Tällaista on elää aknen kanssa – ihotautilääkäri kertoo, miten siitä pääsee eroon

30/12/2019
Kaupallisessa yhteistyössä: Mehiläinen

Tanssin baarissa ystävieni kanssa selkä hiessä koko yön. Olin myös illan aikana tutustunut kivaan kundiin. 

Hauska ilta päättyy liian pian pilkkuun. Loisteputkivalot rävähtävät päälle, ja taika on murtunut. Olen kuin Tuhkimo, joka on palannut prinsessasta takaisin kyökkipiiaksi. Pimeässä, discopallon hohteessa olin tuntenut itseni kauniiksi. En enää.

Kohdistani katseeni maahan enkä uskalla katsoa enää ketään silmiin. Kundi yrittää tulla luokseni juttelemaan, mutta en ole huomaavinani häntä. En halua nähdä sitä pettymystä hänen kasvoillaan, kun hän näkee todellisen minän. Naisen, jolla on akne. En uskonut hänen näkevän minussa muuta.

Teinivuosista ei ole oikein kuvia tallessa, mutta niistä ajoista, kun aikuisiän akne parikymppisenä puhkesi, on. Mutta kuvia, joissa akne todella näkyisi on mahdoton löytää, koska en mielelläni ollut kuvissa. Paksulla meikkikerroksella yritin peittää näpyt.Teinivuosista ei ole oikein kuvia tallessa, mutta niistä ajoista, kun aikuisiän akne parikymppisenä puhkesi, on. Mutta kuvia, joissa akne todella näkyisi on mahdoton löytää, koska en mielelläni ollut kuvissa. Paksulla meikkikerroksella yritin peittää näpyt.

Miltä akne tuntuu?

Akne oli riesani koko teini-iän. Rauhoittui kertaalleen ja puhkesi parikymppisenä uudelleen ehkäisypillereistä.

Kun tapasin tuolloin nykyisen mieheni, hiivin aina aamuisin vessaan paikkailemaan kasvojani. Minun piti piilottaa akne, koska pelkäsin sen ällöttävän häntä. Se nimittäin ällötti minua. Häpesin kasvojani ja tunsin itseni rumaksi.

Olimme ensimmäistä kertaa yhdessä saunassa muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja muistan rentouttavista löylyistä vain sen, miten ahdistunut olin. Väistelin hänen katsettaan ja halusin paeta paikalta.

Minä todella tiedän, että akne on muutakin kuin näpyt. Se on aiheuttanut minulle itsetunto-ongelmia, häpeää, ahdistusta, stressiä ja alakuloisuutta. Olen halunnut pakoilla sosiaalisia tilanteita ja lukittautua yksin kotiin finnieni kanssa.

En ole halunnut olla mukana valokuvissa. En ole halunnut ihmisiä lähelleni. Olen ajatellut heidän uskovan, että olen jotenkin likainen.

Minun on ollut vaikea olla mielestäni kauniiden ihmisten seurassa. Ihmisten, joilla on persikkainen, kuulas iho ilman virheen virhettä. Olen ollut katkera ja kateellinen.

Akne on vaikeuttanut niin rakkaus- kuin työelämää. Huonommuuden tunteet ovat ulottuneet molempiin. Olen jarrutellut itseäni, tehnyt itsestäni pienemmän. En ole uskaltanut olla oma itseni. Mietin, löydänkö koskaan kumppania, jonka seurassa voin olla huoletta sen näköinen kuin olen.

Kärsiessäni parikymppisenä aknesta olin samalla myös masentunut. Minulla oli keskivaikea masennus sekä ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö. Akne synkensi mielialaa entisestään.

Muistot ovat kipeitä. Kun akne väistyi, jäivät arvet. Ne ovat aiheuttaneet lähes yhtä paljon ahdistusta.

Tutkimusten mukaan aknen vaikutus henkiseen hyvinvointiin on merkittävä. Helsingin Sanomien jutussa ihotautilääkäri ja psykoterapeutti Taras Klimenko sanoi, että jopa puolella aknea sairastavista tauti vaikuttaa mielialaan.

Akne rauhoittui syötyäni Roaccuttan-kuurin. Akne kuitenkin jätti erityisesti poskille syviä, punaisia arpia.

Akne rauhoittui syötyäni Roaccuttan-kuurin. Akne kuitenkin jätti erityisesti poskille syviä, punaisia arpia.Akne rauhoittui syötyäni Roaccuttan-kuurin. Akne kuitenkin jätti erityisesti poskille syviä, punaisia arpia.

“Akne ei ole sinun vikasi”

Yksi asia, joka on häirinnyt minua jo pitkään on se, että esimerkiksi julkisuudessa ei näy juurikaan ihmisiä, joilla on virheitä ihossa.

Muistan, kun kärsin ensimmäistä kertaa aknesta ja kuulin, että näyttelijä Cameron Diazillakin on akne. Hän kertoi, ettei poistu kotoaan saati astele punaiselle matolle, jos iho voi huonosti. Tämä vahvisti jotenkin sitä häpeää. Että jos noin kaunis nainen ei voi näyttäytyä aknen kanssa, en voi minäkään.

Ihotautilääkäri Anna Haahtela ymmärtää tuskani – enkä todellakaan ole sen kanssa yksin. Akne on hyvin yleinen ihosairaus, josta lähes jokainen kärsii jossain vaiheessa elämää. Aikuisiän akne on Annan mukaan yleistynyt.

Aknessa talirauhaset erittävät runsaasti talia. Tali ei pääse pois ihohuokosesta ja huokonen tulehtuu. Akne ilmenee näppyinä, musta- ja valkopäinä sekä mahdollisesti tulehtuneina onteloina ja arpina. Iho voi olla rasvainen.

Taudin syyt ovat Annan mukaan monimutkaiset ja -muotoiset. Taudilla on useita aiheuttajia. Tutkimusten mukaan esimerkiksi perintötekijät, hormonit, stressi ja lääkkeet voivat vaikuttaa aknen puhkeamiseen.

Minun aknebingosta löytyvät lähes kaikki ruudut: aknea on äidin puolen suvussa ja lisäksi juuri ehkäisyvalmiste puhkaisi aknen toisella kerralla. Stressi ei ole ainakaan auttanut asiaa.

Anna painottaa, että aknen puhkeamiseen on vaikea itse vaikuttaa. Aknea ei voi estää.

Akne ei ole sinun vikasi”, Anna haluaa sanoa.

Kun vuosien mittaan arvet alkoivat vaalentua muun muassa kosmetologin hoitojen ansiosta, uskalsin olla jopa kuvissa ilman meikkiä. Se tuntui uskomattomalta.Kun vuosien mittaan arvet alkoivat vaalentua muun muassa kosmetologin hoitojen ansiosta, uskalsin olla jopa kuvissa ilman meikkiä. Se tuntui uskomattomalta.

Aknesta ei tarvitse kärsiä

Mun ja Annan viesti teille on se, että aknesta ei tarvitse kärsiä. Käänny ihotautilääkärin puoleen, jos akne häiritsee. Mun paras päätös oli mennä ihotautilääkärille, joka sanoi, että olisit vain tullut aiemmin. Että tämä on asia, jonka voi hoitaa. Se oli niin suuri helpotus.

Ihotautilääkärin vinkit aknen hoitoon

Aknea hoidetaan yleensä neliportaisesti: miedoimpia hoitokeinoja ovat erilaiset lääkegeelit ja -voiteet. Niiden hoitoteho säilyy vuosia.

Seuraava aste on antibioottikuuri. Yleisimmin käytettyä tetrasykliiniä syödään pitkään, noin kolme kuukautta. Sen aikana iho yleensä rauhoittuu. Minä söin kaksi pitkää antibioottikuuria, joiden aikana iho rauhoittui, mutta akne tuli heti kuurin jälkeen takaisin. Koin myös, että antibiootit vaikuttivat suolistooni. Anna kuitenkin sanoo, että akneen riittää yleensä pienempikin annos antibioottia, joilloin se ei vaikuta suoliston mikrobeihin.

Kolmas vaihtoehto naisille ovat ehkäisypillerit, jotka eivät toki sovellu kaikille. Esimerkiksi minulla tämä hoito ei tullut kyseeseen aurallisen migreenin takia. Ehkäisypillerihoito toimii Annan mukaan yleensä hyvin ja esimerkiksi laaja-alaiseen akneen.

Viimeinen porras on isotretinoiini eli yleisimmin Roaccuttan-nimisenä tunnettu lääke. Se sammuttaa aknen tehokkaasti ja pitkäaikaisesti. 

Lääke ei välttämättä ole kuitenkaan kaikilla lopullinen ratkaisu. Anna painottaakin, että hoitotyössään hän miettii aina jatkosuunnitelmaa. Jos akne tulee takaisin, lääkevoiteet voivat auttaa kuurin jälkeen. Tai vaihtoehtoisesti voi syödä isotretinoiini-kuurin perään ehkäisypillereitä.

Hoidon voi räätälöidä jokaiselle sopivaksi.

Minä söin isotretinoiinia muutaman kuukauden ja sain sillä aknen täysin pois. Lääkkeessä on toki haittavaikutuksia, jotka on tärkeä tietää: se kuivattaa ihoa, huulia ja limakalvoja, mutta kun hoitaa ihoa kunnolla ja tarpeen mukaan säätää annosta, kuivuuden kestää kyllä. Lääke voi kuormittaa maksaa, minkä takia lääkäri tarkkailee maksa-arvoja. Samasta syystä alkoholin käyttö kannattaa pitää pienenä.

Naisille on erittäin tärkeää huolehtia ehkäisystä lääkekuurin aikana, koska a-vitamiinijohdannainen isotretinoiini aiheuttaa sikiövaurioita.

Akne on vihdoin sammunut, ja ihoni voi paremmin kuin koskaan. Harvemmin enää häpeän kasvojani. Olen jo melko itsevarma meikittä.

Akne on vihdoin sammunut, ja ihoni voi paremmin kuin koskaan. Harvemmin enää häpeän kasvojani. Olen jo melko itsevarma meikittä. Akne on vihdoin sammunut, ja ihoni voi paremmin kuin koskaan.

Millainen vaikutus elämäntavoilla on?

Elämäntapojen vaikutus on hyvin pieni. Gluteenittoman, maidottoman ja sokerittoman ruokavalion puolestapuhujia löytyy paljon. Annan mukaan asia on kuitenkaan harvoin niin yksioikoista, että yhden ruoka-aineen jättämällä akne parantuu.

Jos käyttää paljon maitotuotteita, maltillinen karsiminen saattaa auttaa tilannetta muttei välttämättä.

Milloin akne menee ohi?

Akne on yleensä pitkäaikainen vaiva, erityisesti aikuisiässä olevilla naisilla, koska hormonaaliset muutosvaiheet, kuten ehkäisy, raskaus ja imetys, vaikuttavat niin paljon akneen.

Miten arvista eroon?

Kun akne vihdoin väistyi, kasvoillani näkyivät taistelun tuhot. Erityisesti poskissa oli syviä, punoittavia arpia.

Ajan kanssa punoitus lähtee ja iho toipuu. Arvista ei pääse kokonaan eroon, mutta arpia voidaan mataloittaa monin eri tavoin. Tehokkaita hoitoja ovat esimerkiksi laserkuorinnat ja mikroneulaus, jota minulle on tehty kaksi hoitosarjaa. Mikroneulaus on madaltanut arpia todella tehokkaasti.

Harvemmin enää häpeän kasvojani. Olen jo melko itsevarma meikittä.

Miten ne henkiset arvet?

Vihdoin voin sanoa, että olen sinut ihoni kanssa. Toki yhä ihastelen kuulaita persikkaposkia, joita en itselleni koskaan saa, mutta en häpeä enää kasvojani.

Yhä on huonoja päiviä, niitä on varmasti meillä kaikilla, mutten enää stressaa ja ahdistu ihostani.

Voin nykyisin helposti olla meikittä kaupungilla ja tapaamisissa, mikä tuntui vielä jokunen vuosi sitten täysin utopistiselta ajatukselta.

Mutta en enää suostu piiloutumaan. Siitäs sait Cameron Diaz.

Ja niin, rinnallani on yhä se sama kumppani, jonka takia hiivin aamuisin meikkamaan virheitä piiloon. Usein hän sanoo, kuinka kaunis olen. Ja se hivelee aknetaistelusta selvinnyttä itsetuntoani.

Lue myös:

Aikuisiän akne – kosmetologien vinkit, joilla pääset siitä eroon

Vihdoin täysin eroon aknesta ja aknearvista – katso muutoskuvat!

Akne jätti jälkensä – Näin pääsin eroon aknearvista

Hormonikierukka ehkäisee jopa sterilisaatiota paremmin – 4 x kierukan terveyshyödyt

Rasvaisen ihon pahimmat hoitovirheet

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle