Kuinka onnistuin yrittäjänä tuplaamaan tuloni? Yrittäjän opas on nyt julki!

05/06/2019

Yksi parin viime kuukauden upeimmista, antoisimmista ja työläimmistä projekteista on nähnyt päivänvalon. Tekemäni Yrittäjän opas on julkaistu Duunitorin sivuilla!

yrittajan opas

Yrittäjän opas kannustaa uskomaan omaan unelmaan

Idea syntyi viime vuoden lopulla, kun lähdin itse yrittäjäksi. Tietoa ja erilaisia oppaita on netti pullollaan, mutta koin, että yhdelle nykyaikaiselle ja kannustavasti yrittäjyyteen suhtautuvalle oppaalle olisi vielä tarvetta.

Yrittämistä luonnehditaan yhä synkäksi. Harteilla istuu pelko epäonnistumisesta, kellon ympäri raatamisesta ja ahneesta verokarhusta.

Haluan olla mukana luomassa myönteistä ja nykyaikaista kuvaa yrittäjyydestä niin täällä blogissani kuin muualla mediassa. Yksi teistä jo sanoikin: ”Murrat hienosti ja avoimesti yrittäjyyteen liittyviä myyttejä ja avaat tuntemuksia”. <3

Ideoin Yrittäjän oppaan sisällöt niin että ne palvelevat niin sitä tyyppiä, joka vasta haaveilee yrittäjyydestä kuin jo kokeneempaakin yrittäjää.

Reilu 20 artikkelin paketti kertoo, millaisia edellytyksiä yrittäjyys vaatii, miten yritys käytännössä perustetaan ja mitä pitää tehdä milloinkin.

Jutut auttavat sinua päättämään juuri omaan liiketoimintaasi sopivan yritysmuodon, YEL-vakuutuksen ja tarpeen työttömyyskassasta.

Lupaan, että juttujen avulla vaikealta tuntuvat raha-asiat selkeytyvät, opit, kuinka ensimmäinen työntekijä palkataan, tuotteistamaan palvelujasi ja markkinoimaan niitä tehokkaasti. Lisäksi voit ladata sivuilta liiketoimintasuunnitelman ja business model canvaksen pohjat.

yrittajan opas

Oma tarinani

Olin todella imarreltu, kun Duunitorin toimituspäällikkö Laura kysyi, suostuisinko kertomaan myös oman yrittäjyystarinani.

Syntyi video (ks. alla) ja artikkeli, joissa kerron muun muassa miksi lähdin yrittäjäksi, mikä minua pelotti ja yllätti yrittäjyydessä eniten ja mitkä ovat minusta yrittäjän tärkeimmät ominaisuudet.

Hiljattain julkaisin postauksen, jossa kerroin, että olen onnistunut yrittäjänä puolessa vuodessa tuplaamaan tuloni. Nyt paljastan Duunitorin jutussa, miten se onnistui.

Katso video alta ja lue artikkeli täältä.

Video: Millaista on ryhtyä yrittäjäksi?

Voit tutustua Yrittäjän oppaaseen täällä.

Millaisia yritysaiheita toivoisit tänne blogiin tai Duunitorille?

Kuvat ja video: Anna Näveri / Duunitori

Lue myös:

Miltä tuntui saada kahdet potkut peräkkäin?

Yrittäjäksi ei tarvitse hypätä ja 2 muuta tärkeää neuvoa tuoreelle yrittäjälle

Ensimmäinen virheeni yrittäjänä

Miten hoidan raha-asioitani?

Unelma, jota häpeän eniten

Näin hinnoittelen osaamiseni

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle