Parisuhdekoe: Miten viikoittaiset treffit vaikuttivat suhteeseemme?

Kaksi asiaa, joista olen urputtanut miehelleni koko suhteemme ajan, ovat pedin petaus ja treffailu.

Pedin petaus kuuluu ehkä hieman laajempaan kokonaisuuteen nimeltään kotityöt – erityisesti näkymättömät työt. Te tiedätte kyllä, mistä puhun. Sellaiset kotiaskareet, joita toinen ei oikein edes rekisteröi eikä osaa silloin myöskään arvostaa. Mutta se onkin ihan toisen postauksen aihe.

Ja treffailu kuuluu parisuhteen kantaviin kattoteemoihin eli yhteiseen aikaan, romantiikkaan & erotiikkaan. Kaikki kolme mulle erittäin tärkeitä. Ilman niitä ei ole parisuhdetta, vaan kämppissuhde.

Mutta ei sitä yhteistä aikaa ole, jos ei järjestä. Ja ilman yhteistä aikaa on hankala koskea ja kohdata.

Ja voihan arki! Sohva on ollut meidän suhteen turmio. Pitkän päivän jälkeen sen syvyyksiin uppoaa niin helposti. Tuijotetaan Netflixiä tuppisuina.

Olen aika levoton sielu ja huono tasaisessa arjessa. Mieheni myötä olen oppinut nauttimaan sen pienistä, ihanista jutuista, mutta I need to spice it up! Muuten pääni räjähtää pitkin seiniä about siinä keskiviikon ja torstain välissä.

Koska kaipaan enemmän toimintaa, ja mieheni on tyytyväinen perusarkeen, olen minä ollut yleensä se, joka on järjestänyt treffejä. Mieheni kyllä lähtee mielellään mukaan, mutta se suunnittelu ja organisointi ei tule häneltä luonnostaan.

Ja se on ihan ok. Ei me olla samanlaisia. Meni aikaa, että ymmärsin tämän.

Yritin (vielä toisinaankin) mahduttaa häntä tiettyyn muottiin. Yhteen ihannemieheen, jossa on KAIKKI, mitä ikinä voin haluta ja vielä vähän ekstraa. Sehän on aivan epäinhimillinen vaatimus! Eihän yksi ihminen voi tarjota kaikkea. Ja miten voi vaatia sitä toiselta, kun en itsekään ole täydellinen. Ei kukaan meistä.

No mutta, tämä kela on auttanut mua oivaltamaan sen, että jos minä kovemmin haluan, minä toteutan. Toinen ei kuitenkaan pistä vastaan. Ja ei hän nyt mikään lapanen ole. Ihan omilla jaloillaan seisova voimakastahtoinen mies. Hänellä ei vain tarvitse olla koko ajan jotain pientä viritystä meneillään. Hän osaa nauttia rauhallisemmasta temmosta.

Torstaitreffit

Siinäpä oli pitkät johdattelut parisuhdekokeeseen.

Nyt vielä koeasettelu:

Käymme ehkä kvartaaleittain (ei tämä nyt ole kalenteriin merkitty, mutta huomaamattamme aikaväli on ollut tämä) parisuhteen kehityskeskustelut. Joko minulla on tullut mittari täyteen ja olen alkanut käydä läpi näitä tavanomaisimpia urputuksiani tai muuten vain ollaan saatu hyvä keskustelua aikaan.

Tässä välissä on ehkä syytä sanoa, että me ei riidellä. Minä riitelen eli huudan, levittelen käsiäni ja paiskon ovia. Mieheni jähmettyy, on hiljaa. Vetää happea ja seuraa rauhallisena riehumistani. Sitten keskustelemme asiat läpi.

Meillä oli tällainen kehityskeskustelu vuodenvaihteessa. Huomautin siitä, että olemme taas jumahtaneet neljän seinän sisään ja että kaipaisin enemmän yhteistä tekemistä.

Sen sijaan että olisin vain valittanut ja odottanut toisen täyttävän kaikki toiveeni, tein ratkaisuehdotuksen.

Ehdotin, että alamme kerran viikossa torstaisin käydä treffeillä.

Miksi sitten torstai?

Koska viikonloppuisin saattaa olla muitakin menoja. Torstai on jo lähellä viikonloppua ja se, että tekisi jotain spessua juuri silloin, saisi viikonlopun tuntumaan hieman pidemmältä. Kuin perjantai olisikin jo torstai. Perjantai töissäkin menisi hieman kevyemmin.

Laitoimme torstaitreffit kalenteriin ja teimme listan, mitä voisimme tehdä ja teippaisimme sen keittiökaapin oveen. Listalta löytyy sulkapalloa, trampoliinipuistoa, lenkkeilyä, pyöräilyä, museoita, ravintoloita, leffaa, pakohuonetta, pelejä – ja nakuilua.

Treffit sai perua vain force majeure -syillä.

Näin paljon treffit vaikuttivat

Jo muutaman kerran jälkeen huomasimme, kuinka paljon torstaitreffit vaikuttivat suhteeseemme.

Perusarjesta nauttiva mieheni alkoi oikein odottaa torstaita. Alkuviikko meni kiherrellessä ja miettiessä, mitä kivaa tällä kertaa tekisimme.

Tarkoituksena oli, että treffit eivät saisi maksaa kovin montaa kymppiä. Kävimme kävelyillä, museoissa, meidän rakkaassa kantakapakassa Favelassa, kahvilla.. Oikeastaan ihan sama mitä teimme, kunhan olimme vain hetken kaksin.

Kalenteriin määritelty aika pakotti meidät myös päästämään käsistämme kaiken muun, kuten työt ja puhelimet. Eli kerran viikossa oikeasti pysähdyimme katsomaan toisiamme ja juttelemaan kaikesta mielen päällä olevasta ja olemattomasta.

Muutaman viikon jälkeen koimme, että koskettelu, nauru ja flirtti olivat lisääntyneet.

Olisivat ne saattaneet lisääntyä ihan vain kotonakin olemalla, mutta kuten sanoin, nyt me todella pysähdyimme kohtamaan toisiamme arjen kiireen keskellä.

Olen suhteessamme se voimakastahtoisempi ja näytän tunteeni lainkaan sensuroimatta (on muuten ihanaa, että on niin turvallinen suhde, että uskallan tehdä niin. Aina näin ei ole ollut). Jos olen tyytymätön, se kyllä näkyy. Kun sain tyydyttää tarvettani nähdä, kokea ja toimia, olin paremmalla tuulella ja jotenkin vastaanottavaisempi toiselle. Hyvä fiilis ruokki toisenkin hyvää fiilistä.

Parisuhdekoe osoitti siis muutamassa viikossa, että kun antaa toiselle täysin jakamatonta aikaa noin kaksi tuntia viikossa, parisuhteen onnellisuus kasvaa merkittävästi. Vaikutukset yltävät treffejä pidemmälle – muihin päiviin. Auttaa kannattelemaan niitä.

Torstaitreffit auttoivat meitä löytämään toistemme luokse ja muistuttivat, mikä on tärkeintä: me kaksi. <3

Jos viikoittaiset treffit eivät sovi juuri nyt elämäntilanteeseenne, miten olisi kolme minuuttia päivässä? Kokeilkaa tätä harjoitetta.

Kuvat: Albert Romppanen

Lue myös:

3 minuuttia päivässä ja parisuhde on pelastettu

12 tärkeintä asiaa parisuhteessa, jotka olen oppinut vasta nyt

8 arkista asiaa, joista parisuhteen onnellisuus rakentuu

Inka I