Parhaat asanat stressaantuneelle istumatyöläiselle – joogaa Helsingissä 15 eurolla viikko!

04/09/2019

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Kun kesäloman jälkeen olin intoa täynnä ja pääni pulppusi ideoita, tulin rohmunneeksi liikaa töitä. Tämän virheen tein jo kerran aiemmin ja se sai kehoni ylikuormittumaan. Mutta kun yrittäminen on niin ihanaa ja mahtavia duuneja on paljon!

Mutta kun, mutta kun…

Meillä kaikilla on kuitenkin vuorokaudessa 24 tuntia – btw, myös Beyoncélla.

Eikä sitä 24 tuntiaa voi omistaa vain työlle.

Kaikkea voi tehdä mutta ei yhtä aikaa. Minun on mietittävä, mihin haluan keskittyä ja panostaa siihen. Ja kaiken kiireen keskellä on ehdottoman tärkeää pysähtyä hengittämään. On huolehdittava entistä paremmin palautumisesta.

Yin-jooga rauhoittaa stressaantuneen mielen ja kehon

Huolehdin palautumisestani riittävän levon, laadukkaan unen ja ravinnon, tanssin ja TWF-treenin lisäksi joogalla. Olen erityisen ihastunut yin-joogaan.

Yin-jooga rauhoittaa, rentouttaa ja avaa kehoa sekä mieltä, vähentää stressiä, auttaa minua juurtumaan tähän hetkeen ja antaa energiaa.

Sopisiko yin-jooga sinulle?

Jos olet väsynyt, kehosi tuntuu jäykältä ja jumit ja säryt kiristävät hermoja, kokeile yiniä. Se voi myös auttaa ylivireystilaan. Jos haluat saada kierroksia alas ja hiljentää päässä surraavat kelat, yin voi olla juuri se, mitä kaipaat.

Parhaat asanat stressaantuneelle istumatyöläiselle

Listasin kuusi parasta yin-asanaa, jotka voit tehdä kotona esimerkiksi muutaman kerran viikossa iltaisin ennen unia. Liikkeet ovat erityisen hyviä kaltaisilleni toimistorotille, jotka viettävät suurimman osan päivästä näyttöpäätteen edessä istuen.

Lantio ja lonkat jännittyvät ja jumiutuvat istumatyössä. Näyttöpäätteellä ryhti menee helposti lysyyn, kun olkapäät ja pää työntyvät eteen ja selkä pyöristyy. Liikkeet avaavatkin erityisesti lantion seutua ja rintakehää.

Jokaisessa asennossa ollaan 3-5 minuuttia.

jooga helsinki

jooga helsinki

Sfinksi

Selän taaksetaivutus eli sfinksi auttaa hallitsemaan stressiä ja helpottaa alaselän jumeja. Se on hyvä avaus istumisesta kireälle keholle.

Käy vatsallesi kyynärvarsiesi varaan. Laske hartiat, anna pään olla luonnollisessa asennossa tai tiputa leuka rintaan.

Lohikäärme

Lantion alueelle kertyy jännityksiä. Ne voivat olla fyysisiä kireyksiä tai henkisiä jumeja. Lantion avaaminen vähentää selän kipuja, stressiä ja tuo kehoon keveän, virtaavan tunteen, kun veri alkaa kunnolla kiertää.

Lisäksi se vapauttaa patoutuneita tunteita. Joogassa on nimittäin ajatus, jonka mukaan negatiivisiä tunteita varastoituu juurikin lantion seudulle. Kun venytän lonkankoukistajia auki, saatan olla hetken todella kiukkuinen. Jumit ja jännitykset alkavat kuitenkin hiljalleen vapautua ja saatan jopa herkistyä.

Lohikäärme-asana on yksi hyvistä liikkeistä avaamaan lantion seutua.

Asetu polviseisontaan ja tuo ensin toinen jalka eteen 90 asteen kulmaan. Nojaa ylävartalo käsilläsi etummaiseen jalkaan. Venytys tuntuu takana olevan jalan lonkankoukistajassa ja etureidessä. Pidä asento 3-5 minuuttia ja vaihda jalkaa.

jooga helsinki

Joutsen

Joutsen on aivan mahtava liike avaamaan pakaralihaksia. Lisäksi sekin avaa lantiota.

Käy konttausasentoon. Tuo toinen polvi eteen ja jos venyvyys antaa myöten taivuta se 90 asteen kulmaan. Mutta 45 asteen kulma on riittävä. Anna toisen jalan suoristua pitkäksi taakse. Huomioi, että pidät lantion keskellä, etkä anna sen repsahtaa sivulle.

Halutessasi voit laskea ylävartalon alas. Tällöin liikkeen nimi on nukkuva joutsen.

Ole asennossa 3-5 minuuttia ja vaihda puolta.

Onnellinen vauva

Onnellinen vauva on todella voimakas avaus lantiolle. Se parantaa liikkuvuutta ja vapauttaa tunteita, joista puhuinkin jo lohikäärme-asanan kohdalla.

Käy selinmakuulle ja tartu jalkapohjien ulkosyrjiin. Hengitä.

Kierteiset juuret

Selkä rakastaa kiertoliikkeitä. Yksi mahtavimmista staattisista kierroista rangalle on kierteiset juuret -asana. Se notkistaa rankaa, avaa rintakehää ja selkärankaa ja venyttää jumissa olevia hartioita.

Makaa selälläsi polvet koukussa, jalkapohjat matolla ja kädet sivuille ojennettuina. Risti jalat päällekkäin ja laske ne toiselle puolelle lattiaa.

Käännä pää vastakkaiseen suuntaan maksimoidaksesi koko rangan kierto. Ole asennossa 3-5 minuuttia ja tee sitten toinen puoli.

jooga helsinki

jooga helsinki

Nukkuva perhonen / Jumalatar

Tämä asana sopii joogaharjoituksen loppuun rentouttavaksi ja rauhalliseksi liikkeeksi isojen avausten jälkeen. Asaba avaa rintarankaa eli on loistava vastaliike istuessa pyöristyneelle selälle. Liike helpottaa niska-hartiaseudun jumeja.

Istu jalat suorana ja laita selkäsi taakse joogablokki. Itse käytän Yoga Nordicista ostamaani three minute eggia, joka on muuten aivan loistava apuväline avaamaan esimerkiksi pohkeita, kun laitat jalkapohjan sen päälle venytykseen. Käy makuulle blokin päälle niin että blokki on yläselän alla. Anna pään ja niskan rentoutua.

Voit pitää kädet vartalon vierellä, sivuilla tai nostaa ne ylös pään jatkeeksi.

Halutessasi koukista polvet ja laita jalkapohjat vastakkain. Anna polvien laskeutua sivulle. Tällöin liike avaa rangan lisäksi myös lonkkia.

Nauti ja keskity hengittämään rauhallisesti pitkiä uloshengityksiä. Olet pian taivaassa.

Joogaa Helsingissä 15 eurolla viikko

Nyt saatte kauttani tutustumisviikon Yoga Nordicille vain 15 euron hintaan (norm. 35 euroa), johon kuuluu joogamatto ja pyyhe. Mieti, että erikseen ostettuna yksi kertatunti maksaisi 23 euroa!

Voit ostaa viikon joko hemmottelulahjaksi itsellesi tai läheisellesi.

Lunasta kortti *täältä.  

Jos tiedät, että sinä tai ystäväsi haluaa joogata pidempään, kannattaa ehdottomasti ottaa kauttani pidempi kortti. Ne on oikeasti ihan älyttömän kovassa tarjouksessa:

Kaikki kortit käyvät Yoga Nordicin Helsingin, Espoon, Vantaan tai Turun toimipisteissä.

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

Miten jooga on vaikuttanut ahdistukseeni? 

Miten twerkkaus sai minut rakastamaan kehoani? Katso video!

Shokkiuutisia palautumisestani – tuleeko pian seinä vastaan?

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle