelpaisi tämä takki päällä vaunulenkittää vauvaa Kotkan merituulessa.

  • Mika Laine

    Näyttää todella coolilta.

  • Heidi

    Aivan ihana! Ja tarpeeseen tulisi❤️

  • Katariina

    Itsekin olen rakastunut Didriksonin takkeihin, ostin muutama vuosi sitten ensimmäisen ja se kyllä yllätti monella osa-alueella. Luonnossa liikkuessa ollut luottotakki. Täällä Rovaniemen pakkasilla on ehdottomasti oltava lämmintä päällä. Edellinen koviin pakkasiin tarkotettu takki meni viime talvena rikki :( uutta ei vielä ole löytynyt, onneksi ei myöskään kunnon pakkaset ole vielä ehtineet tännekään.

  • Ansku

    Mukana, ihana takki😍👌

  • Mari

    Ihana tuo takin väri! 😍 Lapsen ja koiran kanssa ulkoiluun olisi aivan loistava!

  • Saw

    Tää on kyllä varsin upea takki ja toi väri on täydellinen. Tulis todellakin tarpeeseen.

  • Saara Salonen

    Tää takki ois ihan täydellinen talveen 😍 Didriksonilta itselläkin löytyy jo ennestään kuoritakki, se on ollut kovassa käytössä. Noi housut laitan kyllä korvan taakse, koska omaan saman vartalomallin ja ulkoiluhousujen ostaminen on ollut ihan toivotonta hommaa 😭

  • Sari Koskinen

    Aivan ihana takki 💚👌💚

  • Saara

    Tää takki ois ihan täydellinen talveen 😍 Didriksonilta itselläkin löytyy jo ennestään kuoritakki, se on ollut kovassa käytössä. Noi housut laitan kyllä korvan taakse, koska omaan saman vartalomallin ja ulkoiluhousujen ostaminen on ollut ihan toivotonta hommaa 😭

  • Jonskuliini85

    Ihana takki !
    Kyllä tämä takki pitäisi tämänkin äipän lämpöisenä hiekka kakkuja näin joulukuussa tehdessä :D
    Kyllä äitiyden myötä sitä on tullut mukavuuden haluiseksi :)

  • Tanja

    Mukava esittely takeista. Huomaa, että sinä olet tykästynyt merkin tarjontaan. Hyvä, että heillä on kokoskaala kohillaan.
    Tähän takkiin tahtoisin minäkin lämpimästi pukeutua :)

  • Sini

    Takki tulisi kyllä todella tarpeeseen. Tuntuu että pienellä budjetilla ei saa riittävän hyvää takkia Suomen haastaviin sääoloihin. Didrikson on ollut haaveissa jo pitkään ja tämä (ainakin itselleni) pidempi malli olisi ihana.

  • Misty

    Kaunis ja laadukas takki pääsisi täällä kovaan käyttöön :)

  • Eija

    Olisi ihana voittaa!

  • Jenniferelviira

    Sinua on ilo seurata, ja tämä takki on tosi kaunis 💜 Tämä olisi kyllä unelmien takki,väri ja malli! Ominaisuudet ja kaikki! Pelkkää plussaa! Olisi ihana 💜

  • Jenna

    Tulisi tarpeeseen!

  • Jonna

    Ois aika täydellinen puistoiluun pojan kanssa. Ja kaupunkiin. Ja mihin tahansa. 😄

  • Sirkku

    Kyllä kelpais

  • Meiju

    Ihana! Täydellinen palkinto, ei tarvitsisi aina kylmillä ilmoilla varastaa miehen toppatakkia 😂

  • Heidi Lilleberg

    Lemppariväri! 😍

  • Jukka Peltonen

    Upea takki. Antaisin ihanalle puolisolleni lahjaksi.

  • -i

    Upea takk! Se olisi ilo antaa vaimolle lahjaksi.

  • Pia Leminen

    Just täydellinen takki 🧥 en omista vielä kunnon talvitakki ja tämä kestäisi vuosia 🎁🎁

  • SatuA

    Mukana!

  • Ina Grönlund

    Olisi ihana takki!

  • Sonja

    Yksinkertaisen tyylikäs ja LÄMPIMÄLTÄ näyttävä takki! Wau 💚

  • Dani Sefedini

    Mukkaan arvontaan tottakai!

  • Sofia

    Ihana takki 😻

  • Piia

    Mukavasti kirjoitettu! Takin tarpeessa, kun viime syksyllä ostamani takki oli ylisuuri tänä syksynä. Ja oliivinvihreä on yksi lempiväreistäni… Eli osallistun arvontaan!

  • Riina

    Uusi takki tulisi tarpeeseen sillä vanhat ovat jo liian pieniä.

  • Maijai

    Mukana, ihanan metsäinen väri.

  • Teija

    Kyllä niin tarpeeseen tulisi. Mukaan arvontaan.

  • Sonja

    Olisipa ihana takki! Mukana siis :)

  • Emma

    Mukana! 😍

  • Helinä Salo

    Tulisipa tarpeeseen, nykyinen Didriksons-parka alkaa olemaan vähän kulunut!

  • Tanja Oittinen

    Takki näyttää superlämpimälle ja sille, että se näyttää hyvälle ihan jokaisen päällä ❤ usein tulee puettua lapset hyvin, mutta itse unohtuu, joten tämä olisi ihan loistava lisä omaan vaatekaappiin josta kunnollinen talviulkoilutakki puuttuu 😊 Hyvää joulunodotusta koko teidän ihanalle perheelle !!

  • Noora

    Ihana takki

  • Helinä Lillqvist

    Kaunistakki ja varmasti lämmin!

  • Sandrah

    Sinä ja parkatakki olette ihania💞. Takki kelpaisi minullekin👍

  • Maija

    Aivan ihana takki, menisi kyllä.

  • Hanna Pyykkinen

    Oon haaveillu jo sun viime vuoden postauksesta asti tästä takista 😍

  • Hanna

    Oon haaveillu jo sun viime vuoden postauksesta asti tästä takista 🤩

  • Eveliina Dahl

    Varmasti lämmin takki :) Mukana arvonnassa!

  • Veera

    Ihana takki! 😍

  • Enna

    Juurikin sellainen mitä pks talveen tarvitaan, kuten mainitsit. Värikin on täydellinen. Turvatakki elämän ja sään heitellessä.

  • Tuuli

    Ihana takki! 😻

  • Anniina k

    Oi tuollainne taaki olisi kyllä ihana saada 😍

  • Hanna P

    Komea takki, just tuollaisen tarttisin täksi talveksi!

  • EijaW

    Jihuu! Aina jäässä oleva ahterini tykkäisi varmasti tuosta takista, samoin kuin rakas mieheni ❤️, joka on antanut minulle jostain syystä lempinimen Rouva Kylmäperä…

  • Laura

    Ihana, tuollaiselle lämpimälle takille olisi tarvetta! 🤩

  • Suvi

    Sopisi loistavasti pohjoisiin olosuhteisiin!

  • Alexandra

    Aivan ihana takki joka tulisi tarpeeseen😍

  • Johanna

    🎄🧦🧶

  • Marika

    Kyllä vaan! Tähän merkkiin myös ihastunut. Lämpöä ja säänkestävyyttä riittää. Työkäytössä lasten kanssa ihan must!

  • Pia

    Ihana 😍

  • Ritva Östby

    Upeaa suomalaista työtä

  • Hannele

    Olisipa tarpeellinen ja ihana takki lasten kanssa ulkoiluun! 😍

  • Emmi Karjalainen

    Ihana takki, mukana arvonnassa :)

  • Ewe

    Ihana takki 🤎

  • Mari

    Ilosta joulun odotusta!❤️✨

  • Laura V.

    Vitsi miten hieno takki! Tuolle olis kyllä käyttöä!

  • Johanna

    Täydellisen värinen takki!

  • EKG

    Onpa ihanan värinen takki!

  • Merja Hautala

    Ihana takki – ja väri!

  • Sari

    Hyvännäköinen ja monikäyttöinen takki- huikea palkinto!

  • Tii

    Oi oispa ihana joululahja itselle. 😍

  • kaija

    Olis kyllä lämmin takki

  • Liisa

    Voi vitsit miten ihana takki! Miulla on ollut yks didriksonin takki, joka kesti monta vuotta! Parit viime talvet on menneet raskaustakeissa parin lapsen ansiosta, mutta tammikuussa syntyvää kuopusta olisi ihana ulkoiluttaa uudessa takissa 😍

  • Hanna M

    Hienoa, että myös Didriksson on alkanut huomioimaan vastuullisuuspuolen. Tämä takki lämmittäisi ihan varmasti ja takki ollut etsinnässä jo muutaman vuoden. En ole kuitenkaan halunnut ostaa mitä tahansa takkia, jotta se varmasti lämmittäisi monta monta vuotta eikä tarvitsisi heti uutta olla ostamassa.

  • Heli Varjonen

    Ihana takki ja olisi lämmin varmasti ulkona kävellessäni :)

  • Kaisa

    Kyllä kelpaisi tällaiselle palelijalle kunnon talvitakki. Ei tarttis olla niin kylmänarka kun olis päällä kunnon parka! 😅

  • Eija

    Täydellinen takki😍
    Mukana arvonnassa♥️

  • Sari

    Tämä kelpaisi kyllä vauvan (tai no pian taaperon) kanssa ulkoiluun!

  • Marjo Valsberg

    Mukana takkiarvonnassa!Hyvää joulua!!

  • Minna

    Tämä olisi mielettömän upea takki ja niin ihana väri! 😍 Liikun paljon ulkona päivittäin ja myös työmatkoja, joten olisipa mahtavaa saada kunnollinen takki säähän kuin säähän, jota kelpaisi käyttää myös kaupungilla ja paremmissa tilaisuuksissa! 👍

  • Laura

    Ihana ja laadukas takki! 💚

  • Hanna

    Mukana! Lämmin takki tulisi tarpeeseen kunhan kelit tästä ensin viilenee 🤣

  • IA

    Tuo takki olisi unelma!🤗

  • Reett Enroos

    Voi odotin tätä kovin ja kommentoin vahingossa instan postaukseen, koska en hoksannut tätä kommentti kenttää vaikka loppuun luinkin💫

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle