60 x arkiruoka – näin puolitin perheemme ruokamenot!

01/11/2020

Arkiruoka – tuo viheliäs, ikuinen vastus. Meidän perheen yleisin kysymys oli vielä jokin aika sitten, että ”mitä tänään syötäisiin?”. Veikkaan, että sama homma siellä?

Ennen lapsen syntymää pyrin siihen, että suunnittelisin viikon arkiruoat ennakkoon ja kävisimme 1-2 kertaa kaupassa. Välillä tästä lipsuttiin ja kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään, oli houkutus woltata vastustamattoman kova.

Kun bebe syntyi, tajusimme, että ruoanlaitolle ei ole enää juuri lainkaan aikaa. Joko söisimme pelkkää wolttia ja valmisruokaa tai tarvitsisimme kunnon suunnitelman.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Ruokalaskun puolitus

Teen kerran viikossa kauppatilauksen K-ruoan verkkokaupasta Citymarketista. Olen seurannut kulutustamme ja tallentanut verkkokauppaan ostoslistan perustarvikkeista, joita meillä kuluu viikon aikana. Sitten lisään vain aina kullekin viikolle etukäteen suunnittelemani ruokien raaka-aineet. Tänään suunnittelin seuraavan kolmen viikon ostokset ja ruoat, tein tilaukset eikä mun tarvitse nyt miettiä koko asiaa. Ruokaa tulee aina oikea määrä, joten kaupassa ei tarvitse käydä viikon aikana enää uudelleen eli myös kaikki hetken himotukset jää ostamatta.

Näin säästämme aikaa, rahaa ja näin korona-aikana terveyttämme.

Ruokalaskumme on puolittunut aiemmasta. Syömme terveellistä, ravinteikasta ruokaa, emme tingi ruoka-aineiden laadusta emmekä ole luopuneet mistään. Menot ovat puolittuneet ainoastaan tämän suunnittelun ansiosta.

Ennen kävimme kaupassa yleensä maanantaisin ja perjantaisin. Molempiin reissuihin meni vähintään 100 euroa. Teimme lähes joka päivä ruokaa. Vaikka kauppalistan kirjoitti etukäteen, aina mukaan tarttui jotain uutuuksia, joita halusi testata tai käsi rohmusi kärryihin mielitekoja.

tomaattikeitto

Viikon arkiruoat valmistuvat parissa tunnissa

Teen kerran viikossa yhtenä päivänä koko (joskus jopa parin) viikon ruoat. Aikaa mulla menee pari-kolme tuntia. Olen optimoinut ruoanlaiton mahdollisimman tehokkaaksi niin, että kaikki ruoat valmistuvat samalla kertaa. Hellalla porisee aina keitto ja pasta tai joku kastike ja uunissa kypsyy kolmas satsi.

Olen kolunnut internetin läpi ja listannut helppoja ruokia. Paino on ehdottomasti sanalla helppo. Raaka-ainelistan pitää olla simppeli ja valmistukseen saa kulua enintään puoli tuntia. Saatan myös hieman oikoa resepteissä: käytän esimerkiki bataatti- ja porkkanakeitoissa valmiita soseita.

Ruoanlaiton jälkeen joko pakastan ruoat tai laitan ne jääkaappiin, jos tiedän, että syömme ne pian. Teen ruoat joko valmiisiin annosvuokiin tai annostelen ne erikokoisiin pakasterasioihin. Lämmitämme kerralla yhden tai kahden hengen annoksen. Tällöin myös annoskoko pysyy järkevänä eikä tule santsattua. Näin toimimalla myös ruoan hävikkiä ei juurikaan enää ole.

Pienen lapsen kanssa arki on hyvin hetkessä elämistä ja suunnittelematonta. Jälkimmäinen on mulle vaikeaa. Saan rauhaa ennakoinnista. Olen myös joissain asioissa melko kontrollifriikki, ja ruokien suunnittelu ja valmistus tyydyttää mun kontrollin tarvetta. Nautin siitä, että saan konkreettisia asioita aikaan. Kun näen raaka-aineet pöydällä ja muutaman tunnin päästä ne on valmiita sapuskoja rasioissa, aikaansaamisen tunne on huumaava.

Enää emme juurikaan wolttaile (säästöä, säästöä!). Wolt on nykyisin nautinto eikä vain pelastus kiireisessä arjessa. Eikä tule myöskään sitä ongelmaa, ettei tee mieli juuri sitä ruokaa, johon on ostanut raaka-aineet ja sitten tulee woltanneeksi ja ostetut raaka-aineet mätänevät kaappiin. Koska pakkasessa on useampia vaihtoehtoja, aina joku niistä maistuu. Olemmekin nauraneet, että keittiömme on kuin nykyään ravintolaan astuisi. Sen kun valitsee, mitä kulloinkin mieli tekee.

60 x arkiruoka: keittoja, pastoja, uuniruokia, salaatteja ja kastikkeita

Linssikeitto on loistava arkiruoka. Teen sitä yleensä aina kerralla tupla-annoksen.

12 x arkiruoka: keitot

Koronakeväästä saakka mieheni on ollut pääosin etätöissä. Meillä on siis kotona nyt kaksi lounasruokailijaa. Syömme yleensä lounaaksi keittoa, koska unilääkäri Henri Tuomilehto sanoi aikoinaan haastattelussani, että keitto- tai salaattilounaalla välttää lounaskooman, ylläpitää vireystasoa ja nostaa unipainetta iltaan.

Teen yleensä aina keittoja tupla-annoksen, jolloin se riittää koko viikoksi. Annostelen keitot valmiiksi puolen litran pakastusrasioihin, joten pakkasesta on aina helppo ottaa yhden hengen annos. Jotta esimerkiksi kasvissosekeitto on riittävän täyttävä ja ravitseva, syön keiton raejuuston ja paahdettujen pähkinöiden kanssa.

  1. Tomaattikeitto
  2. Linssikeitto
  3. Kurpitsakeitto
  4. Kesäkurpitsakeitto
  5. Peruna-purjososekeitto
  6. Sienikeitto
  7. Kasvissosekeitto
  8. Bataattikeitto
  9. Kukkakaalikeitto
  10. Lohikeitto
  11. Tom kha gai eli thaimaalainen kana-kookoskeitto
  12. Borssikeitto

Tämä taivaallinen sienipasta on parasta lohturuokaa.

12 x arkiruoka: pastat

Syömme iltaisin pastaa tai muuta tuhdimpaa ruokaa salaatin kanssa. Se räjäyttää melatoniinipankin ja auttaa nukahtamaan.

Koska pastat on tarkoitus syödä viikon mittaan tai pakastaa myöhempää käyttöä varten, olen vaihtanut spagetin täysjyväpenneen tai -fusilliin. Kun pastaan lisää keittämisen jälkeen runsaasti oliiviöljyä, se ei kärsi ja kuivu säilytyksen aikana.

  1. Uunifetapasta
  2. Pollo limonello (tämä on ehdottomasti mieheni suosikkipasta) tai kikherne limonello
  3. Lohipasta
  4. Pusupasta eli mieheni tonnikalapasta
  5. Vartissa valmistuva tomaattinen tonnikalapasta
  6. Taivaallisen herkullinen sienipasta
  7. Nyhtökaurabolognese
  8. Linssibolognese
  9. Penne Caprese eli tomaatti-mozzarellapasta
  10. Lehtikaalicarbonara
  11. Lohilasagne
  12. Härkislasagne

Uunissa valmistuva arkiruoka: Uunilohi ja välimeren vihannekset valmistuvat kätevästi uunissa.

12 x arkiruoka: uuniruoat

  1. Lohikiusaus
  2. Kanakiusaus
  3. Härkiskiusaus
  4. Kreikkalainen makaronilaatikko
  5. Tortellinivuoka
  6. Uunifetavuoka
  7. Kesäkurpitsavuoka
  8. Uunifetaraviolit
  9. Välimerellinen lohipelti
  10. Tortillapelti
  11. Bataatti-halloumipelti
  12. Härkis-kaalilaatikko

Halloumisalaatti on juustojen ystävän ehdoton herkku.

Salaatit

  1. Helppo ja ruokaisa fetasalaatti uudella tavalla
  2. Falafel-fetasalaatti hummuksen kanssa
  3. Feta-mansikkasalaatti
  4. Halloumisalaatti – Tästä ei salaatti enää paljoa parane!
  5. Kesän helpoin arkiruoka: mansikka-mozzarellasalaatti
  6. Prosciutto-mozzarellasalaatti
  7. Aasialainen kanasalaatti
  8. Kevyt aasialainen katkarapusalaatti
  9. Täyttävä ja raikas savulohisalaatti
  10. Nizzansalaatti
  11. Caesarsalaatti
  12. Broileri-pastasalaatti

chili sin carne -kulho on helppo arkiruoka.

Kastikkeet

  1. The stew eli kikhernemuhennos
  2. Kikhernecurry
  3. Kukkakaalicurry
  4. Tofu-kookoskorma
  5. Butter tofu
  6. Palak paneer
  7. Chili sin carne
  8. Haudutettu linssipata
  9. Dahl eli linssimuhennos
  10. Huijarin tikka masala
  11. Vegaaninen nakkikastike
  12. Itkukana

Etkö löytänyt resepteistä riittävästi mieluisia? Täältä löydät vielä 60 ohjetta lisää!

Ja aloin jo tehdä seuraavaa postausta, jossa on lisää ohjeita. Onko toiveita resepteistä?

Alla on myös blogipostauksia, joista löydät ohjeet viikon arkiruokiin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kasvisruoat viikoksi 40 eurolla?

Inka I

FACEBOOK / INSTAGRAM

Katso myös:

Viikon arkiruoat 40 eurolla – 4 x helppo ja halpa keitto

Viikon arkiruoat 40 eurolla – 5 x suosittu kasvisruoka

Viikon arkiruoat 70 eurolla – 4 x helppo ja terveellinen peltiruoka

Kaikki viikon arkiruoat alle 80 eurolla – katso reseptit!

Haluat enemmän kasvista mutta reseptit loppu? Tässä 7 x paras kasvisruoka

9 x parhaat salaatit – mukana superhitti halloumisalaatti!

  • Anni

    Kiitos tästä! Jäin miettimään tuota pakastamista. Siis voiko kaikki keitot, pastat, kaikki pakastaa? Lämmitetään sitten vaan mikrossa, vai? Miten nuo salaatit? Niitä ei kai sentään voi pakastaa

    • Inka I

      Ollos hyvä! Joo, keitot ja pastat kestää hyvin pakastuksen. Keitot varsinkin! Pastoihin lisään paljon oliiviöljyä, jolloin ne pysyvät mehevinä. Ja joo, lämmitän mikrossa tai liedellä/uunissa :) Salaatit tuoreeltaan toki!

Vastaa käyttäjälle Inka I Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Liity Inkan uutislistalle