Perhe ja suhteet, Terveys ja hyvä olo

Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää hedelmällisyydestä

Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat lapsia yhä vanhempina. Lastentekoa lykätään muun…

Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat lapsia yhä vanhempina. Lastentekoa lykätään muun muassa opiskelujen ja uran takia. Elämää halutaan rakentaa ennen lapsenhankintaa.

Sama tilanne on ollut itselläni. Ura on vienyt mukanaan, olen halunnut matkustaa ja nauttia parisuhteesta. Mieheni on nyt päättämässä opiskelujaan, joten elämäntilanteemme ei siksi ole aiemmin ollut paras mahdollinen.

Minulla on taustalla raju kohdunulkoinen raskaus, jonka todennäköisesti aiheutti aikanaan sairastettu klamydia. Hoitamaton sukupuolitauti on yksi isoimmista lapsettomuutta aiheuttavista tekijöistä. Voit lukea tarinani täältä.

Tiedän, että lykkäys on lähtökohdillani riski.

Lykkäysilmiön on huomannut myös lapsettomuusklinikka Felicitas Mehiläinen. Hedelmöityshoitoihin hakeutuvat ovat vuosi vuodelta vanhempia. Kun viisi vuotta Felicitas Mehiläisen asiakkaista 19 prosenttia oli 40-vuotiaita, nyt heitä on jo 50 prosenttia.

Koska aihe on itselleni hyvin henkilökohtainen, oli kiinnostavaa päästä keskustelemaan siitä Felicitas Mehiläisen järjestämään after work- tapahtumaan. Pienellä bloggaajaporukalla Pupulandia-bloggaja Jenni Rotosen ja Felicitas Mehiläisen asiantuntijalääkäri Liisa Häkkisen johdolla jaoimme ajatuksiamme kaikesta, mikä hedelmällisyydessä mietityttää.

Emme todellakaan ole ainoita, joille aihe on ajankohtainen. Sen huomasin jo teistä seuraajistani. Instagramissa 78 prosenttia teistä kertoi hedelmällisyyden mietityttävän teitä.

Pyysin teitä etukäteen lähettämään kysymyksiä lääkärille. Kiitos luottamuksesta ja kysymyksistänne. Sain niihin kaikkiin vastaukset.

Mikä vaikuttaa hedelmällisyyteen?

Hedelmällisyys on yleensä kunnossa, jos on alle 30-vuotias, perusterve, kuukautiset ovat säännölliset ja elää terveellisesti.

Te kysyitte, miten e-pillerit, monirakkulaiset munasarjat, sairastettu kohdunkaulan syöpä, syömishäiriö, kova treeni ja omat elämäntavat vaikuttavat hedelmällisyyteen.

Kyllähän ne kaikki vaikuttavat, vastaa Häkkinen.

Tupakoimattomuus ja normaali paino sekä liikunta edistävät hedelmällisyyttä. Sairastettu anoreksia, alipaino tai ylipaino voivat puolestaan vaikuttaa hedelmällisyyteen heikentävästi. Jos kuukautiset jäävät esimerkiksi alipainon takia pois, kertoo se matalasta hormonitoiminnasta. Tämä voi valitettavasti vaikuttaa jälkikäteenkin.

Hedelmällisyyteen vaikuttavat heikentävästi myös erilaiset sairaudet, kuten autoimmuunisairaudet, diabetes, reuma, kilpirauhasen vajaatoiminta, klamydia, endometrioosi ja syöpäsairaudet.

Häkkisen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, ettei e-pillereillä ole vaikutusta hedelmällisyyteen. Kun e-pillerit lopettaa, keho palautuu samaan tilaan kuin ennen e-pillereiden syöntiä. Jos ongelmia hedelmällisyydessä ilmenee, ongelmat ovat todennäköisesti olleet olemassa ennen e-pillereitäkin.

Hyvää osviittaa omasta tulevaisuudesta antaa oman äidin kuukautiset ja menopaussi. Jos omalla äidillä kuukautiset ovat loppuneet varhain, esimerkiksi 40-vuotiaana, on todennäköistä, että omatkin kuukautiset loppuvat aiemmin. Hedelmällisyys alkaa laskea 10 vuotta ennen kuin menkat loppuvat.

Häkkinen nosti myös esiin äideiksi jopa yli 50-vuotiaina tulleet julkkisäidit. Tällaiset tapaukset luovat valheellista kuvaa naisten hedelmällisyydestä. Emme voi tietää, mitä nämä raskaudet ovat vaatineet: hedelmöityshoitoja, luovutettuja munasoluja, vuokrattuja kohtuja…

Ongelmien syy voi löytyä kummasta tahansa

Tavallisia syitä lapsettomuuteen ovat munasolun irtoamishäiriöt, munajohdinvauriot, endometrioosi ja sperman laatu. Syy voi löytyä kummasta tahansa osapuolesta.

Felicitas Mehiläisen asiantuntijalääkäri Liisa Häkkinen on huomannut, että erityisesti monella miehellä on harhaluuloja hedelmällisyydestä – niin naisten kuin omastaan. Ymmärrystä ja tietoa puuttuu.

Tässä faktaa:

  • 25% lapsettomuudesta johtuu naisesta
  • 25% johtuu miehestä
  • 25% molemmista osapuolista
  • 25% syytä ei tiedetä

Hedelmällisyyttä ja mahdollisen lapsettomuuden syitä voidaan selvittää lääkärin vastaanotolla. Jos aihe mietityttää, kannattaa lääkäriin mennä enemmin aiemmin kuin myöhemmin. Koska ikä.

Hedelmällisyys laskee jyrkästi 30 vuoden jälkeen

Hedelmällisyys laskee naisilla jyrkästi 30 ikävuoden jälkeen. Tässä tilastoa:

  • 20-vuotialla on 34 % todennäköisyys tulla raskaaksi yhdellä kierrolla
  • 25-vuotiailla todennäköisyys on 24%
  • 30-vuotiailla todennäköisyys on 17%
  • 35-vuotiailla todennäköisyys on 12%
  • 40-vuotiailla todennäköisyys on 6%

Raskauden ja sikiön riskit kasvavat sitä mukaa mitä vanhempi odottaja on. Häkkisen mukaan yli 40-vuotiaiden odottajien raskauksista yli puolet menevät kesken. Myös odottajan liitännäissairaudet eli esimerkiksi raskausajan diabetes, kasvavat.

Voiko hedelmällisyyden selvittää vaikkei olisi yrittänyt vielä lasta?

Hedelmällisyyden voi testata gynellä vaikka heti. Testejä on kaksi erilaista:

  • Fertify-testi ennustaa tulevaa hedelmällisyyttä. Sillä voidaan selvittää, millainen riski on ennenaikaiseen munasarjatoiminnan hiipumiseen ja varhaiseen menopaussiin. Testi voi olla hyödyllinen, kun suunnittelee perheen perustamista tai harkitsee lastenteon lykkäystä tai munasolujen ennakoivaa pakastamista. Näyte otetaan syljestä. Se maksaa 320 euroa.
  • AMH-testillä voidaan puolestaan selvittää munasarjojen toimintaa. Testi mittaa anti-mullerianhormonin tasoa veressä, mikä kertoo kuinka paljon munasarjoissa on varhaisia munarakkuloita. Se otetaan alkukierrosta verestä. Testin hinta on 100 euroa.

Kuinka nopeasti mennä hoitoihin?

Olen saanut yhden lapsen spontaanisti vaikka luultiin, etten siihen kykene. Kuinka nopeasti voi päästä hoitoihin, jos yrittää toista raskautta, yksi teistä kysyi.

Häkkisen suositus oli, että jos tietää, että omassa hedelmällisyydessä on ongelmia, kannattaa hakeutua lääkäriin heti. Jos tiettäviä ongelmia ei ole, nuorempana voi huoletta yrittää vuoden.

Tutkimuksiin kannattaa hankkiutua aiemmin, jos on yli 35-vuotias, kuukautiset ovat epäsäännölliset, vuodot runsaita, on sairastanut munasarjatulehduksia, epäilee munajohdinvauriota tai alentunutta spermanlaatua.

<3: Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM / TWITTER

Lue myös:

Kohdunulkoinen raskaus sai minut pelkämään vuosia – näin vapauduin

12 tärkeintä asiaa parisuhteessa, jotka olen oppinut vasta nyt

No Comment

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  • Onko sunkin vaikea löytää hyvännäköisiä, istuvia housuja?👖Kerroin taannoin stooreissa, miten turhaudun housujen etsimisestä. Inhoan mennä sovittamaan pöksyjä, koska lähes poikkeuksetta poistun pukukopista masentuneena ja kehoani sättien. 😭 Olen melko lyhyt, mulla on muodokkaat reidet ja 🍑 ja kapeampi vyötärö. Housut kinnaa siis joko reisistä ja pepusta tai ovat vyötäröltä liian isot, ja lahkeet ovat metrin liian pitkät.
.
Teistä 78 prosentilla on sama ongelma - kenelle housuja siis tehdään, jos ne ei ole sopivia juuri kenellekään? 👿
.
Kerroin teille myös, että olen vuosia etsinyt nahkaleggingejä, jotka eivät korostaisi reisien muhkuroita tai valuisi, #momjeans eja / #boyfriendjeans eja sekä ulkoiluhousuja. Te ihanat jeesasitte mua ja muita, kiitos ❤ Listasin nyt stooreihin teidän 18 vinkkiä! Käy nappaamassa ne ja toivottavasti pukukoppiahdistus helpottaa! Mä löysin teidän avuilla jo noi nahkaleggarit - kiiiiiitos ihanat 😘
#tyyli #housut #farkut #ulkoiluhousut #plussizefashion #plussizestyle #stylehasnosize #allsizes #beautybeyondsize
  • Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @sodastreamsuomi .
Muistan, kun Sodastream-laitteet tulivat Kuopion Giganttiin vuonna kivi ja keppi. Ai että, kuinka haaveilin sellaisesta! Päästä nyt hiilihapottelemaan vettä kotona 💦😍Olen kuplavesihullu ja voisin juoda sitä päivät pääksytysten. Nyt haaveeni vihdoin toteutui, kun saimme Sodastreamin syksyllä kotiin testiin. Kyllä on kuulkaa sen jälkeen pumppailtu pullokaupalla kuplavettä!
.
Laitteen lisäksi saimme testiin uusi Soda Press Co -juomatiivisteitä, jotka sisältävät 30 % vähemmän sokeria. Mahtavaa! Voin herkutella kotitekoisella lemonadella hyvällä omallatunnolla! 🍋🥤
.
Nyt yhdellä teistä loppuu se ainainen pullojen kantaminen! 🙌Saan nimittäin arpoa yhden Sodastream Spirit -hiilihapotuslaitteen ja yhden Soda Press Co -juomatiivisteen (0,5 l). Palkinnon arvo on 90 euroa.
.
Osallistu arvontaan maanantaihin 18.11. mennessä. Osallistumisohjeet ovat tässä:
▪ Seuraa @inka.ikonen -tiliäni.
▪ Tykkää tästä kuvasta.
▪ Kommentoi, minkä Soda Press Co -maun haluaisit itsellesi: Classic Indian Tonic, Old Fashioned Lemonade, Ginger Ale, Blueberry & Lime vai Rasberry & Mint? 🍋
Onnea arvontaan!
Instagram ei ole mukana arvonnassa.
#sodastream #sodastreamsuomi #beyourownbubblerista #sodapressco #kuplavesi #sparklingwater #kilpailu #arvonta
  • Pasta on täydellistä lohturuokaa pimeisiin iltoihin, vai mitä? Mikä on sun suosikkipasta? 🍝Nyt blogissa yksi mun suosikeista, syksyn taivaallisin sienipasta, joka valmistuu pöytään alle 30 minuutissa. Nappaa resepti profiilissa olevasta linkistä: @inka.ikonen 😍
#resepti #pasta #sienipasta #kasvisruoka #arkiruoka #ruoka #lohturuoka #lahesvartissavalmistavegea #bloggaaja #inkaicom #vegetarianrecipes #pastarecipe #mushroompasta
  • ☔Kaupallinen yhteistyö & ARVONTA: @didriksons 💧
Onko luonto sullekin tärkeä? 🍂🍁Mulle se on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän sellainen paikka, jota kunnioitan, arvostan ja haluan vaalia. Toimin tämä vuonna Didriksonin lähettiläänä ja kannatamme samoja arvoja. Kun alun perin vuonna 1913 ruotsalaispariskunta Julius ja Hanna Didrikson alkoivat tehdä kalastusvaatteita, heidän filosofiansa oli, että olosuhteita ei tarvitse muuttaa, niihin voi sopeutua.
.
Niin totta ja niin ajankohtaista: emme me voi marssia pallolla omaan napaan tuijotellen, vaan meidän täytyy mukautua luonnon kulkuun.
.
Nykypäivänä brändi panostaa todenteolla vastuullisuuteen: Osa vaatteista on kierrätettäviä, ja materiaaleja kehitetään jatkuvasti entistä ympäristöystävällisemmiksi. Didriksons tähtää mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja pyrkii vähentämään veden, energian ja kuljetukset minimiin. Hienoja tavoitteita Skandinavian suurimmalta sadevaatteiden ja toiminnallisten vaatteiden merkiltä.
.
Olimme mieheni kanssa viikonlopun ystävämme mökillä sienestämässä. Saimme korikaupalla suppiksia ja mustatorvisieniä! Metsässä viihtyi, kun oli pukeutunut sadesään mukaan. Henrillä oli sateen- ja tuulenpitävä Uno-anorakki, jonka sumuinen sininen on ihana sävy! Mulla oli viininpunainen, unisex Avon-sadetakki ja varpaat piti kuivina Vinga-kumpparit, jotka ovat olleet tämän sateisen syksyn pelastus kaupungissa. En ole juuri muita kenkiä käyttänyt!
.
Nyt arvon yhteistyössä Didriksonin kanssa yhdelle teistä Avon-sadetakin. Palkinnon arvo on 70 euroa. Osallistumisohjeet tulevat tässä:
💦Kommentoi tätä postausta maanantaihin 11.11. mennessä.
💦Seuraa @inka.ikonen ja @didriksons -tilejä.
💦Pisst! Tuplaa mahdollisuutesi voittaa ja osallistu arvontaan myös Facebookissa. Löydät minut sieltä nimellä @inkaiblogi
Onnea arvontaan ja pitäkää itsenne lämpiminä!
Instagram ei ole osallisena arvontaan.
#didriksons #ambassador #sadetakki #suomenluonto #ulkoilu #syksy #sienimetsä #outdoorfinland #outdoorwomen #competition #kilpailu #arvonta #recyclable #responsible #garment
  • Sydän hakkaa, tuntuu kuin se puskisi rinnasta läpi, keho pamppailee lyöntien tahdissa, lyönnit saattavat tuntua korvissa asti. Rytmi kiihtyy kiihtymistään. ❤ Onko sulla ollut samoja oireita? Moni teistä ainakin kertoi storyissani, että teillä on ollut tykytystä tai rytmihäiriöitä.
.
Sydämentykytys on mulle hieman liiankin tuttua. Jo vuosia sydän on tykytellyt sitä kovempaa, mitä stressaantuneempi, jännittyneempi ja väsyneempi olen ollut. Raudanpuutos on pahentanut oiretta entisestään. Tykytys on vaaratonta, vaikkakin inhottavaa, ja kuuluu sydämen normaaliin toimintaan. 💓
.
Kerroin teille, kuinka tykytyksen lisäksi olen viimeisen kuukauden aikana kärsinyt rytmihäiriöistä. Kuin veitsellä leikaten sydän on alkanut lyödä tiheästi. On tullut huono olo, heikottanut. Kohtaus on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Rytmihäiriöt on aina hyvä tutkituttaa lääkärissä. Mä menin @mehilainenoy ja mulle tehtiin heti tarvittavat labrat, EKG, UÄ ja seuraavaksi Holter-tutkimus. Katsotaan, mitä löytyy, mutta olen kardiologin hyvässä huomassa. Ei hutkita ennen kuin tutkitaan. Mutta hyvä, että tutkitaan kerralla kunnolla!
.
Kirjoitin @iltalehti jutun siitä, miten sydämentykytys ja rytmihäiriöt eroavat toisistaan ja mistä erityisesti sydämentykytys voi johtua. Lue juttu profiilissa olevan linkin kautta: @inka.ikonen 
#hyvinvointi #terveys #rytmihäiriö #mehilainen #sydän #iltalehti #journalist #article