Unettomuus – kun elämästäni tuli helvettiä
Kello on yksi yöllä, kun havahdun säpsähtäen. Ei, ei taas, mietin tuskastuneena. Käyn nappaamassa melatoniinin ja yritän rentouttaa kehoni.
Päässä koneisto jauhaa täysillä noin sataa eri kelaa samaan aikaan. Niska tuntuu jännittyneeltä ja kipeältä. Rintaa puristaa. Sydän hakkaa. Tuntuu, etten saa happea. Ahdistaa. Epätoivon kyyneleet alkavat kivuta silmiin.
Olen paria tuntia aiemmin ottanut nukahtamislääkkeen. Se iskee kuin pesäpallomaila otsaan ja tainnuttaa minut – mutta vain pariksi tunniksi.
Käyn yön aikana läpi kaikki mahdolliset nukahtamiskeinot. Kuuntelen puhelimeni appista meren kohinaa, teen YouTubesta rentoutumisharjoituksia, keskityn hengittämiseen rauhoittaen ajatuksiani, katson Netflixistä sarjoja, siirryn sängystä sohvalle. Ja ei merkkiäkään unesta!
Muutaman tunnin valvomisen jälkeen purskahdan itkuun. En enää kestä.
Kuinka minusta tuli uneton?
Aloin kärsiä uniongelmista nelisen vuotta sitten. Työuupumus vei yöunet ja heräsin öisin siihen, kun sydän hakkaa ja päässä laukkaa villihevoslauma. Aloin napsia joka ilta melatoniinia.
Mietin koko ajan, kuinka pitkäaikainen melatoniinin käyttö vaikuttaisi kehooni, mutta lääkärit huolettomasti määräsivät sitä sanoen, että onhan se kehon oma hormoni.
Kun työuupumuksen seurauksena vaihdoin työpaikkaa, hetken aikaa nukuin paremmin. Kunnes aiempaa vastuullisempi tehtävä ja haastava työympäristö veivät yöunet taas. Jouduin turvautumaan tällä kertaa jo astetta vahvempiin lääkkeisiin.
Vuosien aikana on ollut helpompia kausia ja olen voinut nukkua ilman lääkitystä, mutta nyt on koko alkuvuosi ryvetty pohjalla. Kerroin aiemmin, että viime aikoina olen saanut useita potkuja päähän. Niistä kovin oli rakkaan isoisäni menetys. Toinen taistelu on ollut tämä unettomuus, joka on tälläkin kertaa johtunut pääasiassa stressistä.
Unettomuus vie hengen
Pahimpina hetkinä on ollut sellainen olo, että tämä vie minulta hengen tai vähintään järjen. Alan vaipua epätoivoon ja pelätä sitä, ettei tämä koskaan lopu.
Nukkumaanmenoa alkaa kammota. Onko tämäkin yö taas edellisen kaltainen? Olenko jälleen huomenna hidas zombi? Lääkkeiden avulla saan nukahdettua, mutta viimeistään parin tunnin jälkeen herään pirteänä kuin peipponen.
Kun on valvonut monta yötä putkeen, päivät ovat tahmeita. Sydän jyskyttää rinnassa, happi ei kulje ja keho tuntuu painavalta. Kaikki pienetkin asiat saavat käsittämättömät mittasuhteet. Ongelmat paisuvat väsyneessä päässä. Elämä tuntuu helvetiltä.
Luin Ellestä Miia Rantosen haastattelun, jossa hän kertoi valvoneensa kolme viikkoa putkeen ja lopulta joutuneensa sairaalaan. Hän pelkäsi, ettei pääse sieltä pois. Miian tarina pysäytti. Entä jos unettomuus vie minutkin tuohon pisteeseen?
Mikä enää auttaa?
Kun unettomuus on näin pitkällä, ei siihen paljoa auta, ettei käytä illalla kännykkää tai kirjoittaa päivän murheet huolikirjaan. Olen yrittänyt tehdä kaiken oppikirjan mukaan.
Lääkärin ja psykiatrin kanssa olen testannut liudan erilaisia lääkkeitä ja hiljalleen oikea alkaa löytyä. Tällä hetkellä minulla on lääkitys, jonka ei pitäisi koukuttaa kuten varsinainen nukahtamislääke. Olen alistunut kohtalooni ja syön lääkkeitä mukisematta. Koska nyt minulle tärkeintä on vain saada tämä kierre katki keinolla millä hyvänsä. Se on fakta, että ilman unta ihminen ei pärjää.
Kunhan saan nukuttua hyvin edes viikon putkeen, voin miettiä, puranko lääkitystä. Lisäksi olen löytänyt muutaman lisäkeinon, jotka auttavat rentoutumaan ennen nukahtamista. Kerron niistä lisää piakkoin.
Olen puhunut vaivastani melko avoimesti ja huomannut, että todella moni kärsii myös jonkinasteisista uniongelmista. Taustalta löytyy monesti stressiä, joka aiheutuu työelämästä ja hektisestä tai vaikeasta elämäntilanteesta. Onko työelämä muuttunut liikaa, ettei päämme tahdo pysyä perässä? Vai teenkö jotain väärin?
Kärsitkö sinä uniongelmista? Mikä sinulla on auttanut?
Kuvat: Char and the city
Lue myös:
Unettomuus riesana? Katso parhaat vinkkini, joista yksi on ylitse muiden!
Suru, joka vei pohjan kaikelta
Inka I