(Keho)positiviisuus kuuluu kaikille

Kehopositiivisuus kuuluu kaikille, mutta silti julkisessa keskustelussa on painotettu lähinnä ylipainoisen ihmisen oikeutta olla sellainen kuin hän on.

Kuulun itsekin tähän ylipainoisten kerhoon ja olen puhunut aiheesta paljon niin täällä blogissa kuin muissakin kanavissani.

Olen kuitenkin hiljalleen alkanut huomata kehopositiivisuuden ongelmat. Moni ystävä, tuttu ja seuraaja on puhunut minulle kehonkuvastaan ja millaista kohtelua se on saanut niin itseltä kuin ulkopuolisilta. Nämä ihmiset eivät ole yhdestä muotista valettuja ylipainoisia, jotka haluavat puolustaa oikeuksiaan. He ovat lyhyitä, pitkiä, hoikkia, pyöreitä, miehiä, naisia, lapsia, nuoria…

Eräs ystäväni vuosi sitten sanoikin: ”Inka, kirjoita siitä, millaista on olla lyhyt ja pieni.”

Ajatus jäi pyörimään mieleeni, mutten osannut tarttua siihen, koska en osannut samaistua hänen kokemuksiinsa. Minähän ihailin tuota upeaa petite-vartaloa, olisinpa enemmän kuin hän, mietin. En tällainen romuluinen amatsoni. Mutta häntä on vähätelty, tytötelty, taputeltu otsalle, äkkiarvaamatta nosteltu. Törkeää.

Metti kirjoitti blogissaan siitä, miten hänen painoaan kommentoidaan ja pelätään, syökö hän oikeasti mitään:

”On ihmeellistä, miten itse olen niin sinut oman kroppani kanssa, mutta tuntuu, että jotkut muut ympärillä yrittävät tehdä siitä ongelman. — Ikävään sävyyn kirjoitetut kommentit jäävät kuitenkin joskus mietityttämään; ”Voisit olla kaunis jos et olisi niin laiha” tai ”näyttäisit paremmalta parin lisäkilon kanssa”. Sanoisitko koskaan hieman pyöreämmälle ihmiselle, ”voisit olla kaunis jos et olisi noin lihava”? Niinpä, et tietenkään.”

Miksi on oikeutetumpaa kommentoida ihmisen hoikkuutta kuin ihmisen ylipainoa? Hoikkuudesta kommentointi nähdään usein hoikan ihailuna (oi, olisinpa minäkin yhtä hoikka kuin sinä) tai välittämisenä, kun taas ylipainosta kommentoija naulitaan ristille ja otsaan kirjoitetaan mulkku.

Mitä, jos lopetetaan vaan kaikki painoon liittyvä kommentointi? Me emme voi tietää, millaisia kipupisteitä kenelläkin on. Vapautetaan painon ympärillä pyörivä energia enemmin johonkin muuhun, vaikkapa ihmisyyteen itsessään.

Minäpositiivisuus

Haastattelin tuoreimpaan Elleen Mikko Kuoppalaa eli Pyhimystä. Mikko nosti esiin hienon termin: minäpositiviisuus.

Mikon näkemyksen mukaan kehopositiivisuus keskittää ajatuksemme liikaa kehoon, kun pitäisi ennemmin keskittyä ihmisyyteen.

Hän toivoi, ettemme niin paljon identifioituisi kehoomme.

Aluksi olin, että jaaha. Että ennen kuin on kehoonsa tyytyväinen, ei mun mielestä kehosta murehtimiseen kuluvaa energia voi vapauttaa muuhun. Että mitä sinä nyt miehenä ymmärtäisit isokokoisena naisena elämisestä.

Sitten Mikko jatkoi ja sanoi, että jos on tyytymätön kehoonsa, tekee asialle jotain, muttei ajattele, että omassa itsessä ihmisenä olisi jotain vikaa.

PAM! Nii-in.

Myös hän tunnisti ja tunnusti ajatuksen siitä, ettei se unelmavartalo tuo ikuista onnea ja autuutta, lottovoittoa ja elämän rakkautta. Se tyytyväisyys omaan itseen syntyy korvien välissä.

Ja se tyytyväisyys kuuluu ihan kaikille kehoille.

Inka I